Henrik Renqvistin koulu- ja ylioppilasaika.
V. 1806 otettiin Kuopion trivialikoulun oppilaaksi muiden
luku-uralle pyrkivien nuorukaisten kera eräs talonpojanpoika nimeltä
_Heikki Kukkonen_. Hän oli syntynyt Ilomantsin pitäjän Sonkojan
kylässä elokuun 1 p:nä 1789 ja siis kouluun tullessaan jo 17
vuoden ikäinen. Isänsä, jolla oli sama nimi, ei vähävaraisuutensa
tähden aikonut poikaa pitkälle kouluttaa, vaan suostui kuitenkin
tämän lukutuumiin, koska hän piti kirjoitus- ja laskentotaitoa
tarpeellisena talollisellekin, joksi hän häntä aikoi. Mutta aivan
toiset tulevaisuudentoiveet nuorukaisella oli. Jo lapsena oli tämä
totuttanut itseään siihen ajatukseen, että hänestä tulisi pappi.
Korkealla kivellä tahi järvenrannalla seisoen, julisti hän jo siihen
aikaan mielikuvituksessaan Jumalan sanaa ihmisille. Mihinkään
suurempaan huoleen sielunsa tilasta Kukkonen ei kuitenkaan vielä
silloin ollut herännyt, jos kohta hän jo pienenä poikana äitinsä
kanssa kirkossa saarnaa kuullessaan ajatteli: "Rahvas toisin elää,
pappi toisin saarnaa". [P. Poutiainen, Henr. Renqvist Sortavalan
kappalaisena.] Aikansa lapsena piti hän papin virkaa jalona tehtävänä
ja halusi sentähden siihen päästä. Miten vaikea tämän toivon
toteuttaminen hänelle oli oleva ja kuinka paljon kärsimyksiä se
oli hänelle tuottava, sitä ei hän silloin aavistanut. Ilomantsin
kirkkoherran J. Molanderin poikien kera ylioppilas J. D. Schröderiltä
saatuaan opetusta pappilassa, oppi Kukkonen kirjoittamaan,
puolen katkismuksesta ulkoa ja vähän latinan kielioppia eli sen
tietomäärän, joka oli kouluun pääsemisen ehtona. Suuri se ei ollut,
mutta työtä senkin hankkiminen oli kysynyt, sillä hänen täytyi
oppia kaikki Ruotsin kielellä, joka alussa oli hänelle aivan
tuntematonta. Sitäpaitsi ei Kukkonen ollut mikään lahjakas poika.
Esteitä voittamaan auttoi häntä ikänsä, väsymätön ahkeruutensa sekä
harvinaisen sitkeä ja luja tahtonsa.
Toista vuotta oli Kukkonen harjoittanut opintoja Kuopion koulussa,
kun tämä oppilaitos sodan tähden suljettiin (1808). Hän oli silloin
toisella luokalla. Hänen ikänsä ja varattomuutensa, sodan kauhut,
isänmaan synkkä tulevaisuus -- kaikki näytti yhtyvän hävittämään
hänen lapsuutensa kauniinta unelmaa. Näin vaikeissa oloissa olisi
melkein jokainen jättänyt kaikki tuumat koulunkäynnin jatkamisesta
sikseen. Kukkonen ei sitä tehnyt. Hän päinvastoin rupesi miettimään,
miten hän sodan kautta syntyneen loman aikana voisi hankkia
itsellensä varoja lukujen jatkamiseksi. Ennenpitkää hän keksikin
keinon. Hankittuaan itselleen Sortavalasta maantuotteita ja muuta
kauppatavaraa, lähti hän näitä Pohjanmaalle kuljettamaan, käyden
Oulussa ja muilla rannikkoseuduilla. Nämä kauppamatkat tuottivat
hänelle melkoista voittoa, niin että hän sodan päättyessä omisti
1,000 taaleria puhdasta rahaa.
Kun Kuopion koulu sodan jälkeen jälleen avattiin, riensi Kukkonen
sinne lukujaan jatkamaan. Rahahuolet eivät enää häntä painaneet;
hänellähän nyt ainakin aluksi oli varoja toiveensa toteuttamiseksi.
Mutta raskaammat murheet alkoivat sensijaan häntä näiltä ajoilta
alkaen yhä enemmän rasittaa. Kauppamatkoillaan oli hän muutamien
muiden kirjojen kera kotiinsa hankkinut myöskin A. Dentin
_"Kääntymisen harjoitus"_ nimisen kirjan. Kerran Kuopiosta kotia
tultuaan, löysi hän tämän kirjan etehisen hyllyltä. Hän luki siitä
ensimmäisen lehden, meni äitinsä luo ja lausui: "Emme äitirukka tällä
keinoin koskaan pääse taivaaseen". Äiti vastasi: "Eihän sitä tiedä,
ennenkuin kuoltua, mihin tullaan". Tämän johdosta sanoi nuorukainen:
"Mene sitten kuoltua haparoimaan; johan pitää eläessään tietää mihin
joutuu" [P. Poutiainen, Henrik Renqvist Sortavalan kappalaisena.
