Petterillä oli kohtaus Nellin kanssa eräässä kadunkulmauksessa kello
yhdentoista aikana sinä iltana, ja kun Nell astui alas katuvaunusta,
oli hänellä kädessään matkalaukku. "Saitko työsi tehdyksi?" kysyi
hän nopeasti, ja kun Petteri vastasi myöntäen, sanoi hän: "Tässä on
pommisi!"
Petterin leuka venähti. Hän oli niin säikähtyneen näkönen, että
Nellin täytyi häntä rohkaista. Ei se räjähdä; siinä ovat vain
tarpeet, kolme tikkua dynamiittia, vähän sytytyslankaa ja osia
kellosta. Dynamiitti oli hyvässä kääreessä, ei tarvitse pelätä sen
räjähtämistä -- jollei hän pudottaisi sitä maahan! Mutta se ei
paljoakaan rauhottanut Petteriä. Hän ei ollut luullut että Nell menee
niin pitkälle tai että hänen pitää todella käsitellä dynamiittia. Hän
ihmetteli mistä ja miten Nell oli sitä saanut ja rukoili jumalaansa
että pääsisi erilleen koko jutusta.
Mutta Nell sanoi että se luonnollisesti on jo liian myöhäistä. "Sinun
täytyy saada tämä matkalaukku heidän huoneustoonsa ja sinun täytyy
tehdä se ilman että sinua kukaan näkee. Ne sulkevat kai huoneustonsa
pian, eivätkö?"
"Lukitsimme oven, kun lähdimme", sanoi Petteri.
"Kenellä on avain?"
"Gradyllä, sihteerillä."
"Voitko saada sen avaimen käsiisi?"
"Voin päästä helposti sinne huoneustoon", sanoi Petteri. "Palotikkaat
ovat ikkunan kohdalla, joka ei ole aivan kiinni. Muutamat meistä ovat
kulkeneet sen kautta, kun huoneusto on ollut lukittu."
"Hyvä", sanoi Nell. "Odotamme hetkisen. Meidän tulee olla varmat
siitä, ettei kukaan palaa takasin."
He kävelivät pitkin katua ja Nell kantoi yhä matkalaukkua, ikäänkuin
olisi pelännyt Petterin hermojen pettävän. Samalla hän selitti:
"Minulla on kaksi paperipalaa, jotka meidän täytyy sovitella
huoneeseen. Yhden niistä sinun täytyy repiä palasiksi ja heittää
roskakoriin. Se on olevinaan osa kirjeestä, jossa puhutaan jostakin
suuresta salajuonesta ja sen alla on nimi, 'Mac'. Se tarkottaa
McCormickin luonnollisesti. Minun täytyi kirjottaa se koneella, kun
en tunne hänen käsialaansa. Toinen paperipala on piirustus; eikä
siinä ole merkkiäkään mistä se on, mutta kyllä sen poliisit saavat
tietoonsa. Se on pohjapiirros Ackermanin talosta ja siinä on risti
merkitsemässä avonaista makuuhuonetta. Nyt meidän täytyy saada paperi
jotenkin kuuluvaksi McCormickille. Onko tuossa huoneustossa mitään,
joka kuuluu hänelle?"
Petteri mietti, ja muisti lopulta että kirjahyllyllä on joitakin
kirjoja, jotka McCormick oli lahjottanut ja joissa oli hänen nimensä.
Se on hyvä! huudahti Nell. Paperi on kätkettävä johonkin noista
kirjoista, ja kun poliisit tekevät tarkastuksen, tulevat he sen
varmasti löytämään. Nell kysyi mitä kirjoja ne ovat, ja Petteri
muisti että yhdessä puhutaan sapoteesista. "Pane paperi siihen",
sanoi Nell. "Kun poliisit löytävät sen, niin tulevat sanomalehdet
julkaisemaan koko kirjan."
Petterin polvet tutisivat niin, ettei hän kunnolla pystynyt
kävelemään, mutta hän pakotti itsensä muistamaan sen, että hän
oli "uros"-mies, sadan prosentin amerikalainen, ja että näinä
sota-aikoina oli kaikkien patrioottien tehtävä velvollisuutensa.
Hänen velvollisuutensa oli pelastaa maa näistä punikeista, ja hän ei
saa jänistää. He tulivat vanhalle rakennukselle, jossa I.W.W. liiton
huoneusto oli, ja Petteri kiipesi aidalle ja siltä palotikkaille,
Nell ojensi hänelle varovaisesti matkalaukun, Petteri avasi
epäkunnossa olevan ikkunan ja ryömi sisälle.
Hän asetti matkalaukun erään suuren kaapin perimmäiseen nurkkaan,
asetti jotakin rojua sen eteen ja heitti jonkun vanhan vaateriekaleen
sen päälle. Oikeankäden taskusta veti hän esille koneella kirjotetun
kirjeen, repi sen kappaleiksi ja heitti roskakoriin. Toisen paperin
otti hän vasemmasta taskustaan, sen, jossa oli pohjapiirros
Ackermanin talosta. Hän meni kirjahyllylle ja vapisevin sormin veti
valkeaa, löysi pienen punakantisen kirjan, jonka nimi oli "Sabotage",
pisti paperin lehtien väliin ja asetti kirjan paikoilleen. Sitten hän
kömpi takasin palotikkaille, pudotti itsensä maahan, hyppäsi aidan
yli ja juoksi solaan, jossa Nell odotti häntä.
"Teen tämän maani puolesta!" kuiskaili hän itsekseen.