Mut jopa erehtyi Siimeon ottamaan pirulta pestin: kuukauden kaksi
purkaa ja paikata sai tahi naulata höstejä reunoihin lestin, virpiä
tehdä ja viilata taittuneet naskalit teräviksi jälleen. Niinpä siis
Siimeonin ylpeä nousu se alkoi murheen merkeissä tälleen.
Ei hyvä sillä: mestari moitti ja piinasi päivällä, yöllä, haukkui ja
voiteli pemppua pitkin ja poikin tikkausvyöllä. Voi sitä kurjuutta!
Karkuun ois Siimeon halunnut juosta, mut oli mestari oppilasjoukkoaan
kuritushuoneella uhannut tuosta.
Entäpäs mestarin matami! Voi sitä akkaa! Se se vasta poikia kurissa
pitää ja patukalla hakkaa. Paha peri, jos ken ei mestarin käskyjä
kuullut, pahempi vielä, jos ei jo ajoissa matamia talossa isännäks
luullut.
Simo toki, silloin kun lyötiin, huusi ja potki, hyppi ja verstassa joka
paikan mullin mallin sotki. Paljon se auttanut ei, toki hiukan verran:
meteliä peläten anteeksi pienemmät temput jo annettiin muutaman kerran.
Mestari poikien työllä vain ryöväsi rahaa kuin roskaa, voita ja läskiä
söi, mutta pojat ei eteensä saaneet muuta kuin kuivuneet leivät ja
jotakin moskaa. Toiveet sälliksi tulosta, mestarin kirjoista jäivät,
haihtuivat sikäli sinnemmäs mikäli kuluivat päivät.
Vuosia kolme, neljäkin katosi niinkuin suohon. Lauhtui jo Siimeonin
sisu, tylsästi tyytyi hän orjana olemiseen tuohon. Kunnekka vihdoinkin,
onneksi, mestari sairastui sekä kuoli, ja ihme ja kumma: tulipa hänelle
ennen kuolemaa Siimeonin mestarinkirjoista huoli.
Huoli se juolahti mestarin mielehen komentamalla — kuolemanhetkeensä
asti hän olihan matamin tohvelin alla. Matami, hänpä se mestarin
sydämen jalosti silleen, että mestari jälkeensä mestarin arvoa suositti
Lestille, »parhaalle kisällilleen».
Kun oli paperi valmis, niin heti matami kysyä muisti, vieläkö ollenkaan
avittamatta ja alusta loppuun mestarin viimeinen isämeitä luisti. Hän
sanoi sen aivan kuin sanonut miehelle oisi, että tämä vihdoinkin siitä
jo pikemmin lähteä voisi.
Mestarin kuolema siis oli Lestille onnen potku, vaikkapa jälkeen sen
heti sattui hankala, huolekas, sitkeä sotku. Mutta se osaltaan sekin
vain lujitti mestarin asemaa, avitti miestä, joka ei ole orjaksi luotu,
vaan syntynyt toisten niskassa pitämään pikistä iestä.