Tapahtumaa eivät kadulla olijat olleet tuskin ollenkaan huomanneet.
Siinä ei ollut mitään ihmettelemistä, sillä oopperanaamiaiset päättyvät
sellaisiin kohtauksiin. Kaksi nuorta ihmistä, toinen tavoittaa toista,
merkki ajurille, _et voilà!_ Kuka huomaa sellaista. Kullakin on
kylliksi puuhaa omista asioistaan, kullakin on omat seikkailunsa ja
hankkeensa.
Varmaankaan eräs harmaa domino, joka seisoi erään sirotekoisen
sähkölampun alla, ei tuntenut mitään mielenkiintoa tuntematonta
odaliskia ja hänen seuralaistaan kohtaan, sillä hän ei näyttänyt
mitenkään haluavan ajaa heitä takaa. Mutta hänen silmänsä seurasivat
nopeasti pois häipyvää ajuria, niin kauan kuin se näkyi ajopelien ja
naamioitujen keskellä. Hän oli vielä nuori mies, ja varmaankaan hän ei
erikoisesti halunnut esiintyä tuntemattomana, sillä hän oli poistanut
dominonsa päähineen ja piti naamiota kädessään.
"Miksi olette niin äreän näköinen, herra Volenski! Ovatko Straussin
valssit ikävystyttäneet teidät kuoliaaksi, vai onko donnanne karannut
vihatun kilpailijan kanssa?"
Nuori mies havahtui mietteistään ja lakkasi katselemasta ajopeliä, joka
nyt näkyi vain pilkkuna, kohdatakseen edessään kauniin naisen, jolla
oli niin sointuva ääni ja joka oli puhutellut häntä nimeltä.
"Madame Demidov!" sanoi hän ilmeisesti epämiellyttävän yllätettynä.
"Minä itse", vastasi hän nauraen, "älkääpä tekeytykö hämmästyneeksi
ilman parempia perusteluja. En ole wieniläinen grande dame, ja jos
tulenkin oopperanaamiaisiin, niin ei se ole anteeksiantamattomampi teko
kuin monet muut eriskummallisuuteni."
"Niin! Mutta olettehan yksin?"
"Enpä olekaan", vastasi nainen iloisesti, "koska te olette täällä
suojaamassa minua pahimmista vaaroista ja auttamassa minua selviytymään
vaikeuksista".
"Suokaa minun aloittaa kadehdittavat velvollisuuteni koettamalla hakea
teille vaunun", sanoi mies hieman hajamielisenä.
Nainen puri huultaan yrittäen nauraa, mutta tällä kertaa tuntui olevan
hiukkasen katkeruutta hänen pehmeässä äänessään.
"Ah, Ivan, kuinka suuresti luotattekaan kärsivällisyyteeni, kun
uskallatte puhua niin varomattoman epäkohteliaasti!"
"Mikä on epäkohteliasta?"
"No, mitä arvelette miehestä, jolla on vielä _jeunesse dorée_
[kultainen nuoruus], joka kohdatessaan naisen oopperanaamiaisissa
tarjoutuu heti parin minuutin kuluttua hakemaan ajopelin häntä varten?"
"Minusta se olisi anteeksiantamaton synti ja rangaistava
ennenkuulumattomilla kidutuksilla, jos se nainen sattuisi olemaan
madame Demidov", sanoi mies, yrittäen peittää kuluneisiin lauseparsiin
ilmeistä haluaan vetäytyä pikaisesti erilleen keskustelusta.
Nainen silmäili häntä terävästi hetkisen ja huoahti sitten kevyesti ja
kärsimättömästi.
"No, kutsukaa ajuri. Ivan. En halua pidättää teitä. Varmaankin estää
teitä jokin tärkeä asia."
"Kardinaali —" alkoi mies kömpelösti.
"Ahaa! Hänen ylhäisyytensä tarvitsee teitä näin myöhään?" sanoi nainen
vielä hiukan katkerasti.
"Hänen ylhäisyytensä lähtee Wienistä tänään, ja vielä on kirjoitettava
useita kirjeitä. Luultavasti minun täytyy kirjoittaa melkein koko yö."
