täältä puuttuu -- vakuutti asessorin rouva. -- Noitten hyvien lääkkeiden
ja vahvistavan ruoan avulla toivon piankin saavani sinut jaloillesi
jälleen.
Rouva kantoi pojan, joka oli nukkunut, äitinsä luo vuoteeseen, noikkasi
ystävällisesti ja läksi.
-- Minä kyllä mielelläni menisin Kuusimäkeen huomenna jälleen -- sanoi
Gerda kotimatkalla.
-- Ja minä myöskin -- virkkoi Helka innokkaasti.
-- On tarpeeksi aivan, kun yksi erästään menee, nyt kun olemme nähneet,
mitä on tehtävänä -- sanoi äiti.
-- Nuo lapset olivat oikein sieviä, sitte kuin olivat puhtaaksi pestyjä.
-- Mutta kampaaminen ei suinkaan ollut erittäin hauskaa -- sanoi Helka
naurahtaen -- Gerdalla oli niin sopiva muoto, kun hän siihen toimeen
ryhtyi.
-- Nuorin lapsi oli hyvin siistimätön, mutta äiti otti asian niin
luonnolliselta kannalta, että minäkin sain paremmin rohkeutta.
-- Olin juuri varta vasten ottanut leveän talousesiliinan eteeni --
sanoi äiti -- kun lähtee köyhäin luo, ei milloinkaan saa loukata heitä
pyyhkäisemällä tuolia, ennenkuin istuu, sillä se osottaa ylenkatsetta.
Juuri se, että asetumme heidän kannallensa seurustellessamme heidän
kanssaan, ja annamme jotakin omasta itsestämme, samalla kuin annamme
heille apuamme, tekee heille avun kalliimmaksi ja helpommaksi ottaa
vastaan.
-- Niin, täällä se kyllä käy päinsä, mutta kaupungissa?
-- Tietysti siellä on toisin, siellä olot ovat toisenlaiset. Mutta jos
sydämmesi on altis auttamaan, ja tahtosi on hyvä, niin löydät aina
tilaisuutta ja parhaan tavan millä voit auttaa, ole vakuutettu siitä,
tyttöseni.
Gerda tarttui äitinsä käteen, sanoen: -- Tietääkö äiti, minä tahtoisin
hyvin mielelläni leikata lyhyiksi nuo valkoiset pellavatukat, siten
tulisi kampaamistyö paljon helpommaksi.
-- No siinä minun luullakseni ei mikään ole estämässä. Kas tuossa ovat
Eedit ja Ester, jotka lupasivat tulla meitä vastaan, ja tuolla kävelee
isä pitkin lehtokujaa; me tulemme varmaankin juuri parahiksi
illalliselle.
-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --
-- Sain kirjeen tohtori Bong'ilta eilen -- sanoi asessori seuraavana
päivänä. -- Hän on ollut katsomassa pientä raajarikkoa, johon
tutustuimme kävelymatkallamme.
-- Mitä hän sanoi Jannesta? -- kysyivät nuoret innostunein mielin.
-- Tohtori luuli, että poika voimistuisi melkoisesti, jos hän saisi
mallaskylpyjä ja voimakasta ruokaa.
-- Siihen heillä valitettavasti ei ole varaa -- tuumi Freedrik.
-- Ei, sen vuoksi olemmekin äiti ja minä päättäneet ottaa eukon ja pojan
joksikin aikaa tänne. Muija saattaa auttaa Piilin matamia puutarhassa ja
sillä välin hoitaa poikaa tohtorin määräyksen mukaan.
-- Sepä oli kovin hauskaa -- huusivat kaikki yhteen ääneen.
-- Oi kuinka hyviä isä ja äiti ovat! -- sanoi Freedrik.
