Saapuessaan hotelliinsa Volenski löysi sähkösanoman paroni von
Hermansthalilta, joka pyysi hänen pikaista läsnäoloaan etsivässä
osastossa. Koska hän tahtoi välttää kaikkea, mikä olisi voinut näyttää
epäilyttävältä, hän meni heti, vaikka hän olikin lakannut välittämästä
siitä, mitä poliisi teki asiassa. Ei enää mikään, mitä he tekivät,
voisi vaikuttaa kynttilänjalkoihin, sillä hän olisi Lontoossa,
ennenkuin nopeimmatkaan tutkimukset johtaisivat Grünebaumin asiamiehen
tapaamiseen Lontoossa. Mutta paroni von Hermansthalilla oli kuitenkin
hänelle ilmoitettavana sangen paljon uutisia. Edellisenä yönä oli
Grete Ottlinger vangittu "Kaiser Franzin" ulkopuolella juopumuksesta
ja sopimattomasta esiintymisestä, ja poliisikuulustelussa oli hänet
saatu tunnustamaan Moses Grünebaumin, tunnetun Kolowratringin varrella
asuvan kauppiaan, hänen ja hänen rikostoveriensa kaupunkiin tuoman
kaiken varastetun tavaran vastaanottajaksi. Mies ehkä vangittaisiin
iltapäivällä.
"Luulin, että tämä kaikki ilahduttaisi teitä", lisäsi paroni
ystävällisesti, "ja jos haluatte tulla toimistooni myöhemmin päivällä,
annan teille erikoisen luvan tarkastaa epäiltäviä tavaroita Grünebaumin
liikkeessä, ja jos hänen ylhäisyytensä kynttilänjalat ovat niiden
joukossa, ja kun poliisi on oikeutettu luovuttamaan ne teille, niin te
ehkä saatte ne muutaman päivän kuluttua".
Voi, kaikkea tätä virkavaltaisuutta ja virkamiehen turhantarkkuutta!
Kuinka kiitollinen Volenski olikaan, että hän oli siitä riippumaton.
Muutaman päivän kuluttua todellakin! Se aika kuluisi, jos madame
Demidoville ilmoitettaisiin, ja tämä vaatisi kynttilänjalkoja omana
omaisuutenaan. Muutaman päivän kuluttua Volenski toivoi olevansa
Pietarissa palattuaan Lontoosta, ja kohtalokkaat paperit olisi
toimitettu Taranjeville, ja sitten hän itse eroaisi veljeskunnasta. Sen
hän oli vakavasti päättänyt. Viime päivät olivat läksyttäneet häntä
sillä tavalla, että sen unohtamiseen menisi elämän pituinen aika.
"Olen suuressa kiitollisuudenvelassa teidän armollenne", hän vastasi
hieman kuivasti, "niistä vaivoista, joita olette nähnyt tämän asian
takia. Koska minun on pakko lähteä kaupungista muutamaksi päiväksi,
jätän asian nyt tykkänään teidän huostaanne."
"Luullakseni ette voi tehdä paremmin", sanoi paroni von Hermansthal.
"Nyt on vain enää kysymys ajasta, sillä teidän omaisuutenne on
poliisin hallussa epäilemättä muiden Grünebaumin kaupassa olevien
tavarain ohella, ja annan tarkat ohjeet, ettei mitään kynttilänjalkoja
kosketella, ennenkuin te tai madame Demidov olette tunteneet hänen
ylhäisyydelleen kuuluvat."
"Otaksun", sanoi Ivan koetteeksi, "että madame Demidoville on
ilmoitettu asiasta?"
"Odotan madame Demidovia tänne aamulla, sillä lähetin hänelle viran
puolesta ilmoituksen pyytäen häntä käymään luonani. Hän palasi Wieniin
eilen tutkittuaan Oderbergin läpikotaisin ja päätti antaa meidän tehdä
voitavamme hänen puolestaan."
"Epäilemättä hän sitten on tuntemassa hänen ylhäisyytensä
kynttilänjalkoja", sanoi Ivan henkäisten helpotuksesta huomatessaan,
ettei madame Demidov kaiken todennäköisyyden mukaan voisi puhutella
Grünebaumia yksityisesti sinä lyhyenä aikana, joka kuluisi hänen oman
käyntinsä ja sitä seuraavan poliisietsinnän välillä.
