Oli vain yksi henkilö, jolle Petteri uskoi salaisuuksiaan, ja se
oli McGivney. Petteri ei voinut salata McGivneyltä sitä, että häntä
painosti morsiamensa kadottaminen; ja niinpä McGivney ottikin
asiakseen "pönkittää" Petterin mieltä. Tämä punikkien aisoissa
pitäminen oli vaarallista työtä, varsinkin siksi että niiden opit
olivat niin kavalia, ne olivat niin pirullisen viekkaita koettaessaan
vaikuttaa ihmisten järkeen. McGivney oli nähnyt useamman kuin yhden
miehen alkavan tekemällä pilkkaa heidän aatteistaan, mutta lopulta
oli tämä sama mies muuttunut yhdeksi heistä. Petterin on varottava
tuota vaaraa.
"Sitä se ei ole", selitti Petteri. "En pelkää heidän aatteitaan. Oli
yksinkertaisesti niin, että olin hassahtanut tuohon tyttöön."
"No, sehän on aivan samaa", sanoi McGivney. "Ensin tunnet myötätuntoa
heitä kohtaan ja ennenkuin voit aavistaakkaan, mietit jo heidän
aatteitaan. Katso nyt, Petteri, sinä olet paraita miehiä mitä minulla
on työssä tässä jutussa -- ja se on koko paljon sanottu, sillä minun
alaisenani on seitsemäntoista miestä." Rotannaamainen mies tarkasti
Petterin kasvoja ja huomasi hänen punastuvan mielihyvästä. Niin,
lisäsi hän, Petterillä tulee varmasti olemaan hyvä tulevaisuus ja hän
tulee "tekemään rahaa" oikein rutosti, ja hän tulee saamaan hyvän
vakinaisen paikan. Mutta hän voisi menettää kaiken tämän rupeamalla
ottamaan huomioon punikkien aatteet. Ja niin -- sitäpaitsi ei hänen
tarvitse luulla että hän voisi pettää McGivneytä, sillä McGivney oli
asettanut vakoojan seuraamaan häntä!
Ja Petteri puristi kätensä nyrkkiin ja pudisti masennuksen luotaan.
Hänhän oli oikea "uros-mies", eikä hän suinkaan tule haaskaamaan
itseään. "En kuitenkaan voi auttaa -- minulla on ikävä tyttöä",
selitti hän, johon McGivney vastasi: "Sehän on luonnollista! Mutta
selvintä sinun olisi hankkia itsellesi uusi."
Petteri jatkoi työskentelyään Gooberin puolustuskomitean konttorissa.
Juttu oli tullut esille oikeudessa, ja noiden kahden jättiläisen
taistelu oli kärkeytynyt huippuunsa. Piirilakimiestä, joka hoiteli
syyttämistä ja joka toivoi pääsevänsä valtion kuvernööriksi tuon
seikan takia, oli avustamassa puolisen tusinaa kaupungin etevintä
lakimiestä, joiden palkat ja menot tulivat suurliikemiesten
kokoomasta rahastosta. Pieni armeija salapoliiseja oli työssä
ja huone, missä oikeutta käytiin, oli täynnä vakoojia. Satoja
sellaisia henkilöitä, joiden arveltiin tulevan kysymykseen
lautakuntaa valitessa, oli tarkoin tutkittu, punnittu pienintäkin
heikkoutta ja ennakkoluuloa myöten; eikä tutkittu ainoastaan heidän
ominaisuuksiaan, vaan myöskin heidän, ystäviensä ja sukulaistensakin
taloudellinen asema. Petteri oli tavannut muitakin salapoliiseja kuin
McGivneyn, sen kautta että nämä tämän tästä tulivat häneltä utelemaan
yhtä ja toista; ja näiden salapoliisien keskusteluista sai hän
hämärän aavistuksen tämän jutun loppumattomasta ulottuvaisuudesta.
Hänen mielestään näytti siltä, että koko American City oli palkattu
avustamaan Jim Gooberin hirteen saattamista.
Petterille maksettiin nyt viisikymmentä dollaria viikossa ja
kustannukset, puhumattakaan erikoispalkkioista arvokkaista tiedoista.
Tuskin päivääkään kului ettei hän saanut vihiä jostakin tärkeästä
asianhaarasta, ja hänen täytyi joka ilta tavata McGivneytä.
Syyttäjäpuolella oli salainen konttori, jossa oli puhelimen hoitaja
ja lähettiläitä, jotka juoksentelivat piirisyyttäjän konttorissa ja
Guffeyn konttorissa -- näin oli tehty siksi, että oltaisiin turvassa
"puhelin-vuodoilta" puolustajille. Petterin oli tapana mennä Gooberin
puolustuskomitean konttorista johonkin yleiseen puhelimeen, antaa
keskusasemalle salainen numero ja oma numeronsa, joka oli 642. Kaikki
juttuun sekaantuneet henkilöt tunnettiin numeroilla; nimeä "Goober"
ei saanut koskaan puhelimessa lausua.
Heti kun oikeusistunnot olivat alkaneet, oli erittäin vaikeaa saada
ketään työskentelemään puolustuskomitean konttorissa -- kaikki
halusivat olla läsnä oikeustalolla. Ja tuon tuostakin pistäytyi
joku konttorissa kertomassa viimeisiä jutun käsittelyssä ilmenneitä
seikkoja. Syyttäjille oli onnistunut hävittää poliisioikeuden
pöytäkirjat, joista olisi tullut ilmi että paras syyttäjien todistaja
oli pitänyt huorataloa neekereitä varten. Sitten esitettiin
syyttäjien taholta oikeudelle todistuskappaleiksi useita eri
tavaroita, joita muka oli löydetty paikalta räjähdyksen jälkeen;
muuankin niistä oli vieteri, jonka selitettiin olleen pommin osana,
mutta jonka sitten huomattiinkin olevan osan puhelin-koneesta!
Myöskin olivat syyttäjät esittäneet palasia kellosta, mutta
innoissaan olivat he erehtyneet tuomaan palasia _kahdesta_ kellosta!
Jotakin tällaista kiihottavaa tapahtui joka päivä.