Päämestari.
Mc Murdo oli mies, joka pian tuli huomatuksi. Missä tahansa hän
olikin niin hänen ympäristönsä pian tiesi sen. Viikossa oli hänestä
tullut tärkein henkilö Shafterin talossa. Heitä oli kymmenen tai
kaksitoista täyshoitolaista, mutta he olivat siivoja työnjohtajia
tai vaatimattomia kauppapalvelijoita, aivan toisenlaatuisia kuin
nuori irlantilainen. Kun he kokoontuivat yhdessä viettämään iltaa,
oli hänen leikinlaskunsa luontevinta, hänen keskustelunsa hauskinta
ja hänen laulunsa parasta. Hänellä oli synnynnäiset seurustelulahjat
ja hänessä oli vetovoima, joka sai kaikki hänen ympärillään hyvälle
tuulelle. Ja kuitenkin hän osoitti yhä uudelleen ja uudelleen, kuten
hän oli osoittanut rautatievaunussa, taipumusta äkkiä ja tulisesti
suuttumaan, mikä herätti muissa kunnioitusta häntä kohtaan, vieläpä
pelkoa. Lakia kohtaan ja kaikkea kohtaan mikä oli sen yhteydessä, hän
osoitti katkeraa ylenkatsetta, joka ihastutti toisia ja säikähdytti
toisia hänen asuintovereistaan.
Ensi alusta hän osoitti selvästi peittelemättömällä ihailullaan, että
talon tytär oli vallannut hänen sydämensä siitä hetkestä alkaen,
jolloin hän ensi kerran oli nähnyt hänen kauneutensa ja suloutensa.
Hän ei ollut mikään vitkasteleva kosija. Toisena päivänä hän tunnusti
tytölle rakkautensa ja siitä lähtien hän toisti samaa asiaa vähääkään
välittämättä siitä, mitä tyttö sanoi lannistaakseen hänen rohkeuttansa.
-- Joku toinen! saattoi hän sanoa. No, sitä pahempi tuolle toiselle.
Pitäköön hän varansa! Menettäisinkö elämäni onnen ja kaikki mitä
sydämeni halajaa jonkun toisen takia? Voitte vastata kieltävästi,
Ettie! Tulee kerran päivä, jolloin myönnytte ja minä olen nuori
odottamaan.
Hän oli vaarallinen kosija, koska hänellä oli sukkela irlantilainen
kieli ja soma mielistelevä käytös. Niinikään oli hänessä tuota
seikkailujen salaperäisyyden loistetta, joka herättää naisessa
mielenkiintoa ja lopulta rakkautta. Hän saattoi kertoa Monaghanin
ihanista laaksoista, mistä hän tuli, kauniista kaukaisesta saaresta,
jonka matalat kunnaat ja viheriöivät niityt näyttivät vielä
kauniimmilta, kun mielikuvitus loihti ne näkyviin täällä lumen ja
lian keskellä. Sitten hän oli perehtynyt pohjoisten kaupunkien
elämään, Detroitin, Michiganin puuhökkelien, Buffalon ja lopulta
Chicagon, jossa hän oli työskennellyt sahalaitoksessa. Ja jälkeenpäin
tuli romantiikan tuulahdus, tunne, että ihmeellisiä tapauksia oli
sattunut hänelle tuossa suuressa kaupungissa, niin ihmeellisiä ja
peloittavia ettei niistä uskaltanut puhua. Hän puhui surumielisesti
äkkinäisestä lähdöstä, entisten siteiden katkaisemisesta, paosta
outoon maailmaan, joka pako päättyi tähän kolkkoon laaksoon.
Mc Murdo oli saanut tilapäisen toimen kirjanpitäjänä, sillä hän
oli sivistynyt mies. Tämä toimi kiinnitti hänet suurimman osan
päivästä eikä hänellä ollut vielä ollut tilaisuutta esittäytyä Vanhan
Vapaitten Miesten Liiton osaston päämiehelle. Häntä muistutettiin
kuitenkin tästä laiminlyönnistä kun eräänä päivänä Mike Scanlan,
toveri, jonka hän oli tavannut junassa, tuli häntä tervehtimään.
Scanlan, pieni, teräväpiirteinen, hermostunut mustasilmäinen mies,
näytti iloitsevan tapaamisesta. Juotuaan pari lasia whiskyä hän
ilmaisi syyn käyntiinsä.
-- Kuulkaa, Mc Murdo, sanoi hän, muistin osoitteenne ja rohkenin
tulla teitä tervehtimään. Olen hämmästynyt siitä, ettette vielä ole
esittäytynyt päämestarille. Miksi ette vielä ole tavannut pomo Mc
Gintyä?
-- No, minun täytyi hankkia toimi. Minulla on ollut kiire.
-- Teillä täytyy olla siihen aikaa vaikkei olisi mihinkään muuhun.
Hyvä Jumala, olettepa hullu, kun ette ensimäisenä aamuna tulonne
jälkeen mennyt Liittotalolle kirjoituttamaan nimeänne luetteloon! Jos
joudutte riitaan hänen kanssaan -- no, te ette saa -- siinä kaikki!
