perheenisännillä on muassaan. Jokainen isäntä vuorostansa ojentaa
leivän ja sen päälle asetetun munakakun pääpapille, joka ne ottaa
vasempaan käteensä. Samoin hän tarjoo ensin isommassa maljassa olutta,
sitten pienemmässä viinaa. Ne ottaa pääpappi vastaan oikealla kädellään
ja antaa oluen sille apulaispapille, joka on hänen oikealla
puolellansa, ja viinan sille, joka seisoo hänestä vasemmalla.
Pidettyään pitkän rukouksen hän jälleen ottaa oikeaan käteensä ensin
oluen, sitten viinan, valaa osan tulisijalle, maistelee vähän itsekin
yhdessä apulaistensa kanssa ja antaa loput isännälle juotavaksi. Samoin
hän tilittää leivästä palasen, siitä murenen heittää tuleen, pistää
vähän omaan sekä apulaistensa suuhun ja jättää sen takaisin isännälle.
Tähän toimitukseen kuluu tietysti paljon aikaa, milloin isäntiä on
monta koolla.
Kun keitetyt lihat ovat paloitellut ja puuro kiehunut, tuodaan
ensimmäinen vadillinen uhripappien pöydälle. He pistävät lusikkansa
pystyyn puuron rajalle, kukin omalle puolellensa vatia, ja tarttuvat
oikealla kädellänsä vatiin alta päin. Seisaaltaan, pääpapin lukiessa
rukousta, kohottavat he sitä verkalleen ilmaan päänsä tasalle ja yhtä
juhlallisesti laskevat jälleen pöydälle, sitä tehden kolmasti kolme
kertaa. Näin siunattua puuroa nauttivat ensin papit arvojärjestyksessä,
sitten isännät esillehuudon mukaan kukin lusikallisen, ennen kuin
hajaantuvat omaistensa joukkoon. Jokaisella perhekunnalla on yhteinen
astia, jolla isäntä käy noutamassa lihaa ja puuroa. Lihat on paloiteltu
runsaasti yhtä moneen osaan, kuin on uhriin osallisia, eikä
kotiväkeäkään ole siinä unohdettu. Pappeja ja heidän apulaisiansa
varten on varustettuna erityinen pöytä, jonka ääressä myös _tör_
emäntineen istuu. Töriksi valittu on tavallisesti sama henkilö, jolta
uhrieläin on ostettu, jos vaan on oman kylän mies. Näille kaikille
kannetaan syömistä ja juomista yhteisistä varoista niin runsaasti, että
heille jää tähteeksikin.
Syötyä naisväki ja nuoriso poistuvat paikalta, vieden mukanaan niiden
osuudet lihoista, joiden syystä tai toisesta on täytynyt jäädä kotiin.
Apulaiset kokoovat lihan jäännökset suureen maljaan, jonka asettavat
pappien pöydälle. Mitä oluesta ja viinasta on jäljellä, kaadetaan
erityiseen tuohipulloon. Kun nämät tähteetkin ovat isäntien kesken
jaettu, kootaan kaikki luut, joita on uhripaikalla pienissä läjissä ja
poltetaan tulisijalla. Tuleen heittämisen toimittavat uhripapit.
Viimeksi on mainittava omituinen uskonnollinen leikki, johon koko
toimitus päättyy. Sitä varten valitaan joukosta rotevin mies ja
annetaan hänelle käteen härän häntä, joka on puhdistettu karvoista ja
vielä vedessä kiehutettu sitkeäksi. Mies, joka saa nimen "härkä",
heiluttaa häntää takapuolellaan, molemmin käsin kiinni pitäen, painaa
päänsä rintaa vasten ja alkaa mylviä. Tör, joka istuu pöydän takana,
kaataa olutta ja viinaa, jota on erittäin varalla pidetty, maljaan ja
käskee häntä juomaan. Mutta kun mies lähenee pöytää ja kumartuu
juodakseen, niin muut isännät kokoontuvat ympärille ja koettavat häntä
estää, tyrkkien ja päälle tunkeutuen. Hänen ei auta muu kuin temmata
häntä oikeaan käteensä ja sillä huiskia joukko hajalleen. Vaan kun
uudelleen yrittää lähetä pöytää, niin asettuu se taas hänen tielleen.
Tätä peliä jatketaan, kunnes "härän" on onnistunut saada siemaus
maljasta, josta sitten toisillekin tarjoilee.
