Delfinen taklaus ja korjaus edistyi edistymistään. Mestari ja työmiehet
olivat reipasta ja taitavaa väkeä. Kun eräänä aamuna tulin Villa
Castaan, olivat norjattaret maihinnousupuvuissa.
— Hyvä, että tulit, sanoi Kirsten. — Onko rannassa venettä?
— Kyllä jätkät näkyvät olevan veneineen siellä.
— Meillä oli aikomus tulla Delfineen sinua hakemaan ja sitten lähteä
kaupunkiin.
— Minäkin olen menossa kaupunkiin hakemaan purjekangasta.
— Sitten menemme kaikki Delfinen veneellä, ehdotti Hildur.
— Kuinka vain Hildur tahtoo, sanoi Kirsten. — Minun äänivaltani kai
pian loppuu.
— Ole huoleti, Kirsten, me olemme sisaruksia. Mikä on minun, se on
myöskin sinun.
Lähdettiin rantaan. Hildur nousi Delfinen ja Kirsten vakavan ja
alakuloisen näköisenä jätkien veneeseen. Minunhan muodon vuoksi täytyi
mennä laivan veneellä. Löflundilla, joka toimi yhtenä soutajista,
kareili ivallinen hymy huulilla.
— Olemme menossa Norjan konsulinvirastoon, kertoivat naiset, kun olimme
tulleet Castilia Nuovaan, ja Kirsten jatkoi:
— Tänä päivänä toivon sen solmun aukeavan, joka sidottiin
Grangemounthissa. Olenhan kertonut, West, siitä päivästä, elämäni
kauneimmasta päivästä, jolloin minut pakotettiin vihille Oskar Bäckin
kanssa. Olen hiljaisuudessa, puhumatta asiasta sinulle, hankkinut
todistuksia. Jumala on minua auttanut niin pitkälle, että kuulustelu
tänään voi alkaa, ja rukoilen, että Hän minua auttaa loppuun saakka.
Norjan konsulin käskystä Bäck saapuu konsulinvirastoon tänään kello
kaksi.
— Sinun, West, täytyy myös tulla, ehkä tiedät jotakin, sanoi Hildur.
Huomautin, että Delfinen koko miehistö kelpaisi todistamaan, ja etenkin
yksi heistä, mutta eniten tiesin ehkä kuitenkin itse. Hildur tiesi myös
erään entisen laulajattaren, joka oli kotoisin Norjasta, mutta aikoja
sitten asettunut hedelmä- ja vihanneskauppiaaksi, niinikään tulevan
sinne. Hänellä kuului olevan paljon kerrottavaa.
Kun tulimme konsulinvirastoon, istui Oskar Bäck jo siellä, ja
kohta saapui myös laulajatar, jota Delfinen miehet kutsuivat
»hedelmäkeskukseksi».
Konsuli puolestaan katsoi voivansa hieroa sovintoa puolisoitten
välillä. Mutta kun laulajatar oli kertonut, mitä elämää Delfinessä oli
vietetty, ja laivan miehistö todistanut hänen kertomuksensa oikeaksi,
sanoi kapteeni Bäck olevansa valmis antamaan vaimolleen avioeron
määrätyillä ehdoilla. Päätettiin, että asia ratkaistaisiin kello
kuusi illalla, jolloin kaikkien nyt läsnäolleiden sekä norjalaisen
asianajajan tuli olla saapuvilla.
Kun sovittuun aikaan taas kokoonnuttiin konsulinvirastoon, sai
asianajaja sen lisäksi, mitä laulajatar aikaisemmin oli kertonut,
kuulla, että kapteeni Bäck oli salakuljettanut ja myynyt suuret määrät
kahvia, ja päälle päätteeksi hän sai tietää hänen trondhjemilaisesta
»siviiliperheestään».
— Jos herra toinen perämies on hyvä eikä ilmoita kotikaupungissa
yleiselle syyttäjälle kahviruljanssistani, virkkoi Bäck, — niin olen
valmis heti antamaan vaimolleni eron. Tietysti vaadin ja pyydän
muitakin täällä olevia vaikenemaan.
Kirstenkin pyysi kaikkia suostumaan miehensä anomukseen ja kunnian
kautta lupaamaan, etteivät ilmoita kenellekään tuosta kahvin
salakuljetuksesta.
— Jos kapteeni Bäck heti allekirjoittaa täydellisen suostumuksen
avioeroon, niin lupaamme kaikki pitää suumme kiinni kahviasiassa, sanoi
asianajaja.
Kapteeni allekirjoitti, mitä häneltä vaadittiin, kiitti ja lähti.
Asianajaja otti huostaansa loput.
Tultuamme Villa Castaan oli siellä kaksi Kirstenille osoitettua
kirjettä Trondhjemista. Toinen oli Sörenseniltä ja toinen rouva
Störrupilta. Edellinen oli kirjoitettu yhteisesti Kirstenille ja
Hildurille. Ukko ilmoitti tyttärilleen, että kapteeni Bäck, jonka
koiruudet olivat tulleet hänen korviinsa, ei enää jää Delfinen
päälliköksi. Myöskin Bäck oli saanut siitä tiedon. Vanhus kertoi huhun
tietäneen, että Hildurin ja lordin rakkaus olisi »lauhtunut» ja toivoi
sen loppuvan tykkänään. Hän kehoitti Kirsteniä heti hakemaan eroa
Bäckista. Priki Delfine on kohta valmis ja uuden veroinen.
»Lopuksi ilmoitan, että tänä päivänä tekemälläni lahjakirjalla olen
luovuttanut rakkaan prikini Delfinen rakkaalle toiselle tyttärelleni
Kirsten Störrupille, joka saa ottaa vastaan laivan samana päivänä,
jolloin tämä kirje hänelle saapuu. Kaikki laivan korjauksesta johtuvat
laskut suoritetaan Norjan konsulinviraston kautta, joten priki joutuu
Kirstenille velattomana. Tämän lisäksi saa hän nostaa mainitusta
virastosta 20 000 kruunua. Ensimmäinen tyttäreni älköön kadehtiko
Kirsteniä. Hildurhan perii koko omaisuuteni, jollei poikani Halvor
nouse kuolleista. Jos niinkin tapahtuisi, jää hänelle enemmän kuin
tarpeeksi. Toivon näkeväni teidät vielä tässä maailmassa.
Vanha isänne
Haakon Sörensen».
Rouva Störrup taas kirjoitti muun muassa, että hänen miesvainajansa
metsät puutavaran hintojen kohottua enemmän kuin toisen verran, olivat
melkoisessa hinnassa. Hän kertoi vielä, että Trondhjemissa liikkui
huhu, joka tiesi Sörensenin lahjoittaneen Madgalle Delfinen. Tätä tosin
ei uskonut kukaan; vaikka eihän tuo paljonkaan merkitsisi pohjattoman
rikkaan Sörensenin rahoissa. Ukko Sörensen, jolla ei ollut tapana avata
kirkon ovia, käy nyt joka pyhä Herran huoneessa.
»Kun hän jouluaattona oli kirkkomaalla laskemassa seppelettä vaimonsa
haudalle, hän oli pannut myös Kirstenin isän haudalle seppeleen. Huhun
mukaan Sörensen aikoo rakennuttaa säternilleen sanatorion. Syleile
Magdaa, Hilduria ja tuota suomalaista nuorukaista, jos hän vielä on
Delfinessä.