Mc Murdo osoitti lievää kummastusta.
-- Olen ollut osaston jäsenenä kolmatta vuotta, mutta en ole
milloinkaan kuullut, että velvollisuudet ovat niin kiireellisiä.
-- Ehkei Chicagossa.
-- No, onhan seura sama täälläkin.
-- Onko? Scanlan katsoi häneen pitkään ja tutkivasti. Hänen
silmissään oli jotakin pahaaennustavaa.
-- Eikö?
-- Saatte sanoa sen minulle kuukauden päästä. Kuulin, että teillä oli
keskustelu poliisien kanssa sen jälkeen, kun olin lähtenyt junasta.
-- Mistä sen tiedätte?
-- Oh, huhu siitä on kierrellyt -- sekä hyvät että pahat huhut
liikkuvat helposti tällä seudulla.
-- Vai niin. Sanoin noille hurtille, mitä heistä ajattelin.
-- Herra nähköön, te olette Mc Gintyn mieleinen mies.
-- Mitä -- vihaako hänkin poliisia?
Scanlan purskahti nauramaan.
-- Menkää häntä tapaamaan, toveri, sanoi hän lähtiessään. Hän ei
vihaa poliisia, vaan teitä, ellette tee sitä. Noudattakaa ystävän
neuvoa ja menkää heti.
Sattui että Mc Murdolla oli samana iltana toinenkin tärkeämpi
keskustelu, joka ajoi häntä samaan suuntaan. Ehkä oli
hänen huomaavaisuutensa Ettieta kohtaan tullut entistä
silmiinpistävämmäksi, tai oli se vähitellen pystynyt ruotsalaisen
kelpo isännän tylsään mieleen, mutta joka tapauksessa
täysihoitolanpitäjä pyysi nuorta miestä yksityishuoneeseensa ja
ryhtyi heti suoraan asiaan.
-- Minusta näyttää, herraseni, sanoi hän, että te mielistelette minun
Ettietani. Onko se totta, vai olenko väärässä?
-- Kyllä se on totta, vastasi nuori mies.
-- No, haluan heti sanoa teille, ettei teillä ole menestymisen
toiveita. Toinen on ennättänyt ennen teitä.
-- Hän kertoi minulle sen.
-- No, voitte luottaa siihen, että hän puhui totta! Mutta eikö hän
kertonut, kuka tuo toinen on?
-- Ei, minä kysyin häneltä, mutta hän ei tahtonut kertoa.
-- Ei kai, tuo kevytmielinen naikkonen. Ehkei hän tahtonut peloittaa
teitä luotaan.
-- Peloittaa! Mc Murdo tulistui heti.
-- Niin kyllä, ystäväni. Ei teidän tarvitse hävetä, vaikka
pelkäisittekin häntä. Se on Teddy Baldwin.
-- Ja kuka piru hän on?
-- Hän on "Scowrerien" pomo.
-- "Scowrerien?" Olen kuullut heistä ennenkin. Heistä puhutaan joka
paikassa ja aina kuiskaamalla! Mitä te kaikki pelkäätte? Keitä _ovat_
Scowrerit?
Täyshoitolanpitäjä hiljensi vaistomaisesti ääntään kuten kaikki
tekivät puhuessaan tästä hirveästä seurasta.
-- Scowrerit, sanoi hän, kuuluvat Vanhaan Vapaitten Miesten Liittoon.
Nuori mies hätkähti.
-- Mitä, minähän kuulun itse tuohon liittoon.
-- Te! En olisi milloinkaan huolinut teitä talooni, jos olisin
sen tietänyt -- en vaikka olisitte maksanut minulle sata dollaria
viikossa.
-- Mikä on Liitossa vikana? Se harrastaa ihmisrakkautta ja hyvää
toveruutta. Niin on säännöissä.
-- Kenties jossakin muualla. Ei täällä.
-- Mikä se on täällä?
-- Se on murhaajaseura, niin juuri.
Mc Murdo nauroi epäuskoisesti.
-- Kuinka todistatte sen?
-- Todistanko sen! Onhan tapahtunut lukemattomia murhia, jotka sen
todistavat. Milmanin ja Van Shorstin ja Nicholsonin perheen ja vanhan
mr Hyamin ja pienen Billy Jamesin ja monien muiden murhat. Todistaa
se! Onko tässä laaksossa ainoatakaan miestä tai naista, joka ei sitä
tiedä?
-- Kuulkaapas! sanoi Mc Murdo vakavasti. Vaadin teitä peräyttämään
sananne tai muuten sovittamaan ne. Jompikumpi teidän täytyy tehdä
ennenkuin lähden tästä huoneesta. Asettukaa minun asemaani. Olen
muukalainen tässä kaupungissa. Kuulun liittoon, josta en tiedä muuta
kuin hyvää. Se on levinnyt ympäri Yhdysvaltojen, mutta kaikkialla se
on viaton liitto. Kun kerron teille kuuluvani siihen, niin sanotte
minulle, että se on sama kuin "Scowrerit"-niminen murhaajaliitto.
