Ei Jenni salannut tätä tuumaansa lainkaan; hän usein pani punasen
nauhan tukkaansa ja kiinnitti punasen merkin rintaansa ja meni
kokouksiin myymään pieniä kirjasia, joissa olivat punaset kannet.
Tietysti on Petterin velvollisuus antaa hänet ilmi raitiotietrustin
salapoliisilaitoksen päämiehelle. Petteri oli pahoillaan tästä,
ja häntä hävettikin; Jenni oli soma pikku tyttö, ja sieväkin
ja voisi pitää hauskaa hänen kanssaan, jollei hän olisi niin
kiintynyt asiaansa. Petteri katseli häntä, kun hän oli kumartuneena
kirjoituskoneensa ääressä. Hänellä oli hienot, haileat hiukset,
tasaiset valkoiset hampaat ja poskilla päilyili vieno puna, mennen
ja tullen -- niin, ei hän olisi pahannäköinen lainkaan jos hän vain
suoristaisi itsensä ja hiukan "edistäisi kauneuttaan", niin kuin muut
tytöt tekevät.
Mutta ei, hän oli aina jännityksessä, ja mikä pirullisinta, hän
koetti saattaa Petterinkin samaan tilaan. Hän oli ehdottomasti
päättänyt että Petterin täytyy suuttua työväenluokan kärsimien
vääryyksien takia. Hän oli varma siitä, että Petteri tekee näin,
kunhan häntä vain neuvotaan. Hän kertoi Petterille kamaloita juttuja,
ja Petterin velvollisuus oli kauhistua; hänen täytyi koko ajan
näytellä tunne-osaa. Hän antoi Petterille "kirjallisuutta" ja käski
lukea, ja sitten uteli ja kyseli nähdäkseen, onko Petteri todella
lukenut kirjan. Ja osasihan Petteri lukea -- kiitos Pericles Priamin,
joka oli opettanut Petterin pitämään huolta kiertokirjeistä ja
ilmoituksista pikkupaikkojen lehdissä. Niinpä Petterin täytyi nyt
istua nurkassa ja keskittää ajatuksensa sellaisiin kuin "Sosialismin
aakkoset", "Pääoma ja köyhälistö" tai "Tie valtaan."
Petteri tuumi itsekseen että olihan osa hänen työstään koettaa
saada selville juuri nämä seikat. Hänestähän tulee "punikki" ja
hänen täytyy oppia puhumaan samaa kieltä kuin hekin; mutta se oli
tavattoman väsyttävää ja täynnä pitkiä sanoja, joita hän ei ollut
koskaan kuullutkaan. Miksi eivät nämä ihmiset puhu Amerikan kieltä?
Hän oli ennen jo tiennyt että maailmassa on sosialisteja ja myöskin
"anarkisteja", ja hän oli luullut että ne ovat kaikki samallaisia.
Mutta nyt hän kuuli ei ainoastaan sosialisteista ja "anarkisteista",
vaan myöskin valtiososialisteista ja kommunistianarkisteista,
kommunisti-syndikalisteista ja syndikalistianarkisteista,
sosialisti-syndikalisteista ja revisionisteista ja
guild-sosialisteista, puhumattakaan single-taxareista, liberaleista
ja progressiveista ja monista muista lajeista, joita hänen oli
puhuteltava ja luokiteltava ja kuunneltava kohteliaasti. Jokainen
ryhmä painosti erikoisominaisuuttaan, joka erotti ne toisista, ja oli
varma siitä, että he saarnasivat ainoaa tosi-totuutta; ja Petteriä
kiukutti niin sanomattomasti heidän ijänikuinen puheensa -- kuinka
paljoa yksinkertaisempaa olikin lyödä ne kaikki yhteen läjään ja
kutsua heitä "punikeiksi", niinkuin Guffey!
Petterillä oli jo ennestään ollut päässään että se mitä nämä
"punikit" puuhasivat, oli rikasten omaisuuden jakaminen. Kaikki
olivat selittäneet hänelle näin. Mutta nyt hän huomasi ettei tämä
ollutkaan aivan oikein. Heidän tarkoituksensa oli että valtio ottaa
hoitoonsa teollisuudet, tai että uniot tekevät sen, tai että kansa
yleensä sen tekee. He huomauttivat postilaitoksesta, armeijasta ja
laivastosta esimerkkeinä siitä, että valtio voi hyvin hoitaa asioita.
