Naiset, lordi ja Seastarin miehistö jäivät Vittorioon, mutta minä ja
jätkät lähdimme linnan laivalla Cadiziin. Laiva jätti minut Delfineen.
Meidän oli jo luultu hukkuneen. Edellisenä päivänä oli käyty prikistä
kaupungissa, mutta siellä ei tiedetty mitään kohtalostamme. Oli myös
vähän arveltu, että mahdollisesti olisimme pelastuneet johonkin kaukana
ankkurissa olevaan laivaan. Magdaa oli ensin ollut vaikea lohduttaa.
Kapteeni Bäckiä ei asia kuulunut liikuttaneen. Laivan miehistö, etenkin
kokki, oli onnellinen pelastumisestamme.
Useat väylällä seisseet laivat olivat joutuneet tuuliajolle, Delfine
niiden joukossa. Se oli kulkenut vähän matkaa, mutta seisahtunut
sitten, kun ankkurien koukut, kynnettyään meren pohjaa, tarttuivat
sinisaveen. Suolaproomuja ei näkynyt laivojen vieressä. Espanjalaiset
eivät olleet uskaltaneet yrittääkään tänne sen jälkeen kun kaksi niistä
oli uponnut aivan laivojen sivulla. Sellaista lavantoa ei oltu nähty
miesmuistiin.
— Piru, kun sinä, West, narrasit minut tähän laivaan! huudahti Löflund
minut nähdessään. — Illalla voit kertoa, millaista espanjalaisten
laivassa oli.
Päivälliseksi oli kajuuttaherroille laitettu lihasoppaa ja piirakkaa,
ja miehistölle hernekeittoa ja tuoretta silavaa. Koska söin mieluummin
viimeksi mainittua ruokaa, aterioin miesten kanssissa Magda sylissäni.
Löflund sanoi:
— Tule sinä, pieni Magda, »Löölundin» syliin, jossa olet istunut
viimeiset neljä päivää, kun mammasi on istunut Westin sylissä lavanton
keinussa.
— Kita kiinni, hävytön penikka, muuten tulee tästä, sanoi timpermanni,
heristäen nyrkkiään Löflundin nenän alla. — Jollei meillä täällä
laivassa olisi hyvää kapteenskaa, niin elämä olisi täällä toisenlaista.
Ei täällä saataisi pannukakkuja eikä ylimääräisiä ruoka-annoksia, jos
ukko Bäckilla olisi määräämisvalta.
Kokki astui samassa sisään.
— Tässä on enemmän hernesoppaa, oikein paksua ja hyvää ja »plenty»
riskisti lihaa. Saako olla, toinen perämies?
Kun nousin ottamaan annokseni, sieppasi Löflund sillä välin Magdan
minulta.
— Olet istunut tarpeeksi papinpojan sylissä.
Lapsi pääsi karkuun ja juoksi kanssista. Minä kerroin syödessäni
lyhyesti, mitä oli tapahtunut sillä välin, kun Kirsten-rouvan kanssa
vierailimme Vittoriossa.
— Mitä tulee veneen särkymiseen, sanoi Löflund, — niin laskitte
varomattomasti laivan sivuun, eihän tuuli ja laine vielä silloin
käyneet niin rajuina.
— Leukalinkku umpeen, Kangas-Fiian poika! ärjäisi kokki.
— Sanoitko Kangas-Fiian poika, senkin turskansyöjä. Tästä saat — ja
samalla lensi hernekeitolla täytetty pilkkumi, joka oli tähdätty
kokin naamaa kohden, tämän käsivarsille, jotka hän oli ehtinyt nostaa
silmäinsä suojaksi.
Kokki seisoi muutaman sekunnin ajatuksissaan; sitten hän kysyi, ovatko
kaikki jo saaneet tarpeeksi. Ja ennenkuin hän oli ennättänyt saada
vastausta kysymykseensä, hän pani hernekattilan Löflundin päähän.
