Petterin oli puoliyön aikana mentävä tapaamaan McGivneytä ja
tunnustamaan epäonnistumisensa. Hän selitti tehneensä parhaansa; hän
oli kysellyt kirjanpitäjältä ja varronnut ja varronnut, mutta hänelle
ei oltu sanottu kun Lackman saapui. Tämähän kyllä olikin totta, mutta
se ei rauhottanut McGivneytä joka oli mustana kiukusta. "Olisit
voinut ansaita tuhansia dollareita!" hän sanoi. "Hän on suurin kala,
minkä voimme toivoa saavamme onkeemme."
"Tullenee kai hän takasin?" kysyi murheen murtama Petteri.
"Ei", selitti toinen. "Ne vangitsevat hänet hänen kotikaupungissaan."
"Mutta eikö se ole sama?" kysyi Petteri viattomasti.
"Voi perkele, kun sinä olet tyhmä!" oli McGivneyn vastaus. "Me
halusimme saada hänet kiinni täällä, että olisimme voineet kyniä
hänet itse."
Rotannaamainen mies ei ollut tarkottanut sanoa Petterille niin
paljoa, mutta raivossaan se lipsahti häneltä. McGivney ja pari
hänen ystäväänsä olivat suunnitelleet saattaa tämä nuori miljoneeri
ansaan ja säikäyttää hänet puolikuolleeksi, jotta hän olisi halukas
pulittamaan muutamia tuhansia päästäkseen pois. Petteri olisi
voinut saada osansa näistä rahoista, mutta oli ollut kylliksi tyhmä
antaakseen linnun lentää tiehensä.
Petteri esitti että hän seuraisi tätä nuorta miestä tämän
kotikaupunkiin ja jotenkin houkuttelisi hänet takasin McGivneyn
ulottuville. McGivney raivosi vähän aikaa, mutta lopulta myönsi
että se ehkä voisi käydä päinsä. Hän aikoi puhua tästä niille
muille ja sanoa sitten Petterille, miten menetellä. Mutta pahuus!
-- kun Petteri luki iltalehteä seuraavana päivänä, näki hän siinä
uutisen, jonka mukaan nuori Lackman astuessaan junasta sinä aamuna
kotikaupungissaan oli vangittu; hänen koulunsa oli tarkastettu
ja puoli tusinaa sen opettajista asetettu vankilaan, tonni
punikkikirjallisuutta oli otettu takavarikkoon ja paljastettu parvi
mitä vaarallisimpia salajuonia maan turvallisuutta vastaan!
Petteri luki uutisen ja havaitsi että hänellä tulee olemaan taaskin
myrskyävä kohtaus isäntänsä kanssa. Mutta hän tuskin ajatteli sitä
lainkaan, sillä jotakin oli tapahtunut muutama minuutti sitten,
jotakin tavattoman paljon tärkeämpää. Asiapoika oli tuonut hänelle
kirjelipun ja sykkivin sydämin oli hän sen repinyt auki ja lukenut:
'No, samapa se. Kohtaa minua Guggenheimin osastokaupan
odotushuoneessa kello kaksi tänään iltapäivällä. Mutta jumalan
tähden, unohda Nell Doolin.