Oli jo päätetty jonkin aikaa sitten, että hänen ylhäisyytensä
kardinaali d'Orsay lähtisi Wienistä seuraavana päivänä — torstaina
— levätäkseen pari kolme viikkoa diplomaattitöistään tuntemattomana
jossakin Böömin vuoriseudussa. Hän oli päättänyt toimensa hänen
pyhyytensä Leo XIII:n lähettiläänä hänen katolisen ja apostolisen
majesteettinsa Frans Joosefin hovissa levollisesti ja tahdikkaasti,
mikä oli ominaista kaikille hänen ylhäisyytensä toimille, sekä
diplomaattisille että muille, ja nyt hän oli aikeissa lähteä
Pietariin samoin diplomaattisella asialla, joka kylläkin oli hyvin
vaikealaatuinen, ja siihen tarvittaisiin kaikki taidot ja tiedot, mitkä
hänen ylhäisyytensä oli saavuttanut maailmaa nähneenä ja tultuaan
tuntemaan tuon keisarillisen arvoituksen — tsaarin.
Ivan Volenski oli tehnyt herkeämättä työtä koko sen päivän, siitä
asti kuin hänen ylhäisyytensä oli palannut messusta, luokitellen
ja järjestäen hänen diplomaattista kirjeenvaihtoaan, joka koski
päättynyttä lähettilääntointa, ja valmistellen asiakirjoja, joita
lähettiläs tarvitsisi, kun hän palattuaan hyvin ansaitsemaltaan lomalta
olisi valmis lähtemään Pietariin.
Ivan oli työskennellyt kovin rauhoittaakseen hermojaan ja pakottaakseen
mielensä muistelemasta kaikenlaisia mahdollisia tapahtumia pelätyllä
Venäjän rajalla, jollaiset ajatukset olivat vaivanneet häntä yöllä.
Hän tahtoi myös hyvin mielellään päättää kaikki työnsä lähetystössä
nopeasti. Hän paloi halusta lähteä niin aikaisin kuin suinkin
luovuttaakseen toisille vastuun papereista, mitkä nyt jo tuntuivat
rasittavan häntä suunnattomasti.
Myöhemmin iltapäivällä, kun hänen ylhäisyytensä palasi hyvästeltyään
lopullisesti hänen majesteettiaan, huomasi Ivan, joka oli odottanut
häntä, hänen kärsimättömän ilmeensä, mikä ei tuntunut sopivan hänen
rauhallisille kasvoilleen.
"Kardinaali päättää ja keisari säätää!" sanoi hänen ylhäisyytensä
väsyneesti, sitten kuin hän oli mitä varovaisimmin laskenut
kallisarvoisen taakkansa pöydälle. "Ivan, poikani, minulla on huonoja
uutisia sinulle kerrottavana."
"Huonoja uutisia, teidän ylhäisyytenne?"
"Älä ole niin pelästyneen näköinen, poikani. Asia on vain niin vaivoja
kysyvä ja kiusallinen. En voi mennä Karlsbadiin huomenna."
"Niinkö?"
"Olen sen sijaan Amorin lähetti. Se on todellakin erikoislaatuista
diplomatiaa minullekin, vaikka olenkin vanha ja kokenut. Ja tämä",
lisäsi hänen ylhäisyytensä osoittaen pöydällä olevaa isoa kääröä, "on
viesti, jonka saan viedä".
"Mutta minä en ymmärrä. Minne on viesti vietävä?" kysyi Volenski, jota
pappisdiplomaatin hätääntynyt käytös hieman huvitti.
"Aina Pietariin asti, poikani, laskettavaksi maailman kauneimpien
jalkojen juureen — prinsessa Marionovin jalkojen juureen — hänen
katolisen ja apostolisen majesteettinsa Frans Joosefin puolesta."
"Ja teidän ylhäisyytenne on ottanut viedäkseen tuon raskaan paketin
aina Pietariin asti, ja luovutte lomastanne tyydyttääksenne keisarin
oikkua?" kysyi Volenski hämmästyneenä.
"Mitä muutakaan voin tehdä?" sanoi kardinaali kärsimättömästi.
"Tiedättehän kuinka mielisteleviä kuningashuoneeseen kuuluvat voivat
olla — sen kunnioitettu päämies enemmän kuin kukaan muu maailmassa.
