Niilo Kustaa Malmbergin esikoistyö Herran viinimäessä.
Tämä kuuluisa mies syntyi Ylistaron pappilassa helmikuun 16 p:nä
1807. Vanhempansa olivat Isonkyrön pitäjänapulainen _Herman Malmberg_
ja _Elisabet Margareetta Aejmelaeus_, Ylistaron kappalaisen
N. Aejmelaeuksen tytär. Isä kuoli jo v. 1809, oltuaan pappina
ainoastaan neljä vuotta. Kaksi vuotta myöhemmin meni äiti naimisiin
_J. Simeliuksen_ kanssa, joka silloin oli väliaikaisena pappina
Uuskaarlepyyssä. V. 1812 muuttivat he Reisjärvelle, asuen näillä
tienoin vuoteen 1824, jolloin Simelius tuli Laihian kappalaiseksi.
Perheen varat olivat pienet, jonka tähden Niilo Kustaalle päätettiin
antaa ainoastaan niin paljon koulukasvatusta, että hän voisi päästä
nimismieheksi. Siinä tarkoituksessa lähetettiin hän talvella 1820
Raahen pedagogiaan. Vilkas ja harvinaisen lahjakas poika sai
kuitenkin jatkaa opintojaan. Helmikuussa 1822 siirrettiin hän
Oulun trivialikouluun, jonka oppilaana hän oli kesäkuuhun 1824
(yhden lukukauden 2:lla, kaksi 3:lla ja yhden konrehtorinluokalla).
Kun vanhemmat muuttivat Laihialle, siirrettiin Malmberg Vaasan
trivialikouluun, mistä hän, oltuaan kaksi lukukautta konrehtorin- ja
neljä rehtorinluokalla, pääsi ylioppilaaksi kesäkuun 3 p:nä
1827 arvolauseella "juvenis bonae spei". Joulukuussa seuraavana
vuonna suoritettuaan seminaaritutkinnon, keskeytti Malmberg ajaksi
lukunsa yliopistossa [Törnudd, Matrikel sekä Frans Oskar Durchmanin
kirjoittama, vuoteen 1844 ulottuva N. K. Malmbergin elämäkerta, joka
löytyy viimemainitun aikoinaan omistaman raamatun kansilehdellä (nyk.
kirkkoh. W. Malmbergin oma).]. Syy siihen oli seuraava.
Helmikuussa 1829 pyysi Pietarin p. Katarinan ruotsalaisen seurakunnan
pastori K. G. Ehrström Helsingin yliopistoa ehdottamaan sopivaa
ylioppilasta, joka hänen sattuneen sairautensa aikana hoitaisi
hänen saarnavuorojaan. Tähän toimeen valittiin Malmberg, joka
oli "lahjakkaimpia ylioppilaita". Pietarin protestanttisissa
seurakunnissa liikkui siihen aikaan voimallinen herätys. Se oli
saanut alkunsa Schwabenista ja Baijernista tänne muuttaneista
siirtolaisista, jotka uskonvainojen ja muiden ahdinkojen vuoksi
olivat etsineet turvaa vapaamielisen Aleksanteri I:sen valtakunnassa.
Heidän keskuudessaan oli ensin vaikuttanut heidän kansalaisensa
pastori Lindl sekä vuodesta 1820 kuuluisa, niinikään saksalainen
herätyssaarnaaja _J. Gossner_. Varsinkin Pietarin saksalaisissa
asukkaissa oli herätys huomattava. Sen vaikutuksen alaisiksi
joutuivat ennenpitkää muutkin täällä olevat protestanttiset
seurakunnat, vieläpä muutamat korkeasukuiset venäläisetkin. Jo
Aleksanterin hallituksen loppuaikoina joutui liike epäluulon
alaiseksi, niin että Gossner v. 1824 sai käskyn heti poistua
kaupungista, vaikka hän oli keisarin erityisessä suosiossa.