Nainen tuntui tyytyvän tähän selitykseen, ja kun Volenski käski erästä
loistavapukuista oopperan edustalla palvelevaa miestä kutsumaan madame
Demidovin vaunun, alkoi tämä puhella jokapäiväisistä asioista.
"Hänen ylhäisyytensä on varmaankin iloinen saadessaan lomaa viime
viikkojen väsyttävän diplomaattisen työn jälkeen. Ja luulenpa, että
tekin, herra Volenski, olette ansainnut muutaman päivän levon."
"Kardinaali on todellakin antanut minulle parin kolmen päivän loman,
sillä aikaa kuin hän itse menee Tyroliin terveyttänsä hoitaakseen."
"Ja sen jälkeen?"
"Tapaamme Pietarissa, missä hänen ylhäisyytensä antaa tärkeän
memorandumin hänen majesteetilleen tsaarille."
"Ah, tapaamme siis pian Pietarissa?"
"Te itse, madame —"
"Niin, olen luultavasti siellä, ennenkuin te molemmat olette sinne
saapuneet, ja minulla on siis kunnia henkilökohtaisesti toivottaa hänen
ylhäisyytensä tervetulleeksi. Mutta kas tuossa ovat vaununi. Siis _au
revoir_, herra Volenski, ei _adieu_, onneksenne kylläkin", lisäsi hän
vielä kiemaillen, "sillä jos ero olisi tullut pitemmäksi, olisin tuskin
voinut antaa teille anteeksi sitä, ettette edes käynyt jättämässä
portinvartijalleni käyntikorttianne".
Mies tarjosi hänelle kätensä, ja vei hänet alas leveitä kiviportaita
koettaen koko ajan salata mielensä kevennystä sen johdosta, että
keskustelu vihdoinkin oli päättynyt ja että hänen kaunis seuralaisensa
jättäisi hänet yksin tuskaisten mietteittensä ja mielenkiihtymyksensä
valtaan.
"Hyvää yötä, Ivan", sanoi nainen, sen jälkeen kuin hän oli auttanut
hänet vaunuun ja käärinyt turkikset hänen ympärilleen.
Kun kotvasen aikaa oli ajettu, kurkisti nainen ikkunasta ja silmäili
miestä, niin kauan kuin hän saattoi erottaa hänen harmaan dominopukunsa
joukon keskeltä. Hänen kasvoillaan oli miettiväinen ilme, hän rypisti
otsaansa, mikä ehkä johtui siitä, että hän halveksi itseään. Ja kun
oopperatalo oli iloineen ja humuineen jäänyt kauas taakse eikä hän enää
voinut nähdä Ivan Volenskia leveiden kiviportaiden juurella, kohautti
hän kärsimättömästi huoahtaen olkapäitään karkoittaen tunteellisuuden
mielestään ja oli taas kylmä ja korskea _grande dame_ poistuessaan
pienistä sievistä vaunuistaan erään Kolowratringin hienoimman talon
pylväseteiseen.
"Lähettäkää Eugen heti huoneeseeni", sanoi hän palvelijalle, joka kulki
hänen edellään portaissa, "jos hän ei ole kotona, valvokoon joku,
kunnes hän palaa. Jos hän nukkuu, niin herättäkää hänet heti."
Hän näytti liian kiihtyneeltä voidakseen istua, vaikkakin hänen
ylellisen huoneensa nojatuolit olivat kovin houkuttelevan näköisiä. Hän
käveli edestakaisin huoneessa kuunnellen joka askeleella. Hänestä oli
kaukana kaikki tunteellisuus, hän ei muistellut harmaata dominoa, jota
hän oli nimittänyt Ivaniksi ja joka kaikin mokomin tahtoi päästä eroon
hänestä.
Se, mitä hän oli nähnyt yöllä puolisen tuntia sitten, oli askarruttanut
tavattomasti hänen ajatuksiaan. Hän oli ainoa ihminen (hän oli varma
siitä), lukuunottamatta kreivi Lavrovskia ja erästä luotettavaa
palvelijaa, joka tiesi, että tuo musta domino oli salapukuinen Venäjän
valtaistuimen perillinen.
