Näin Petteri erosi Goober-jutusta, ja mielissään hän oli, kun pääsi
erilleen. Hän oli väsynyt jännityksestä, hän halusi vähän lepoa ja
vähän nautintoa. Hänellä olivat taskut täynnä rahaa, hyvä pankkitili,
ja nyt päätti hän viettää helppoa elämää ensi kerran tylyssä ja
yksinäisessä elämässään.
Tilaisuutta kyllä oli, sillä hän oli ottanut varteen McGivneyn
neuvon ja hankkinut itselleen uuden morsiamen. Se oli tuommoinen
pikkunen seikkailu, arki-maailmallinen ja hauska. Käsittääksenne sitä
teidän tulee tietää että American Cityn oikeuskäynnissä käytettiin
valamiehistössä sekä miehiä että naisia; ja koska liikemiehillä
ja heidän työläisillään ei ollut aikaa tuhlata lautakunnissa
olemiseen, niin oli vähitellen muodostunut joukko miehiä ja
naisia, joilla jäsenenä olo valamiehistöissä oli elinkeinona. Ne
maleksivat oikeustuvan ympärillä ja heitä käytettiin tuon tuostakin
lautakunnissa, josta he saivat kuusi dollaria palkkaa päivältä, ja
jos olivat "viisaita", oli heillä lukemattomia tilaisuuksia "tehdä
rahaa" siinä sivussa.
Näiden ammattilautakunnan jäsenten kesken oli käynnissä ankara
kilpailu siitä, kuka saisi olla Gooberin jutun lautakunnassa. Siitä
tulisi pitkä ja kiivaasti käyty oikeustaistelu, se herätti tavatonta
huomiota, ja sitä paitsi oli rahaa liikkeellä erisuuruisissa
summissa. Kuka hyvänsä, joka pääsisi tuon lautakunnan jäseneksi,
voisi olla varma tulevaisuudestaan, ja voisi saada elinikäisen toimen
valamiehenä, jos vain haluaisi.
Petteri sattui olemaan oikeustuvassa, kun lautakuntaan valittiin
jäseniä. Muuan viehättävä ja pikkunen tumma naikkonen -- sellainen,
jota Petteri piti "hienosti puettuna" -- oli tutkittavana ja
nerokkaasti koetti tyydyttää molempia puolia. Hän ei tiennyt mitään
jutusta, ei ollut lukenut sanaakaan siitä, ei välittänyt vähääkään
yhteiskunnallisista kysymyksistä, joten syyttäjäpuoli hänet hyväksyi.
Sitten oli puolustuspuolen vuoro, ja tuli selville että joskus
hän oli ollut niin ajattelematon että oli selittänyt että kaikki
työväenjohtajat pitäisi asettaa seinää vasten seisomaan ja täyttää ne
lyijyllä; ja niin häntä puolustuspuoli ei hyväksynyt, ja hän sangen
harmistuneena tuli alas ja sattumalta istui Petterin viereen. Petteri
näki kyyneleen hänen silmässään ja sanoi jonkun lohduttavan sanan. He
tutustuivat ja menivät yhdessä syömään.
Mrs. James oli hänen nimensä, leski, heinäleski, niinkuin hän
kiemaillen sanoi. Hän oli herkkä ja elävä, hänen hampaansa olivat
hohtavan valkoset ja poskilla oli terveyden puna; ja puna oli
kotoisin pienestä pullosta, mutta Petteri ei sitä tiennyt. Petterillä
oli nyt hyvä puku päällään eikä hän kitsastellut tilatessaan aterian.
Ja he olivat samassa asemassa, molemmat erillään Goober-jutusta;
molemmat vähän väsyneet ja halusivat muutosta, ja Petteri ehdotti
punastuen ujosti, ehdotti retkeä merenrannikolle. Mrs. James myöntyi
heti ja niin tehtiin suunnitelma.
Petteri oli salapoliisina ollessaan oppinut, mitä voi huoletta tehdä
ja mikä on vaarallista. Hän ei matkustanut yhdessä heinäleskensä
kanssa, ei maksanut hänen matkakustannuksiaan eikä tehnyt mitään
muutakaan, joka olisi tehnyt naisesta "valkosen orjan." Hän vain
yksinkertaisesti meni merenrannikolle, vuokrasi mukavan huoneuston;
ja seuraavana päivänä käyskennellessään rannikolla hän sattui
tapaamaan lesken.