Rukoukset ovat huudahduksen tapaisia luetteloja, joilla ei ole muuta
vakinaista muotoa, kuin minkä samat, yhä uudistuvat sanankäänteet ja
yhtäläinen, yksin-omaan maallisen elämän piiriin rajoittuva sisällys
niille antavat. Edellä kuvatussa uhritilaisuudessa käytetty rukous
kuuluu hiukan lyhennettynä: "Oi Oste Inmar, Kyldys-in (taivaan jumalan
nimityksiä), lähetä meille kaunis kevät, kesä ja syksy! Seitsemin
uhrimaljoin (kylän perheitten luku) yksikielisinä ja yksimielisinä
nousemme seisomaan ja istahdamme. Pietarin onneksi ja menestykseksi,
Antreaksen onneksi ja menestykseksi j.n.e. me hyvät naapurukset
nousemme seisomaan ja istahdamme. Sinä, joka toukoa tihität ja
suojelet! Kun keväällä yksissä lähdemme työhön, kyntämään ja kylvämään,
niin anna meille virkeyttä ja voimaa! Kun sitten menemme heinää
niittämään ja haravoimaan, niin anna taas virkeyttä ja voimaa! Kun
syksyllä sirppi kädessä aloitamme leikkuun, kun elot korjaamme riiheen
kuivamaan, suo meille onnea ja menestystä! Aseta auma toisensa viereen,
varjele ja suojele kauhealta tulipalolta ja pahoilta madoilta! Kun
aamulla noustuamme perheinemme riihessä lyhteitä puimme, niin lentäkööt
hopeiset jyväset kaikille haaroille! Kun eloja viskaimella vasten
tuulta puhdistamme, niin pudotkoot jyväset raskaina maahan! Kun viljaa
riihestä aittaan ajamme ja sillä täytämme salvot, niin olkoon siitä
ihmisillä iloa, kuin kaakottavilla joutsenilla! Kun ottaa salvosta
lusikallisen, niin älköön lusikan sija tuntuko! Kun siitä ottaa
kauhalla, maljalla, kontilla, niin älköön kauhan, maljan, kontin sija
tuntuko!"
Toisinaan lisätään se toivomus, että puolet korjatuista eloista
riittäisivät kotitarpeiksi ja siitäkin jäisi säästöä; että toinen puoli
hyvin menisi kaupaksi ja sillä saaduista rahoista taas ainoasti puolet
kuluisivat kruunulle suoritettaviin veroihin. Vielä rukoillaan, että
karja karttuisi yhtä lukuisaksi kuin on karvoja uhrattavalla härällä;
että lapsia lisääntyisi, ja heimo leviäisi joen toisesta päästä
toiseen; että sukulaiset ja tuttavat hyvässä sovussa söisivät ja
joisivat; että kerjäläiset tulisivat tasan jaetuiksi, ja ne kopekat,
jotka heille annettaisiin, sata- ja tuhatkertaisesti takaisin
saataisiin. Rukouksen alussa usein muistutetaan jumalalle, mitä hänelle
on uhrattu, esim. näin: "kultakarvaisen, hopeakavioisen härän annamme
sinulle, tämän härkäsi olemme syöneet yhdessä kaikkein naapureimme
kanssa". Lopussa saatetaan tehdä lupaus: "jos karjamme on laitumella
hyvin menestynyt, jos emme voi huomata, että se on huonommaksi käynyt,
niin kyllä sinullekin jotain uhrattavaa löytyy". Muutamissa
tilaisuuksissa, niinkuin heinänteon tai puimisen lopettajaisissa, tulee
kiitoskin kysymykseen. Anteeksi pyydetään jumalalta ainoasti sitä,
ett'ei enää tiedetä, mitä häneltä lisää anottaisiin, taikka ett'ei ole
osattu oikeassa järjestyksessä anomuksia esittää; rukoillen, että hän
täyttäisi nekin toivomukset, jotka ovat lausumatta jääneet.
Uhriteuraina käytetään, paitsi nautaeläimiä ja kotilintuja, myös
lampaita ja vuohia, vieläpä hevosia. Viimeksi mainittujen lihaa
syödään ainoasti uhritilaisuuksissa, eikä aina niissäkään. Eräälle
_Tsher_-nimiselle pahalle hengelle, jonka puoleen käännytään
hevostaudeissa, uhrataan tummanvärisiä hevosia. Lihoja ei syödä,[369]
vaan ne paloitellaan ja heitetään maahan susien ja koirien saaliiksi.
