Ensimmäinen kohtaus.
Milano. Luostarin edusta.
(Eglamour tulee.)
EGLAMOUR.
Jo päivä lännen hattaroita kultaa,
Ja tällä hetkellä mua Silvian
Tavata piti Patrick-veljen luona.
Pian saapuu: lempijät ei myöhästy,
Pikemmin tulevat he liian varhain,
Niin into heitä ajaa joutumaan.
(Silvia tulee.)
Kas, tuossa tulee. -- Hyvää iltaa, neiti!
SILVIA.
Amen, amen! Nyt, hyvä Eglamour,
Pian portist' ulos tuolta muurin takaa:
Vakoojat, varon, ovat jäljilläni.
EGLAMOUR.
Ei hätää; metsään pari virstaa lie;
Kun sinne päästään, vaaraton on tie.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Sama seutu. Huone herttuan hovilinnassa.
(Thurio, Proteus ja Julia tulevat.)
THURIO.
No, mitä sanoi Silvia kosintaani?
PROTEUS.
Oo, hän on suopeampi entistään,
Mut vielä näkee teissä hiukan vikaa.
THURIO.
Kuin? Onko mulla sääret liian pitkät?
PROTEUS.
Ei, liian ovat hoikat.
THURIO.
Saappais' ehkä
Ne näyttäis vankemmilta.
JULIA (syrjään).
Kannuksinkaan
Ei lempi mene sille, jota inhoo.
THURIO.
Hän mitä sanoo muodostani?
PROTEUS.
Ett' on se heleä.
THURIO.
Se heila valehtelee: se on tumma.
PROTEUS.
On helmi heleä, ja sanotaan:
Mies tumma tyttöin silmissä on helmi.
JULIA (syrjään).
Niin, helmi, joka tyttöin silmät pilaa;
Ma ennen katson pois, kuin siihen katson.
THURIO.
Mut mitä pitää puheestani?
PROTEUS.
Pahaa,
Kun haastelette sodasta.
THURIO.
Mut hyvää,
Kun haastan rauhasta ja rakkaudesta?
JULIA (syrjään).
Mut parasta, kun rauhass' olla saa.
THURIO.
No, mitä sanoo miehuudestani?
PROTEUS.
Oi, herra, sit' ei pane kysymykseen.
JULIA (syrjään).
Ei tarviskaan, kun tietää, ett' on raukka.
THURIO.
Mut mitä sanoo syntyperästäni?
PROTEUS.
Ett' oivaa sukujuurta olette.
JULIA (syrjään).
Niin, oikein, oivaa narrin perijuurta.
THURIO.
Ja mitä sanoo omaisuudestani?
PROTEUS.
Niin, sitä surkuttelee.
THURIO.
Miksi niin?
JULIA (syrjään).
Siks että moinen aasi sitä omaa.
PROTEUS.
Siks että se on vieraan kädessä.
JULIA.
Kah, herttua tulee.
(Herttua tulee.)
HERTTUA.
Mitä kuuluu, Proteus?
No, mitä kuuluu, Thurio? Oletteko
Te nähneet Eglamouria?
THURIO.
En minä.
PROTEUS.
En minä.
HERTTUA.
Entä tytärtäni?
PROTEUS.
Emme.
HERTTUA.
Se tyttö siis
Valentin-roiston luo on paennut.
Ja Eglamour on mukana, se varma.
Molemmat veli Lorens kohtasi,
Kun metsän kautta hartauksissaan kulki;
Hän miehen tunsi, naista tunnusteli,
Mut alta naamarin ei oikein nähnyt.
Lisäksi tyttö Patrick-veljen luokse
Ripille aikoi tänään, vaan ei käynyt.
Kaikk' osoittaa, ett' on hän paennut.
Täss' älkää seisko siis ja juoruilko,
Vaan joutuin ratsun selkään! Yhtykäämme
Tuon vuorenrinteen luona, josta tie
Vie Mantuaan; he paenneet on sinne.
Mua joutuin, hyvät herrat, seuratkaa.
