"Härnää kokkia, heti paikalla!"
Tyttö katsoi ällistyneenä, suu selällään, ja silmät loistivat.
"No jaa, käyhän tuokin päinsä", tuumaili Abraham, -- "mutta älä vaan
liikuta päätäsi, Otta... Mutta miksette saata härnätä kokkia?"
"Kyllä, kyllä, täällä se on korkkiruuvi!"... huusi Otta kovalla
äänellä. -- "Nyt täytyy minun lähteä, taikka saan äidin niskaani."
"Vähän ajan päästä pyydämme enemmän olutta", kuiskasi Abraham intoillen
hänen jälkeensä, kun hän riensi pois.
"Kerrassaan viehättävä ilmiö -- tuo tyttörähjä!" änkkäsi Klaus
haltioissaan, -- "ihan selfmade"... Hän pulputteli pullosta lasiinsa
olutta niin että vaahto juoksi pitkin pöytää. -- "Vietävän hauskaa olla
tämmöisissä maalarin kujeissa!"
"Liian sinä olet herkkä tytöille, Klaus", varoitti Baekkevold.
Abraham istui ja piirsi, silmät milloin paperissa, milloin Ottaa
tähystellen, joka hääri vieraitten keskellä...
"Ei sittenkään onnistunut", äkäili hän synkän näköisenä; -- "liian
kesy, -- aivan liiaksi kesy. Toista, toista se näki silmä...
"Tämä käy sapelle!" huudahti hän ja nakkasi paperin luotaan. "Minä en
tuosta huoli. Semmoista hutiloimista!... Minä juon itseni päihin."
"Loruja, -- kerrassa näköisensä --. Annatko minulle, Abraham? Annatko
minulle, kuulehan" -- intoili Klaus.
"Pidä hyvänäsi! -- Minä tahdon enemmän rommia... Huh kun on kuuma,
oikein korvissa kihajaa, kun nousee tähän laipion alle seisomaan"...
"Tuolla nyt on jotakin tekeillä", sanoi Baekkevold ja kumartui
pöydälle. -- "Tuo pieni musta merimies... lieneekö sulhanen vai mikä?"
Kokki oli salavihkaa saanut Otan syliinsä ja painoi hänen päätään
puoleensa.
Vaan tyttö ponnahtikin pystyyn ketterästi kuin pajunoksa ja työnsi
hänet rajusti luotaan.
"Kokki ulos, ulos!" huusi Klaus vihasta kiehuen...
Samalla musta pieni merimies sivalsi kokkia korvalle. Muutamat
yrittivät erottaa heitä, toiset ahdistaa ovelle, ja rouva Höiby huusi
ja torui.
Otta oli hypännyt penkille.
"Kas -- kas!"... intoili Abraham; -- "kas miten silmät palavat
riemusta... Se se tappelun ymmärtää!... Nyt hän vasta on selvänä
edessäni... kalpea hikoileva bakkanti-nainen, joka on humalassa"...
Kokki ajettiin suoraa päätä mäelle, jossa tappelua rähisten jatkettiin.
"Maksetaan pois joutua ja lähdetään tiehemme", kiirehti Baekkevold; --
"prikillä varmaan jo odottavat meitä."
Heidän suorittaessaan laskuaan tiskillä seisoi Grönseth-rahjus, joka
oli tullikamarista ajettu pois, keskellä lattiaa sikahumalassa,
päällään vaaleansinisiä tullivormun jäännöksiä, joissa oli kolme
nappia; horjui ja nyökytteli ja sopersi itseensä tyytyväisenä: Hyvät
ystävät... hyvät ystävät...
Mutta hänellä ei ollutkaan "hyviä ystäviä", vaan sen sijaan pakotti
häntä vähän väliä tönäys paikkaansa muuttamaan; Grönseth kiertämään ja
nykimään olkapäihin semmoisia, joiden luuli antavan kasteketta: Hyvät
ystävät...
Hän vaan liikkui yhtä ystävällisenä ja väsymättömänä, kunnes rouva
Höiby äkkiä työnsi hänet syrjään ja tiuskasi:
"Pysy poissa, senkin juopporatti!"
"Niin niin, niin niin, -- hyvät ystävät... hyvät ystävät"... kuului
vielä ovella hänen jokeltamisensa.