Uhriksi valittu hevonen onkin useimmiten ikäkulu, joskus myös sairas.
Hevosen nahkaan, joka kokonaisena kappaleena nyljetään, jätetään pää ja
kaviot. Sitten kun on lyöty neljä seivästä maahan, hevosen jalkojen
korkeudelle ja etäisyydelle toisistaan, puetaan nahka niiden päälle,
niin että selkä tulee kannatetuksi. Pään pitävät pystyssä
suitsientapaiset, jotka puun oksaan kiinnitetään. Välistä nahka
täytetään risuilla ja ommellaan umpeen, joten hevonen on aivan elävän
näköinen.
Ihmis-uhreistakin löytyy moniaita, enemmän tai vähemmän luotettavia
kertomuksia. Ensimmäisenä esiintyy muutamassa virallisessa lehdessä v.
1844 kreivinna Fuchs sillä tiedonannolla, että Wotjakkein on tapana
uhrata vainajille kylän heikoin vanhus. V. 1861 kirjoittaa nimensä
ilmoittamaton, että jumalille uhrattavilla ihmisillä piti olla se
hiusten väri, jonka tuno oli määrännyt. Kazanin muinaistieteellisessä
kongressissa 1877 otettiin asia keskustelun alaiseksi ja väitettiin
m.m., että Wotjakit muinoin olivat sitoneet puihin vieraasen kansaan
kuuluvia ihmisiä, joihin sitten kaikki uhriin osalliset olivat ampuneet
nuoliansa. Vielä huomauttaa Smirnov,[370] joka myös edellä mainitut
tiedot on koonnut, että eräässä jäänsaattamis-juhlassa on säilynyt tapa
olla hukuttavinaan joku läsnäolevista nuorista pojista.
Malmyshin Wotjakeilta kuuli Wichmann,[371] että Djangurtshi-nimisen
kylän asukkaat joka kolmas vuosi toimittavat ihmis-uhria. Uhripaikankin
mainitsivat; se oli syvä kuilu, johon yöllä salaa kokoonnuttiin. Luut
muka haudattiin kuilun laitaan. Joku aika takaperin oli pieni
tsberemissiläis-poika kadonnut teille tietämättömille kulkiessaan kylän
kautta. Muudan täysikasvuinen Tsheremissi vakuutti, että siellä
häntäkin oli kerran tavoiteltu kiinni ja uhattu uhrata. Kylän asukkaat
kuitenkin selittivät, että se oli leikillä tapahtunut, ja kielsivät
muuten kiven kovaan mitään semmoista harjoittaneensa. Samassa
piirikunnassa Staryi Multanin kylässä tapahtui viimeisenä suurena
nälkävuonna uskonnollinen murha, josta on kestänyt oikeudenkäyntiä
tähän päivään asti. Wotjakeilla, niin Wichmannille[372] kerrottiin, on
se usko, ett'ei ole lupa yhdessä paikassa pitää asuntoa useampaa kuin
neljäkymmentä vuotta, vaan on kylä joko muutettava muuanne taikka
annettava ihminen uhriksi. Mainitussa paikassa oli asuttu yli
määräajan, kun nälänhätä tuli. Tuno oli määrännyt, minkäväriset hiukset
ja parta uhrattavalla piti olla, ja ettei se saanut olla Wotjakki. Sen
näköinen venäläinen mies oli sitten saapunut kylään, kun siellä oli
ollut paraillaan kestit. Hänet oli juotettu humalaan ja viety kualaan,
josta oli yöllä kuultu hätähuutoja. Kun hänen ruumiinsa tien vierestä
lumen peitosta löydettiin, oli siltä sydän ja maksa hyvin taitavasti
otettu ulos ja pää kerrassaan pois leikattu. Sen johdosta pantiin kylän
uhripappi ja hänen apulaisensa kiinni, joista ensin mainittu on kuollut
vankeudessa mitään tunnustamatta.
Tsheremissein uhreissa on tulella vielä suurempi merkitys. Niistä
löytyy useita tarkkoja ja asiallisia kertomuksia, muiden muassa
Kuznetsovin[373] ja Heikelin,[374] joihin taiteilija A. Reinholmin
uhripaikalla piirustamat lukuisat kuvat liittyvät.