Häntä oli puhutellut uskaliaasti odaliski-pukuinen naamioitu nainen,
mikä ei kylläkään ollut hämmästyttävää eikä tavatonta karnevaalin
aikaan, jolloin kaikenlainen tungettelevaisuus ei ole ainoastaan
sallittua, vaan myös suosittua. Tsaarin poika oli nuorekkaan
vallattomana ryhtynyt takaa-ajoon unohtaen arvonsa ja asemaansa aina
uhkaavat vaarat, ja molemmat he olivat kadonneet vaunuihin, jonka
madame Demidov arveli heitä odottaneen, ja olivat ajaneet pois ilman
että ajuri oli näköjään saanut mitään määräyksiä.
"Sisään", sanoi hän tyytyväisenä, kun oli kuullut hiljaisia askeleita
ja naputettavan oveen koko ajan valppaasti odoteltuaan. Hän otti
savukkeen pienestä laatikosta läheltään, sillä hän tiesi sen
rauhoittavan hermojaan ja että se teki hänen äänensä varmaksi.
Mies astui sisään, litteänenäinen venäläinen ulkonevine poskipäineen,
alhaisoon kuuluva, jonka matala otsa ilmaisi älyn puutetta, mutta
jonka terävät, kylmät, harmaat silmät, jotka olivat syvällä hyvin
ohuiden luomien peitossa todistivat oveluutta ja valppautta. Hän oli
epäilemättä hyödyllinen mies. Madame Demidov näytti rauhoittuneen
alkaessaan puhua hänen kanssaan.
"Eugen", sanoi hän, "kuuntele, sillä tänä yönä on oopperanaamiaisissa
tapahtunut salaperäisiä asioita. Saat suorittaa erään tehtävän nyt heti
ja jatkaa sitä huomenna."
"Perintöruhtinas meni oopperaan tänä iltana musta dominopuku yllään."
"Niin! Hänhän oli Wienissä... tuntemattomana... Ei kukaan tietänyt
mitään... Se oli peräti typerä teko, ja alanpa pelätä, että tässä on
jotakin katalaa tekeillä. Eräs odaliskipukuinen nainen houkutteli
hänet aitiostaan... hän oli punaisen ja kullan kirjava luullakseni,
ei tarvitse selitellä... Oopperassa oli satoja samanlaisia. Nikolai
Aleksandrovitsh seurasi häntä; ajuri odotti; hän astui siihen, ja
lähdettiin vinhasti ajamaan vanhaa kaupunginosaa kohden."
"No niin, madame."
Hän oli keskeyttänyt puheensa hetkiseksi, ennenkuin päätti ohjeensa.
"Ottakaa ensin selvää, onko hän tullut takaisin hotelliinsa, ja ellei
hän ole, niin tiedustelkaa, mitä kreivi Lavrovski tekee salaisuuden
selvittämiseksi. Vakoilkaa ukon kaikkia askeleita, ja jos hän kääntyy
poliisilaitoksen puoleen tai lähettää sähkösanoman Pietariin, niin
ilmoittakaa heti minulle. Hankkikaa lisäksi kaikki mahdolliset tiedot
paenneesta dominosta ja odaliskista ja heidän käyttämästään ajurista
oopperan lähistöltä, ajuriasemilta ja kaikilta rautatieasemilta. Lähden
huomenillalla kello kahdentoista aikaan pikajunassa Pietariin. Tulkaa
ja kertokaa ajoissa sinä iltana, mitä olette saaneet tietää."
Mies sai sitten määräyksen poistua, ja jouduttuaan taas yksin hän
istuutui ja ajatteli sen illan tapahtumia. Sitten tuo samainen
miettivä, melkein kaihoava ilme hiipi hänen kasvoilleen tehden hänen
ylimykselliset piirteensä kuvaamattoman suloisiksi ja pehmeiksi; mutta
kun hän sen huomasi, huokasi hän taas hiljaa ja kärsimättömästi ja
halveksien itseään rypisti otsaansa. Tietenkään tämä maailmannainen,
tämä elegantti _grande dame_ ei tahtonut, että tunteellisuuden heikoin
varjokaan sekoittui iloisten karnevaalitanssiaisten muistelmiin,
varsinkin kun tunne ilmeisesti kohdistui erääseen, joka —
"Voi minua!" huokasi madame Demidov taas, heitti savukkeen pois ja
soitti kamarineitsyttään päättäen lakata sinä iltana mietiskelemästä.