Yksi Dugganin runoista kertoeli miesparasta, jonka nimi oli Slim
ja joka oli "lumensyöjä", se on, kokainin nauttija. Tämä Slim
kulki katuja New Yorkissa talvisaikaan ilman yösuojaa, ja hänen
tapanaan oli hiipiä iltasin konttorirakennusten pesuhuoneisiin
viettämään yönsä. Jos hän laskeutui makaamaan, niin hänet huomattiin
ja heitettiin kadulle, ja ainoa keino pysyä turvassa oli istua;
mutta kun hän nukahti, putosi hän istuimelta -- sen vuoksi piti hän
taskussaan nuoranpätkää ja sitoi itsensä istuvaan asemaan.
Mitäs hyvää oli tuollaisesta jutusta? Petteri ei halunnut kuulla
mitään sellaisista ihmisistä! Hän olisi mielellään lausunut julki
inhonsa, mutta hänen oli pakko peittää se. Hän nauroi huudahtaessaan:
"Kaikkivaltias Kristus, Duggan, etkö voisi lausua jotakin, jossa on
vähän naurua? Et kai luule että sosialistien tehtäviin kuuluu löytää
parannuskeino huumausaineiden käyttäjille? Se on varmasti seikka,
jota ei ole synnyttänyt voittojärjestelmä."
Duggan hymyili katkerinta hymyään. "Jos tämänpäiväisessä maailmassa
on mitään kurjuutta, jota voittojärjestelmä ei pidä yllä, niin
haluaisin nähdä sen. Luuletko että huumausaineet myyvät itse itsensä?
Jollei niiden kauppaamisessa olisi voittoa, niin luuletko että
niitä saisivat ostaa muut kuin lääkärit? Mistäs sinä olet saanut
sosialismisi?"
Ja Petteri perääntyi nopeasti. "Niin kyllä, kyllä tiedän tuon.
Mutta täällä sinä olet sulettuna vankilaan, koska haluaisit muuttaa
järjestelmää. Eikö sinulla ole oikeutta levätä sillä aikaa kuin olet
täällä?"
Runoilija katsoi häneen vakaana kuin huuhkain. Hän pudisti päätään.
"Ei", sanoi hän. "Koska meillä on hyvä ja mukava olo täällä
vankilassa, niin onko meillä oikeutta unohtaa niiden kurjuutta, jotka
ovat ulkopuolella?"
Toiset nauroivat, mutta Duggan ei ollut tarkottanut laskea leikkiä
lainkaan. Hän kohosi hitaasti seisaalleen ja ojennetuin käsin,
niinkuin olisi tarjonnut itsensä uhrieläimeksi, hän lausui:
'Niin kauvan kun on alempi luokka, kuulun siihen.
Niin kauvan kun on rikollisia, kuulun niihin.