Luulenpa, että teidän täytyy esittää minulle anteeksipyyntö tai
muuten selittää asia, mr Shafter.
-- Voin vain sanoa teille, mitä koko maailma tietää, mister. Toisen
liiton pomot ovat toisen liiton pomoja. Jos loukkaatte toista, niin
toinen kostaa teille. Olemme nähneet sen liiankin usein.
-- Nuo ovat loruja! Vaadin todistuksia! sanoi Mc Murdo.
-- Jos asutte täällä kauvan, saatte kyllä nähdä. Mutta unohdan että
kuulutte itse heihin. Tulette pian olemaan yhtä paha, kuin muutkin.
Mutta teidän täytyy etsiä muualta asunto, mister. Eikö siinä kyllin
että yksi noista ihmisistä kosiskelee Ettietani enkä minä uskalla
ajaa häntä pois, vaan pitäisikö minulla olla toinen täyshoitolaisena?
Todentotta ette saa enää nukkua täällä tämän yön jälkeen.
Ja niin oli Mc Murdo häädetty mukavasta asunnostaan ja rakastamansa
neidon läheisyydestä. Hän tapasi tämän samana iltana yksin
arkihuoneessa ja uskoi hänelle huolensa.
-- Isänne on karkoittanut minut talostaan, sanoi hän. Vähätpä
välittäisin jos vain asuntoni olisi kysymyksessä; mutta totta
tosiaan, Ettie, vaikka olen vain viikon ajan tuntenut teitä, olette
te elämäni sielu, enkä voi elää ilman teitä.
-- Oh, vaiti, mr Mc Murdo! Älkää puhuko niin! sanoi tyttö. Olenhan
sanonut teille, että tulette liian myöhään. Minulla on toinen ja
vaikken ole luvannut mennä heti hänen kanssaan naimisiin, niin en voi
ainakaan lupautua kenellekään toiselle.
-- Otaksukaapa, että minä olisin ollut ensimäinen, Ettie, olisiko
minulla silloin, ollut toivoa?
Tyttö kätki kasvonsa käsiinsä.
-- Voi, jospa te _olisitte_ ollut ensimäinen, nyyhkytti hän.
Mc Murdo oli heti polvillaan hänen edessään.
-- Jumalan tähden, Ettie, älkää menkö pitemmälle! huudahti hän.
Aijotteko turmella oman elämänne ja minun elämäni tämän lupauksen
vuoksi? Noudattakaa sydäntänne, armas! Se on varmempi opas kuin
lupaus, jonka annoitte ennenkuin tiesitte, mitä lupasitte.
Hän oli ottanut Ettien valkoisen käden omiin ruskeihin ja
voimakkaisiin käsiinsä.
-- Sano, että olet minun ja me kohtaamme yhdessä seuraukset.
-- Ei täällä?
-- Kyllä, täällä.
-- Ei, ei Jack! Mc Murdo oli nyt kietonut käsivartensa tytön
ympärille. En voi täällä. Etkö voi viedä minua pois täältä?
Mc Murdon kasvoissa kuvastui taistelu, mutta sitten ne muuttuivat
järkähtämättömiksi kuin graniitti.
-- Ei, täällä, sanoi hän. Suojelen sinua koko maailmaa vastaan,
Ettie, juuri täällä, missä olemme.
-- Miksi emme lähtisi yhdessä?
-- Ei, Ettie, en voi lähteä täältä.
-- Mutta miksi?
-- En voisi milloinkaan pitää päätäni pystyssä jos tuntisin, että
minut on ajettu täältä pakoon. Sitäpaitsi, mitä meidän tarvitsee
peljätä? Emmekö ole vapaita ihmisiä vapaassa maassa? Jos sinä
rakastat minua ja minä sinua, niin kuka uskaltaa tulla väliimme?
-- Et tiedä, Jack. Olet ollut täällä liian lyhyen ajan. Et tunne
Baldwinia. Et tunne Mc Gintya ja hänen Scowreriaan.
-- En, en tunnekaan heitä, enkä pelkää heitä, enkä usko heihin!
sanoi Mc Murdo. Olen elänyt raakojen miesten parissa, armaani, ja
sensijaan että olisin pelännyt heitä, ovat he aina lopulta pelänneet
minua aina, Ettie. Onhan se mieletöntä! Jos nuo miehet, kuten
isänne väittää, ovat tehneet rikoksen toisensa jälkeen laaksossa
ja jos jokainen tuntee heidät, niin mistä johtuu, ettei ketään ole
toimitettu oikeuden käsiin? Vastaa minulle siihen, Ettie.
-- Siksi, ettei kukaan uskalla todistaa heitä vastaan. Ken sen
tekisi, hän ei saisi elää kuukauttakaan. Siksi, että heidän omat
miehensä aina vannovat, että syytetty oli kaukana rikospaikalta.
