Istuivat klubihuoneen nurkassa rouva Michelsenillä kolme hänen
erityisesti suosimaansa ruokavierasta, asiamies Thesen, apteekari
ja kämnäri Vaage, pelasivat kolmen miehen pienen vistin päivällisen
päälle. Sää oli hämärä ja syyssade valuen roiskui akkunanruutuja
vastaan. Muutoin oli ääneti, paitsi että silloin tällöin "maalattiin",
ja sähkösanoma-asemalta, joka sijaitsi alla, hotellin nurkkahuoneessa,
kuului yhtämittainen naputus.
Rouva Michelsen oli tavallista enemmän näkysällä tänään. Miettiväisenä
pysähtyi hän pelipöydän ääreen.
"Suostukaa arvelematta, rouva Michelsen", -- virkkoi apteekari. --
"Uusi kosija kai?"
"Niinkö lienee" --
"Ainahan sitä voi perästä purkaa."
"Muuta on rouva Michelsenillä tänään miettimistä", keskeytti Bonde-Berg
heidän keskustelunsa. Ukko tuli juuri sateesta ja katsoi, mihin voisi
panna läpimärän sateenvarjon vettä valumaan... "On aina rouvalla tänään
muita kuin lemmenhuolia; täällähän pidetään iltapäivällä ratkaiseva
kokous diligenssiliikkeestä." Hän asetti sateenvarjon sylkylaatikkoon
seisomaan...
"Neiti, tuokaapa vähän karvasta!" huudahti hän ravintolahuoneesen ja
istahti sitten sanomalehtipöydän ääreen.
"Niin, mutta se ei käy päinsä! -- Kaupungin etu vaatii tänne
rautatietä", tuumaili Vaage.
"Noo, rouva Michelsen", hymähti Bonde-Berg, -- "ettepä näytä
tunnustavan katkismuksen oikeata oppia tänään. Ettehän vaan uskalla
epäillä tirehtorin erehtymättömyyttä?"
"Minulla tietysti ei voi olla mitään mielipidettä niin korkeista
asioista, kuin kunnan asiat ovat, hra Berg. Sen minkä tirehtori
ymmärryksellään katsoo kaupungille parhaaksi, siihen kaiketi tässä on
muidenkin luottaminen."
"Älkää päästäkö sydäntänne rosvojen luolaksi, rouva Michelsen. Eipä
taitaisi teistä olla hullummaksi, jos hän tänä iltana joutuisi häviölle
ja saisitte diligenssin ovenne eteen... Näin meidän kesken puhuen",
pakisi ukko ja iski silmää.
"Enhän minä tahdo muuta sanoa, kuin että olen puhunut _parempainkin_
ihmisten kanssa, jotka eivät luule siitä olevan kaupungille vahinkoa."
"Kas, kas --", ukko maisteli karvastaan, "johan minä sen tiesin; --
pitäähän sitä omanvoiton pyytämättömyydelläkin olla rajansa ihmisen
sydämessä."
"Sitä minä en voi käsittää, hra asiamies", lausui rouva ja kääntyi
mainitsemansa puoleen, -- "en totta puhuen käsitä, miks'eivät
ihmiset mieluummin istuisi pehmeillä patjoilla siistissä ja sirossa
diligensissä, jota kuski ajaa ja kolme hevosta vetävät, kuin töyssyvät
ja seulovat maantiellä Enoksenin kyytirattaissa."
"Te varmaan ette ota huomioonne sitä pääasiallista näkökohtaa",
huomautti asiamies, "että matkailijat suvella matkustavat etupäässä
terveytensä vuoksi, -- ja että täristys on heille tarpeellinen, rouva
Michelsen."
Rouvalla oli umpimielinen katse miettiväisissä silmissään: -- "Niin,
mutta kovin paljon täällä kuulee tuota diligenssiä kehuttavan; sekä
tohtori että polisimestari puolustavat sitä... Ja kun ei ole kuin sen
verta ymmärrystä, kuin tarvitsee omissa laajoissa asioissaan niitä
tasapainossa pitääkseen, niin täytyy kai luottaa semmoisiin, jotka
paremmin ymmärtävät... Minä vaan sanon, että voidaan kai ottaa hyvä
muiltakin kuin tirehtorilta."
"Te olette hurskas vaimo, rouva Michelsen", äännähti Bonde-Berg, pienet
pyöreät silmät kattoon tähystäen.
Rouva vilkasi häneen, -- ravintolan suosikkiin, -- nähtävästi oli
rouvalla nyt kova viettelys sydämensä purkamiseen...
"Kun annan ravintolani suuren pihan asemapaikaksi -- koko vanhan
Holmsengaardin pihan -- ja sen minä olen tarjonnut!" puhkesi rouva,
-- "niin ettei matkustajain tarvitse muuta kuin astua jalkansa
diligenssiin sekä laivasillalta että hotellista... Ei, en minä
ymmärrä, kuinka oikeata asiaa voidaan niin ankarasti vastustaa. --
Ja enkö ottanut säästöpankista ulos, niin että tirehtori itse näki,
neljäätuhatta kruunuani ravintolan laajentamiseksi, -- ja osottanut
hänelle, kuinka tuottava tämä suvi on ollut matkustavaisten puolesta...
Vaan -- tuon rautatien vuoksi me nyt saamme kaikki kärsiä. Ne, joilla
ei ole hotellia, ne kyllä voivat sitä odottaa, -- sen täytyi minun
hänelle sanoa."
"Siinä tosiaan käytitte viisauttanne oikealla paikalla", huomautti
Bonde-Berg.