Vielä samana päivänä lähti asessori köyhälle tuvalle, jossa raajarikko
asui, ja toi hänet äitineen Kerttulaan, jossa he vastaiseksi saivat
asettua tuvan takana olevaan kammariin. Lapset olivat kovin huvitetut
pienestä vieraasta ja istuivat tuntikausia hänen luonaan oppiaksensa
hänen tuohenpalmikoimistansa. Myöskin vanhemmat lapset menivät tuon
tuostakin häntä katsomaan, ja Janne viihtyi nähtävästi hyvin uudessa
ympäristössään.
-- Tuumaan lakkaamatta, miten voisimme saada pojan raajarikkoisten
kouluun Helsinkiin, -- sanoi Freedrik eräänä päivänä Helkalle, kun he
olivat marjoja syömässä puutarhassa. -- Hänestä varmaankin tulisi
taitava ammattilainen, jos hän saisi oppia jotakin.
-- Mitähän se koulunkäynti maksanee -- tuumaili Helka.
-- Siitä kyllä pian saa selvää, kun kirjoittaa johtajattarelle. Isä ei
luule, että kunta tällä haavaa voi auttaa, ja vanhemmilla on jo meidän
tähtemme tarpeeksi kustannuksia.
-- Se kyllä on tosi, mutta aluksi hänellä on hyvä täällä. -- Katsoppas,
sillä välin kuin olemme jutelleet, olen hänelle poiminut koppani täyteen
karviaismarjoja.
-- Ja minä olen vain syönyt -- sanoi Freedrik pahoilla mielin.
-- Minä olen kyllä poiminut suuhuni myöskin, oi miten hyviä nämä marjat
ovat!
Oli jouduttu nuorison hartaasti odotettuun marja-aikaan, ja Kerttulan
puutarhassa marjapensaitten oksat riippuivat marjoja täynnään.
-- Täällä on hyvä olla, olen kuin porsas pahnoissa -- huudahti Bruuno,
joka juuri kömpi esiin viinimarjapensaan alta, jossa hän ahkeraan oli
riipinyt tertun toisensa perästä noita heleänpunaisia marjoja.
Seuraavana päivänä tuli Freedrik Helkan luo, joka istui lukemassa
ruokasalissa. -- Nyt olen keksinyt, millä tavalla voidaan saada rahaa
Jannen koulunkäyntiin -- kuiskasi hän salavihkaa. -- Minä myyn
palkoveneeni Vihtorille, joka jo monta kertaa on aikonut ostaa
samallaisen itsellensä. Me suostuimme eilen illalla kaupasta.
-- Todellako! Mutta sinähän itse niin mielelläsi käytät palkovenettä.
-- Se kyllä on tosi, mutta näetkös, voinhan kuitenkin päästä merelle
veneissäkin. Palkovene on omani, ja minä saan tehdä sillä mitä itse
haluan. Tule mukaani rantaan, minä menen sitä vähän puhdistamaan, sillä
huomenna jo on Vihtori luvannut tulla sitä noutamaan.
Helka oli heti valmis, ja he läksivät yhdessä Jooseppi kalastajan tuvan
vieressä olevaan venetalaaseen, johon tuo soma alus oli vedetty.
-- Sillä välin kuin sinä venettäsi puhdistat, minä käyn katsomassa
sokeaa Leenaa -- sanoi Helka. Oli aina hauska käydä kalastajan mökissä.
Sokea muija istui siellä kudin kädessään niin iloisena ja lempeänä kuin
auringonpaiste, ja aina hän kertoi jonkun hauskan kertomuksen rikkaan
muistonsa tyhjentymättömästä varastosta. Hän osasi myöskin lauluja ja
satuja äärettömän paljon vanhan vanhoista ajoista asti. Kun istui hänen
luonaan ja näki hänen sammuneen katseensa, niin oppi kiittämään Jumalaa
näöstä, terveydestä ja monen monesta hyvästä lahjasta.
-- Kummallista on nähdä, miten hyvin Leena löytää joka paikkaan täällä
huoneessa -- sanoi Helka, kun muija nousi istualta ja otti lankakerän
seinäkaapista.