Mutta varmasti sinä, Jack, olet lukenut kaikesta tästä. Olen luullut,
että jokainen sanomalehti Yhdysvalloissa on kirjoittanut siitä.
-- No, olen tosin lukenut jotakin, mutta luulin sen olevan tarua.
Kukaties noilla miehillä on joku syy tekoihinsa. Ehkä heille on tehty
väärin eikä heillä ole muuta keinoa puolustaa itseään.
-- Oi Jack, älä puhu noin. Tuolla tavoin hänkin puhuu -- tuo toinen!
-- Baldwin -- puhuuko hän siten?
-- Ja siksi minä vihaan häntä. Oi, Jack, nyt voin sanoa sinulle
totuuden, minä vihaan häntä kaikesta sydämestäni; mutta minä pelkään
häntä myös. Pelkään häntä itsepuolestani, mutta ennen kaikkea
isän puolesta. Tiedän, että joku suuri suru kohtaisi meitä, jos
uskaltaisin sanoa mitä todella tunnen. Siksi olen tyynnyttänyt häntä
puolinaisilla lupauksilla. Se oli itse asiassa ainoa toivomme. Mutta
jos pakenisit kanssani, Jack, voisimme ottaa isän mukaamme ja elää
loppuikämme kaukana noiden ilkeiden miehien vallasta.
Taas kuvastui Mc Murdon kasvoilla taistelu ja ne jähmettyivät koviksi
kuin graniitti.
-- Ei mitään pahaa tapahdu sinulle, Ettie -- eikä isällesikään.
Mitä tulee ilkeisiin miehiin, niin pelkäänpä, että ennenpitkää saat
huomata, että minä olen yhtä paha kuin pahin heistä.
-- Ei, ei, Jack. En mitenkään usko sinua.
Mc Murdo nauroi katkerasti.
-- Hyvä Jumala, kuinka vähän sinä tunnet minua! Viaton sielusi,
armaani, ei voisi edes aavistaa, mitä minun sielussani liikkuu. Mutta
hoi, kuka sieltä tulee?
Ovi oli äkkiä avautunut ja nuori mies tuli rehennellen huoneeseen sen
näköisenä kuin henkilö, joka on tottunut käskemään. Hän oli kaunis,
huomiota-herättävän näköinen nuori mies, jokseenkin samanikäinen ja
samankokoinen kuin Mc Murdo itse. Leveälierisen mustan huopahatun
alta, jota hän ei liikuttanut, kauniit kasvot hurjine käskevine
silmineen ja käyrine kotkannenineen katsoivat tuimina takan ääressä
istuvaa paria.
Ettie oli noussut seisomaan hämillään ja peloissaan.
-- Hauskaa tavata teitä, mr Baldwin, sanoi hän. Tulitte aikaisemmin
kuin luulinkaan. Tulkaa istumaan.
Baldwin seisoi kädet lanteilla ja katseli Mc Murdoa.
-- Kuka tuo on? kysyi hän.
-- Hän on muuan ystäväni, mr Baldwin -- uusi täyshoitolainen. Mr Mc
Murdo, saanko esittää teidät mr Baldwinille?
Nuoret miehet nyökkäsivät jurosti toisilleen.
-- Onko ehkä miss Ettie kertonut teille, miten meidän on laitamme?
kysyi Baldwin.
-- En ymmärtänyt että teidän välillänne oli mitään suhdetta.
-- Ettekö? No, voitte ymmärtää sen nyt. Pankaa mieleenne sanani, että
tämä nuori nainen on minun ja saatte nähdä, että nyt on hyvin kaunis
ilta kävellä.
-- Kiitos, mutta minua ei haluta kävellä.
-- Eikö? Miehen hurjat silmät säihkyivät vihasta. Ehkä teitä haluttaa
tapella mr Täyshoitolainen?
-- Niin haluttaakin! huusi Mc Murdo nousten pystyyn. Ette ole
milloinkaan lausunut tervetulleempaa sanaa.
-- Jumalan tähden, Jack! Oi Jumalan tähden! huusi säikähtynyt Ettie
parka. Oi, Jack, Jack, hän saattaa sinut turmioon.
-- Oi, sanotaanko jo "Jack"? sanoi Baldwin kiroten. Oletteko jo
ennättänyt niin pitkälle?
-- Oi, Ted, olkaa järkevä -- olkaa hyvä. Minun tähteni, Ted,
jos milloinkaan olette minusta pitänyt, olkaa jalomielinen ja
anteeksiantavainen.
-- Arvelen, Ettie, että jos jättäisitte meidät kahden, niin
järjestäisimme tämän asian, sanoi Mc Murdo tyynesti. Tai ehkä mr
Baldwin tahtoo tulla kadulle kanssani. Ilta on kaunis ja sieltä kyllä
löytää paikan, jossa sopii tapella.
-- Saan kyllä teidät pehmitetyksi tarvitsematta liata käsiäni, sanoi
hänen vihamiehensä. Te toivotte vielä, ettette olisi milloinkaan
pistänyt jalkaanne tähän taloon, ennenkuin olette kuitti minusta.