(Menee.)
THURIO.
Mut sepä vasta itsepäinen tyttö,
Kun onneansa pakenee! Ma seuraan,
Enemmän kostonvihast' Eglamouriin,
Kuin rakkaudesta houkkaan Silviaan.
(Menee.)
PROTEUS.
Ja minä rakkaudesta Silviaan,
En vihast' Eglamouriin, saattajaansa.
(Menee.)
JULIA.
Ja minä tätä rakkautt' estääkseni,
En vihasta sen uhriin, Silviaan.
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
Metsä.
(Silvia tulee ja rosvoja.)
1 ROSVO.
No, tulkaa, tulkaa! Olkaa huoletonna,
Me viemme teidät kapteenimme luo.
SILVIA.
Tuhannest' olen muusta vauriosta
Tämänkin oppinut jo kärsimään.
2 ROSVO.
No niin, pois hänet viekää.
1 ROSVO.
Miss' ylimys, jok' oli seurana?
2 ROSVO.
Jalalta oli liukas, pääsi pakoon;
Hänt' ajaa takaa Mooses ja Valerius.
Vie sinä tämä lännenpuoleen metsää
Luo kapteenin; me tuomme karkurin.
On metsä miehitetty; kiinni joutuu.
1 ROSVO.
Mua kapteenimme luolaan seuratkaa.
Ei mitään vaaraa: hän on kunnon mies,
Hän ei käy naista koskaan liian liki.
SILVIA.
Oi, Valentin, sun tähtes kärsin tään!
(Menevät)
Neljäs kohtaus.
Toinen kulma samaa metsää.
(Valentin tulee.)
VALENTIN.
Oi, kuink' on suuri tottumuksen voima!
Tää synkkä salo, käymättömät metsät
Vie voiton mahtavista kaupungeista. --
Tääll' istahtaa voin yksin, näkymättä,
Ja satakielen valittavaan lauluun
Sovittaa huolieni tuskanvirttä.
Oi, sinä sydämmeni haltija,
Noin kauan majaas älä tyhjäks jätä,
Ett' ei se rappeudu ja luhistu,
Niin ettei muistoakaan siitä jää!
Tule, Silvia, laita kuntoon majasi!
Tuo lohtu lempijälles, armas tyttö! --
Mit' ääntä tuolla? Mitä hälinää?
Väkeni, jonk' on tahto lakina,
Poloisen matkaajan on yllättänyt.
Mua lempivät, vaan kyll' on vaivaakin
Heit' estää vallattomist' uhkatöistä.
Lymyhyn, Valentin! Ken tulee tuossa?
(Vetäytyy syrjään.)
(Proteus, Silvia ja Julia tulevat.)
PROTEUS.
Tään hyvän teille, neiti, tein -- vaikk' ovat
Mun työni teistä halvat --: hengelläni
Pelastin teidät hänen käsistään,
Jok' oli lemmen teiltä, maineen sortaa.
Yks armon katse palkaks suokaa vain!
Ma suosiot' en vähempää voi pyytää
Ja ette tekään antaa vähempää.
VALENTIN (syrjään.)
Se on kuin unta, mitä näen ja kuulen.
Oi, lempi, malttamusta hetkeks suo!
SILVIA.
Voi mua poloista ja onnetonta!
PROTEUS.
Niin, onneton, siks kunnes minä tulin;
Mut tulollani teille onnen toin.
SILVIA.
Sun lähetessäs onnettomin olen.
JULIA (syrjään).
Samaten minä, noin kun lähentelee.
SILVIA.
Jos nälkäinen ois tiiker' minuun käynyt,
Sen pedon eineeks ennen oisin tullut
Kuin Proteuksen pelastettavaksi,
Tuon valapaton. Taivas, tiedät, kuink' on
Valentin mulle rakas, kuinka henkens'
On mulle sieluani kalliimpi;
Ja yhtä paljon -- enempää en voi --
Ma valapatturia Proteust' inhon.
Siis, mene pois, ja älä mua kiusaa.