Uhripäivän sekä uhrin laadun määräsi ennen, niinkuin tiedämme, noita,
muzhang; nytkin sen tekee usein unennäkijä, missä semmoinen vielä
löytyy. Mutta missä häntä ei enää ole, neuvotellaan siitä uhripappien
sekä muiden kylän vanhinten kokouksessa. Edellisessä tapauksessa he
vaan päättävät, mistä pitää mennä ostamaan uhrielukat, niinkuin myös
jakavat kulungit osallisille. Tarpeelliset varat ovat, näet, niiden
kylien hankittavat, joiden oma pyhä lehto on. Ne ovat sitä varten
jaetut eri osastoihin, jotka enimmiten vastaavat eri sukuja ja
jakautuvat perheisin. Tämmöinen osasto juo juhlissa yhteisestä
maljasta, joka on niin suuri, että ruuheksi kelpaisi. Maljat ovat vielä
niistä ajoista, jolloin Tsheremissit asuivat suurissa korvissa, aivan
mustiksi noentuneet ja koverretut suunnattomista puista, niin että
niistä voi juoda 50-300 henkeä. Ne käytetään ainoasti uhreja varten.
Paitsi näitä maljoja hankkii jokainen osasto myös muita uhrissa
tarpeellisia astioita, niinkuin pienempiä maljoja sekä kaikenlaisia
kauhoja, niiden joukossa hyvinkin isoja, vielä suuria tuohipulloja ja
suurempia sekä pienempiä kattiloita. Muutamat ovat tehdyt erittäin
taiteellisesti omituisen mallin mukaan. Jokainen osasto valitsee
"kävijän" ja nämät yhteisesti keskenänsä rahastonhoitajan. Kävijät
käyvät ostamassa tarpeelliset uhrieläimet, Ennen matkaan lähtöä he
kylpevät ja pukeutuvat puhtaisin vaatteisin ja matkalla yhä lukevat
rukouksia. Tultuaan taloon, josta aikovat ostaa elukan, tutkivat he
tarkasti sen, jota heille tarjotaan; sillä näet pitää olla määrätyt
ominaisuudet. Ensiksi sen tulee vavahtaa pelkästä katseesta, taikka
ainakin kun siihen kädellä kosketaan. Ei myös kelpaa mikä väri hyvänsä.
Mustaa ei uskalleta tarjota muille kuin maan jumalattarelle;
pilkullinen ei ole ollenkaan mahdollinen, pitää olla välttämättömästi
yhdenkarvainen. Suuri karja harvoin saa olla vanhempi kuin puolentoista
vuotta, lampaat saavat olla hiukan vanhemmat, linnuista ei ole mitään
väliä. Samat kävijät vievät myös sanan aiotusta uhrista kauempana
asuville kansalaisille, jopa toisiin lääneihin asti. Arvan määräyksen
mukaan kulkevat he satoja virstoja kontti selässä. Joka paikassa he
todisteeksi näyttävät arpakapulaa, palasta lehmussauvasta, johon
unennäkijä on piirtänyt puumerkkinsä. Nämät puumerkit ovat tutut kauas
kaikille Tsheremisseille.
Uhrin aatto-iltana kokoutuvat kaikki uhripapit eli kartit, rukoilevat
ja valavat pieniä lyyjykuvia, joita koettavat saada niin hevosen tai
lehmän näköisiksi kuin mahdollista taikka edes niiden pään muotoisiksi.
Valaminen tapahtuu sillä tavoin, että vettä valetaan maljaan siinä
paikassa, missä tuvan etunurkassa kaksi lakoa kannattavista hirsistä
käy ristiin, ja sytytetään tuohus maljan viereen. Jokaiselle jumalalle
valetaan kuvansa vuorostaan arvojärjestyksensä mukaan, ylijumalasta
alkaen. Paitsi sitä valmistetaan erityinen uhrivyö. Se on pyhästä
lehdosta otettu nimikaistale, kaksi kyynärää pitkä, jonka kuoreen on
piirustettu elliptisiä kuvia ja toiseen päähän kuusenhavun muotoon
järjestettyjä viivoja, yksi pystysuora viiva ja molemmin puolin sitä
rivi viistoisia poikkiviivoja. Viivat osoittavat muutamien selitysten
mukaan sen jumalan puumerkkiä, jolle aiotaan uhrata, taikka sen
rahasumman lukua, joka on kerätty elukkain ostoon. Myös laitetaan
toinenkin lyhyempi vyö, johon valettu kuva ripustetaan; siihenkin
piirretään elliptisiä kuvia ja toiseen päähän puumerkki, Tämä pää
poimitaan hajalleen yhtä moneksi listaksi, kuin havun kuvassa on
yhdellä puolen piiruja.