Hän otti hattunsa ja kumarsi kohteliaasti rakastettavalle paronille
kiittäen häntä vielä hänen ystävällisyydestään, sitten hän sanoi
nopeasti hyvästi ja poistui pikaisesti.
Kohtalokkaiden paperien etsintä oli täydellisesti vallannut hänen
mielensä. Ivan Volenskin oli mahdotonta ajatella muuta mielettömästi
ajaessaan kadonneita papereita takaa. Hän näytti melkein unohtaneen
Heumarktin vangin olemassaolonkin, Pietarin toverit, jotka eivät
vieläkään olleet kuulleet uutisia, ja ne, jotka olivat Wienissä, jotka
lienevät ihmetelleet, koska ja kuinka hän oikeastaan oli lähtenyt
tärkeälle matkalleen ja kuinka pian heidän manifestinsa tulisi
keisarin käsiin ja Dunajevski ja muut toverit olisivat turvallisesti
rajan takana. He eivät aavistaneetkaan, että koko se rakennus, johon
sosialistinen veljeskunta luotti, voisi millä hetkellä tahansa
murskaantua.
Ja viivyttely... viivyttely oli niin vaarallista! Mitä kreivi
Lavrovski oli tehnyt? Olivatko venäläiset salapoliisit salaliiton
jäljillä? Onnistuisivatko he keksimään vangin, ennenkuin uskaliaasta
ryöstöstä oli millään tavalla hyödytty. Missään tapauksessa ei voisi
seurata muuta kuin vaaroja asialle ja sen kannattajille, kun paperit,
joissa olivat kaikki heidän salaisuutensa, olivat vieraissa käsissä.
Niiden takaisin saaminen merkitsi kaikille elämää tai kuolemaa, ja
tämä ainainen, piintynyt ajatus mielessään Volenski sulloi kokoon
muutamia tarpeellisia esineitä ja oli pian valmis lähtemään Lontooseen
iltapäiväjunassa.
Hänellä oli neljäkymmentätuntia kestävällä Englannin matkallaan
runsaasti aikaa ajatella kaiken tämän juonittelun ja vehkeilyn
hulluutta, joka epäilemättä vei kaikki ne, jotka siihen ryhtyivät,
henkensä ja vapautensa menettämisen vaaraan. Hän itse, jolla
oli runsaita varoja ja loistava ura edessään, kuinka hullu hän
olikaan ollut vaarantaessaan kaikki tulevaisuuden mahdollisuutensa
haaveellisten aatteiden takia, joiden kehittymiseen menisi vielä
ehkä vuosisatoja, mutta joiden parasta ei suinkaan edistettäisi
tyhmänrohkeilla iskuilla, jollaisia Dunajevski, Taranjev ja hänkin
suunnittelivat. Voisiko kourallinen nuoria kiihkoilijoita toimittaa
vallankumouksen Venäjälle, kun musikat, joiden hyväksi he vehkeilivät,
eivät ojentaneet heille auttavaa kättä?
Niin, uudistukset tuohon isoon maahan tulisivat kyllä joskus. Äkkiä
ehkä, kuten Ranskassa, rajusti — ja ne lakaisisivat kuin hirmumyrsky
valtaistuimen ja hallitsijasuvun tieltään — mutta tämä tapahtuisi,
kun kansan hetki olisi tullut, kun kansakunta itse tietäisi, mitä se
haluaisi, kun vapaus-sana lakkaisi olemasta vain muutamain suussa, ja
siitä olisi tullut kaikkien hartain toive. Se olisi aikaa, jolloin
kaikki venäläiset, joilla oli miehen kunto, liittyisivät vapauden
puoltajiksi ja kävisivät valtaistuimen kimppuun, jos se olisi heidän
tiellään, lakaisisivat tieltään hallitsevat mahdit, elleivät ne
taipuisi kansan tahdon mukaan. Mutta siirrettäköön se siksi, kunnes
kansa tahtoisi. Sytyttäköön se kipinän heidän sydämissään, sijoittakoon
jumalallinen käsi aatteen sinne, älköönkä se kytekö hitaasti ja
pakonalaisesti muutamien fanaatikkojen puhaltamana.