Tämän tiedon vakuuttivat Renqvistin v. 1896 Sortavalassa elävät
vanhimmat tuttavat oikeaksi.].
Kuopiossa tutustui Kukkonen kultaseppä _Jaakko Lundströmin_ ja
talonpoika _Pietari Väänäsen_ sekä muutamien muiden heränneiden
kanssa. Täällä hän niinikään joululoman aikana 1810 tapasi erään
samanmielisen Maaningasta kotosin olevan talonpojan nimeltä Aaron
Miettinen, joka oli matkalla Lustigin luo Nilsiään. Omantunnon
vaivoihin joutuneessa nuorukaisessa heräsi halu saada tavata tuota
kuuluisaa saarnaajaa, ja kun Miettinen tarjosi hänelle sijaa
reessään, päätti hän lähteä hänen mukanaan. Sattuneen huonon ilman
tähden jäi tämä aikomus kuitenkin sikseen. Sensijaan vei Miettinen
Kukkosen kotiinsa Maaninkaan, mihin Lustig toisena joulupäivänä
saapui seuroja pitämään. Täällä heräsivät entistä suurempaan voimaan
jo ennestään sielunsa tilasta levottoman nuorukaisen huolet. Kukkonen
alkoi tämän jälkeen yhä ahkerammin seurustella Kuopion heränneiden
kanssa. Mutta näiden tuttavuuksien tähden joutui hän opettajiensa
epäsuosioon; kumppanitkin alkoivat häntä pilkaten sortaa. Päivä
päivältä kävi hänen asemansa koulussa yhä vaikeammaksi, kunnes hän
epätoivon valtaamana päätti jättää lukutuumansa sikseen (1811).
Pääsyynä tähän päätökseen oli kuitenkin se, että Kukkonen, tultuaan
tuntemaan kykenemättömyytensä ja sydämmensä pahuuden, piti itseänsä
aivan kelvottomana muita neuvomaan autuuden tielle eikä siitä
syystä enää uskaltanut papiksi pyrkiä. Katumuksen kyyneleet olivat
sammuttaneet tuon hänen lapsuutensa ja nuoruutensa palavan toivon.
Mutta sitä tulta, jonka Jumalan henki näiden vaivojen alla oli
hänessä sytyttänyt, eivät ne voineet sammuttaa. Kotia tultuaan,
alkoi Kukkonen omaisilleen puhua elämän tiestä, tutkien tämän ohessa
ahkeraan niitä harvalukuisia kirjoja, joita hänellä oli. Tätä
tehdessään heräsi hänessä halu hankkimaan itselleen enemmän kirjoja,
ja koska hänellä vielä oli vähän varoja, päätti hän tuota tarkoitusta
varten lähteä Turkuun.
Ihmeellisesti ohjasi Jumala tämän murheenalaisen nuorukaisen
elämänvaiheita. Turkuun saavuttuaan, tutustui hän hurskaan
herrnhutilaismielisen kirjansitoja _Agreliuksen_ kanssa, joka pyysi
häntä luoksensa asumaan. Hänelle Kukkonen avasi sydämmensä ja
kertoi entiset vaiheensa. Agrelius lausui: "Väärin menettelee se
ihminen, joka ei kulje Jumalan hänelle osoittamaa tietä. Jos Jumala
tahtoo sinua välikappaleenaan käyttää, niin et tee oikein, jollet
seuraa hänen sinulle antamia viittauksia, jotka sinua kehottavat
neuvomaan lähimmäisiäsi totuuden tiellä. Vaan voidaksesi johdattaa
muita, tulee sinun ensin itse totuutta oppia; sinun pitää ahkeralla
lukemisella hankkia itsellesi tietoja". Linnansaarnaaja _J. Lönnmark_
rupesi nyt ohjaamaan Kukkosen lukuja. Agreliuksen kehotuksesta otti
viimemainittu samaan aikaan nimen _Renqvist_ (= puhdas oksa).
Uudelleen syttyi nuorukaisen toivo, ja ahkeraan hän luki sitä
toteuttaakseen. Mutta ennen kärsityt vaivat ja sieluntaistelut,
tuo äkkiarvaamaton käänne hänen elämässään ja uudistuvat, entistä
kovemmat omantunnon nuhteet murtivat hänen voimansa. Tuntuu kuin
olisi sielunvihollinen saanut luvan äärimmäisiin asti kiusata
häntä, asettamalla vain uusia lain vaatimuksia ja uhkauksia häneltä
loristusta salaamaan. Renqvist alkoi käydä yhä synkkämielisemmäksi,
kunnes hän joutui mielenhäiriöön. Tässä tilassa hautoen kaikenlaisia
kummallisia ajatuksia, heittäytyi hän tuskissaan eräänä syyspäivänä
1811 Auran sillalta jokeen, josta hän kuitenkin vahingoittumattomana
saatiin ylös. Joulun aikana lähetettiin hän kotia. Niin pimitetty oli
hänen järkensä, ettei hän enää vanhempiaankaan tuntenut. Kevätpuoleen
tointui Renqvist kuitenkin niihin määrin taudistaan, että hän saattoi
lähteä Turkuun terveyttään hoitamaan. Sieltä palasi hän täysin
terveenä kotia, missä hän oleskeli vuoden ajan, nauttien tarpeellista
lepoa.
