Uusi kaupunginvouti ja poliisimestari oli käynyt tulovisiitillä
tirehtori Bratin luona Strömmin tehtaalla; ja seuraavana päivänä jo
aamupäivällä tirehtori helisti kaupunginvoudilla eteisen kelloa.
"Toivoakseni annatte minulle anteeksi, hra tirehtori, että otan
teidät vastaan täällä konttorissani, huoneeni ovat vielä tyhjinä,
muuttotavarat kaikki yhdessä pinossa, kunnes perheeni saapuu parin
päivän kuluttua... Esimieheni piti semmoista kiirettä, että virkaani
ryhtyisin. -- Olkaa niin hyvä, -- tässä on hyvä nahkatuoli! -- ja voin
myöskin tarjota todella hyvän sikarin. Olkaa hyvä" --
"Kiitoksia. -- Ei ole ihme, että edeltäjänne niin nopeasti kuin suinkin
tahtoi kopistaa tämän kurjan kylän pölyt anturoistaan. Itse hän
teki olonsa semmoiseksi, että hänen oli täällä mahdoton viihtyä, --
pikkumainen turhan tarkka juristi -- tämmöisessä levottomassa merimies-
ja satama-elämässä! Hän aina jäi alakynteen."
"Kunnon mies ja hyväpäinen", -- lausui vouti päätään nyökäten jotenkin
kylmäkiskoisena.
"Kyllä vaan, -- semmoinen, joka aina joutui ohjattavainsa vaunujen
pyöriin... Lopulta oli hän täällä kerrassaan pyöräin alla, -- eikä
hänen mieltään juuri kysytty" -- --
"Sepä ei juuri ole rohkaisevaa minulle, hänen seuraajalleen", hymyili
kaupunginvouti. "Muutoin on mielipiteeni se, että jos sitä miestä olisi
osattu oikein käyttää, niin olisi hän ollut kaupungille hyödyksi."
"Hm, -- sairasmaisesti itsepäinen mies! -- Hän oikeastaan alkuaan
ajoi laivansa aivan pieneen ja vähäpätöiseen kariin. -- Olette kai
huomanneet kaupunkimme hyvän ja oivallisesti järjestetyn valaistuksen?
-- No kuulkaa, heti alussa hän pani liikkeelle koko kaupunginvouti- ja
poliisimestari-vaikutuksensa, saadakseen meidät ottamaan kaksi -- sanoo
kokonaista kaksi -- lyhtyä muutamaan kujaan! -- Sitä varten väänsi
hän nurin koko kaupungin, -- ja niin sanoakseni hirtettiin noihin
samaisiin kahteen tolppaan -- --. Niinpä olemme vähin itse saaneet olla
poliisimestarina näinä vuosina".
"Vai niin, mutta siitä edes vastauksesta nyt toivon teidän pääsevän",
arveli kaupunginvouti, työntäen huulensa jotenkin itsetietoisesti nenän
alle.
"Hitto vieköön, miten virallinen ilmaus kasvoissaan", arveli tirehtori.
"Toivon, että tirehtori ja muut vaikuttavat miehet antavat minulle
hyvää tukea ja apuansa!"
"Minuun voitte luottaa, hra kaupunginvouti, -- ja saatte nähdä, että
samalla on koko joukko muitakin voimia apunanne.":
"En voi kyllin kiittää teitä kohteliaisuudestanne", vastasi
kaupunginvouti hieman kuivakiskoisemmin, kuin Bratin mielestä
oikeastaan olisi syytä ollut. --
-- On kakko kaunis päältä katsoen -- juolahti tirehtorin mieleen; hän
mittaili voutia katseillaan, -- vähintäin yhtä pitkä, kuin tirehtori
itse, -- noita punakoita, isorakenteisia ja mahtavan näköisiä miehiä,
joita teki mieli väistää jo matkan päästä...
"Olen varsin tyytyväinen, niinkuin kyllä ymmärrätte", -- tuumaili
kaupunginvouti, -- "että olen vaikutusalakseni saanut kaupungin,
joka viime vuosina on kehittynyt verraten tavattoman nopeaan...