-- Nykyhetki paras, huusi Mc Murdo.
-- Minä valitsen oman aikani, mister. Jättäkää ajan määrääminen
minun huolekseni. Katsokaa tätä! Hän kääri äkkiä hihansa ja näytti
kummallista merkkiä käsivarressaan, joka näytti poltetulta. Se oli
ympyrä, jonka sisällä oli kolmio. Tiedättekö mitä se merkitsee?
-- En tiedä ehkä pidä lukua.
-- No, saatte tietää. Lupaan sen teille. Ehkä miss Ettie voi kertoa
teille jotakin siitä. Ja te, Ettie, palaatte luokseni polvillanne.
Kuuletteko, tyttö? Polvillanne! Ja sitten kerron teille, minkä
rangaistuksen saatte. Mitä olette kylvänyt, sen saatte niittää. Hän
katsoi heitä molempia raivoissaan. Sitten hän kääntyi kantapäillään
ja hetkistä myöhemmin ulko-ovi paukahti kiinni hänen jälkeensä.
Hetkisen seisoivat Mc Murdo ja tyttö äänettöminä. Sitten tyttö kietoi
kätensä miehen kaulaan.
-- Oi Jack, kuinka uljas sinä olit! Mutta siitä ei ole hyötyä
-- sinun täytyy paeta! Tänä yönä. -- Jack -- tänä yönä! Se on
ainoa toivosi. Hän tahtoo tappaa sinut. Näin sen hänen hirveistä
silmistään. Mitä toivoa on sinulla puolustautua tusinaa heikäläistä
vastaan, kun heillä on pomo Mc Ginty ja osaston voima puolellaan?
Mc Murdo irroitti hänen kätensä, suuteli häntä ja työnsi hänet
lempeästi nojatuoliin.
-- Kas niin armaani, kas niin! Älä pelkää minun tähteni. Kuulun
itse Vapaisiin Miehiin. Olen juuri kertonut sen isällesi. Ehken ole
parempi kuin nuo toisetkaan, niin että älä pidä minua pyhimyksenä.
Ehkä sinäkin nyt vihaat minua, kun olen kertonut sinulle sen?
-- Vihata sinua, Jack! Niin kauvan kuin elän en voi milloinkaan
sitä tehdä. Olen kuullut, ettei muualla kuin täällä ole Vapaissa
miehissä mitään pahaa, niin että miksi ajattelisin sen takia sinusta
huonompaa? Mutta jos olet Vapaa Mies, Jack, niin miksi et hanki pomo
Mc Gintyn ystäväksesi? Oi, kiiruhda, Jack, kiiruhda! Pidä puolesi,
muuten nuo hurtat ajavat sinua takaa.
-- Ajattelin samaa, sanoi Mc Murdo. Menen juuri nyt. Sano isällesi
että nukun tämän yön täällä ja etsin huomenna uuden asunnon.
Mc Gintyn ravintolan sali oli täynnä väkeä kuten tavallista, sillä
se oli kaupungin kaikkein raaimpien ainesten suosituin kokouspaikka.
Mies oli suosittu. Hän oli tavallisesti karkean leikillinen, salaten
tällä naamiolla paljon. Mutta paitsi tätä yleistä suosiota riitti
täyttämään hänen ravintolasalinsa se pelko, jonka hän oli herättänyt
kaupungissa, vieläpä kolmenkymmenen penikulman laajalti sen
ympäristöissäkin, laaksossa ja vuorenrinteillä. Jokainen koetti olla
hyvissä väleissä hänen kanssaan.
Niitten salaisten toimien lisäksi, joita hänen yleisesti uskottiin
säälimättä johtavan, hän oli vaikutusvaltainen virkamies.
Kunnallisviranomainen, rautatien asiamies. Hänet oli valittu
sellaisten roistojen äänillä, jotka vuorostaan odottivat häneltä
vastapalveluksia. Verot ja muut julkiset maksut olivat suunnattoman
suuret, yleiset asiat ja työt vallan ilmeisesti hunningolla, lahjotut
tilintarkastajat sotkivat raha-asiat, ja kunnon kansalaisten täytyi
maksaa pakkoveroa rosvoille ja pitää kielensä kurissa tapahtuipa
heille mitä tahansa. Näin vuosi vuodelta pomo Mc Gintyn timanttinen
rintaneula tuli yhä uhittelevamman komeaksi, hänen kultaiset
kellonvitjansa yhä raskaammiksi kelluessaan alati hienommilla
liiveillä. Hänen ravintolansa laajeni laajenemistaan kunnes se uhkasi
niellä koko torinlaidan.
Mc Murdo työnsi auki ravintolan kääntöoven ja astui miesjoukkoon.
