Ja niinpä Petteri oli pukeutunut paraimpiinsa -- niihin samoihin,
joissa vietti kuherruskuukautensa heinälesken kanssa -- ja oli
matkalla kohtaamispaikalle tuntia liiaksi aikaseen. Lopulta tuli
Nell, puettuna siten, että jokainen vaatekappale kirkui ja huusi että
omistaja liikkuili kaikkein korkeimmissa piireissä, joissa kallis
hinta ei merkitse mitään. Kun he puhuivat, pälyili Nell taakseen
tuon tuostakin ja selitti että Ted Crothers, se mies, jolla oli
tappelukoiran naama, oli sangen pelättävä ja että hänestä oli vaikea
päästä eroon, sillä hänellä ei ollut mitään tekemistä aamusta iltaan.
Suuren osastokaupan odotushuone ei ollut paikka, jonka Petteri
olisi valinnut vuodattaakseen sydämensä, mutta hänen oli tyydyttävä
siihen, joten hän kertoi Nellille että hän rakastaa häntä, että
hän ei tulisi koskaan rakastamaan ketään muuta, ja että hänellä
nyt oli läjittäin rahaa ja oli kavunnut jo korkealle hyvinvoinnin
tikkaita ylös. Nell ei nauranut hänelle enään niinkuin Jimjambon
temppelissä, sillä oli helppo nähdä ettei Petteri ollut enää
astioiden pesijä, vaan maailmanmies, jossa oli jotakin salaperäisen
kiinnittävää. Nell halusi heti tietää, mitä hän teki; mutta Petteri
ei kertonut, vaan sanoi sen olevan mitä synkimmän salaisuuden, ja
lisäsi että vala estää häntä kertomasta. Nämä olivat saksalaisten
urkkijain ja pommisalaliittojen aikoja, jolloin kuninkaat, kaiserit
ja tsaarit lähettelivät Amerikaan rahoja kaikellaisia mahdollisia
ja mahdottomia tarkotuksia varten, myöskin hallituksen kontrahtien
ja salaisten sopimusten aikoja, jolloin sellaisten hotellien kuin
de Soto eteisissä ja yksityishuoneissa omaisuuksia rakennettiin ja
hävitettiin joka tunti. Niinpä olikin Nellin helppo uskoa salaisuuden
olevan todellisen, ja -- naisten tavoin -- hän keskitti kaiken
tarmonsa arvatakseen mikä se oli.
Hän ei enää pyytänyt Petteriä kertomaan sitä, vaan hän antoi tämän
puhua ja kierästi johti puhetta, kunnes hän sai selville että
Petteri oli läheisissä suhteissa usean kaikkein vaarallisimman
punikin kanssa, ja myöskin että hän perinpohjin tunsi Goober-jutun
salaisuudet ja tiesi, miten suurliikemiehet olivat koonneet miljonan
dollarin rahaston saattaakseen Gooberin hirteen, ja vielä senkin,
millä tavoin tämä rahasto oli käytetty ja vedelty näkymättömistä
langoista, jotta mies saatiin tuomituksi. Nell laski yhteen kaksi ja
kaksi, ja sai tulokseksi neljä, ja hän äkkiä sanoi tämän tuloksen
Petterille vasten kasvoja, ja Petteri hämmästyi ja tunnusti
kaikki. Hän kertoi Nellille suunnitelmistaan ja metkuistaan ja
seikkailuistaan -- jättäen mainitsematta pikku Jennin ja heinälesken.
Hän kertoi rahasummista, joita oli "tehnyt" ja joita toivoi vieläkin
"tekevänsä"; hän kertoi Lackmanista ja näytti Nellille sanomalehden,
missä oli kuva hänestä ja hänen koulustaan. "Onpas komea mies!" sanoi
Nell. "Se on häpeä!"
"Mitä tarkotat?" kysyi Petteri vähän ihmeissään. Voisiko olla
mahdollista että Nell oli myötätuntoinen näille punikeille?
"Tarkoitan", sanoi Nell, "että sinulle hän olisi ollut enemmän
arvoinen kuin kaikki muut yhteensä."
Nell oli nainen ja hänen järkensä oli sangen käytännöllinen. "Kuule,
Petteri", sanoi hän, "olet antanut noiden salapoliisien vetää itseäsi
nenästä. He saavat saaliin ja antavat sinulle muruja. Sinä tarvitset
jonkun, joka pitää huolta sinusta."