-- Kyllä minä jotakuinkin hyvin osaan täällä huoneessa liikkua --
vastasi sokea ilomielisellä tavallaan. -- Minä kiitän Jumalaa joka päivä
siitä, että hän on asettanut kaikki niin hyvin minulle. Ainoa suruni on
etten enää saata lukea; sitä tein ennen aina niin mielelläni. Ukkoni ei
ole oikein luvuntaitava, vaikka hän kyllä pyhinä koettaa tavata saarnan
kirjasta.
-- Saisinkohan minä lukea Leenalle vähän? -- sanoi Helka ujosti. -- Luen
usein ääneen äidilleni, kun hänellä on päänsärkyä.
-- Kyllähän se olisi kovin hauskaa, mutta siitä tulisi paljo vaivaa
neidille -- kursaili Leena. -- Asessorin rouva on myöskin niin hyvä ja
lukee välistä minulle.
-- No sitte minä pyydän tädiltä kirjoja, kun tänne toiste tulen, että
saan lukea Leenalle.
-- On minulla täällä sekä virsikirja että Uusitestamentti -- vastasi
muija innokkaasti ja kiirehti ottamaan alas kirjat vuoteen yläpuolella
olevalta hyllyltä.
-- Lehtien välissä on vielä vanhat merkkini siitä ajasta, jolloin olin
näkevä ja saatoin itse lukea.
Helka aukasi hartaasti Uudentestamentin kannet ja luki puoli-ääneen
lukujen päällekirjoituksia.
-- Markuksen evankeliumin kymmenennessä luvussa puhutaan niin kauniisti
siitä, miten Jeesus paransi sokean -- sanoi vanha Leena, joka melkein
osasi raamattunsa ulkoa. -- Sitä paikkaa minä mieluimmin tahtoisin
kuulla.
Sillä aikaa kuin Helka verkalleen luki mainittua kertomusta, täyttyivät
kuulian silmät kyynelillä, jotka vähitellen vierivät alas hänen
kurttuisille poskillensa ja vielä hänen ristissä oleville käsillensä.
-- Leena itkee -- sanoi Helka ihmetellen ja laski kirjan pöydälle.
-- Ilosta vain, pikku neiti, oli niin hauska kuulla noita kalliita
sanoja. Ja sitte ajattelin sitä hetkeä, jolloin Vapahtaja sanoo myöskin
vanhalle Leenalle: _Ole näkevä!_
-- Voi, kun ei Jeesus enää käy ympäri täällä maailmassa sairaita
parantamassa -- ajatteli Helka.
Mutta tuntui siltä, kuin vanhus olisi voinut lukea hänen ajatuksensa,
sillä hän lausui: -- Tuolla ylhäällä ei ole mitään yötä, siellä tulevat
kaikki näkeviksi.
-- Halajaako Leena täältä pois? -- kysyi Helka hiljaa.
-- Odotan tyytyväisenä Herran kutsua -- vastasi vanhus. -- Kiitoksia
nyt, pikku neiti, lukemisesta.
-- Tulen taas toiste -- lupasi Helka sanoessaan hyvästi.
Kun hän tuli ulos, oli Freedrik juuri valmistanut työnsä ja katseli
hellästi valkoiseksi maalattua palkovenettänsä. -- Vihtori kyllä tulee
tyytymään tuohon -- sanoi hän, ja pieni kaipauksen huokaus nousi hänen
rinnastaan, kun he läksivät kulkemaan kotiinpäin.
Heidän poissa ollessaan oli Lotta täti tullut Kerttulaan ja verannalta
kuului iloista puhetta.
-- Lotta täti on ostanut kolme koppaa Jannelta ja maksanut kaksikymmentä
viisi penniä kappaleesta -- huusivat lapset.
-- Hän näkyy olevan näppärä poika -- sanoi neiti Furumark
tarkastellessaan pieniä tuohikoppia, jotka hän oli ostanut.