Ilma oli täynnä tupakansavua ja samea väkijuomien hajusta. Huone
oli kirkkaasti valaistu ja kultakehyksiset peilit joka seinällä
kuvastivat ja monistivat räikeätä valaistusta. Useat tarjoilijat
olivat kovassa työssä sekottaessaan paitahihasillaan juomia
vieraille, jotka sankkana joukkona reunustivat metallipeitteisen
tarjoilupöydän. Etäällä taustassa tarjoilupöytään nojaten,
seisoi sikarin veltosti riippuessa suupielessä kookas, voimakas,
vankkajäseninen mies, joka ei saattanut olla kukaan muu kuin itse
kuuluissa Mc Ginty. Hän oli mustatukkainen jättiläinen, partaa kasvoi
poskipäihin saakka ja korpinmustat, takkuiset hiukset riippuivat
kaulukselle. Hän oli mustapintainen kuin italialainen ja hänen
silmänsä olivat elottoman mustat. Hieman kierot kun ne olivat, oli
niissä hyvin ilkeä ilme. Kaikki muu tässä miehessä, hänen vartalonsa
moitteeton sopusuhtaisuus, hänen hienot piirteensä, hänen komea
ryhtinsä, soveltuivat hyvin siihen "miesten miehen" huolettomaan
hilpeään käytöstapaan, jota hän noudatti. Siinä oli, saattoi
luulla, järkkymätön kunnon mies, jonka sydän oli moitteeton, vaikka
sanat olivatkin karkeat. Vain silloin kun katsojaan kääntyivät nuo
elottomat, tummat silmät ja niiden syvä ja tunnoton katse, hän
saattoi säpsähtää ja huomata että hänellä oli edessään ääretön,
salainen pahuuden voima, jota tukivat väkevyys, rohkeus ja viisaus,
mikä teki sen tuhat kertaa pelottavammaksi.
Katseltuaan tarkkaan tätä miestä raivasi Mc Murdo tavalliseen
huolettoman rohkeaan tapaansa kyynärpäillään tietä itselleen ja
tunkeutui pienen ihailijajoukon läpi, joka oli mielistelemässä
mahtavaa pomoa, nauraen remuisasti tämän joutavimmillekin
kokkapuheille. Nuoren muukalaisen pelottomat, harmaat silmät
vastasivat rohkeasti häntä terävästi lasien läpi tutkivien mustain,
hirveitten silmien katseeseen.
-- No, nuori mies, en tunne kasvojanne.
-- Olen outo täällä, mr Mc Ginty.
-- Ette ole niin outo, ettette voisi nimittää herrasmiestä hänen
oikealla arvonimellään.
-- Hän on Neuvos Mc Ginty, nuori mies, sanoi ääni miesryhmästä.
-- Olen pahoillani, Neuvos. En tunne paikan tapoja. Mutta minua
neuvottiin tulemaan teitä tapaamaan.
-- No, nyt näette minut. Tässä minä olen. Mitä minusta arvelette?
-- No, on aikaista puhua. Jos sydämenne on yhtä suuri kuin ruumiinne
ja sielunne yhtä kaunis kuin kasvonne, niin en parempaa pyydä, sanoi
Mc Murdo.
-- Hitto vie, teillä on ainakin sukkela kieli, sanoi ravintoloitsija,
joka ei oikein tiennyt hyväksyisikö rohkean vieraan puhetavan vai
pitäisikö kiinni arvokkaisuudestaan. Te siis pidätte ulkomuodostani?
-- Kyllä maar.
-- Ja teitä on kehoitettu tutustumaan minuun.
-- Niin on.
-- Ja kuka teitä kehoitti?
-- Veli Scanlan, Osasto 341, Vermissa. Juon terveydeksenne ja toivon,
että kohta tutustumme paremmin toisiimme. Hän kohotti lasin, joka oli
hänelle tuotu, huulilleen ja kohotti juodessaan pikkusormensa.
Mc Ginty, joka oli katsellut häntä tiukasti, kohotti paksuja mustia
kulmakarvojaan.
-- Kas, niinkö on asiat? sanoi hän. Minun täytyy katsoa teitä hiukan
lähemmältä, mister --
-- Mc Murdo.
-- Hiukan lähemmältä, mr Mc Murdo, sillä me emme tällä seudulla luota
niin helposti ihmisiin, emmekä usko kaikkea, mitä meille kerrotaan.
Tulkaa hetkiseksi tänne tarjoilupöydän taakse.
Tarjoilupöydän takana oli pieni huone, joka oli täynnä tynnyreitä. Mc
Ginty sulki huolellisesti oven ja istuutui sitten tynnyrille purren
mietteissään sikariansa ja tarkastellen toveriaan peloittavilla
silmillään.
Mc Murdo kesti rohkeasti tarkastuksen toinen käsi takintaskussa ja
toisella kierrellen ruskeita viiksiään. Äkkiä Mc Ginty kumartui ja
otti esiin kehnonnäköisen revolverin.
-- Kas tässä, pilkkakirves, sanoi hän, jos luulisin teidän pettävän
meitä, olisi se leikki pian lopussa.
-- Tämäpä on kummallinen vastaanotto, sanoi Mc Murdo hiukan
arvokkaasti, jonka Vapaitten Miesten osaston päämestari tarjoaa
vieraalle veljelle.
