Koettaen tyynnyttää mieltänsä, Mezhenjétski alkoi astua edestakaisin
pitkin käytävää. Makuukomeroitten ovet olivat vielä auki, ne kun
suljetaan vasta iltahuudon jälkeen. Siinä lähestyi Mezhenjétskiä muuan
kookas, vaaleatukkainen vanki, jonka kasvoilla ilmenevää
hyväntahtoisuutta ei lainkaan vähentänyt se seikka, että toinen puoli
päätä oli ajettu paljaaksi. [Pakkotyöhön tuomituilta ajettiin toinen
puoli päätä paljaaksi. Ennen vanhaan lyötiin sitä paitsi poskiin ja
otsaan kulumaton merkkikin ("poltinmerkki"). Suom. muist.]
-- Muuan vanki meidän makuukomerossa on nähnyt teidät ja pyysi minua
kutsumaan teitä luokseen.
-- Mikä vanki?
-- "Tupakka-valtakunta", niinkuin häntä pilkkanimellä sanotaan. "Käykää
tänne se mies", sano. Ja teitä hän tarkoitti.
-- Missä hän on?
-- Tuolla meidän makuukomerossa. "Kutsukaa tänne", sano, "se herra."
Mezhenjétski astui vangin kanssa pieneen komeroon, jossa vankeja istui
tai loikoi lavereilla.
Laverin päässä makasi pelkillä laudoilla harmaan peitteen alla se
samainen vanha lahkolainen, joka seitsemän vuotta sitten oli haastellut
hänen kanssaan Svjetlogubista. Vanhuksen kalpeat kasvot olivat yltäänsä
rypyissä, mutta tukka oli yhtä tuuhea kuin silloinkin. Parrasta oli
pieni tukko käynyt ihan valkoiseksi ja käpertynyt ylöspäin. Sinisissä
silmissä loisti hyväntahtoisuus ja tarkkaavaisuus. Hän makasi
kyljellään, nähtävästikin horkassa, kasvoillaan heleä, tautiperäinen
puna.
Mezhenjétski astui hänen luokseen. -- Mitäs te? -- kysyi hän.
Vaivoin nousi vanhus kyynäspäänsä nojaan ja ojensi pienen, kovasti
tutisevan, näivettyneen kätensä. Hän yritti puhua, mutta hengitys kävi
vaikeasti; näytti kuin mies tekisi hirmuisen raskasta työtä. Vihdoin
hän virkkoi hiljaa:
-- Te ette sitä minulle ilmoittanut silloin, ja antakoon Jumala sen
teille anteeksi, mutta minäpä löysin sen.
-- Minkä niin?
-- Karitsan... Karitsan... niin, minä löysin Hänet... Tuolla
nuorukaisella oli Karitsa, ja kirjoitettu on, että Karitsan pitää
voittaman heidät, voittaman kaikki, ja ne kuin hänen kanssansa ovat,
ovat valitut ja uskolliset.
-- En ymmärrä, -- virkkoi Mezhenjétski.
-- Teidän tulee se ymmärtää hengessä. Kuninkaat ovat saaneet vallan sen
pedon kanssa, ja Karitsa on voittava heidät.
-- Mitkä kuninkaat? -- kysyi Mezhenjétski.
-- Heitä on seitsemän. Viisi on langennut, ja se yksi ja se toinen
eivät ole vielä tulleet. Ja koska hän tulee, niin hän vähän aikaa
hallitsee... siihen asti kuin kaikki hänen kanssansa kadotetaan...
Ymmärrättekö?
Mezhenjétski pyöritti päätään, luullen ukon menettäneen järkensä
ja puhuvan perättömiä. Samaa ajattelivat vangitkin, hänen
asuinkumppalinsa. Äskeinen tukkapuoli vanki, joka oli käynyt kutsumassa
Mezhenjétskiä, sysäsi häntä hiljaa olkapäähän, kiinnittääkseen hänen
huomiotansa, ja viittasi vanhukseen.
-- Meidän "Tupakka-valtakunta" se jutella jaarittelee yhtämittaa, --
virkkoi hän -- mutta ei tiedä itsekään, mitä milloinkin meinaa.
Näin ajattelivat ukon toverit sekä Mezhenjétski. Mutta vanhus tiesi
kyllä, mitä puhui. Hänelle tuo kaikki oli selvää ja täynnään syvää
sisällystä. Naulana oli hänen mieleensä kotkaantunut se ajatus, ett'ei
paha enää ole kauan pysyvä vallassa, että Karitsa on oikeudella ja
siveydellä voittava kaikki... että Karitsa on pyhkivä pois kaikki
kyynelet ja ei silloin pidä oleman itkua, eikä valitusta, eikä
kuolemaa. Ja hän tunsi, että kaikki tämä on jo täytetty maailmassa,
niinkuin se jo oli tapahtunut hänen sydämessään, lähestyvän kuoleman
kirkastamassa.
-- Niin, tule pian! Amen! Niin, tule, Herra Jesus, tule!
Näin hän hiljaa haasteli, huulillaan hieno, merkitsevä, mutta
Mezhenjétskin silmissä mieletön hymy.