Mezhenjétskia kuljetettiin, niinkuin erittäin raskaan rikoksen tehnyttä
konsanaankin, aivan erinänsä vartijain välissä, päästämättä häntä
mihinkään yhteyteen muitten kanssa. Krasnojárskin vankilassa vasta,
matkalla pakkotöihin, oli hänellä tilaisuus puhella muutamien muitten
valtiollisten vankien kanssa. Heitä oli kuusi: kaksi naista ja neljä
miestä. He olivat kaikki nuorta väkeä, uuden, Mezhenjétskille jotenkin
oudon koulun, opetuslapsia. He olivat nuoremman sukupolven
revolutionisteja, hänen jälkeläisiään, ja siksipä hän tunsi erityistä
intressiä heitä kohtaan. Mezhenjétski toivoi kohtaavansa heissä hänen
omain askeltensa noudattajia, sellaisia, jotka korkeassa arvossa
pitävät kaikkea sitä, minkä heidän edelläkävijänsä, varsinkin hän,
Mezhenjétski, olivat aikaansaaneet. Hän oli valmis kohtelemaan heitä
ystävällisesti ja isällisesti.
Mutta hänen hämmästyksekseen ja harmikseen tämä nuoriso ei pitänytkään
häntä heidän edellänsä käyneenä profettana ja mestarina, vieläpä
kohteli häntä jonkinlaisella alentuvaisuudella, katsellen häntä olkansa
yli ja pitäen hänen kantaansa vanhettuneena. Kaikki se, minkä
Mezhenjétski ystävineen oli aikaansaanut, kaikki heidän ponnistelunsa
kansan nostattamiseksi, koko heidän terroristinen menettelynsä sekä
kuvernööri Krapótkinin, Mezéntsowin, jopa itse keisari Aleksander
II:nkin murha -- kaikki tuo oli näitten uusien revolutionistien
mielestä ollut yhtämittaista erehdystä. Kaikesta tästä oli ollut
seurauksena vain se reaktioni, joka oli noussut huipuimmilleen keisari
Aleksander III:n hallitessa ja pannut kansan vajoamaan melkein siihen
tilaan, jossa se oli ollut maaorjuuden aikana. Kansan vapauttaminen --
niin he sanoivat, nämä uudet opettajat, -- kulki nyt jo aivan toista
tietä.
Näitä väittelyitä Mezhenjétskin ja hänen uusien tuttavainsa välillä
kesti melkein kaksi vuorokautta. Heidän joukossaan oli yksi, joka oli
muitten johtaja, ja jota sanottiin vain ristimänimeltänsä Romániksi.
Tämä se varsinkin ärsytti Mezhenjétskia itseluottoisella varmuudellaan
mielipiteittensä oikeudesta ja alentuvalla, ivallisella tavalla, jolla
hän puhui Mezhenjétskin ja hänen kumppaliensa toiminnasta.
Kansa -- niin puhui Román -- on vain raakaa joukkiota. Rahvas on
nykyjään sellaisessa kehitysalassa, ett'ei sen eduksi voi tehdä yhtään
mitään. Yritä mitä hyvänsä Venäjän maalaisväestön kohottamiseksi, se on
samaa kuin viritä valkea kiven tai jään alle. Kansa on kasvatettava,
siihen on istutettava solidaarisuuden, yhteisen edesvastuun, tunto, ja
tämä käy päinsä ainoastaan suurteollisuuden syntymisen kautta. Vasta
silloin on luonnollinen siirtyminen yhteiskunnalliseen järjestöön
mahdollista. Maa ei ole ainoastaan tarpeetonta kansalle, vaan maa se
juuri tekee kansan konservativiseksi ja orjamieliseksi. Eikä niin ole
laita yksin meillä, vaan Europassakin.
Ja näitten mielipiteittensä tueksi hän ulkomuistilta luki oppineitten
mielipiteitä ja toi esiin tilastollisia numeroita. Kansa on päästettävä
irti maasta, mitä pikemmin, sitä parempi. Mitä enemmän maalaiset
perehtyvät tehdas-elämään, mitä enemmän heidän maansa joutuu pomojen
käsiin, mitä enemmän he ovat sorron alaisia, sitä parempi. Despotismi
ja ennen kaikkea kapitalismi kukistuu ainoastaan työväen luokkain
sulautumisella, ja tätä sulautumista on avustaminen seuroilla,
liitoilla, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että kansa lakkaa olemasta
maan-omistajana ja muuttuu proletariaatiksi.