Myöhemmin pidettiin liikettä vielä tarkemmin silmällä. Kun tuo nuori
helsinkiläinen ylioppilas saapui Pietariin, olivat uskonnolliset
olot kaupungissa hyvin ahtaat. Mutta Malmberg oli ikäänkuin luotu
taisteluun. Mahtisanojen ja vallitsevien olojen pakosta mukaantuminen
ei sopinut hänen luonteelleen. Rohkeutta ja neroa säteili silmänsä,
voimaa ilmaisi uljas vartalonsa. Syrjäisestä asemasta astui hän
julkiseen paikkaan, pienistä oloista suuriin, osaamatta muita eläviä
kieliä kuin suomea ja ruotsia. Vaan ei näy tämä häntä hetkeksikään
hämilleen saattaneen eikä epäilyttäneen. Harvinaisen voimallisella
ja sointuvalla äänellään sekä erinomaisella puhelahjallaan herätti
hän heti suurta huomiota, vaikka mielensä silloin vielä oli
muuttumaton ja voimansa omaa voimaa. Parin kuukauden kuluttua
saattoi Malmberg esteettömästi lukea saksankielisiä kirjoja sekä
puheessakin jokseenkin tätä kieltä käyttää. Tähän aikaan tutustui
hän Pietarin heränneitten saksalaisten kanssa. Nämä antoivat
hänelle muiden hyvien kirjojen kera erään Lindlin saarnan. Se teki
häneen syvän vaikutuksen. Malmberg heräsi elävään synnintuntoon ja
hänelle kirkastui Jumalan armo Kristuksessa Jesuksessa. Jos hän
ennen oli käyttänyt erinomaisia lahjojaan omaksi kunniakseen, oli
Herran kunnia nyt hänen silmämääränään. Tämän pyrinnön elähyttämänä
jatkoi hän työtään Jumalan valtakunnan levittämiseksi suuressa
maailmankaupungissa. Nöyrtynyt oli mielensä, rakkautta säteili
silmänsä, ja tuo valtaava ääni, joka näihin asti tavattomalla
voimallaan vain oli hämmästyttänyt uteliaita ihmisiä, tunkeutui nyt
rukoilevana heidän sydämmiinsä, valmistaen niissä sijaa Herralle.
Usein oleskeli Malmberg saksalaisten ystäväinsä kanssa. Vaikka nämä
eivät ymmärtäneet hänen saarnojaan, kävivät he niitä kuulemassa,
kiittäen Herraa hänen tälle nuorukaiselle osoittamastaan armosta
ja sen vaikutuksesta ihmisissä. Malmberg ei rajoittanut työtään
niihin saarnoihin, joita hän virkansa puolesta oli velvollinen
pitämään kirkossa. Monesti matkusti hän kaupungin ulkopuolellekin,
puhuen vaunuista häntä kuulemaan kokoontuneille suomalaisille.
Näilläkin matkoilla olivat hänen saksalaiset ystävänsä usein
mukana. He ovat kertoneet nähneensä Malmbergin pari kolme tuntia
perätysten vaipuneena mietteisiin ja seurustelevana Herran kanssa
ensinkään huomaamatta, mitä hänen ympärillään tapahtui. Ihmetellen
kuuntelivat he hänen näillä matkoilla monesti tuhansiin nouseville
kansanjoukoille pitämiään puheita. Kieli, jota hän näille
sanankuulijoilleen puhui, kuului heidän korvissaan vielä oudommalta
kuin ruotsi, mutta tuon nuoren, innostuneen saarnaajan puhe, jonka
särkemänä häntä ympäröivä kuulijakunta vuodatti katumuksen ja
ilon kyyneleitä, "teki heihin syvemmän vaikutuksen, kuin heidän
äidinkielellään pidetty kaunopuheisin saarna olisi tehnyt".
Parin kuukauden kuluessa sai Malmberg Pietarin suomen- ja
ruotsinkielisessä väestössä aikaan huomattavan herätyksen. Missä
hän liikkui, sinne kokoontui aina joukottain ihmisiä häntä
kuulemaan. Selvä on, että tämmöinen, varsinkin työkansan keskuudessa
harvinainen liike pian herätti viranomaisten huomion. Sikäläisten
protestanttisten seurakuntien piispa, ennen mainittu Sakari Cygnaeus,
kielsi Malmbergin esiintymästä muualla kuin kirkossa. Tämä totteli,
vaan ei ollut siitäkään apua. Malmbergin saarnoja kuulemaan tulvasi
yhä enemmän ihmisiä, ja kasvamistaan kasvoi liike. Kymmenen kuukautta
oli hän ollut Pietarissa, kun hän äkkiarvaamatta sai käskyn 24 tunnin
sisässä poistua kaupungista. Syyksi ilmoitettiin, että häiriöitä oli
tapahtunut hänen kirkossaan jumalanpalveluksen aikana. Sitä ei otettu
kuuleviin korviin, että nämä häiriöt rajoittuivat siihen pelkoon,
jonka muutamien penkkien särkyminen eräänä pyhänä oli vaikuttanut
Malmbergin sanankuulijoissa. Tuo uhkaava onnettomuus aiheutui siitä,
että kirkko oli niihin määrin täynnä kansaa, että toiset olivat
hakeneet itselleen sijaa penkkien selkänojilla.
Turhaan rukoilivat Malmbergin ystävät, että hän saisi jäädä
Pietariin. Käskyä ei peruutettu. Malmbergin täytyi totella. Ettei
hän sitä taistelutta tehnyt, on itsestään selvä. "Mutta" lausuu
se hänen saksalaisista ystävistään, joka tästä on kertonut, "tämä
taistelu oli hänelle suureksi hyödyksi. Kieltäen itsensä, luopui hän
omasta tahdostansa, ollen yhtä altis lähtemään kuin jäämään, kun vain
Jumalan tahto tapahtui".
Suoritettuaan pappistutkinnon, vihittiin Malmberg papiksi kesäkuun
11 p:nä 1830 ja määrättiin kirkkoherranapulaiseksi Kalajoelle.