-- Epäilemättä, mutta sepä teidän juuri on todistettava, sanoi Mc
Ginty, ja Jumala auttakoon teitä, jollette voi. Missä teidät on
otettu jäseneksi?
-- Osastossa 29, Chicagossa.
-- Milloin?
-- 24 päivänä kesäkuuta 1872.
-- Kuka on päämestari?
-- James H. Scott.
-- Kuka on teidän seutunne johtaja?
-- Bartholomeus Wilson.
-- Hm! Näyttepä te suoriutuvan. Mitä teette täällä?
-- Teen työtä, kuten tekin, mutta minulla on vähemmän tuottava toimi.
-- Teillä on vastaus heti valmiina.
-- Niin, olen aina ollut kerkeä puhumaan.
-- Oletteko yhtä nopsa toimimaan?
-- Ne, jotka parhaiten minut tuntevat, väittävät sitä.
-- No, saamme koetella teitä pikemmin kuin luulettekaan. Oletteko
kuullut mitään tämän seudun osastosta?
-- Olen kuullut, että mies kyllä kelpaa siihen jäseneksi.
-- Totta kyllä, mr Mc Murdo. Miksi läksitte Chicagosta?
-- Olen hullu, jos kerron sen teille.
Mc Ginty avasi silmänsä. Hän ei ollut tottunut siihen, että hänelle
vastattiin siten ja se huvitti häntä.
-- Miksi ette kerro sitä minulle?
-- Siksi ettei kukaan veli saa lausua toiselle valhetta.
-- Siis on totuus liian vaarallinen kerrottavaksi.
-- Voitte ottaa sen niinkin jos haluatte.
-- Nähkääs, mister; ettehän voi odottaa että päästäisin osastoon
miehen, jonka menneisyydestä en voi vastata.
Mc Murdo näytti neuvottomalta. Sitten hän otti kuluneen
sanomalehtileikkeleen sisätaskusta.
-- Ettehän kavalla toveria? sanoi hän.
-- Lyön teitä korvalle, jos lausutte minulle sellaisia sanoja, sanoi
Mc Ginty kiivaasti.
-- Olette oikeassa, Neuvos, sanoi Mc Murdo nöyrästi. Minun on
pyydettävä anteeksi. Puhuin ajattelematta. Tiedän olevani turvassa
teidän käsissänne. Katsokaa tätä leikkelettä.
Mc Ginty luki uutisen, jossa kerrottiin, miten eräs Jonas Pinto
oli ammuttu Lake-ravintolassa Market Streetin varrella Chicagossa
Uudenvuoden viikolla 1874.
-- Tekö sen teitte? kysyi hän ojentaessaan paperin takaisin.
Mc Murdo nyökähytti päätään.
-- Miksi ammuitte hänet?
-- Autoin Setä Samia dollarien valmistamisessa. Ehkeivät minun
dollarini olleet aivan yhtä hyvää kultaa kuin hänen, mutta ne
näyttivät yhtä hyviltä ja tulivat huokeammiksi. Tuo Pinto auttoi
minua trokaamisessa.
-- Missä?
-- No, tarkoitan dollarien liikkeeseen saattamisessa. Sitten hän
sanoi aikovansa kieliä. Kukaties hän kieli. En odottanut nähdäkseni
puhuiko hän totta. Tapoin hänet ja pakenin hiiliseudulle.
-- Miksi juuri hiiliseudulle.
-- Siksi, että luin sanomalehdestä, ettei täällä olla kovin
turhantarkkoja.
Mc Ginty nauroi.
-- Olitte ensin vääränrahantekijä ja sitten murhamies, ja tulitte
tälle seudulle siksi, että luulitte olevanne tervetullut?
-- Juuri niin, vastasi Mc Murdo.
-- No, arvaan että menette vielä pitkälle. Sanokaa, osaatteko vielä
tehdä noita dollareita.
Mc Murdo otti puoli tusinaa taskustaan.
-- Nämät eivät ole milloinkaan käyneet Washingtonin rahapajassa,
sanoi hän.
-- Niinkö sanotte! Mc Ginty piti niitä valoa vasten suunnattoman
suuressa kädessään, joka oli karvainen kuin gorillan. En näe mitään
eroitusta. Luulenpa, että teistä tulee hyvin hyödyllinen veli.
Tarvitsemme yhtä tai kahta hurjaluontoista miestä keskuudessamme,
ystävä Mc Murdo, sillä on aikoja jolloin meidän täytyy pitää
puoliamme. Olisimme pian ahdingossa, jollemme torjuisi niitä, jotka
meitä hätyyttävät.
-- No, luulen että minäkin puolestani olen torjumassa toisten
toverien kanssa, kun siksi tulee.
-- Teillä näyttää olevan hyvät hermot. Ette väistynyt askeltakaan,
kun kohotin pistoolini teitä vastaan.
-- En minä ollut silloin vaarassa.
-- Kuka sitten?