Mezhenjétski kiisteli ja kiivastui. Varsinkin oli hänet saattaa
epätoivoon toinen seuran naisista, muuan nuori, tuuheatukkainen ja
erittäin kirkassilmäinen brynetti. Hän istui akkunalaudalla,
keskusteluun suorastaan sekaantumatta, mutta silloin tällöin virkkaen
sanan ja toisen Románin väitteiden vahvikkeeksi tahi, paremmin sanoen,
ivaten Mezhenjétskin mielipiteitä.
-- Mutta kuinka on mahdollista muuttaa koko maata-viljelevä väestö
tehtaalaisiksi? -- kysyi Mezhenjétski.
-- Miksikä ei? -- vastasi Román moittivasti. Sehän on yltyleinen
taloudellinen laki.
-- Mistä sen näkee, että se on yltyleinen?
-- Lukekaa Kautskia, -- pisti tyttö omasta puolestaan väliin,
ylenkatseellisesti myhähtäen.
-- Ja jospa se nyt myönnettäisiinkin -- puhui Mezhenjétski, -- vaikka
minä sitä en myönnä, jospa myönnettäisiinkin, että koko väestöstä
tulisi proletariaati, niin mistä te tiedätte, että kansa hyväksyy juuri
sen muodon, minkä te olette sille ennalta säätäneet?
-- Se on tieteellisesti todistettu, -- vastasi brynetti, katsahtaen
ylös.
Kun sitten keskustelu rupesi kajoamaan toiminnan muotoja näitten
tarkoitusten saavuttamiseksi, silloin kävi erimielisyys Mezhenjétskin
ja hänen uusien toveriensa välillä entistä kiihkeämmäksi. Román ja
hänen ystävänsä väittivät kivenkovaa, että sitä varten on työväki
saatava heidän puolelleen ja sitten pyydettävä sitä avuksi talonpoikain
kääntämisessä tehtaalaisiksi. Senjälkeen on levitettävä sosialismia
kansan keskuuteen. Kaiken sen ohella pitää välttää julkista taistelua
hallituksen kanssa; hallitusta käytettäköön välikappaleena omien
tarkoitusten saavuttamiseksi.
Mezhenjétski taas vakuutti, että hallitukselle on tehtävä julkista
vastarintaa ja säikytettävä sitä, sillä hallitus se sittenkin on
voimallisempi ja viekkaampi heitä.
-- Ette te hallitusta harhaan saa, vaan se saa teidät harhaan. Kun me
läksimme kansan keskuuteen, propagandaa tekemään, silloin me
taistelimme julkisesti hallituksen kanssa.
-- Ja kuinka pitkälle pääsitte? -- kysyi brynetti pilkallisesti.
-- Niin, julkinen taistelu hallituksen kanssa on minun mielestäni
hyödytöntä tarmon tuhlaamista, virkkoi Román.
-- Maaliskuun 1:nen päiväkö tarmon tuhlaamista [nimittäin vanhaa lukua
se päivä, jolloin Aleksander II murhattiin. Suom. muist.]! -- huudahti
Mezhenjétski. -- Me uhrasimme oman itsemme, sitä vastoin kuin te
nurkassa istutte kotona, nauttien elämästä ja saarnaten vain!
-- Eipä tässä kovinkaan paljoa elämästä nautita, -- virkkoi Román
tyynesti, luoden silmänsä toveripiiriin ja voiton riemulla naurahtaen
maltilliseen, selvään, itseluottoiseen tapaansa.
Brynetti puisteli päätään, ylenkatseellisesti myhähtäen.
-- Ei vainkaan tässä ylenmäärin elämästä nautita, -- toisti Román vielä
kerran. -- Siitä, että nyt istumme tässä, siitä saamme kiittää
reaktionia, ja reaktioni on juuri maaliskuun 1 päivän tuloksia.
Mezhenjétski ei puhunut mitään. Hän oli tukehtua harmista ja läksi
käytävään.