Kesällä 1813 matkusti Renqvist virkistynein voimin Turkuun. Se
Jumala, joka häntä kärsimisen kovassa koulussa oli koetellut,
antoi hänen nyt nauttia onnellisempaa aikaa. Ennenkuin hän ryhtyi
keskeytettyjä lukujaan jatkamaan, sai hän, luultavasti Agreliuksen
toimesta, tilaisuutta matkustamaan Tukholmaan. Tämä matka oli
hänelle hyvin virkistävä, laajensi hänen näköpiiriään ja antoi
hänelle uutta intoa ryhtymään Herran viinimäen työhön. Tukholmassa
tutustui Renqvist siellä löytyvien herrnhutien kanssa, käyden usein
"veljeskunnan" kirkossa.
Hyvin tärkeä Renqvistin kehitykselle oli hänen oleskelunsa Turussa.
Täällä hoidettiin häntä hellyydellä ja hienotuntoisuudella, täällä
sulattivat herrnhutilaismielisten ystäväinsä puheet Jumalan
rakkaudesta Kristuksessa hänen lain kovien iskujen särkemän
sydämmensä, täällä sai hän seurustella sivistyneiden ihmisten
kanssa, täällä harjaantui hänen silmänsä seuraamaan Jumalan
valtakunnan ilmiöitä kaukanakin olevilla seuduilla. Jo v. 1811
tutustui Renqvist Agreliuksen kodissa Taivassalon kirkkoherran _Elias
Laguksen_ ja Orihveden kirkkoherran _Juhana Utterin_ kanssa, jotka
olivat herrnhutilaismielisiä, ja v. 1814 kävi hän Ranckenin luona
Perniössä. Täten perehtyen erisuuntaisten miesten uskonnolliseen
kantaan, vapautui Renqvist ainakin jossain määrin siitä ykspuolisesta
katsantotavasta, johon eksymään hänen luontainen taipumuksensa
itsepintaisuuteen ja ahdasmielisyyteen oli niin taipuva. Sitäpaitsi
tutustui hän noiden johtavien miesten kautta monen kristillismielisen
henkilön kanssa, joilta hän sai aineellistakin apua.
Vuosina 1815 ja 1816 kävi Renqvist ystäviään Tukholmassa tapaamassa.
Näistä on huomattavin ennen mainittu Vaetterdahl. Tämän ehdotuksesta
otettiin Renqvist Tukholman evankelisen seuran jäseneksi ja hänelle
uskottiin seuran kirjojen myyminen Suomessa. Tähän toimeen hän kotia
palattuansa heti ryhtyikin, työskennellen sen ohessa ahkerasti seuran
kirjojen suomentajana. Ettei Renqvist näin asian ollen voinut hankkia
itselleen perusteellisia tietoja, on selvä. Sitäpaitsi olivat hänen
alkutietonsa monesta syystä hajanaiset ja puutteelliset. Hän pääsi
kuitenkin ylioppilaaksi v. 1816, ollen silloin jo 27 vuoden ikäinen.
Renqvistin ylioppilasaika on kokonaan suunnattu Jumalan valtakuntaa
tarkoittaviin toimiin, perustaen hänessä tuota väsymätöntä intoa
tämän valtakunnan palveluksessa, josta koko hänen elämänsä sitten on
todistuksena. Keväällä v. 1816 (Renqvist oli silloin jo ylioppilas)
kirjoitti Vaetterdahl hänelle Tukholmasta: "Ilahuttavaa on nähdä
työtäsi Jesuksen valtakunnan levittämiseksi. Herra on totisesti
sitä siunaava. Hän auttakoon sinua, että saisit kaikki myydyksi,
jotta ei kirjan (eräs käännös) kustantaminen tuottaisi sinulle
tappiota. Vaikeaa on käsittää, miten ehdit niin paljon kääntää, lukea
korehtuuria ja suorittaa kaikki asiat, jotka tämmöiseen toimeen
kuuluvat, sekä tuon ohessa hoitaa lukujasi". -- Mutta Renqvist
ehti sekä kirjatoimensa suorittaa että lukea. Jo keväällä v. 1817
vihittiin hän papiksi ja määrättiin kirkkoherranapulaiseksi Liperiin
[Akiander VII, 55-60, 92.].
Nämä ovat Henrik Renqvistin nuoruudenajan huomattavimmat tapahtumat.
Ne kertovat työstä ja taisteluista, eivät levosta ja rauhasta. Paljon
murhetta ja surua ne toivat mukanaan, lohdutusta ja iloa vähän.
Elämän korutonta, ankaraa todellisuutta on niissä runsaassa määrässä,
tuota keväistä runollisuutta, josta nuoruudenaika monesti on niin
rikasta, niukasti, tuskin ensinkään. Mutta Jumalan ihmeellinen
johdatus on niissä kaikissa nähtävänä, ja siihen kätkeytyy paljon
armoa.