Tupakanusma kokoontui sankkana ja harmaana lampun ympärille. Työmiehiä
huusi ja rähisi ja työnteli toisiaan tiskin ääressä. Ovessa kilisi
kulkunen yhtämittaa; toisia meni matkoihinsa, toisia tuli sijaan.
"Tuo harmaja epäselvä usva se se kuuluu hänen ympärilleen"... hymyili
Abraham hiljainen loiste kasvoillaan; hän istui kalpeana totilasinsa
ääressä ja katse hartaasti seurasi Ottaa, kun tämä laski leikkiä pitkän
kokin kanssa, joka yritti tarttua häntä vyötäisistä joka kerta kun
jotain tilasi.
"Menkää ennen kajuuttaanne ja katsokaa hernepataanne, muutoin palaa
rokka pohjaan" -- hymyili hän.
"Ka nyt tiedän asennon, -- noin hän on kuvattava, -- juuri noin
kumartuessaan kokin yli kun silmät härnäten palavat!" huudahti Abraham
ja nojautui pöydän yli niin että lasi kumoon keikahti.
"Kyllä hänessä tosiaan alkaa yhä enemmän ja enemmän olla jotain
intressanttia", -- äänsi Klaus -- "syvemmälle salattuna"...
"On aina hitto vieköön hän sen arvoinen, että viitsii tässä pesässä
istua!" myönsi nyt Baekkevoldkin. -- "Otta, Otta", huusi hän
toimessaan, kun tyttö meni sivu.
Tämä ei ollut kuulevinaankaan.
"Kiitoksia neiti! -- armahtakaa meitä ja tuokaa uusi panos", sanottiin
hänelle kohteliaasti, kun vihdoin suvaitsi tulla.
"Otta! -- teillähän on raikas ja kaunis nimi", lausui Abraham hieman
hämillään, ja puna levisi hänen hienoille kasvoilleen.
"Soo, -- vai on teistä. Mutta mitä oikeastaan minun nimeni teitä
liikuttaa."
Abraham äkkiä tointui hämmennyksestä.
"Sanon vaan, että Herra varjelkoon teitä kureliiveistä, Otta! --
antakaa hameenne aina riippua noin löyhästi ja huolettomasti irrallaan
pitkin ruumista."
Tyttö ällistyi ja tarjotinta ottaessaan karsasteli hän Abrahamiin,
tokko tämä teki hänestä pilkkaa.
"Se vaatettaa teitä, ihan varmaan", intoili Abraham.
"Vai olette te naistenräätäli?" tiuskasi tyttö, keikahutti niskaansa ja
pyyhkäsi tiehensä.
"Siinä sait maalari", lausui Baekkevold riemuiten. "Oisit vielä
sanonut, ett'ei koskaan pesiskään itseään... Tuo hiki ja nokihan vasta
tekee hänen naamansa oikein kuvanihanaksi."
Klaus polttaa pöllytteli ja katsoi rävähyttämättä tyttöä silmiin --
ansaitsi todella tutkimista...
"Kovasti uteliaisuus painaa Otta-paran silmiä tännepäin, Abraham; ei
ole meitä huomaavinaan, mutta sittenkin --"
"Täytyy jälleen saada maneetti käyntiin", lausui Abraham itseensä
luottavasti.
"Neiti Otta!" kutsui hän ja tämän tultua pöydän ääreen heidän viereensä
jatkoi -- "vähän olutta me kaipaisimme... Ja sitten -- että paljon te
kävisitte sievemmäksi, jos ottaisitte päältänne tuon ruman kaulahuivin;
se näettekös tekee vartalonne niin kömpelöksi."
Otta vaan veti suupieltään vähän nauruun.
"Onpas täällä vasta lämmin", jatkoi Abraham edelleen.
"Vai on, no pysykää sitten poissa tuommoiset hienot herrat."
"Ei ei, juuri sitä me näettekös emme voi. Mutta kuulkaas nyt", pyyteli
hän; "minä olen semmoinen, joka piirtelen muotokuvia ja muuta sen
tapaista, -- kun vaan hoksaan jotain sukkelaa ja kaunista! -- Olkaapa
nyt Otta kiltti. Seisokaa vaan hetkinen tuossa pöydän edessä, -- juuri
noin, -- sen verran vaan että saan pään ja taipeen paperille"...
Otta nähtävästi mietti pakoa. Katsoi piirtäjään pari kertaa tutkivasti
ja pyyhkäsi sitten tiehensä.
"Juuri kun oli melkein valmis!"... tiuskasi Abraham kiihkeästi.
"Olehan vaan kylmäverinen", lausui Baekkevold tyvenesti päätään
nyökäten ja koputellen periä piipustaan. "Älä kurkista hänen
jälkeensä... Kyllä minä nuo tuommoiset tunnen, uteliaisuudella voi
heitä vetää perässään vaikka miten pitkälle. Mutta... mutta", alkoi
hän äkkiä ikäänkuin olisi saanut jotain pahanmakuista kielelleen, --
"tuohan aikookin -- mennä kuoreensa takaisin... Se on harvinaista
tuommoisissa naisissa"...
"Hitto vieköön, miten alkaa viehättää, selitti Klaus, jonka silmät nyt
alati seurasivat Ottaa. Pian alan uskoa, että naama voi olla kuinka
litteänenäinen hyvänsä; siitä vaan riippuu, mimmoisessa naisessa se on.
Eiköstä käynyt oikein sieväksi, kun äsken seisoi tuossa ja kainosteli!
-- Ja katsokaas millä vauhdilla hän nyt miesten olkain yli kurottaa
pulloja ja laseja pöydälle."
"Niin kyllä, kun tietää liikkuvansa tässä peilin edessä", arveli
Baekkevold. -- "Luulenpa, että hän sittenkin on vallassasi Abraham.
Ei sietänyt, että sanoit häntä kauniiksi... No näittekös, kaulahuivi
katosi?" lausui hän voittoriemussa, -- "ja nyt tuo hän itse oluet."
"Niin eikö totta, se lämmitti liiaksi, Otta", alkoi Abraham
viattomasti, -- "täällä onkin kauhean kuuma?"
"Oluttahan te pyysitte", sanoi Otta vältellen silmillään ja asettaen
pullon pöydälle.
"Niin kyllä, -- ja sitten että te olisitte hyvä ja -- kuulkaapa nyt"...
Otta hymyili vielä hieman epäluuloisena.
"Kuulkaas Otta, -- kuta rumempi tyttö, sitä enemmän teeskentelee."
Otta veti korkin pullosta. Siinä kumartuessaan käytti hän tilaisuutta
kurkistaakseen Abrahamin paperiin ja naama samalla kirkastui naurun
tirskeestä.
"Niin niin, se on teidän kuvanne", vakuutti Abraham. "Mutta puolta
hauskemmaksi ja kauniimmaksi ja asennolta reippaammaksi tulisitte,
jos tahtoisitte vähän seisoa siinä edessäni... Ja sitten teidän pitää
katsella niinkuin kokkia härnätessänne"...