Luultavaa on, että Malmbergin Pietarissa syttynyt hengellinen elämä
hänen Helsinkiin palattuaan ainakin jonkunverran laimeni, koska hän
määrättiin papiksi seutuun, missä asianomaisten mielestä epäiltäviä
oireita kirkollisen elämän alalla oli ilmaantunut. Miltei varmalta
näyttää myöskin, etteivät yliopiston opettajat häntä epäilleet.
Muutamien Malmbergin tuttavien kertomusten mukaan otti hän,
Pietarista palattuaan, kuten ennenkin, osaa kumppaniensa huvituksiin,
joka seikka myöskin näkyy tukevan kysymyksessä olevaa otaksumista.
Vaan oli miten olikaan, sammunut ei Herran tuli hänessä ollut. Jos
vihollinen olikin koettanut sitä tukehuttaa, oli se väleen leimahtava
liekiksi, joka oli näkyvä kauas.
Kalajoella saavutti Malmberg alussa esimiehensä, rovasti Frosteruksen
suosion. Kauan tuota hyvää väliä ei kuitenkaan kestänyt. Malmberg
tutustui Laguksen kanssa ja liittyi häneen rakkaudella. Siihen vaati
häntä tuon vanhemman virkaveljen lämmin sydän, avonaisen suora luonne
ja etevyys, vaan ennen kaikkea Herra, joka heidät kutsui ryhtymään
yhteiseen suureen työhön. Pian huomasi Frosterus, minkä hengen
lapsia Malmberg oli. Ei siinä kyllin, että tuo nuori apulainen sai
aikaan samankaltaisia häiriöitä Kalajoella kuin Lagus Ylivieskassa
hän uskalsi vielä esimiehensä kanssa väitellä uskonnollisissa
kysymyksissä, vieläpä häntä jyrkästi vastustaakin. Frosterus
koetti pelottaa Malmbergiä syyttämällä häntä lahkolaisuudesta ja
hurmahenkisyydestä, mutta ei auttanut sekään. Tulisella innolla ja
voimalla, jolle kaikki vastarinta näyttäytyi turhalta, raivasi hän
sanan kaksiteräisellä miekalla Herralle tietä ihmisten sydämmiin.
Paitsi Kalajoella tuli hänen kahdesti vuodessa saarnata tämän
seurakunnan 7 muussa kirkossa. Hän teki sen tavalla, jonka vertaista
ei ennen oltu kuultu. Alussa näkyy hän kuitenkin kappeliseurakunnissa
vaikuttaneen pääasiallisesti yksityisen sielunhoidon alalla.
Malmbergin työstä Herran viinimäessä iloitsi etenkin Lagus. Jo v.
1831 lausuu hän ennenmainitussa J. Vegeliukselle kirjoittamassaan
kirjeessä: "Jumalan Hengen herättämänä on Malmberg ollut minulle
hyvänä apuna yksityisessä opetuksessa. Hartaasti toivoisin vuoden
perästä saavani hänet luokseni apulaisekseni ja seuraksi". Ja
ikäänkuin aavistaen, miten kovaa vastarintaa Kalajoenvarren
alkanut ja päivä päivältä leviävä herännäisyysliike jo läheisessä
tulevaisuudessa oli kokeva, päättää hän tämän kirjeensä seuraavin
sanoin: "Mutta ken tietää, minkänäköinen maailma vuoden perästä on".
Laguksen toivo saada Malmbergin apulaisekseen ei toteutunut. Sitä
luotettavammaksi osoittautui sensijaan hänen aavistuksensa maailman
heitä ja heidän ystäviään vastaan yhä yltyvästä vainosta. Mutta
ei ollut hänkään tuo syvään kyntävä, rukoileva työmies toivonut
niin ihanaa kesää näille herännäisyyden kylmille uutismaille, kuin
se armonaika oli, joka väleen oli joutuva Kalajoen jokilaaksolle.
Eikä ollut tämän kesän tuloa niin varhain odottanut eikä niin
lupaavana tulevaksi hänen voimakas, pyhän innostuksen tulen
lämmittämä ystävänsä, jonka Herra oli hänelle avuksi lähettänyt
[Lähteitä: Sukukirja, Suomen aatelittomia sukuja; Biografinen
nimikirja; Meyer, Konversationslexikon; M. B., Otteita Johannes
Gossnerin elämäkerrasta; Nordisk kyrkotidning 1841 n:o 3,
johon on otettu kirjoitus Hv. Kirchen-Zeitungista 1834. (Syynä
siihen, että kirjoituksessa mainitaan Upsala pro Helsinki, ovat
silminnähtävästi silloiset paino-olot, eikä vähennä tämä kirjoituksen
luotettavaisuutta. Vert. esim. tietoa Frosteruksen pojista
sukukirjaan); Kyläkirjaston kuvalehti B. sarja 1895 n:o 4; Laguksen
ennen mainittu kirje J. Vegeliukselle /7 31.].