-- Te, Neuvos. Mc Murdo otti pistoolin paksun merimiesnuttunsa
sivutaskusta. Koko ajan tähtäsin teihin. Luulen, että minun
laukaukseni olisi ollut yhtä nopea kuin teidänkin.
Mc Ginty punastui suuttumuksesta ja purskahti sitten äänekkääseen
nauruun.
-- Hitto vie! sanoi hän. En ole moneen vuoteen tavannut niin
peloittavaa miestä. Luulen, että osasto saa olla teistä ylpeä. No,
mitä hittoa te haluatte? Enkö saa puhua viittä minuuttia yksin
herrasmiehen kera teidän pistämättä siihen nokkanne?
Tarjoilija oli hämillään.
-- Olen pahoillani, Neuvos, mutta se on mr Ted Baldwinin syy. Hän
sanoo, että hänen täytyy tavata teitä aivan heti.
Ilmoitus oli tarpeeton, sillä miehen lujapiirteiset, julmat kasvot
näkyivät tarjoilijan olan takaa. Hän työnsi tämän pois ja sulki oven.
-- Vai niin, sanoi hän luoden raivoisan katseen Mc Murdoon. Te
olette ennättänyt tänne ensin! Minulla on sananen sanottavana tästä
miehestä, Neuvos.
-- Sanokaa se sitten tässä ja nyt heti minun läsnäollessani, sanoi Mc
Murdo.
-- Minä sanon sen omalla ajallani ja omalla tavallani.
-- Hiljaa, hiljaa! sanoi Mc Ginty nousten tynnyriltään. Tämä ei ikinä
käy päinsä. Meillä on tässä uusi veli, Baldwin, emmekä saa lausua
häntä tervetulleeksi tuolla tavoin. Ojentakaa kätenne mies ja sopikaa.
-- En ikinä! huusi Baldwin raivoissaan.
-- Minä tarjoudun tappelemaan hänen kanssaan, jos hän arvelee,
että olen tehnyt hänelle vääryyttä, sanoi Mc Murdo. Tappelen hänen
kanssaan nyrkeillä tai jollei se tyydytä häntä, miten hän vain
haluaa. Nyt jätän teidän tehtäväksenne, Neuvos, tuomita meidän
välillämme, kuten päämestarin tulee.
-- Mistä on sitten kysymys?
-- Nuoresta neidosta. Hän on vapaa valitsemaan.
-- Onko hän? huusi Baldwin.
-- Kahdesta osaston veljestä oli hän minun nähdäkseni vapaa
valitsemaan, sanoi pomo.
-- Onko se teidän määräyksenne?
-- On, Ted Baldwin, sanoi Mc Ginty katsoen häneen karsaasti.
Aijotteko kiistellä siitä?
-- Te luovutte miehestä, joka on viisi vuotta teitä auttanut miehen
takia, jonka nyt näette ensi kertaa elämässänne? Te ette ole valittu
elinijäksenne päämestariksi, Jack Mc Ginty, ja Jumal'avita, kun ensi
kerran äänestetään!
Neuvos syöksyi hänen kimppuunsa kuin tiikeri. Hän tarttui häntä
kurkkuun ja paiskasi hänet tynnyrille. Hän olisi mielettömässä
raivossaan kuristanut hänet kuoliaaksi, jollei Mc Murdo olisi tullut
väliin.
-- Tyyntykää Neuvos! Taivaan tähden, tyyntykää! huusi hän.
Mc Ginty hellitti otteensa ja Baldwin pelästyneenä ja järkytettynä
läähättäen ja joka jäsen vavisten, kuin ihminen, joka on nähnyt
kuoleman kuilun edessään, nousi istumaan tynnyrille, jolle hänet oli
paiskattu.
-- Sen te jo monta kertaa olette ansainnut, Ted Baldwin. Siinä
nyt saitte! huusi Mc Ginty hänen valtavan rintansa noustessa ja
laskiessa. Ehkä te ajattelette, että jollei minua enää valittaisikaan
päämestariksi, niin pääsisitte itse minun sijaani? Osasto sen
päättää. Mutta niinkauvan kuin minä olen päällikkö, en siedä, että
kukaan napisee minua ja määräyksiäni vastaan.
-- Minulla ei ole mitään teitä vastaan, mutisi Baldwin tunnustellen
kurkkuaan.
Mc Ginty taputti heitä molempia olkapäälle.
-- Kas niin. Ne tytöt, ne tytöt! sanoi hän. Ajatella, että sama tyttö
on pannut kahden poikani pään pyörälle. Onpa se hitonmoista. No,
heidän sydämensä saa ratkaista kysymyksen, sillä se on päämestarin
tuomiovallan ulkopuolella ja Jumalalle kiitos siitä. Meillä on ilman
naisiakin kylliksi huolia. Teidät täytyy ottaa Osaston 341 jäseneksi,
veli Mc Murdo. Meillä on omat tapamme ja menetelmämme, erilaiset kuin
Chicagossa. Lauvantai-iltana on meillä kokous ja jos tulette silloin,
niin teemme teistä ikipäiviksi Vermissalaakson osaston jäsenen.