Petteri kiirehti takasin Todd sisarusten kotiin, ja siellä oli
kalpeakasvoinen pikku Jenni pitkällään vuoteella, yhä nyyhkien. Olisi
luullut että hän oli jo ehtinyt kuluttaa kaikki tunteensa loppuun;
mutta naisten tunteilla ja tunnepurkauksilla ei ole loppua koskaan.
Niin pian kuin Petteri oli alkanut nöyryyttävän tunnustuksensa että
hänellä jo on vaimo, hyppäsi pikku Jenni vuoteeltaan hirveästi
huudahtaen ja seisoi kääntyneenä Petteriin, kasvojen ilme kuin
houruinhuoneesta karanneen haamun. Petteri koetti selittää että se ei
ollut hänen syynsä, hän oli luullut pääsevänsä vapaaksi minä päivänä
tahansa. Mutta Jenni painoi kädet otsaansa ja huusi: "Olet pettänyt
minut! Olet pettänyt minut!" Ja Petterin sisällä kuiskasi kyllästynyt
pikku perkele, -- tämähän on ihan kuin liikkuvissa kuvissa!
Hän koetti ottaa tyttöä kädestä ja puhua hänelle järkeä, mutta tämä
karkasi hänen luotaan toiselle puolen huonetta ja seisoi siellä
katsoen häneen niinkuin hän olisi ollut joku villi elukka, jonka
Petteri oli saanut ansaansa ja koetti tappaa. Jenni piti niin pahaa
elämää, että Petteri pelkäsi naapurien tulevan hätään; ja hänen
täytyi osottaa hänelle, että jos tämä asia tulisi julkiseksi, olisi
hänen todistuksensa arvo mennyttä, ja näin ollen olisi Jennin syy,
kun Jim Goober joutuisi hirteen.
Silloin vaikeni Jenni, ja Petteri sai sananvuoron. Hän kertoi
salakavalista keinoista, joita häntä vastaan oli yritetty;
syyttäjäpuolelta oli tullut mies ja luvannut hänelle kymmenen tuhatta
dollaria jos hän pettäisi Gooberin puolustajat. Ja nyt, kun hän oli
kieltäytynyt, koettivat he uhkailla häntä hänen vaimollaan. He olivat
jotenkin saaneet vihiä että hän on rakastunut, ja he aikoivat käyttää
tätä seikkaa tehdäkseen hänet itselleen vaarattomaksi.
Jenni ei vieläkään antanut Petterin koskea itseensä, mutta hän
myöntyi istumaan rauhassa tuolilla, kun he miettivät mitä tehtämän
piti. Jenni sanoi että tapahtuipa mitä tahansa, Gooberin puolustusta
he eivät saa vahingoittaa. Petteri oli tehnyt hänelle hirvittävää
vääryyttä, mutta hän tulee yksin kärsimään rangaistuksen, olipa se
mikä tahansa; hän ei tulisi koskaan sekottamaan Petteriä siihen.
Petteri alkoi selittää. Ehkä se ei olekaan niin vaarallista kuin mitä
Jenni pelkäsi. Hän oli ajatellut tätä asiaa; hän tiesi missä hänen
entinen isäntänsä, Pericles Priam, asui, ja Pericles oli nyt rikas,
ja Petteri oli varma että hän saisi lainaan kaksi sataa dollaria ja
niitähän on sellaisia paikkoja, jonne Jenni voisi mennä -- olihan
keinoja, joilla pääsee tällaisesta --
Mutta pikku Jenni keskeytti hänet. Muutamissa suhteissa hän oli vain
lapsi, mutta toisissa kypsynyt nainen. Hänellä oli joitakin varmoja
mielipiteitä, ja kun sattui niitä vastaan, niin oli kuin olisi ollut
edessä kivimuuri. Hän ei halunnut kuullakaan Petterin esitystä; se
olisi murha.
"Eihän nyt", sanoi Petteri, matkien McGivneytä. "Se ei ole mitään;
kaikki tekevät sitä." Mutta kaikesta päättäen ei Jenni edes
kuunnellut mitä hän sanoi. Tyttö istui tuijottavin silmin ja nyppi
sormillaan pukuaan. Petteri katseli näitä sormia ja ne hermostuttivat
häntä. Ne olivat kuin hullun sormet; ne toivat ilmi kaikki ne
tunteet, mitkä Jennin muu ruumis tukehdutti ja esti.
"Kun sinä et ottaisi sitä niin vakavasti!" pyyteli Petteri. "Se on
surkea sattuma, mutta se on tapahtunut, ja meidän on pelastettava
mitä pelastettavissa on. Kyllä minä joskus vielä pääsen vapaaksi;
joskus vielä menemme naimisiin."
"Lakkaa, Petteri!" kuiskasi tyttö jännittyneestä "En halua puhutella
sinua, jollei sinulla ole mitään muuta sanomista. En tiedä, olisinko
halukas menemään naimisiin kanssasi -- nyt kun tiedän että olet
voinut pettää minut -- että olet voinut pettää minua päivästä toiseen
useita kuukausia."
Petteri luuli että hän taaskin tulee hysteriseksi, ja Petteriä
pelotti. Hän koetti rauhottaa tyttöä, mutta äkkiä tämä hypähti
pystyyn. "Mene pois!" hän huudahti. "Anna minun olla yksin. Mietin
tätä ja päätän itse mitä on tehtävä. Mitä tahansa teenkin, en tule
häväisemään sinua, niin jätä minut yksin, mene pian!"