XI.

Mezhenjétskia kuljetettiin, niinkuin erittäin raskaan rikoksen tehnyttä

konsanaankin, aivan erinänsä vartijain välissä, päästämättä häntä

mihinkään yhteyteen muitten kanssa. Krasnojárskin vankilassa vasta,

matkalla pakkotöihin, oli hänellä tilaisuus puhella muutamien muitten

valtiollisten vankien kanssa. Heitä oli kuusi: kaksi naista ja neljä

miestä. He olivat kaikki nuorta väkeä, uuden, Mezhenjétskille jotenkin

oudon koulun, opetuslapsia. He olivat nuoremman sukupolven

revolutionisteja, hänen jälkeläisiään, ja siksipä hän tunsi erityistä

intressiä heitä kohtaan. Mezhenjétski toivoi kohtaavansa heissä hänen

omain askeltensa noudattajia, sellaisia, jotka korkeassa arvossa

pitävät kaikkea sitä, minkä heidän edelläkävijänsä, varsinkin hän,

Mezhenjétski, olivat aikaansaaneet. Hän oli valmis kohtelemaan heitä

ystävällisesti ja isällisesti.

Mutta hänen hämmästyksekseen ja harmikseen tämä nuoriso ei pitänytkään

häntä heidän edellänsä käyneenä profettana ja mestarina, vieläpä

kohteli häntä jonkinlaisella alentuvaisuudella, katsellen häntä olkansa

yli ja pitäen hänen kantaansa vanhettuneena. Kaikki se, minkä

Mezhenjétski ystävineen oli aikaansaanut, kaikki heidän ponnistelunsa

kansan nostattamiseksi, koko heidän terroristinen menettelynsä sekä

kuvernööri Krapótkinin, Mezéntsowin, jopa itse keisari Aleksander

II:nkin murha -- kaikki tuo oli näitten uusien revolutionistien

mielestä ollut yhtämittaista erehdystä. Kaikesta tästä oli ollut

seurauksena vain se reaktioni, joka oli noussut huipuimmilleen keisari

Aleksander III:n hallitessa ja pannut kansan vajoamaan melkein siihen

tilaan, jossa se oli ollut maaorjuuden aikana. Kansan vapauttaminen --

niin he sanoivat, nämä uudet opettajat, -- kulki nyt jo aivan toista

tietä.

Näitä väittelyitä Mezhenjétskin ja hänen uusien tuttavainsa välillä

kesti melkein kaksi vuorokautta. Heidän joukossaan oli yksi, joka oli

muitten johtaja, ja jota sanottiin vain ristimänimeltänsä Romániksi.

Tämä se varsinkin ärsytti Mezhenjétskia itseluottoisella varmuudellaan

mielipiteittensä oikeudesta ja alentuvalla, ivallisella tavalla, jolla

hän puhui Mezhenjétskin ja hänen kumppaliensa toiminnasta.

Kansa -- niin puhui Román -- on vain raakaa joukkiota. Rahvas on

nykyjään sellaisessa kehitysalassa, ett'ei sen eduksi voi tehdä yhtään

mitään. Yritä mitä hyvänsä Venäjän maalaisväestön kohottamiseksi, se on

samaa kuin viritä valkea kiven tai jään alle. Kansa on kasvatettava,

siihen on istutettava solidaarisuuden, yhteisen edesvastuun, tunto, ja

tämä käy päinsä ainoastaan suurteollisuuden syntymisen kautta. Vasta

silloin on luonnollinen siirtyminen yhteiskunnalliseen järjestöön

mahdollista. Maa ei ole ainoastaan tarpeetonta kansalle, vaan maa se

juuri tekee kansan konservativiseksi ja orjamieliseksi. Eikä niin ole

laita yksin meillä, vaan Europassakin.

Ja näitten mielipiteittensä tueksi hän ulkomuistilta luki oppineitten

mielipiteitä ja toi esiin tilastollisia numeroita. Kansa on päästettävä

irti maasta, mitä pikemmin, sitä parempi. Mitä enemmän maalaiset

perehtyvät tehdas-elämään, mitä enemmän heidän maansa joutuu pomojen

käsiin, mitä enemmän he ovat sorron alaisia, sitä parempi. Despotismi

ja ennen kaikkea kapitalismi kukistuu ainoastaan työväen luokkain

sulautumisella, ja tätä sulautumista on avustaminen seuroilla,

liitoilla, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että kansa lakkaa olemasta

maan-omistajana ja muuttuu proletariaatiksi.

