American Cityn arvossa pidetyt sanomalehdet eivät luonnollisestikaan
tuhlanneet palstojaan radikalien esittämiin uskomattomiin syytöksiin
poliisivirkailijoista, että nämä muka kiduttavat todistajia. Mutta
American Cityssä oli sosialistinen viikkolehti ja siinä oli pitkä
kirjoitus Petterin seikkailuista etusivulla, ja myöskin Petterin
kuva. Vielä oli kolme muuta työväenlehteä, joissa tämä kertomus
oli, ja Gooberin puolustuskomitea painatti siitä lentolehden, jota
lähetettiin tuhansin kappalein ympäri maata. Tämän lentolehden
kirjoitti Donald Gordon, kveekari. Hän toi Petterille korjausliuskan
siitä saadakseen kaikki yksityiskohdat oikein, ja Petteri luki
sen suurella nautinnolla huomatessaan kuinka suuri sankari hän
todella oli. Petteri ei ollut kertonut näille ihmisille aikaisempia
vaiheitaan, ja jos Gooberin puolustuskomitea oli saanut niistä
vihiä, olivat sen jäsenet niistä vaiti. Petteri hymyili miettiessään
tätä. Ne olivat viekkaita, ne peijakkaat! Ne pelasivat korttinsa
mainiosti -- ja Petteri kunnioitti heitä siitä. Donald Gordonin
kertomuksessa Petteri esiintyi köyhänä työmiehenä. Hän nauroi. Hän
tunsi sanan "työmies", mutta kun hän puhui "työväestä", tapahtui se
eri äänilajissa kuin nämä sosialistit.
Kun tämä kertomus oli ollut lehdissä, tuli kaikenlaisia
ihmisiä tapaamaan Petteriä Todd sisarusten kotiin. Ja Petteri
rupesi todenteolla hoitamaan tointaan, koettamaan saada selvää
mahdollisimman paljon näistä kävijöistä, heidän nimistään ja
toimistaan ja heidän suhteestaan radikaliseen liikkeeseen. Guffey
oli kieltänyt häntä tekemästä muistiinpanoja, jotta ei olisi
pelkoa kiinnijoutumisesta, mutta Petteri ei voinut pitää kaikkia
saamiaan tietoja päässään, ja sen vuoksi hän meni huoneeseensa ja
teki muistiinpanoja pienille paperilippusille, jotka hän sitten
huolellisesti neuloi takkinsa liepeisiin, sangen salaperäisesti.
Kun ei ota huomioon näitä muistiinpanoja, oli Petterin salapoliisin
toimi helppoa, sillä nämä ihmiset näyttivät olevan sangen halukkaita
puhumaan siitä, mitä he toimivat. Ja väliin pelotti Petteriä
sekin, että he olivat niin avomielisiä ja uhmaavia! He eivät
ainoastaan puhuneet aatteistaan toisilleen ja hänelle, he pitivät
julkisia puheita, kirjottelivat kirjasia ja lentolehtisiä -- ja
näitä he kutsuivat "kirjallisuudeksi." Petterillä ei ennen ollut
aavistustakaan siitä, että heidän liikkeensä oli niin laaja ja
voimakas. Hän oli toivonut keksivänsä salaliiton, ja ehkä pommijutun
tai pari; mutta sen sijaan hän nähtävästi oli keksimäisillään
tulivuoren!
Kuitenkin, kaikitenkin Petteri teki parhaansa. Hän pani muistiin noin
puolensadan kaikkiin luokkiin kuuluvien henkilöiden nimet ja yhtä ja
toista, minkä luuli olevan tärkeää. Ne olivat tavallisia työläisiä,
miehiä ja naisia, juutalaisia räätäleitä, venäläisiä ja italialaisia
sikarintekijöitä, Amerikassa syntyneitä konetyöläisiä ja kirjaltajia;
vielä kuului niihin "salonki-punikkeja" -- isoja, moitteettoman
ja loistavan näköisiä naisia, jotka tulivat tuohon pieneen taloon
isoissa, moitteettomissa ja loistavissa autoissa, ja jättivät
virkapukuiset ajurinsa odottamaan ulos tuntikausiksi kuunnellessaan
Petterin kertomuksia. Muuan hyväntahtoinen nainen, jolla oli hulmuava
huntu ja hieno tuoksu, aprikoi että Petteri kai on rahantarpeessa
ja pisti kahdenkymmenen dollarin setelin hänen käteensä. Petteri,
ihastuneena ja myöskin hämillään, sai uuden vaikutelman tästä
hommasta, jota kutsuttiin "liikkeeksi", ja hän päätti, että niin pian
kuin Guffey ei häntä enää tarvitse, rupeaa hän "punikiksi" oikein
todella.
Hän eli mukavuudessa Todd sisarten luona. Sadie meni työhönsä ennen
kahdeksaa aamulla, joka oli ennen kuin Petteri nousi ylös; mutta
Jenni pysyi kotona ja laittoi hänelle aamiaisen, avasi oven hänen
vierailleen ja yleensä piti huolen hänen mukavuudestaan. Hän ei ollut
terve; kahdesti viikossa kävi hän lääkärin luona, joka hoiteli hänen
selkärankaansa, ja lopun ajasta oli hänen määrä levätä, mutta Petteri
ei koskaan nähnyt hänen lepäävän. Hän aina oli työssä "liikkeen"
hyväksi -- kirjoitteli osotteita kiertokirjeisiin, kirjoitteli
kirjeitä, kulki kauppaamassa kirjallisuutta tai keräsi kolehteja
kokouksissa. Hänellä ei ollut rauhaa yöllä eikä päivällä, joka
seikka kiusasi Petteriä, joka halasi rauhaa ylitse kaiken. Europassa
oli miljonia miehiä armeijoissa tekemässä kaikkensa teurastaakseen
toisensa. Tuo oli luonnollisesti kauheaa, mutta mitäpä se parani
siitä, että sitä ajatteli? Sitä ei voitu lopettaa eikä se suinkaan
ollut Petterin syy. Mutta tämä tyttöraukka oli erehtynyt luulemaan
että tuo sota Europassa on hänen syynsä ja että oli hänen tehtävänsä
saada se loppumaan. Kyyneleet tulivat hänen syviin, harmaisiin
silmiinsä ja hänen leukansa vapisi tuskasta joka kerta kun hän
puhui siitä; Ja Petteristä tuntui siltä ettei hän muusta puhukkaan.
Jennillä näytti olevan ajatus että sota on lopetettava siten, että
Europan työväestö saadaan nousemaan kapinaan. Ja hän luuli vielä
että American Cityn työläisten on tehtävä kapina ensiksi, jotta
europalaisille tulisi esimerkki, jota voivat seurata!