PROTEUS.
Ei sitä vaaraa, kuolemankaan tuskaa,
Jot' yhdest' armonkatseesta en uhmais.
Oi, mikä lemmen kirous ainiainen,
Kun lempijääns' ei lempiä voi nainen!
SILVIA.
Kun lempijääns' ei lempiä voi Proteus.
Lue Julian, ensi lempes, sydäntä,
Jonk' eteen kunniasi paloittelit
Valoiksi tuhansiksi, jotka sitten
Sa rikoit kaikki, rakkaudesta minuun.
Nyt kunniaa ei sulla, tai on kaksi,
Ja se on pahempi kuin yhtä vailla;
Parempi ettei yhtäkään kuin monta,
Jos niillä petät naista onnetonta.
Oh, ystävän sa irvikuva!
PROTEUS.
Lemmess'
Ei ystävää.
SILVIA.
Ei, totta, Proteuksella.
PROTEUS.
Jos mieli lempeä ja sana hellä
Ei voi sun sydäntäsi pehmittää,
Soturin lailla kosin käsivoimin,
Ja vastoin lemmen tapaa lemmen valtaan.
SILVIA.
Oi, taivas!
PROTEUS.
Pyyntöni sun täytyy täyttää.
VALENTIN.
Kätesi irti, konna ruokoton,
Rumien tapain orja!
PROTEUS.
Valentin!
VALENTIN.
Katala, viekas palkkaystävä --
Sit' ystävät on nykyään -- sa, konna,
Kun petit toivoni; jos en ois nähnyt,
En ois sit' uskonut. Nyt turha väittää:
"On mulla ystävä", sa teet sen valheeks.
Nyt kehen luottaa, oikea jos käsi
Kapinois rintaa vastaan? Mieltä kaivaa,
Ett' en voi enää sinuun luottaa, Proteus;
Sun tähtesi jo vieron maailmaa.
Syvimmän haavan iskee uskottu.
Kirottu aika! Vihloo sydäntäni,
Ett' ystävä on pahin väijyjäni.
PROTEUS.
Ma syyhyni ja häpeääni sorrun. --
Suo anteeks, Valentin. Jos rikoksesta
Sydämmen suru täys on sovitus,
Sen tässä saat; niin suur' on suruni,
Kuin syyni konsanaan.
VALENTIN.
Siis sovitaan.
Ma taas sun pidän kunnon miehenä.
Ken hylkää katuvan, ei taivaast' ole,
Ei maasta; nekin leppyy kostostaan,
Vihakin lauhtuu Kaikkivaltiaan;
Ja nähdäkses, ett' ystävyys on tosi,
Ma Silvian luovutan, nyt häntä kosi.
JULIA.
Mua onnetonta!
(Pyörtyy.)
PROTEUS.
Mik' on pojan?
VALENTIN.
Poika,
Mik' on sun, poika? Avaa silmäs; puhu!
JULIA.
Oi, hyvä herra! Herrani mun käski:
"Vie", sanoi, "Silvia-neidille tää sormus";
Sen laiminlöin, se tekemättä jäi.
PROTEUS.
Miss' on se sormus?
JULIA.
Tässä.
(Antaa sormuksen.)
PROTEUS.
Annas nähdä;
Se sormus on, jonk' annoin Julialle.
JULIA.
Anteeksi, herra; erehdyin: tää sormus
Se oli Silvialle tuleva.
(Näyttää toista sormusta.)
PROTEUS.
Mut kuinka sait tuon toisen sormuksen?
Sen lähteissäni annoin Julialle.
JULIA.
Ja Julia sen itse antoi mulle;
Ja Julia sen itse tänne toi.
PROTEUS.
Mitä? Julia!
JULIA.
Niin, tässä hänet näet,
Jok' oli kaikkein valojesi määrä
Ja syvälle ne kätki sydämmeensä.
Sen juurta pattovalas usein repi!
