Huomis-aamuna, harjoituksista palattuansa, Migúrski hämmästyi ja
ihastui, nähdessään vaimonsa: tämä tuli, kuten entisinäkin aikoina,
kevein askelin ja loistavin kasvoin miestänsä vastaan ja vei hänet
makuuhuoneesen.
-- Kuulehan nyt, Juzö.
-- Kuulen. Mitäs nyt?
-- Minä ajattelin koko yön sitä, mitä Rosolówski kertoi. Ja minä
päätin, ett'en saata enää elää tällä tapaa, en saata elää täällä. En!
Kernaammin kuolen kuin jään tänne.
-- Mutta mitäs meidän pitäisi tehdä?
-- Karata.
-- Karatako? Millä tavoin?
-- Minä olen miettinyt kaikki valmiiksi. Kuuntelehan vain.
Ja nyt hän ilmoitti sen suunnitelman, minkä oli yöllä keksinyt. Se oli
tämä. Migúrski lähtee kerran illalla kotoansa, jättää Ural joen
rannalle sinellinsä ja sen päälle kirjeen, jossa ilmoittaa tehneensä
itsemurhan.
Viran-omaiset ymmärtävät hänen hukuttaneen itsensä, ja nyt alkaa
etsinnät ja asiakirjain lähettelemiset. Migúrski on sillä välin
piilossa. Albina lupasi kätkeä hänet niin visusti, ett'ei kukaan löydä.
Täten saattaa mennä kuukausi. Kun sitten melu on asettunut, niin sopii
lähteä karkuun.
Ensi hätään hänen aikeensa tuntui Migúrskista mahdottomalta toteuttaa,
mutta illemmällä, Albinan yhä innokkaasti ja suurella varmuudella häntä
taivutellessa, hän alkoi kallistua vaimonsa puoleen. Tähän vaikutti
vielä lisäksi sekin ajatus, että rangaistus onnistumattomasta
karkaamisesta -- samallainen kuin se, mistä Rosolówski eilen oli
kertonut -- oli kohtaava häntä yksin, mutta yrityksen onnistuminen oli
päästävä vapauteen Albinankin, jonka elämä, kuten Migúrski huomasi, oli
lasten kuoleman jälkeen käynyt ylen raskaaksi.
Asia uskottiin myöskin Rosolówskille ja Ludvikalle, ja niinpä monen
neuvottelun ja muutoksen ja korjauksen perästä karkaussuunnitelma
vihdoinkin oli täysin valmiina. Ensi alussa oli aiottu tehdä niin, että
Migúrski, heti kuin hänen hukkumisensa on virallisesti vahvistettu,
lähtee karkuun jalkaisin yksin. Mutta kun Rosolówski oli kertonut
kaikista karkaamis-yrityksistä Siperiassa viimeisten viiden vuoden
aikana, joista yksi ainoa vain, Pjotrówskin, oli onnistunut, niin
Albina ehdotti toisen keinon: Juzö kätketään ajoneuvoihin ja lähtee
yhdessä Albinan ja Ludvikan kanssa Sarátowiin saakka. Sieltä hän astuu
valevaatteissa alas Volgan rantaa pitkin sovittuun paikkaan asti, jonne
Albina hankkii Sarátowista veneen. Siinä he sitten yhdessä kulkevat
Volgaa alas Astrahaniin ja sieltä Kaspian meren poikki Persiaan. Tämän
suunnitelman hyväksyivät kaikki, yksin hankkeen pääjohtajakin,
Rosolówski. Kysymys vain oli, mitenkä saisi ajopeleihin laitetuksi
semmoisen komeron, joka ei herättäisi viran-omaisten huomiota, ja joka
olisi niin avara, että mies siihen mahtuu.
Kun Albina kerran, lasten haudalta tultuansa, oli sanonut
Rosolówskille, että hänen on niin raskas jättää lastensa maalliset
jäännökset tänne vieraalle maalle, silloin Rosolówski, hiukan
mietittyään, virkkoi:
-- Pyytäkää viran-omaisilta lupaa saada ottaa lasten kirstut mukaanne.
Se myönnetään.
-- En, en tahdo, en voi! -- sanoi Albina.
-- Pyytäkää, siinä kaikki. Kirstuja ei oteta mukaan, vaan laitetaan
niitä varten suuri laatikko ja siihen me sitten kätkemme Juzetin.
Ensi hetkenä Albina hylkäsi moisen ajatuksen: hänen oli vastenmielistä
liittää petosta lapsi vainajainsa muistoon, mutta kun Migúrskikin oli
ilomielin tuuman hyväksynyt, niin hänkin vihdoin suostui.
Ja tällaiseksi se suunnitelma nyt lopulti muodostui: Migúrski tekee
kaiken voitavansa, saadakseen päällikkönsä siihen vakaumukseen, että
hän on hukuttanut itsensä. Sittenkuin kuolema on virallisesti
vahvistettu, niin Albina antaa viran-omaisille anomuskirjan, jossa
pyytää saada palata kotimaahansa ja ottaa lastensa kirstut mukaansa.
Tämän luvan saatua ollaan kaivavinaan hauta auki ja ottavinaan kirstut
ylös, mutta nämä jätetäänkin paikoilleen, ja niitä varten valmistettuun
laatikkoon käykin Migúrski. Laatikko nostetaan sitten tarantassiin, ja
niin matkustetaan Sarátowiin.
Siellä he käyvät veneesen, ja siinä vasta Juzö astuu laatikosta ulos,
ja niin lasketaan alas Kaspian merelle. Siell'on sitten Persiat ja
Turkinmaat ja -- vapaus.