"Ei se käy päinsä, ei se käy päinsä", toisteli kämnäri pelipöydän
äärestä.
"Niin, iltapäivällä asia ratkaistanee!" huokasi rouva; -- "mutta aivan
se on käsittämätöntä, kun kaikki haluavat tuota diligenssiä; mutta jos
heiltä kysyy, luulevatko he sen päinsä käyvän, niin kieltävät."
"Kysykää kämnäri Vaagelta, rouva Michelsen, -- hän se osaa oikean
laskuopin", arveli Bonde-Berg. -- "Hän se osaa laskea tällä tavalla:
kun tirehtori painaa toisessa vaakakupissa ja loput kaupungista
toisessa, niin painuu -- niin, kumpi painuu? --"
"En usko sen päinsä käyvän, en", rykäsi kämnäri. "Niin mutta, jos
tirehtori tällä kertaa saa heidät painumaan, niin saatte kutsua minua
-- niin, miksi sanoisinkaan" --
"Esimerkiksi paljaaksi Bergiksi", ehdotti Thesen.
"Tekin, Thesen, näytätte minusta sydämessänne luopiolta! -- Kaupunki
tahtoo diligenssiä ja sillä herrastelemaan, -- sitä ei enää ole
vaikeakaan ennustaa!"
"Niin kyllä, tällä kertaa lienee tirehtori vähän erehtynyt laskuissaan.
Johnston ystävä ei oikein tahdo kulkea hänen ajohevosenaan", arveli
apteekari korttiensa äärestä.
"Kaikki valta on kansalta, -- niin se perältäkin on..." lausui
Bonde-Berg juhlallisesti. "Ja kun te istutte täällä ja pelaatte kolmen
miehen kahvivistiänne ja alustatte kokousta, niin pitäisi hänen ottaa
vaari ajan merkeistä, -- vallankumous uhkaa selästä. Tuo diligenssi, se
on yksi harmin kompastuskivi"...
"Autuuteni nimessä, luulenpa sen sittenkin käyvän!" huudahti Harrestad,
joka samalla syöksyi huoneesen.
"Vieläkö teilläkin on autuutta jakaa", mutisi Berg pisteliäästi.
"Ulkolaiset, -- ulkolaiset"... intoili Harrestad; -- "ja kaikki ne
täällä omassa kaupungissa, jotka ovat kateellisia... Kaikki täällä nyt
hokevat, että olisi tuo diligenssi käyntiin saatava, -- ja ainoastaan
hetkellisen tyhjän turhamaisuuden tyydyttämiseksi!... Ikäänkuin
tässä kaupungissa olisi mitään ylevämpää harrastettavaa, kuin tuo
rautatie, jonka tulee tuoda uuden varallisuuden siemeniä joka miehen
oven eteen... Minua ei todella ihmetyttäisi", -- hän keskeytti äkkiä
puheensa, ja tuijotti miettiväisenä, "jos hra teidentarkastaja tällä
kertaa pelaisi kaksilla korteilla; -- ei voi samalla palvella Jumalaa
ja mammonaa" --
Bonde-Bergin punakat pyöreät kasvot, joissa kummallakin puolella oli
kaksi mustaa ja lyhyttä parrantupsua, katsoivat häneen ilkkuen: --
"Tepä näytte pakenevan tappelusta, Harrestad." -- -- Hän tarttui
lakkiinsa ja sateenvarjoonsa. -- "Täytyy lähteä kaupungille asiain
menoa tutkimaan"...
* * * * *
-- Oli jo pimeä ja sillalla sytytetty lyhdyt, kun tirehtori tuimaa
ravia ajoi kotiin päin. Esikaupungin kadulla oli jo viimeinenkin
mekkopukuinen työmies jäänyt kappaleen matkaa taakse päin, kun hän
äkkiä pysähytti hevosen siihen paikkaan, seisottaen sitä hyvän aikaa...
-- Illallispöydässä kotona ei haastettu montakaan sanaa. Ilmassa oli
ukkosta, ja se esti pakinoimiset.
"Seppä Ellingseniltä kai tilattiin se kettinki, jota sahalla tarvitaan,
Klaus?" lausui tirehtori keskeyttäen äänettömyyden.
"Minä en tosiaan vielä käynyt hänen luonaan. Oli semmoinen kiire
hakemuksien kanssa tänään."
"Etkö ole käynyt?... Etkö sinä lähtenyt hänen luokseen?"
"Minä juoksen huomisaamulla aikaisin."
"Soo, --" sanoi tirehtori kamalan verkallisesti,-- "vai huomisaamulla
aikaisin?... Ja aamupäivällä minä käskin sinua, -- ja niin nimenomaan."
"Sehän isä on aivan yhdentekevä; -- ei hän kuitenkaan olisi voinut
lähteä sahalle mittaa ottamaan ennenkuin huomenna."
"Merkitseekö se, että on yhdentekevä, käskinkö sinua tänään vai ei?"
"Sitä en sanonut", vastasi poika lyhyeen. "Soo... ja sinä veltossa
mukavuudessasi päätit, että yhtä hyvin saatat käydä huomenna."
"Mukavuudessani! -- -- Minä en muuta tiedä, kuin että aikaisesta
aamusta olen juossut asioilla. --: Mutta saatanhan nyt lähteä
kaupunkiin häntä herättämään", vastasi Klaus pisteliäästä, -- "niin
tuleehan asia sittenkin tänään ajetuksi!"
"Ja tuon uskallat sinä sanoa minulle vasten silmiä." Tirehtori työnsi
tuoliansa taakse päin.
"Mutta rakas Bratt", yritti rouva tyynnytellä.