Punastu, Proteus, tätä vaatepartta;
Häpeä että moiseen säädyttömään
Ma pukuun verhoudun, jos häpeäksi
On lemmen valepuku. Vähemmän
Lie loukkaavaa, jos muuttaa kukaties
Pukua nainen, kuin jos mieltä mies.
PROTEUS.
Jos mieltä mies! Niin totta, uskollinen
Jos mies vain oisi, ois hän täydellinen.
Mut huikentelu lisää vikaan vikaa,
Se, joka horjuu, lankee tuota pikaa.
On Silvia kaunis, mutta kaunihimpi
On vakaan silmän nähdä Julia-impi.
VALENTIN.
Kätenne tänne! Suokaa mulle ilo
Tää onnen liitto päättää. Säälittäisi,
Kaks ystävää jos vihamiehiks jäisi.
PROTEUS.
Mun toivoni on täys, sen taivas tietköön.
JULIA.
Ja minun myöskin.
(Rosvoja tulee, herttua ja Thurio mukanaan.)
ROSVO.
Saalis! Saalis! Saalis!
VALENTIN.
Seis, sanon, seis! Se herrani on, herttua. --
Luo henkipaton tervetullut, armo,
Luo Valentinin.
HERTTUA.
Valentinin? Sinun?
THURIO.
Ja tuoss' on Silvia; Silvia on minun.
VALENTIN.
Seis, Thurio, seis, tai jäät sa päätäs vaille,
Jos vihani nyt tulet lähimaille.
Omakses Silviaa jos vielä sanot,
Et Milanoa näe. Hän tuossa seisoo:
Vaan koitas sormellaskin koskettaa,
Vaan koitas hengittääkin lemmittyyni!
THURIO.
En, Valentin, en huoli hänestä;
Sen pidän narrina, ken tytön tähden,
Jolt' ei saa rakkautta, henkens' uhraa.
En häntä pyydä; sun hän olkohon.
HERTTUA.
Sen kehnompi ja halvemp' olet sinä,
Kun hänestä niin suurta vaivaa näit
Ja hänet nyt noin pelkurina jätät.
Kautt' esi-isieni kunnian,
Miehuuttas kiitän, Valentin, ja katson
Sun ansainneesi keisarinnan lemmen.
Siis kaikki vanhat vihat heitän pois,
Pois kaiken kaunan; takaisin sun kutsun;
Suuremman arvon ansiosi vaatii,
Ja näin sen vahvistan: sir Valentin,
Sin' olet ylimys ja ylhää verta,
Tuoss' ota Silvia, hänet ansaitset.
VALENTIN.
Mä kiitän. Lahja mulle onnen tuo.
Rukoilen vielä, tyttärenne tähden
Luvatkaa mulle täyttää yksi pyyntö.
HERTTUA.
Mit' olkoonkin, sen itses tähden lupaan.
VALENTIN.
Maanpakolaiset nuo, mun kumppanini,
Ne ovat lahjakasta väkeä;
Anteeksi suokaa heidän rikoksensa
Ja maanpaosta heidät kutsukaa.
He parantuneet ovat, vakaat, siivot
Ja kykenevät suuriin tehtäviin.
HERTTUA.
Sen lupaan. Anteeks heille suon ja sulle.
Sa heitä käytä, mihin kukin kelpaa.
Pois tulkaa; kaikki riidat sovitamme
Kemuilla, juhlilla ja näytelmillä.
VALENTIN.
Matkalla puhellen ma rohkenen
Hymyilyn houkutella huuliltanne.
Mit', armo, tuosta pojast' arvelette?
HERTTUA.
Suloa häness' on; hän punastuu.
VALENTIN.
Enemmän suloa kuin pojiss' onkaan.
HERTTUA.
Te mitä sillä tarkoitatte?
VALENTIN.
Jos suvaitsette, kerron matkalla
Tapauksen, jota varmaan hämmästytte.
Tule, Proteus! Nyt rangaistukseksi
Saat oman lemmentarinasi kuulla.
Häät sitten yksin päivin vietämme:
Yks juhla, yksi perhe, yksi onni.
(Menevät.)