Pari kuukautta Petteri ja Mrs. James olivat "talosilla." Se oli
ihmeellinen kokemus Petterille, sillä Mrs James oli "ylhäinen",
hänellä oli rikkaita sukulaisia ja hän vaivautui saamaan Petterille
selväksi että hän oli elänyt ylellisyydessä ennenkuin hänen
miehensä oli karannut Pariisiin erään nuorallatanssijan kanssa. Hän
opetti Petterille kaikkia noita maailmassa tarvittavia taitoja,
joita ei opeteta orpokodissa ja joita ei myöskään opi myymällä
patenttilääkkeitä pitkin kyliä. Varovaisesti, loukkaamatta hänen
tunteitaan opetti leski Petterille, miten veistä ja kahvelia
käsitellään ja minkä värillisiä kaulaliinoja pidetään. Samalla kertaa
lesken onnistui juurruttaa Petteriin ajatussuunta, jonka mukaan
Petteri oli onnellisin mies maailmassa -- hänen tuli olla, ja olikin,
tavattoman kiitollinen jokaisesta suukkosesta, jonka leskeltä sai.
Luonnollisestikaan hän ei voinut odottaa saavansa nauttia sellaisesta
tavattomasta onnesta maksamatta siitä; hän oli jo oppinut ettei
olekkaan mitään "vapaarakkautta." Ja niin hän maksoi, rehdisti; hän
ei ainoastaan maksanut kaikkia tämän epävirallisen kuherruskuukauden
kustannuksia, vaan hän vielä osti useita kallisarvoisia lahjoja
-- tämän "ylhäisen" naikkosen suosituksesta. Heinäleski oli aina
niin tavattoman nokkela ja hellä jokaisen lahjansaannin perästä.
Petteristä tuntui kuin näkisi hän unta, mutta rahat vähenivät
taskusta, miltei niin, ettei hänen tarvinnut niihin koskeakkaan.
Tällävälin sattui suuria tapauksia, joista Petteri heinäleskineen
ei tiennyt mitään, sillä he eivät lukeneet sanomalehtiä. Yksi asia
oli että Jim Goober oli julistettu syylliseksi ja tuomittu hirteen,
ja hänen ystävänsä, Biddle oli tuomittu elinijäkseen vankilaan.
Myöskin, Amerika yhtyi sotaan, ja isänmaallinen kiihko kävi yli
maan kuin kulovalkea. Petteri oli kuullut tästä, ja hänen huomionsa
oli kiintynyt yhteen puoleen tästä kysymyksestä -- kongressissa oli
esillä asevelvollisuuslaki. Ja Petteri oli asevelvollisuusijässä, ja
hän melkein varmasti joutuu armeijaan!
Hän oli ennenkin pelännyt eläissään, mutta entiset pelot olivat
kuin kääpiöitä tämän rinnalla. Hän oli koettanut unohtaa ne
hirvittävät kuvat taisteluista ja teurastuksista, konetykeistä ja
käsikranaateista, torpeedoista ja myrkkykaasuista, joilla pikku Jenni
oli täyttänyt hänen mielikuvituksensa; mutta nyt nämä kuvat tulivat
kaikki takasin, nyt ne koskivat häneen läheisesti. Ja siitä lähtien
oli kuherruskuukausi pilalla. Petteri ja heinäleski olivat kuin
olisivat olleet kaukana ihmisasunnoista ja nähneet äkkiä ukkospilven
pimentävän taivaan!
Ja sitäpaitsi olivat Petterin rahat jo vähissä. Petterillä ei ollut
ollut aavistustakaan kuinka paljon rahaa voi kulua, kun pitää yllä
heinäleskeä, joka "pukeutui hyvin" ja tiesi mikä "sopii." Hän oli
hämillään eikä tiennyt mitä tehdä -- eikä kertonut leskelle ennenkuin
ei enää ollut aivan varma oliko pankissa rahaa kylliksi peittämään
viimeksi kirjoittamaansa maksuosotusta. Sitten vasta kun ei mikään
muu auttanut, hän kertoi.
Hän oli ihmeissään kun näki kuinka nätisti tuo "hyvän kasvatuksen
saanut" heinäleski otti vastaan huonon uutisen. Nähtävästi
ei ollut ensi kerta kun hän oli merenrannikolla. Hän hymyili
iloisesti ja sanoi että hänen kai täytyy taaskin turvautua
valamiehistö-aitioon. Hän antoi Petterille osotteensa ja sanoi
olevansa iloinen, jos Petteri käy häntä joskus tervehtämässä -- kun
on ensin saanut raha-asiansa kuntoon. Hän täytti matkalaukkunsa ja
uuden matkakirstunsa Petterin lahjoilla ja erosi Petteristä mitä
suloisimmin ja niinkuin "ylhäisen" naisen on soveliasta.