Hänen majesteettinsa sai minut lupaamaan suorittamaan hänen tehtävänsä
ja pakotti minut ottamaan nämä tavarat, ennenkuin olin tointunut edes
hämmästyksestä, minkä valtaan olin joutunut hänen pyyntönsä johdosta."
"Siis nyt teidän ylhäisyytenne aikoo siirtää Karlsbadin matkan
toistaiseksi ja ennen kaikkea suorittaa keisarin antaman tehtävän?"
sanoi Volenski, joka äkkiä tuli hermostuneeksi miettien, mitä tämä
suunnitelmien muuttaminen vaikuttaisi hänen omiin aiheisiinsa.
"Niin, tahdon päästä vapaaksi näistä hauraista kaluista — sillä
hauraita ne totta tosiaan ovat — en saa hetkenkään rauhaa, ennenkuin
ne ovat poissa käsistäni ja annetut tuolle kauniille lumoojattarelle,
jonka on onnistunut houkutella Frans Joosef antamaan hänelle niin
kallisarvoisen perintökalun. Lähdemme Pietariin huomenna."
"Mekö?"
"Niin, poikani! Pelkään, että sinun samoin kuin minunkin täytyy siirtää
lomasi toistaiseksi. Kun kerran olen joutunut niin pitkälle, lähden
Pietariin heti katsomaan hänen majesteettiaan tsaaria, jolle minun
täytyy hänen pyhyydeltään viedä memorandumi, ja toimittamaan kaikki
työni Venäjällä sinun avullasi niin nopeasti kuin mahdollista."
Volenski ei vastannut. Hän käsitti, että hänen oma salainen
lähetystoimensa tulisi vain paljon turvallisemmaksi, jos hän todella
saisi matkustaa hänen ylhäisyytensä seurassa. Aivan selvästi tämä
suunnitelmien muutos oli hänelle hyödyksi.
"Olen kyllä valmis matkustamaan huomenna", hän sanoi viimein pidättäen
huonosti ilonsa ja helpotuksesta huoaten.
"Hyvä. Suhtaudut asiaan filosofisemman tyynesti kuin minä, poikani",
sanoi kardinaali murheellisena.
"Mutta, teidän ylhäisyytenne", sanoi Volenski yrittäen lohduttaa,
"teidän ja minun lomani siirtyvät vain eteenpäin. Kuukauden kuluttua
alkaa kevät — ja ilmakin on silloin suotuisampi huvimatkoihin."
"Kuukauden kuluttua, poikani", sanoi kardinaali, jonka alakuloisuus ei
vain ottanut haihtuakseen, "ilmestynee taas jotakin muuta työtä, mikä
ei siedä viivyttelyä. Nykyinen aika oli sopivin."
"Kesken kaiken", sanoi Ivan, "salliiko teidän ylhäisyytenne, että annan
paketin Antoinelle, että hän panee sen johonkin matka-arkkuun?"
"Varovaisesti, poikani, varovaisesti. Ah, et tiedä, mikä
kaksinkertainen vaiva minulla on näistä kapineista, sillä niiden takia
meidän ei tarvitse ainoastaan siirtää lomaamme toistaiseksi, mutta
ne ovat myös niin särkyväisiä, että niiden kuljettaminen tuon pitkän
matkan aina Pietariin asti tuottaa kahdelle meidän kaltaisellemme
vanhallepojalle runsaasti pitkäaikaista huolta."
"Todellako?"
"Kyllä. Leikkaa sidenuora ja tarkasta koruesineitä. Silmäsi voivat
juhlia nähdessään hienoimman taide-esineen, mitä minä milloinkaan olen
ollut tilaisuudessa näkemään, todellakin sopiva lahja prinsessalle."
Volenski oli jo avannut paketin ja ihaili tuntijan silmillä hienon
hienoa työtä, muovailun siroutta, mikä ilmeni näissä todella
ainoalaatuisissa koruesineissä.
"Niiden historia on keisarin kertomuksen mukaan yhtä mielenkiintoinen
kuin itse taide-esineetkin. Kynttilänjalat eivät ole täydelleen
sellaisia, kuin miltä ne näyttävät, ja niissä on hauska salaisuus."
