Maria Stefanovnan asema suuressa sosialistisessa veljeskunnassa oli
omituinen. Vaikka hän olikin ainoa nainen niin monen miehen joukossa,
niin hän kuitenkin tiesi kaikki heidän salaisuutensa ja hankkeensa,
ja vaikka hän olikin nuori, niin hänen neuvonsa olivat heitä usein
auttaneet.
Hänen isänsä Mirkovitsh oli jo varhain totuttanut äidittömän tyttärensä
salaperäisiin tapoihinsa ja omituisin raskasmielisiin puheisiinsa.
Maria oli syntynyt ja kasvanut vihaamaan hallitusta, joka istui Venäjän
valtaistuimella, ja hän kuunteli isänsä useinkin verenhimoisia tuumia
aina vaiteliaan hyväksyväisenä, vaikka hän ei aina ollutkaan aivan
samaa mieltä.
Kun veljeskunta tarkasti mietittyään oli päättänyt uskoa hänelle mitä
tärkeimmän osan tsaarin pojan ryöstämisessä, niin hän tunsi itsensä
ylpeäksi ja onnelliseksi ajatellessaan, että hän ensi kertaa olisi
hyödyksi suurelle asialle, joka oli yhtä suuresti hänen sydämellään
kuin innostuneimmilla heistä. Kun Dunajevski ja hänen toverinsa oli
vangittu, niin kerrottiin tytölle kauheista kidutuksista, joiden
alaisiksi he joutuisivat, kun he olisivat Moskovassa vankeudessa, ja
myöhemmin, kun he saisivat vaeltaa rasittavan matkan lumisen erämaan
halki, jonka matkan silloin tällöin keskeyttäisivät hirvittävät niin
sanotut lepohetket tungokseen asti täyteen ahdetuissa, pahanhajuisissa
pysähdyspaikoissa. Sitten tulisivat elohopeakaivokset, jotka kolmessa
vuodessa muuttaisivat terveen ja reippaan nuoren miehen halvaantuneeksi
ja tylsämieliseksi ukoksi.
Ja he voisivat säästyä tuolta kauhealta kohtalolta, jos hän, Maria,
näyttelisi taitavasti hänelle uskottua osaa, osaisi houkutella tsaarin
pojan vankilaan, joka ei ollut ainoastaan mukava, vaan ylellinenkin,
missä häntä säilytettäisiin, kunnes Moskovan marttyyrit olisivat
jälleen vapaina ja onnellisina.
Hän pukeutui rohkeasti haaremiorjattaren hahmoon omaten kaikkien idän
tyttärien viekkauden ja keimailevaisuuden, ja seuraavana päivänä hän
ylpeänä ja onnellisena sai vastaanottaa veljeskunnan onnittelut ja
kiitokset, kun se oli kokoontunut hänen kunniakseen.
Hän oli arvannut isänsä aikeet huoltamaansa avuttomaan vankiin nähden,
mutta tähän asti hänellä ei ollut ollut mitään syytä pelätä vangin
turvallisuuden takia. Hän tiesi, että useimmat hänen tovereistaan
olivat hienostuneita ja maltillisia, hän tunsi ylevämielisen,
jalosukuisen puheenjohtajan, varovaiset ja haaveksivat puolalaiset,
jotka olivat suurena enemmistönä, ja hän ajatteli, että hänen isänsä
pahat aikeet hillittäisiin.
Mutta kun Volenski, lähettiläs, johon oli luotettu, ei millään tavalla
ilmoittanut matkansa onnistumisesta, kun kaikkien mielet kävivät
synkeiksi ja tyytymättömiksi, alkoi Marian sydän lyödä tuskaisesti,
sekä nuoren vangin turvallisuuden takia että asian kunnian puolesta.
Se suuri asia, jota hän kunnioitti ja piti pyhänä, jolle hän oli
tahtonut uhrata elämänsä, sen oli tarraamaisillaan niin häpeällinen,
niin luihu rikos, että Maria Stefanovnan koko sielu nousi kapinaan sitä
vastaan ja se pakotti hänet kaikella naisen viisaudellaan ajattelemaan
keinoa, jolla voitaisiin välttää niin kauhea katastrofi. Ja hän oli
johdattanut Nikolai Aleksandrovitshin siihen, mikä uhkasi tulla hänen
tuntemattomaksi haudakseen. Hän katsoi väristen käsiinsä, ja mietti,
jättäisikö hänen nuori verensä hänen käsiinsä ikuisen tahran.
Koko yön hän asteli edestakaisin huoneessaan levottomana ja
kauhistuneena. Joskus hän oli kuulevinaan isänsä askeleiden hiipivän
salaa vangin huonetta kohden, ja sitten hänen oli tukittava korvansa
ollakseen kuulematta nuoren miehen viimeistä tuskanhuutoa, nuoren
miehen, jonka salamurhaajan käsi oli yllättänyt avuttomana.
Oli täysi päivä, ennenkuin hän voi suoda hermoilleen ja aivoilleen
lyhyen levon ja vapautua siitä kauheasta tuskasta, joka oli kiduttanut
häntä siitä asti, jolloin hänen isänsä oli edellisenä iltana pitänyt
lopullisen puheensa. Naisten tavalla hän oli itsepäisesti miettinyt
asiaa, kunnes hän luuli keksineensä vapahtavan keinon. Venäläisenä
hän oli sangen hurskas. Hän rukoili kauan ja vakavasti suunnitelman
onnistumiseksi, jonka tuli pelastaa vanki kuolemasta ja hänen
aatetoverinsa ja isänsä ja koko ylevä asia ikuisesta häpeästä.