Eikös se ollut hyvä? uteli Jenni. Petteri myönsi, mutta sisimmässään
hän ajatteli että pirujako se häneen kuuluu. Ihmiset ovat helposti
petettäviä ja herkkäuskoisia, ja vaikka asiat olisivat järjestetyt
miten tahansa, niin aina olisi sellaisia, jotka keksisivät keinon
elää toisten kustannuksella. Esimerkiksi tämä lapsi-parka, joka oli
valmis uhrautumaan minkä harhaluulon tai kurjuudessa olevan henkilön
hyväksi tahansa -- voisiko koskaan olla sellaista yhteiskuntaa, jossa
hän ei joutuisi jonkun mässääjän hyvän ruokahalun uhriksi?
Hän oli kahdenkesken Petterin kanssa kotona aamusta iltaan, ja
Petterin mielestä hän päivä päivältä näytti sievemmältä. Myöskin oli
silminnähtävää että hän piti Petteristä yhä enemmän, kuta kauvemmin
tämä näytteli osaansa. Olihan Petteri syvästi myötätuntoinen ja
helposti käännettävä aatteen puoltajaksi; hän käsitti kaiken, mitä
Jenni selitti, hän kauhistui kauheita kertomuksia, hän oli valmis
avustamaan Jenniä, kun tämä työskenteli nostattaakseen kapinaan
American Cityn työläiset jotta Europan sota loppuisi. Petteri myöskin
kertoi hänelle itsestään ja herätti hänessä myötätuntoa kovaa ja
kurjaa kahdenkymmenen vuoden ikäistä elämäänsä kohtaan; ja kun hän
itki Petterin kurjuutta, nautti Petteri siitä. Jostakin syystä tuntui
niin hyvältä, kun Jenni otti osaa hänen kohtaloonsa; se tavallaan
korvasi hänen kyllästymistään kuuntelemaan Jennin myötätunnon
ilmaisuja koko työväenluokkaa kohtaan.
Petteri ei tiennyt, oliko Jenni kuullut hänen huonosta maineestaan,
mutta hän oli varovainen -- hän kertoi Jennille kaiken, ja näin
poisti pahamaineisuutensa kärjen. Niin hänet oli petkutettu pahoille
teille mutta se ei ollut hänen syynsä, hän ei ollut tiennyt
paremmasta ja oli ollut olosuhteiden säälittävä uhri. Hän kertoi
laajasti, miten "äijä" Drubb oli pitänyt häntä nälässä piessyt ja
hakannut, kunnes kyyneleet kiilsivät Jennin silmissä ja valuivat
poskia alas. Hän kertoi yksinäisyydestään, kärsimyksistään ja
kurjuudestaan orpokodissa. Ja miten osasi hän, poikaparka, tietää
että oli väärin avustaa Perlicles Priamia myymään Parasta Pakotuksen
Parantajaa! Miten olisi hän voinut tietää, oliko tuo lääke hyvää tai
huonoa -- kun hän ei sitä vieläkään tiennyt! Mitä taas tuli Jimjambon
temppeliin, niin oli Petteri siellä vain pessyt astioita keittiössä,
aivan samoin kuin hotellien ja ravintoloiden astianpesijät tekevät.
Oli helppo tehdä tämä kertomus uskottavaksi, ja erikoisesti helppo
siksi, että sosialisti Jennin elämänymmärryksen ensimäinen pykälä oli
että taloudelliset olosuhteet ovat syynä inhimillisiin heikkouksiin.
Tämä seikka avasi tien kaikenlaisille petkuttajille, ja tämä
lapsiraukka oli niin helppo pettää, että Petteri olisi hävennyt tehdä
hänestä uhria, jollei hän olisi sattunut olemaan hänen korkeampien
tarkoitustensa tiellä -- ja myöskin hän sattui olemaan nuori, vain
seitsemäntoista hempeine silmineen ja viettelevine sulohuulineen, ja
kahdenkesken hänen kanssaan aamusta iltaan.