Onneksi ei keitto kuitenkaan enää ollut kuumaa. Kun timpermanni nosti
pois kattilan, purskahtivat kaikki nauruun. Hernekeiton tahrimat miehet
alkoivat nyt hieroa tappelua kanssissa, mutta siirtyivät timpermannin
kehoituksesta sittemmin kanssin etupuolelle. Siellä he tappelivat
kumpikin maansa tavalla, suomalainen nyrkeillä ja jaloilla, norjalainen
hampaillaan ja päällään, puskien kuin pässi. Kapteeni kertoi minulle
sen ikävän uutisen, että Delfine oli saanut pahan vuodon. Hän ja
ensimmäinen perämies aikoivat tämän johdosta keskustella timpermannin
kanssa.
— Mitä siitä timpermannin kanssa keskustelette. Jos laiva peloittavasti
vuotaa, mistä vielä on otettava tarkka tieto, niin sähköttäkää laivan
omistajalle.
Löflund ja kokki olivat juuri tehneet väliaikaisen rauhan ja istuivat
molemmat kantäkillä.
— Parasta on, kun heti lähden sähköttämään. Pankaa vene vesille ja
kaksi miestä veneeseen, sanoi kapteeni.
Tappelupukarit saivat peseytyä ja lähteä kapteenia viemään maihin. Pari
tuntia he viipyivät kaupungilla ja palasivat, kun kapteeni oli saanut
kyselyynsä vastauksen.
Menin kokkapuolelle ja ilmoitin, ettei äsken laivaan mätettyä suolaa
tarvitse tasoittaa. Tähän vastasi timpermanni, jolla oli tapana ajaa
miehistön asiaa, että olisi hyvä heti mättää suolaa kokkaan päin.
— Ei, suolaan ei kosketa, sen sijaan hiivataan ankkurien kettinkiä
sisään ja sitten pumpataan laivasta vesi pois.
— Niin, kyllä tässä saadaan pumpata yöt päivät, jahka se nyt tulee
täyteen lastiin ja purjeet päälle, sanoivat kaikki miehet yhdestä
suusta.
— Eikä meidän tarvitse pelätä keltaruttoa, sillä Rio Janeiroa ei tulla
näkemään, sanoi timpermanni.
— Kuinka niin? kysyin minä.
— Me uppoamme, kun on ensimmäinen myrsky merellä. Delfine sai liian
paljon voimistella Biskajassa maha täynnä. Nyt, kun se on saanut
raskaan lastin, alkavat seuraukset tuntua ja näkyä. Kun lavanto runteli
arvoisaa rouvaa, saimme yhtenä päivänä pumpata kaksi kertaa. Eukko
puhui totta silloin, kun läksin, ettei enää tässä maailmassa nähdä
toisiamme.
— Ja minunkin piti mönsträtä tähän uivaan ruumisarkkuun, valitti
Löflund.
Kun ankkurikettinkiä hiivattiin, ei kukaan ollut laulutuulella;
kettinki nousi miesten vaietessa. Kun kettinkiä oli nostettu niin
paljon kuin uskallettiin, alettiin pumpata. Vettä oli laivassa paljon,
vaikka se edellisenä päivänä oli tyhjennetty.
— Kyllä meidän täytyy tehdä protesti, kun aiotaan näin vuotavalla
laivalla lähteä merelle, sanoivat kaikki miehet.
Kun vesi viimein oli saatu pois, siirtyivät he kanssin etupuolelle
keskustelemaan.
— Hiivataan vielä vähän kettinkiä, saahan sen taas ulos, jos rupeaa
tuulemaan, minä sanoin.
Kun oli jonkin aikaa vielä hiivattu, komensin: jo riittää.
— Minkätähden kettinkiä nyt vähennettiin? kysyi Löflund.
— On kai jotakin tekeillä, vastasi timpermanni.
— Laiva viedään tokkaan korjattavaksi heti, kun suola on saatu pois,
sanoin minä.