Yöllä menevät sitten jo uhripapit sekä kaikkein hartaimmat
seurakunnasta lehtoon ja rukoilevat. Varhain aamulla seuraavana päivänä
on kansa liikkeellä tai oikeastaan vaan miehet, sillä naiset eivät
suurten uhrein aikana saa edes käydä ulkonakaan kylässä, muuten saavat
aika selkäsaunan, jopa voivat ensi vimmassa tulla tapetuksikin.
Juhlallinen on nyt seudun näkö: kaikki lehtoon vievät tiet täynnä
miehiä, jotka ovat saunassa tai läheisessä joessa pesseet pois päältään
arkiliat ja samoin muuttaneet ylleen puhtaat paidat, viitat ja
jalkarievut sekä uutukaiset niinivirsut. Viitat ovat enimmäksi osaksi
vanhan kansallisen tavan mukaan väriltään valkoiset. Kansan keskellä
nähdään kärryjä, joilla kuljetetaan uhriastioita, leipiä, olut- ja
viinatynnöreitä y.m. Uhrielukoita talutetaan kärryin jäljestä uusista
niiniköysistä. Uhrilehdossa koristetaan pyhät puut pyyhinliinoilla,
jotka ripustetaan oksille. Puiden eteen levitetään maahan lehmuksen
oksia ja niiden päälle valkoinen liina, jolle asetetaan myötä tuodut
leivät, viinalla täytetyt astiat sekä maljoja uhrilihaa varten. Yksi
suuri malja asetetaan kolmen maahan lyödyn lyhyen paalun päälle.
Neljännen paalun päähän kiinnitetään palava vahakynttilä. Jokaisen
pyhän puun viereen laitetaan kaksi tuliroviota, suurempi ja pienempi.
Suuremman molemmin puolin on lyöty maahan paalu ja niiden päälle
pannaan poikkipuu, johon padat ripustetaan. Polttopuiksi otetaan maahan
karisseita oksia taikka ukon-iskemiä puita itse pyhästä lehdosta.
Nyt tuodaan uhrielukka pyhän puun juurelle ja sidotaan sen oksaan
kiinni. Muutamassa seudussa tapahtuu tämä toimitus kantelen soitolla,
ja sanottiin sen tempun olleen ikivanhoista ajoista. Pyhän puun edessä
järjestyy seurakunta sillä tavoin, että uhripappi seisoo lähinnä, hänen
apulaisensa vähän matkaa hänen takanaan, sitten muu kansa kahdessa
rivissä. Papilla on lakkinsa päässä, muilla on pää paljaana, kaikkein
kasvot ovat käännetyt päivän nousuun päin, niin että samassa katsovat
pyhää puuta. Uhripappi seisoo tulikekäle kädessä, apulaisella on
oikeassa kädessä paljastettu puukko, vasemmassa kirves. Näin lausuu
pappi rukouksen, jota apulainen säestää kilkuttamalla puukkoa
kirveesen. Sitten he molemmat astuvat kolme kertaa pyhän puun, tulen,
uhrielukan sekä seurakunnan ympäri, jolla ajalla apulainen, astuen
edellä, yhä kilkuttelee aseitansa ja pappi heiluttelee kekälettä; pappi
koko ajan kiireesti lukee rukouksia, joita toinen kertoo. Tämä käynti
tarkoittaa paholaisen karkoittamista, ett'ei voi vahingoittaa uhria.
Nyt apulainen pistää puukkonsa tuppeen, ottaa papilta kekäleen ja
jälkimmäinen kastaa lähellä olevaan vesimaljaan pyhästä puusta otetun
lehmus-oksan. Varovasti lähenee pappi takaa elukkaa ja pyyhkäisee äkkiä
sen selkää oksalla. Jos silloin elukka vavahtaa, on se hyvä merkki;
muuten koetetaan vielä uudestaan kolmeen kertaan. Jos ei sittenkään
auta, kaadetaan koko malja päälle. Jos yhä vielä ei tule otollista
merkkiä, täytyy viedä elukka pois ja ottaa toinen.
