Ensi työkseen Migúrskit ostivat tarantassin. [Venäjällä yleisesti
matkoilla käytetyt mukavat ajoneuvot ilman linjaaleja, mutta notkuvilla
puuvivuilla varustetut. Suom. m.] Ludvika muka lähtee kotipuolelleen.
Sitten ruvettiin rakentamaan sellaista laatikkoa, jossa mies saattaa
tukehtumatta maata kyyrysillään, ja josta on helppo kenenkään
huomaamatta astua ulos ja puikahtaa jälleen sisään. Kolmisin he sitten,
Albina, Rosolówski ja Migúrski itse, suunnittelivat ja laittelivat
laatikkoansa. Sangen paljo apua oli Rosolówskista, hän kun oli taitava
puuseppä. Laatikko oli laitettu sellaiseksi, että se, sidottuna
tarantassin perälle, tiviisti liittyi kuomun takaseinään.
Kuomun-puoleisen laidan saattoi laatikossaolija ottaa irti ja oikaista
itsensä osittain laatikon sisälle, osittain tarantassin pohjalle. Sitä
paitsi oli laatikko varustettu ilmare'illä. Päältä ja sivuilta se oli
katettava niinimatoilla ja nuoritettava. Laatikon sisään ja laatikosta
ulos pääsi tarantassin kautta istuinsijan alitse.
Tarantassi ja laatikko olivat kunnossa jo ennen Migúrskin katoamista.
Valmistaakseen viran-omaisia jo ennakolta asiaan, Albina eräänä päivänä
meni päällikön luokse ja ilmoitti miehensä olleen viime aikoina
synkkämielisenä ja tehneen itsemurhan yrityksiä, jonka vuoksi hän,
Albina, on hyvin levoton hänen tähtensä ja pyytää hänelle joksikin
aikaa virkalomaa. Albinan synnynnäiset näyttelijälahjat tulivat nyt
hyvään tarpeesen. Levottomuus ja pelko miehensä tähden näyttivät niin
luonnollisilta, että päällikkö liikutettuna lupasi tehdä mitä suinkin
voi. Senjälkeen Migúrski sepitti kirjeen, joka oli löydettävä Uralin
rannalla hänen sinellinsä hihantaipeesta.
Sovittuna päivänä hän sitten illansuussa läksi Ural joelle, odotteli
pimeän tuloa, jätti rannalle päällysvaatteensa, sinellin kirjeineen, ja
hiipi salavihkaa takaisin kotiansa. Siellä oli varustettu hänelle
tyyssija lukitussa ullakossa. Yöllä Albina lähetti Ludvikan
ilmoittamaan pataljonan päällikölle, että Migúrski, lähdettyään
kotoansa jo 20 tuntia sitten, on yhä vieläkin poissa. Aamulla tuotiin
Albinalle hänen miehensä kirje, jonka hän sitten vei päällikölle,
itkien ja osoittaen mitä hurjinta epätoivoa.
Viikon perästä Albina pyysi kirjeellisesti lupaa saada lähteä
kotipuolelleen. Hänen ilmaisemansa tuska liikutti kaikkia, jotka hänet
näkivät. Jokainen säälitteli tuota onnetonta äitiä ja vaimoa. Saatuan
luvan, hän antoi viran-omaisille toisen anomuskirjan, jossa pyysi, että
hänen sallittaisiin kaivaa ylös lastensa ruumiit ja ottaa ne mukaansa.
Esivalta kummasteli hiukan tätä hempeämielisyyttä, mutta myöntyi
siihenkin pyyntöön.
Sittenkuin tämäkin lupa oli saatu, läksi Rosolówski Albinan ja Ludvikan
kanssa seuraavana iltana vuokrarattailla hautuumaalle, otettuaan
mukaansa laatikon lasten kirstuja varten. Nähdessään lastensa haudat,
jotka hän pian oli jättävä, Albina hyrskähti valtavaan itkuun, lankesi
maahan kumpujen juurelle. Ja siinä hän rukoili kauan, myötäänsä
kysellen: "Mistä syystä? Mistä syystä?"
-- No niin, páni Albina, -- virkkoi Rosolówski, -- meidän täytyy ryhtyä
toimeen.
Albina kavahti ylös, pyyhkäsi kyyneleensä ja sanoi:
-- Tehkää, mikä tehtävä on, mutta älkää koskeko heitä.
Sen sanottuaan hän vetäytyi syrjään.
Rosolówski ja Ludvika nostivat hautakiven syrjään ja myllersivät kummun
päällimmäiset mullat, niin että näytti siltä, kuin hautoja olisi
uudestaan käyty kaivamassa auki. Kaiken tämän tehtyään, he kutsuivat
Albinan ja läksivät kotia, mullalla täytetty laatikko mukanaan.
Koitti vihdoin lähtöpäivä. Rosolówski iloitsi tämän jo melkein loppuun
suoritetun hankkeen onnistumisesta. Ludvika oli paistanut eväiksi
leivoksia ja piirakaisia ja, hokien lempilausettaan: "_Jak mame köham_"
[Niin on! rakas kuin oma äiti. Suom. muist.] puheli, kuinka hänellä
sydän on ihan pakahtumaisillaan ilosta ja pelvosta. Migúrski iloitsi
sekä pääsystä ullakolta, jossa hän oli istunut toista kuukautta,
että erittäinkin Albinan vilkastumisesta ja entisen elämän-ilon
palajamisesta häneen. Albina näytti unohtaneen kaikki entiset tuskat ja
edessä olevat vaarat ja tuon tuostakin riensi hänen luokseen ullakolle,
riemusta loistavin silmin, kuten ennenkin, tyttönä ollessaan.
Kello kolme aamulla saapui saattajaksi määrätty kasakka, tuoden
mukanansa kolme kyytihevosta. Albina Ludvikan ja pienen koiran kanssa
nousivat tarantanssiin, matolla katettujen pielusten päälle. Kasakka ja
hollimies kävivät kyytipenkille. Migúrski, talonpojaksi puettuna,
loikoi tarantassin pohjalla.
Uljas troikka [Kolmivaljakko. Suom. m.] nykäisi ja läksi kiidättämään
tarantassia tasaista, kovaksi ajettua tietä myöten halki äärettömän,
auran koskemattoman aron, jota yltäänsä verhosi viimevuotinen
hopeanharmaa sulkaruoho.