Mezhenjétski kiisteli ja kiivastui. Varsinkin oli hänet saattaa

epätoivoon toinen seuran naisista, muuan nuori, tuuheatukkainen ja

erittäin kirkassilmäinen brynetti. Hän istui akkunalaudalla,

keskusteluun suorastaan sekaantumatta, mutta silloin tällöin virkkaen

sanan ja toisen Románin väitteiden vahvikkeeksi tahi, paremmin sanoen,

ivaten Mezhenjétskin mielipiteitä.

-- Mutta kuinka on mahdollista muuttaa koko maata-viljelevä väestö

tehtaalaisiksi? -- kysyi Mezhenjétski.

-- Miksikä ei? -- vastasi Román moittivasti. Sehän on yltyleinen

taloudellinen laki.

-- Mistä sen näkee, että se on yltyleinen?

-- Lukekaa Kautskia, -- pisti tyttö omasta puolestaan väliin,

ylenkatseellisesti myhähtäen.

-- Ja jospa se nyt myönnettäisiinkin -- puhui Mezhenjétski, -- vaikka

minä sitä en myönnä, jospa myönnettäisiinkin, että koko väestöstä

tulisi proletariaati, niin mistä te tiedätte, että kansa hyväksyy juuri

sen muodon, minkä te olette sille ennalta säätäneet?

-- Se on tieteellisesti todistettu, -- vastasi brynetti, katsahtaen

ylös.

Kun sitten keskustelu rupesi kajoamaan toiminnan muotoja näitten

tarkoitusten saavuttamiseksi, silloin kävi erimielisyys Mezhenjétskin

ja hänen uusien toveriensa välillä entistä kiihkeämmäksi. Román ja

hänen ystävänsä väittivät kivenkovaa, että sitä varten on työväki

saatava heidän puolelleen ja sitten pyydettävä sitä avuksi talonpoikain

kääntämisessä tehtaalaisiksi. Senjälkeen on levitettävä sosialismia

kansan keskuuteen. Kaiken sen ohella pitää välttää julkista taistelua

hallituksen kanssa; hallitusta käytettäköön välikappaleena omien

tarkoitusten saavuttamiseksi.

Mezhenjétski taas vakuutti, että hallitukselle on tehtävä julkista

vastarintaa ja säikytettävä sitä, sillä hallitus se sittenkin on

voimallisempi ja viekkaampi heitä.

-- Ette te hallitusta harhaan saa, vaan se saa teidät harhaan. Kun me

läksimme kansan keskuuteen, propagandaa tekemään, silloin me

taistelimme julkisesti hallituksen kanssa.

-- Ja kuinka pitkälle pääsitte? -- kysyi brynetti pilkallisesti.

-- Niin, julkinen taistelu hallituksen kanssa on minun mielestäni

hyödytöntä tarmon tuhlaamista, virkkoi Román.

-- Maaliskuun 1:nen päiväkö tarmon tuhlaamista [nimittäin vanhaa lukua

se päivä, jolloin Aleksander II murhattiin. Suom. muist.]! -- huudahti

Mezhenjétski. -- Me uhrasimme oman itsemme, sitä vastoin kuin te

nurkassa istutte kotona, nauttien elämästä ja saarnaten vain!

-- Eipä tässä kovinkaan paljoa elämästä nautita, -- virkkoi Román

tyynesti, luoden silmänsä toveripiiriin ja voiton riemulla naurahtaen

maltilliseen, selvään, itseluottoiseen tapaansa.

Brynetti puisteli päätään, ylenkatseellisesti myhähtäen.

-- Ei vainkaan tässä ylenmäärin elämästä nautita, -- toisti Román vielä

kerran. -- Siitä, että nyt istumme tässä, siitä saamme kiittää

reaktionia, ja reaktioni on juuri maaliskuun 1 päivän tuloksia.

Mezhenjétski ei puhunut mitään. Hän oli tukehtua harmista ja läksi

käytävään.

Jumalallista ja inhimillistä eli vielä kolme kuolemaa · 第 20 / 44 题