"Salaisuus?"
"Niin", sanoi hänen ylhäisyytensä selittäen Ivanille kätkössä
olevan jousen salaisuuden, "historiassa kerrotaan, että Maria
Antoinette käytti näitä kynttilänjalkoja lähettäessään sukulaisilleen
yksityisluontoisia tiedonantoja Wieniin. Salaisuutta todennäköisesti
on hyvin säilytetty, sillä tähän päivään asti Hapsburgit eivät ole
tallettaneet niitä missään muualla kuin Hofburgin kappelissa, eikä
kukaan tähän päivään mennessä ole tietääkseni nähnyt näitä salaperäisiä
kätköpaikkoja."
Volenski oli tullut kalpeaksi koettaessaan tukahduttaa
mielenliikutuksensa. Hänen kätensä värisi hiukan hänen taas
tarkastellessaan keisarin kynttilänjalkoja erikoisen innokkaasti. Hän
kuunteli hänen ylhäisyyttään vakavana, mikä ei johtunut tavallisesta
taiteentuntijan harrastuksesta. Hänen mieleensä oli äkkiä juolahtanut
suurenmoinen aate. Tämä vihdoinkin tarjosi täyden varmuuden. Siinä oli
paikka, mihin voisi kätkeä paperit, paikka, mitä tarkkanäköisinkään
venäläinen virkamies ei voisi aavistaakaan. Lisäksi olisivat
kynttilänjalat hänen ylhäisyytensä hallussa, ja kuka uskaltaisi koskea
paavin lähettilään omaisuuteen? Nyt hiukan pientä diplomatiaa, ja
sitten rauhaa, mukavaa elämää vapaana huolista, kunnes oli saavuttu
Pietariin ja paperit oli kuljetettu turvallisesti rajan yli. Hän
olisi suorittanut siten ovelimman strategisen tempun, minkä kukaan
salaseuralainen oli milloinkaan suorittanut.
"No, Ivan, mitä ajattelet niistä?" keskeytti hänen ylhäisyytensä ääni
Volenskin mietteet.
"Ne ovat todellakin hienoja taide-esineitä", sanoi nuori mies
hätkähtäen, "en todellakaan ihmettele, että teidän ylhäisyytenne on
levoton niistä. Ne näyttävät niin haurailta, niin heikoilta, että
pelkää niiden vahingoittuvan tavaroita sullotessakin."
"Siksi en uskallakaan luovuttaa niitä Antoinelle, ja minä toivon, että
sinä pidät huolta sullomisesta minun puolestani. Minun sormeni ovat
vanhat ja kömpelöt. Siihen todellakin tarvitaan naisen kättä."
"Naisen kädet eivät voi olla huolellisemmat kuin minun", sanoi
Ivan innokkaasti, "minä huolehdin näistä kapineista heti. Ne
ovat luullakseni parhaiten turvassa teidän ylhäisyytenne omassa
matkalaukussa, joka voidaan ottaa mukaan vaunuosastoon ja jota voidaan
pitää silmällä koko matkan ajan."
"Sinä todellakin huomattavasti kevennät kuormaani, rakas poikani,
huolehtimalla itse näistä kynttilänjaloista. Vakuutan sinulle, että
mikään diplomaattinen rasitus ei ole milloinkaan painanut niin suuresti
mieltäni kuin nämä hauraat kynttilänjalat."
Kohtalo tuntui todellakin liittoutuneen Volenskin kanssa. Puolalaisena
hän oli taikauskoinen ja näki näissä aivan tavallisissa tapahtumissa
jonkin yliluonnollisen voiman vaikutusta.
Hän oli urhoollinen vaaroissa, hän hallitsi hermojaan ja oli peloton,
mutta nyt hänet valtasi ankara mielenliikutus — ilon, vapautuksen,
riemun tunne — ja hänen kätensä värisivät hänen kantaessaan
kallisarvoisia kynttilänjalkoja omaan yksityiseen huoneeseensa.
Hän tahtoi olla yksin, ajatella tyynesti asioita ja olla antamatta
intonsa viedä voittoa järjestä. Tärkeintä oli ottaa huomioon toverien
turvallisuus, ja sitä hän edistäisi kätkemällä paperit salaiseen
kätköpaikkaan.