Matkustavaisten luku yhä lisääntyy... rouva Michelsenin hotelli sen
heti näöllään osottaa -- vanha vallasväen rakennus, joka on sisustettu
kerrassaan uudenaikaiseksi, diligenssi tulee porraspäähän, -- korkeat
upeat huoneet, joista näkee sataman... Ja semmoiset huoneet julkisia
kokouksia ja konsertteja varten!"
"Hm -- niin, meillä oikeastaan on _kaksi_ suurta hotellia. Enoksenin
on vaarallinen kilpailija, ja kaupunkilaiset ehdottomasti pitävät sitä
parempana."
"Ainoastaan vallasväelle muistuttava ulkomuoto, kun hätäisesti
silmäsin, sai minut arvelemaan --. Mutta, hm", -- hän veti jälleen
ylähuulen nenän alle -- "semmoisesta en tietysti vielä voi lausua
varmaa mielipidettä... Näin kerrassaan uudet olot tietysti vaativat
aikansa, ennenkuin niitä oppii vallitsemaan."
Vallitsemaan... vallitsemaan... Tämä omituinen lausetapa koski
tirehtoriin... näkyy sairastavan hieman riippumattomuuden himoa.
"Ja täällähän kuuluu seuraelämä olevan erinomaisen viihdykästä", lausui
kaupunginvouti kääntäen puheen toiseen aineesen. -- "Ihmisiä, joihin
minä ja perheeni arvatenkin voimme liittyä... Teillähän on tuo hieno
ja herttainen Johnstonikin. Eilen kävin hänellä vieraana ja se mies
kerrassaan viehätti minut."
"Niin, hänellä on se ominaisuus, että heti viehättää ihmiset", pääsi
tirehtorilta kiireesti.
"Eikö totta, hän on niin tasainen ja suora... kopeutta ei nimeksikään;
hänen talostaanhan on tullut jonkinlainen lähtökohta koko vanhalle
tunnetulle Macolmin suvulle."
Tirehtori istui hieman nyrpeän synkkänä:
"Vuoroin yläällä, vuoroin alaalla, hra kaupunginvouti; -- kauppasuhteet
ja sattuma, ne ne hänenkin olonsa määräävät! -- Voinpa sanoa, että
olen jo toisenkin kerran hänet pelastanut", lausui tirehtori muka
vaatimattomalla itseensä tyytyväisyydellä... "Kaikissa niissä
metsänpaloissa, joita näillä kulmilla on raivonnut, on hänen
omaisuutensa ollut suuressa vaarassa. Mies olisi nyt häviön oma,
ellen sattumalta olisi täällä kaupungissa pitänyt arveluitani, --
minä vanhastaan tunnen nuo ylämaan metsät; -- ja minulle tosiaan
onnistui saada miehet kulopaikalla vielä sillä tavalla asetetuiksi,
-- mutta aivan viimeisellä hetkellä, sen vakuutan, -- että kulo vielä
saatiin pysähtymään!... Se oli tavallaan oikea kohtalon päivä koko
Johnston-Macolmin suvulle..."
Kaupunginvouti tarjosi tulitikkua erinomaisen ystävällisesti, samalla
kuin hänen miettiväisessä katseessaan oli koko joukko hänen virkansa
toistakin puolta, -- nimittäin poliisimestaria -- --. "Minäpä kuulin
Johnstonin puhuvankin teistä sen mukaisella lämmöllä."
Tirehtori nousi samassa seisomaan. "Aikomukseni oli siis -- paitsi
että kävin luonanne vastavieraissa, pyytää teitä minua käyttämään, jos
ehkä voisin teitä palvella näin alussa, kun järjestätte kotinne ja
asumisenne, -- työväkeä hankkimaan -- nikkareita esimerkiksi. Sahalla
on minulla kyllin väkeä teillekin lainata."
"Miten olette ystävällinen... sulimmat kiitokseni, hra tirehtori!"