Tällaisten ristiriitaisten ajatusten vallassa oli Volenski saapunut
Englannin pääkaupunkiin. Hän jätti matkalaukkunsa Charing Cross
Terminus-hotelliin aikoen matkustaa Wieniin samana iltana, ja heti kuin
hän oli haukannut kevyen aamiaisen, hän lähti ajurilla Great Portland
Streetin n:oon 14.
Tällä kerralla hän tunsi maaperän varmaksi. Ei tarvinnut käyttää apuna
diplomaattisia taitojaan. Hän meni suoraa päätä myymälään, pyysi
saada puhutella mr Daviesia ja sanoi tyynesti ja liikemiesmäisesti
kohtalaisen hyvällä englanninkielellä:
"Näin teidän myymälässänne päivä tai pari sitten pari antiikkista
kultaista ja posliinista kynttilänjalkaa, jotka minua silloin
miellyttivät. Silloin minulla ei ollut aikaa niitä katsella, mutta olen
sangen mielissäni, jos näytätte ne minulle. Ne olivat kultaa, ja niissä
oli hyvin sievät _vieux Vienne_-tekoiset Amorit jousineen ja nuolineen.
Muistatteko niitä, joita tarkoitan?"
"Aivan, herra, aivan. Valitan kuitenkin, etten voi palvella teitä,
sillä myin nuo samat kynttilänjalat eräälle asiakkaalleni myöhään eilen
iltapäivällä. Hän on suuri kaikenlaisten muinaisesineiden keräilijä,
ja kuten teitäkin, häntäkin suuresti viehätti _vieux Vienne_-Amorien
sirous. Mutta minulla on eräitä sangen kauniita kynttilänjalkoja, sekä
antiikkisia että nykyaikaisia, joita varmaankin haluatte katsella —"
"En", sanoi Volenski, jonka kiihtyneet aivot kieltäytyivät uskomasta
juutalaisen vakuutusta todeksi, "tahdon juuri ne — minun täytyy ne
saada — en välitä siitä, mitä ne maksavat. Kas tässä", hän lisäsi,
kun hän huomasi, että Davies alkoi katsella häntä epäilevästi, "on
wieniläisen liiketoverinne antama suositus, näette siitä, että olen
ystävä, ja jos olette rehellinen minua kohtaan, ei teille tapahdu
mitään ikävyyksiä, mutta jos kieltäydytte auttamasta minua omaisuuteni
takaisinsaamisessa — sillä nuo kynttilänjalat kuuluvat minulle — niin
toimitan niin, että poliisi käy kimppuunne varastettujen tavarain
tallettajana. Tuokaa nyt minulle nuo kynttilänjalat heti ja mainitkaa
minkä hinnan niistä tahdotte. Minulla on kiire, sillä aion matkustaa
pian."
Isaac Davies otti virkaveljensä antaman kortin ja väänteli sitä
käsissään katsellen Volenskia yhä epäilevästi.
"Sanon teille, ettei mitään ikävyyksiä tapahdu teille", sanoi Ivan
kärsimättömästi. "Olenpa halukas maksamaan teille sangen sievän
summankin näistä kynttilänjaloista. Huomaatte siis, että voitte vain
voittaa olemalla rehellinen minua kohtaan. Grünebaum antoi minulle
tämän kortin, jotta teidän ei tarvitsisi mitään pelätä."
"Sir, olen kertonut teille totuuden", sanoi Isaac Davies viimein
kuivasti ja lisäsi kohauttaen välin pitämättömästi olkapäitään:
"Teidän uhkauksenne eivät vaikuta mitään minuun, minua ei voida
syyttää mistään. Grünebaumin liike on hyvä ja tunnettu liike Wienissä.
Minulla on täysi oikeus ostaa häneltä tavaroita ilman, että minun
tarvitsee pelätä saavani varastettua tavaraa. En usko, että Grünebaumin
minulle lähettämät tavarat ovat todellakin varastettuja ja vaadin
teitä osoittamaan väitteenne todeksi. Siis kaikki teille antamani
tiedot johtuvat siitä, että wieniläinen kirjeenvaihtajani on teitä
suositellut, eikä siitä, että pelkäisin teidän uhkauksianne tai
poliisia."