Hyväksytty elukka tapetaan seuraavalla tavalla. Sen jälkeen kuin pappi
on leikannut pois vähän karvoja uhrin otsasta, sidotaan sen jalat
kaikki yhteen ja kaadetaan se maahan, ja sitten pappi pistää puukkonsa
kurkkuun. Ulos purskuavaan vereen kastaa hän molemmat edellisenä iltana
valmistetut niinivyöt ja kiinnittää nyt vasta pienempään niistä
lyyjykuvan, joka on tähän asti jäänyt tekemättä, ett'ei kuva vertyisi.
Molemmat sidotaan pyhään puuhun ristikkäin, päitä ei solmita yhteen,
vaan pistetään läpi, niin että puumerkki riippuu ulos oikealla
puolella. Siihen jää sitten uhrivyö tulevaan vuoteen asti, jolloin se
poltetaan. Suurena syntinä pidettäisiin, jos joku sillä välin tohtisi
sitä koskea. Vanhempien kertomusten mukaan[375] piti teurastaessa
pirskoittaa osa verestä tuleen; myöhemmissä ei ole siitä puhetta, vaan
sanotaan ainoasti, että veri lasketaan maljaan, josta se sitten
valetaan pyhän puun juurelle ja myös voidellaan sillä tyveä
puolentoista kyynärän korkeudelta. Paloitellessa uhria varotaan,
ett'eivät luut riku, sillä siinä tapauksessa ei uhri kelpaa jumalalle.
Jos elukka on suuri, esim. hevonen tai lehmä, keitetään pää, jalat,
rintapala, sydän, keuhkot ja maksat tuossa pienemmässä padassa, muut
lihat isommassa. Leikatessa irtauvat lihapalaset viskataan tuleen,
samoin ruoho, jolle on sattunut verta pirskumaan.
Nyt sytytetään jälleen vahakynttilä, joka teurastuksen aikana on ollut
sammuksissa, ja koetetaan vielä toisella tavalla uhrin kelvollisuutta.
Pappi lausuu pitkän rukouksen, aina pyhästä puusta otetulla lehmuksen
oksalla osoittaen kutakin uhrin lajia, sitä myöten kuin rukouksessa
mainitsee. Tällä kertaa muut seisovat polvillaan, pappi yksinään
pystyssä. Viimein hän rukoilee jumalaa antamaan merkkiä, kelpaako uhri.
Arpoessaan pappi leikkaa palasen kuorta oksan päästä ja katsoo, kumpi
puoli kuoren maahan pudotessa tulee ylöspäin. Jos se on valkea, niin se
on hyvä merkki, jos ulkokuori, niin paha. Tätä temppua tehdään 3, 6,
jopa 9 kertaa, ja katsotaan kummat voittavat, hyvätkö vai pahat merkit.
Nyt apulainen panee maljaan palasen lihaa[376] ja lisää siihen lientä
sekä kattilassa kiehutettua puuroa. Pappi maistaa, pirskoittaa
lusikallisen niinivöille, yhden kullekin tulelle ja antaa sitten kansan
maistaa. Samoin maistetaan mesi, olut y.m. Pappi halkaisee sen oksan,
josta arpoja on leikannut, ja kiinnittää siihen pois leikatut kuoret,
samoin muutamia leivän ja lihan kipeneitä, ja pistää koko pyhän oksan
niinivöihin kiinni.
Kun tällä tavalla on saatu nähdä, että uhri on jumalalle mieleen, on
aika käydä varsinaisiin rukouksiin, ruveta edes tuomaan uhraajain
toivomuksia ja tarpeita. Se tehdään loppumattomassa rukousten
jonossa, joka voi kestää kokonaista neljä tuntia. Näytteiksi
riittänevät muutamat Porkan suomentamat kohdat.[377] Jakovlevin
muistiinpanemasta[378] pitkästä tsheremissiläisestä rukouksesta.
