Petteri havaitsi pian että hän on jotakuinkin tärkeä henkilö
sairaalassa. Hän oli päätodistaja huomattavassa Goober-jutussa,
josta koko kaupunki ja koko maakin puhui. Tiedettiin että hän tulisi
todistamaan valtion puolesta, mutta mitä hän tiesi ja mitä hän tulee
kertomaan, oli salaisuus, ja Petteri "piti suunsa" ja oli tärkeän
näköinen ja nautti herättämästään huomiosta.
Mutta eihän ollut mitään syytä, miksi hän ei voisi kuunnella toisten
puheita, ei mitään syytä, miksi hän ei ottaisi perinpohjin selvää
tästä jutusta, jotta hän tulevaisuudessa tietäisi mitä tehdä. Hän
kuunteli mitä "äijä" Doobman sanoi, mitä hänen ruotsalainen apurinsa,
Jan Christian sanoi, mitä cocainin nauttija, Gerald Leslie sanoi.
Kaikilla näillä, ja vielä muillakin, oli ystäviä "ulkopuolella",
jotka "tiesivät." Yksi kertoi yhtä, toinen aivan päinvastaista;
mutta Petteri punnitsi vehkeilyjen terottamalla älyllään kaiken,
minkä kuuli, eikä aikaakaan, niin oli hän varma että hän tiesi jutun
kokonaan.
Jim Goober oli huomattu työväen johtomies. Hän oli järjestänyt
raitiotietrustin työläiset ja johtanut suurta lakkoa. Hän oli
myöskin määrännyt rakennuslakkoja, ja jotkut sanoivat, että hän oli
räjäytellyt puolivalmiita rakennuksia ja tehnyt siitä pilaa. Joka
tapauksessa halusivat kaupungin liikemiehet laittaa hänet sellaiseen
paikkaan, että hän ei enää voisi heitä häiritä; ja kun joku
tuntematon mielipuoli oli heittänyt pommin valmistuneisuuskulkueen
eteen, olivat kaupungin suurmiehet päättäneet, että nyt tuli
tilaisuus jota he ovat etsineet. Guffey, joka oli "hoivannut"
Petteriä, oli raitiotietrustin salapoliisikunnan pää, ja hänet oli
asetettu tätä hommaa johtamaan. Pomot vaativat tuloksia eivätkä
luottaneet lahjoja ottavaan ja kykenemättömään poliisilaitokseen. He
olivat vanginneet Gooberin, hänen vaimonsa ja kolme hänen roikkansa
jäsentä, ja kaupungin sanomalehtien kautta levittivät he propagandaa
valmistaakseen yleisöä kaikkien näiden viiden henkilön hirttämiselle.
Ja tämä oli luonnollisestikin niin kuin sen pitikin olla; Jim
Goober oli Petterin mielestä vain pelkkä nimi eikä edes sen
arvoinen kuin yksi ainoa hänen aterioistaan. Petteri ymmärsi mitä
Guffey oli tehnyt, ja hänen mielestään ainoa seikka, missä Guffey
oli menetellyt epäviisaasti, oli se, ettei hän ollut heti alussa
kertonut asiaansa Petterille, ettei olisi tarvinnut rusikoida hänen
käsiään. Mutta, arveli Petteri, Guffey oli kai tarkottanut antaa
hänelle läksytyksen, voidakseen olla hänestä varma. Ja Petteri
oli oppinut läksynsä ja hänen tarkoituksensa oli nyt näyttää tämä
selvästi Guffeylle ja Doobmanille.
"Pidä suusi kiinni!" oli Guffey sanonut, eikä Petteri koskaan sanonut
sanaakaan Goober-jutusta. Mutta luonnollista oli, että hän puhui
muista asioista. Ei kukaan voinut pysyä mykkänä aamusta iltaan, ja
Petterin heikkoutena oli kertoa seikkailuistaan ja niistä viekkaista
metkuista, joilla oli pettänyt edellisen "äijänsä." Ja niin kertoi
Petteri cocainia nauttivalle Gerald Leslielle Pericles Priamista, ja
kuinka monta tuhatta dollaria he olivat petkuttaneet yleisöltä ja
kuinka he kaksi kertaa olivat joutuneet linnaan petoksesta. Myöskin
kertoi hän Jimjambon temppelistä ja niistä oudoista ja uskomattomista
seikoista, joita siellä tapahtui. Pashtian el Kalandra, päänoita,
kertoi seuraajilleen olevansa yli kahdeksankymmentä vuotta vanha,
mutta todellisuudessa oli alle neljänkymmenen. Hän sanoi olevansa
persialainen prinssi, mutta oli syntynyt muutamassa Indianan
pikkukaupungissa, alkaen uransa kauppiaan juoksupoikana. Hän oli
syövinään vain kourallisen hedelmiä päivässä, mutta Petterin
toimiin kuului muun muassa avustaa ison paistin tai paahdetun kanan
valmisteluja. Nämä valmistettiin "pyhää sakramentillista toimitusta"
varten, niin sanottiin rohveetan seuraajille; mutta Petterille
annettiin aina näiden pyhien sakramenttien jäännökset ja hän ahmi ne
nahkoihinsa sangen sakramentillisesti ruokahuoneen oven suojassa.
Tämä oli yksi Petterin erikoisetuja, jonka hän ansaitsi pitämällä
rohveetalta salassa Tushbar Akrobasin varkauksia.
Ihmeellinen paikka oli Jimjambon temppeli. Oli salaperäisiä
alttareita seitsemän verhon takana, ja näiden takaa esiintyi päänoita
puettuna pitkään kerman väriseen kullalla kirjailtuun vaippaan,
vaaleanpunaisiin tohveleihin ja pyhyyttä kuvaavaan päähineeseen.
Sadat kuuntelivat hänen saarnojaan ja seurasivat hänen pyhiä
temppujaan -- useat niistä rikkaita yhteiskunnan "kerman" naisia,
jotka tulivat komeissa autoissaan. Myöskin oli koulu, jossa lapsille
opetettiin lahkon salaperäisiä pomiloita. Rohveetalla oli tapana
viedä näitä lapsia yksityishuoneisiinsa, ja liikkeellä oli kamalia
huhuja -- jotka loppuivat siihen, että poliisit tekivät tarkastuksen,
rohveetta karkasi, samoin talonhaltija ja Petteri, talonhaltijan
renki ja kaveri.
Myöskin piti Petteri mukavana kertoa Gerald Leslielle seikkailuistaan
holirollareiden joukossa, jonne hän oli joutunut etsiessään
tointa. Petteri oli liittynyt tähän lahkoon, oli oppinut "puhumaan
kielillä" ja miten on meneteltävä, kun kaatuu selälleen tuolineen
päivineen ja saa taivaallisen kunnian suonenvetokohtauksia.
Petteri oli saavuttanut pastori Gamaliel Lunkin luottamuksen,
ja pastori oli salaa palkannut hänet tekemään kirkon jäsenten
keskuudessa kiillotustyötä, jotta nämä kohottaisivat palkkaa tuolle
huonopalkkaiselle suonenvetotaiturille. Mutta vissit asianhaarat
olivat saaneet Petterin menemään suutari Smithersin puolelle, joka
suutari jo jonkun aikaa oli koettanut saada seurakunnan uskomaan,
että hän pystyy kierimään lujemmin ja nopeammin kuin pastori
Gamaliel. Mutta Petterillä oli tämä toimi ollut vain muutaman päivän
ennen kuin hän sai potkun varastettuaan rasvarinkelin.