Syksymmällä sanomalehdet tiesivät kertoa Parisin vallankumouksesta.
Sittemmin alkoi tulla tietoja mellakoista, joita valmisteltiin
Varsovassa. Pelon ja toivon sekaisilla tuntein Jatshéwski odotteli joka
posti sanomia Konstantinin murhasta ja vallankumouksen alkamisesta.
Marraskuussa saapui Rozhánkaan vihdoin viesti hyökkäyksestä palatsiin,
Konstantin Paulowitshin paosta ja sitten, että valtiopäivät olivat
julistaneet Románowien hallitsijasuvun menettäneeksi Puolan kruunun,
että Hlopitski on huudettu diktaatoriksi ja Puolan kansa jälleen
vapaana.
Kapinaliike ei ollut vielä ennättänyt Rozhánkaan saakka, mutta kaikki
sen asujaimet seurasivat kapinan kulkua, odottivat sitä sinnekin ja
valmistautuivat sen varalle. Ukko Jatshéwski, ollen myötäänsä
kirjevaihdossa erään vanhan tuttavansa kanssa, joka oli yksi kapinan
johtajia, otti vastaan salaperäisiä juutalaisia kaupustelijoita, ei
taloudellisissa, vaan vallankumousasioissa, ja varustihe ajan tullen
liittymään kapinaan hänkin. Páni Jatshéwski piti miehensä aineellisista
tarpeista huolta ei ainoastaan niinkuin ennen, vaan enemmin kuin
koskaan ennen, mutta sai hänet sillä, niinkuin ainakin, yhä vain
äreämmäksi ja äreämmäksi. Vánda oli lähettänyt jalokivensä eräälle
ystävättärelleen Varsovaan, pyytäen häntä myömään ne ja antamaan rahat
revolutioni-komitealle. Albinan mieltä kiinnitti vain se, mikä koski
Migúrskia. Isältä hän oli kuullut hänen astuneen Dvernitskin osastoon
ja koetti nyt saada tietää kaikki, mikä tätä osastoa koski.
Migúrski kirjoitti kahdesti: ensimmäisellä kerralla hän ilmoitti
astuneensa riveihin, toisella kertaa, helmikuun puolivälissä, hän
riemukkain sanoin kertoo puolalaisten voittaneen Sotshekin tappelussa
ja anastaneen 6 tykkiä ja saaneen vankeja. "_Zwyciestwo Polákow i
kleska Moskáli! Vivat_!" [Voitto puolalaisille ja tappio moskáleille
(venäläisille)! Eläköön! Suom. muist.] Niin hän huudahtaa kirjeensä
lopulla.
Albina oli riemuissaan. Hän tutkisteli karttaa, teki laskuja siitä,
missä ja miten moskaalit lopullisestikin voitetaan, ja kalpeni ja
vapisi joka kerta kuin isä verkalleen avasi postissa tulleita
paketteja. Emintimä, astuessaan kerran sattumalta hänen huoneesensa,
tapasi hänet seisomasta peilin edessä, housut jalassa ja konfederátka
päässä. [Konfederátka = puolalainen, turkisnahalla reunustettu korkea
lakki, yläpää neliskolkkainen, Suom. muist.] Albina oli varustautunut
karkaamaan kotoansa, mieheksi puettuna, liittyäkseen puolalaiseen
sotaväkeen. Emintimä ilmoitti asian isälle. Tämä kutsui hänet
huoneesensa ja -- salaten sisällisen myötätuntoisuutensa, jopa
ihailunsakin, -- antoi hänelle ankarat nuhteet ja vaati häntä
hylkäämään mielestänsä moiset houkat aikeet. "Naisillahan on
toisenlainen tehtävä edessään: rakastaa ja lohduttaa niitä, jotka
uhraavat itsensä isänmaan edestä", puheli ukko. Isä tarvitsee häntä
nyt; hänhän se on isän ilo ja lohdutus, ja ajan tullen hänellä on oleva
tehtävää tulevan miehensä vaimona. Ukko tiesi, millä tyttäreen
vaikuttaa, ja viitaten huomautti olevansa niin yksin ja niin onneton.
Albina painoi kasvonsa hänen rintaansa vasten, salatakseen kyyneliään,
jotka kumminkin kastelivat isän aamunutun hihaa, ja lupasi olla
ryhtymättä mihinkään ilman isän suostumusta.