"Suurelle jumalalle asetamme kokonaisen, aloittamattoman leivän,
täydeksi maljan valamme olutta ja sytytämme suuren hopeakynttilän;
koskemattomilla antamilla rukoilemme perheen lisääntymistä, karjan
runsautta, leivän paljoutta, kotirauhaa ja terveyttä suurelta hyvältä
jumalalta". Nyt seuraavat erityiset rukoukset, esim. maankasvun
puolesta. "Kun me, kevättyön joutuessa, lähdemme pellolle, kynnämme ja
siemenet kylvämme, niin tee, suuri jumala, juuret leveiksi, olki
tukevaksi, tähkät täyteläisiksi kuin hopeanapit! Anna tälle kylvökselle
lämmintä sadetta, suo yön rauhallisuutta; varjele sitä hallalta ja
kylmiltä rakeilta, kovilta myrskyiltä ja kuumuudelta sitä suojaa! Kun
viljan kypsyessä, perheen kanssa neuvoa pidettyämme lähdemme pellolle
ja sirppi kädessä ryhdymme leikkaamaan, niin anna kourausten,
lyhteiden, kuhilasten, kekojen runsautta; kun rupeamme lyhteitä
keoista rattaille latomaan, anna silloinkin siunauksesi! Anna
yllinkyllin riihen luona kohoavia aumoja, niin myös kun näitä puretaan
ja levitetään maahan puitaviksi ja tuuloitettaviksi; suo jyväkokoja
kuin Wolgan hiekka! Kaikkiin astian uurrospaikkoihin anna elon
yltäkylläisyyttä! Kun olemme leivän paistaneet, nälkäisen päästäneet
ravittuna luotamme, kerjäläiselle antaneet ja hänet matkaan saattaneet;
kun yhden osan olemme eteemme asettaneet ja kaksi osaa takavaraksi
jättäneet; kun keisarille olemme maksettavamme suorittaneet; niin anna
loppumaton leipä syödäksemme, juodaksemme sukulaistemme ja
seitsemänkymmenen seitsemän ystävämme kanssa!" Ennen tätä rukousta
pidetään tavallisesti rukous karjan puolesta. Jälkeen päin anotaan
mehiläisten runsautta ja metsästys-onnea, sitten seuraa vielä
kaupparukous, jossa pyydetään jumalaa myötävän kallistamaan ja
huojistamaan ostettavan sekä varjelemaan tatarilaisilta ja venäläisiltä
viettelijöiltä. Lopussa toivotetaan: "Niinkuin aurinko nousee, kuu
kohoaa, meri täyttyy äyräittensä tasalle; niin sinä, suuri ja hyvä
jumala, ilahduta meitä leivän paljoudella, perheen siunauksella,
karjan runsaudella, hopearahan rikkaudella ja kaikenlaisella
yltäkylläisyydellä! Niinkuin pääskynen livertelee, niinkuin silkki on
venyvää, niin pidennä meidän elämämme! Niinkuin lehto leikitsee,
niinkuin kukkula riemuitsee, niin auta meitä elämään!"[379]
Näitä rukouksia lukiessaan pappikin laskeutuu polvilleen, jopa välistä
lyö otsansa maahan; muu väki makaa koko ajan kasvot maassa.
Vihoviimeiseksi anotaan jumalalta anteeksi, jos lienee joku meno tullut
väärin toimitetuksi, ja sitten alkaa suunnaton mässääminen. Arvata
sopii, kuinka paljon nuot luonnon lapset jaksavat mättää vatsaansa,
koska kello tähän aikaan jo on ainakin 2, ja moni on juhlaruokaa sitä
paremmin nauttiakseen paastonnut edellisestä aatosta alkain. Syödessä
kansa kykkii varpaisillaan tai makaa pitkällään, edessään suurissa
ruuhenkaltaisissa astioissa mahdottomia lihamöhkäleitä, joista jokainen
omalla puukollaan leikkaa mielin määrin, ja haukkaa päälle leipää sekä
kaataa suuhunsa mettä ja olutta. Väkeä on usein äärettömästi, koska
aina on paljon kuokkavieraita muualtakin. Aterian jälkeen kootaan lihan
ynnä muun ruuan mureneet ja poltetaan tulisijalla, samoin luut ja
sisälmykset. Myös hevosen nahat, jotka ennen jätettiin puihin
mätänemään, nykyisin hävitetään siten, että ne tulen yli pingoitetaan
päähän, jalkoihin ja häntään sidottujen niiniköysien avulla, joista
kuusi miestä pitää kiinni.