"Siis", huohotti Ivan, joka alkoi käsittää, että juutalainen puhui
totta ja että kynttilänjalat olivat todellakin taas poissa hänen
ulottuvillaan, "kynttilänjalat ovat myydyt".
"Mr James Hudsonille, jonka osoite on 108 Curzon Street, Mayfair,
suurelle antikviteettien kerääjälle ja erikoistuntijalle. Olette
ehkä kuullutkin puhuttavan hänestä? Ettekö? No, lähetin eilen nämä
kynttilänjalat hänen nähtävikseen, sillä tiesin hyvin, että jos hän ne
näkisi, hän mieltyisi niihin. Ne olivat hyvin kauniita, sir, ja jos
teillä sattuu olemaan jotakin muuta samantapaista, niin olen kovin
mielissäni —"
"Asiaan, mies. Jumalan tähden, kertokaa minulle, ostiko hän ne?"
"Kyllä, sir", sanoi Isaac Davies suuttuneena omituisen asiakkaan
kärsimättömyydestä. "Tiesin, että hän sen tekisi. Mitä nyt voin tehdä
puolestanne, sir? Enkö mitään? Hyvästi, sir."
Ja nähdessään, että hänen myymäläänsä astui uusi asiakas. Isaac Davies
kääntyi eikä enää välittänyt Volenski-parasta, jonka toiveet tämä uusi
kauhea isku murskasi.
Häntä seurasi todellakin huono onni. Aina silloin tällöin toivon
säde pilkisti hänen kurjuutensa pimeyteen, kunnes sen sitten taas
jokin tavaton yllätys karkoitti, ja viimeinen onnettomuus näytti aina
edellistä pahemmalta.
Onnettoman nuoren miehen kärsivällisyys alkoi loppua, ja hän jo
ajatteli heittäytyä ensimmäisen ohiajavan omnibussin alle. Mutta
tätä hän ajatteli vain silmänräpäyksen verran, sillä sitten hän
heti käsitti, että hänen kuolemansa asioiden ollessa sillä asteella
merkitsisi hänen tovereilleen ehdotonta iankaikkista turmiota —
varsinkin kun he eivät olleet tietoisia heitä uhkaavasta vaarasta,
koska he eivät ollenkaan tietäneet, että vaaralliset paperit olivat
kadonneet. Yhä edelleen oli heidän kohtalonsa hänen kylmäverisyytensä,
rohkeutensa ja sitkeytensä vallassa ja hän päätti taas kerran ponnistaa
voimansa pelastaakseen heidät. "Viimeisen kerran", hän ajatteli
toiveikkaasti.
Volenskin täytyi nyt ottaa käytäntöön ovelammat keinot, ja hän kokosi
kaikki voimansa keksiäkseen tällaisen suunnitelman. Hän oli melkein
mekanisesti poistunut juutalaisen puodista, ja tiedottomasti hän
suuntasi askeleensa Curzon Streetia kohden. Hänen täytyi välttämättä
tavata mr James Hudson — siihen kelpaisi mikä tekosyy tahansa — hän
koettaisi keksiä sellaisen. Hänen täytyi heti miettiä valmiiksi, mitä
hän sanoisi mr James Hudsonille, kun hän tapaisi hänet. Hän tunsi
hänet hyvin maineeltaan. Hän oli upporikas, mitä eriskummallisin mies
ja erittäin jalomielinen, ja hän oli ollut suuressa naisten suosiossa
prinssi Albertin aikoina. Epäilemättä hän oli gentlemanni, ja jos —
Niin, se oli selvää. Koko keskustelu välähti läpi hänen kuumeisten
aivojensa, ikäänkuin hän olisi nähnyt sen näyttämöllä.
Henkilöt: Kohtelias, hyväntahtoinen vanha herrasmies, nykyaikainen
Bayard-tyyppi — mr James Hudson. Nuori mies, jolla on menneisyys,
johon sisältyy naisen kunnia — hän itse. Näyttämö: Mayfairissa Curzon
Streetin varrella olevan talon vierashuone.
Nuori mies, jolla on menneisyys: "Sir, teidän käsissänne on naisen
kunnia. Tahdotteko antaa minulle kirjeen takaisin?"