Hän oli kiihtynyt, innostuksen valtaama!
"Jumalan käsi", hän ajatteli, "suojelee asiaamme. Hän asetti tämän
salaperäisen esineen kättemme ulottuville. Ja nyt, kahden päivän
kuluttua, saa Taranjev paperit. Hänen ylhäisyytensä saa pitää niistä
huolta. Itse paavin lähettiläs vie ne tietämättään rajan yli."
Hänen ylhäisyyttään ei voitaisi epäillä, sehän oli selvää. Jos hän
sanoisi, että taide-esineet kuuluivat hänelle itselleen, ei kolmannen
osaston päällikkökään uskaltaisi puuttua kardinaalin omaisuuteen.
Ja kuumeisesti hän kosketteli toisen kynttilänjalan salaista jousta
ja tuijotti miltei hellämielisesti sisällä näkyvään samettiseen
kätköpaikkaan. Kun hän jälleen oli tarkastanut, että hänen huoneensa
ovi oli varmasti lukossa, otti hän povitaskustaan paperit, mitkä
komitea oli hänelle eilen luovuttanut, solahdutti ne puunrungon sisässä
olevaan onteloon ja sulki huolellisesti jousen jälleen. Sitten hän
tarkasti molemmat kynttilänjalat yksityiskohtia myöten ja huomasi, että
posliininen Amor, jonka hallussa paperit nyt olivat, oli vioittunut
toisesta käsivarrestaan, ranteesta kyynärpäähän asti, minkä johdosta se
selvästi erottui kaksoistoveristaan. Sitten hän -kääri ne huolellisesti
monen puuvillakerroksen sisälle ja moniin pehmeisiin papereihin, ja
ottaen kallisarvoisen paketin mukaansa kardinaalin huoneeseen hän
lukitsi sen hänen ylhäisyytensä matkalaukkuun hänen piispansormuksensa
ja muiden hänen pyhän kutsumuksensa tunnusmerkkien joukkoon.
"Niin, teidän ylhäisyytenne, saatte viedä puolestamme paperimme
Pietariin kätkettyinä keisarin lahjaan prinsessalle. Luullakseni ne
siellä ovat kyllin turvassa."
Viisi minuuttia myöhemmin Ivan tyyntyneenä meni tapaamaan kardinaalia
tämän työhuoneeseen. Hän ojensi hänelle matkalaukun avaimen ja sanoi
vakuuttavasti, että keisarin kynttilänjalat olivat varmassa tallessa,
eikä ollut pelkoa pienimmästäkään loukkaantumisesta.
"Olen kovin kiitollinen sinulle, poikani", sanoi hänen ylhäisyytensä,
"ja nyt, kun syön itse päivällistä ulkona, voinen huoletta antaa sinun
vapaasti käytettäväksesi tämän viimeisen iltasi Wienissä voidaksesi
sanoa hyvästi kaikille ystäville, joita haluat tavata. Sinun täytyy
ilmoittaa aikovamme matkustaa aamulla pikajunassa ja valmistautua
matkalle. Hyvää yötä, Ivan, ja kiitoksia sinulle."
Volenski poistui tehden pienen kumarruksen iloisena ajatellen,
että hän oli vapaa työstä lopun päivää. Hän toivoi joskus illalla
näkevänsä jonkun toverinsa, että voisi kertoa hänelle, että tämä
ilmoittaisi muille, että hän voisi lähteä Pietariin erikoisen
edullisten asianhaarain vaikutuksesta vuorokautta aikaisemmin,
kuin oli ajateltu. He voisivat sentähden olla aivan varmoja, että
paperit tulisivat olemaan turvassa Taranjevin käsissä viimeistään
lauantaiaamuna, varsinkin kun hän nyt tulisi matkustamaan hänen
ylhäisyytensä lähettilään seurassa, ja sentähden ei ollenkaan tarvinnut
pelätä, että häneltä kyseltäisiin kiusallisia asioita tai että hänen
papereitaan tutkittaisiin. Veljeskunnalle kuuluvat paperit hän oli
sijoittanut kätköpaikkaan, joka oli verrattoman turvallinen ja jota
tarkkasilmäisimmänkin Venäjän valtakunnan virkamiehen oli vaikea keksiä.