-- Ehkä hänestä voi sukeutua jotakin kelvollista.
-- Kyllä, jos hän vain saa apua -- sanoi Freedrik. Sitte hän kääntyi
isän puoleen, sanoen vähän hiljaisemmalla äänellä: -- Olen myynyt
palkoveneeni; siitä tulee sievä summa Jannen kasvatukseksi.
-- Oletko tarkoin ajatellut tuota asiaa? -- asessori laski voimakkaasti
kätensä pojan olalle. -- Sinä teet suuren uhrauksen, sillä niin kalliita
kapineita ei helposti saa uudestaan.
Freedrik katsoi levollisesti isäänsä. -- Minä en ole päätöstäni katuva
-- vastasi hän.
-- Sitte, poikaseni, olen sinuun tyytyväinen!
-- Mitä salaisuuksia isällä ja Freedrikillä on? -- kysyi Meeri, pistäen
uteliaana pienen pystynenänsä esiin isänsä olan yli.
-- Me olemme salaliitossa Jannen tulevaisuuden hyväksi. Freedrik on
juuri tänään pannut ensimmäisen perusrahan hänen koulunkäyntinsä
varalle.
-- Oikein ilosanoma! -- huusi Meeri.
-- Minä sen kyllä tiesin -- sanoi Helka.
-- Minun säästölaatikossani on myöskin muutamia markkoja, jotka minä
sain keväällä syntymäpäivänäni; rakas eno, käytä myöskin ne jollakin
tavoin Jannen hyväksi.
-- Sen kyllä teen, tyttöseni!
-- Meidän pitäisi kaikkien yhtyä auttamaan Jannea -- kehoitti Meeri. --
Minä lupaan antaa kolmannen osan viikkorahoistani aina jouluun asti.
-- Hyvä, hyvä, lapsukaiseni! Minua ilahuttaa, että jokainen olette
valmiit kieltäytymään hoidokkaanne hyväksi jostakin esineestä, mistä
teille voisi olla hauskuutta. Mutta ennenkuin ryhdymme tähän yritykseen,
tulee meidän muistaa, että raajarikkoisten koulukurssi ei lopu yhdessä
lukukaudessa eikä vuodessakaan. Hyvä on alkaa kunnollisesti, mutta vielä
parempi, jos on kestävyyttä viedä alotettu päätös hyvään loppuun. Jannen
koulunkäynti tulee tuottamaan teille vielä monta kieltäymystä --
oletteko valmiit niihin vielä tulevaisuudessakin?
-- Olemme -- vastasivat kaikki yhteen ääneen.
-- Antakaa minun pitää huolta vaatteista ja muusta sellaisesta, jota
mahdollisesti tarvitaan -- sanoi Lotta täti, jolla aina oli antelias
käsi.
-- Täti kulta, sinä tahdot tulla hänen hyväksi haltiattareksensa!
-- Hyvin mielelläni, mutta teidän kaikkien turvatiksi hän kuitenkin
jääpi. -- Mutta tiedättekö, minkä vuoksi minä nyt oikeastaan olen täällä
tänään? -- Kutsuakseni teitä kaikkia tulemaan leikkuujuhlaan tuorstaina.
Sehän on vanha tapa Santaniemessä, kuten muistanette, että
leikkuupäivänä juhlitaan.
-- Oi miten hauskaa, miten hauskaa! -- huusivat Helka ja Meeri
yhtähaavaa.
Lotta täti hymyili tyytyväisenä. -- Tervetultua siis miehissä! Mutta nyt
minun täytyy lähteä kotiin leipomaan sata rusinapallukkaa pitoja varten.
Leikkuujuhla Santaniemessä.
Tuorstai-aamuna tuli Lotta-tädiltä pieni kirje, jossa hän pyysi Meeriä
ja Helkaa tulemaan heti suuruksen jälkeen auttamaan häntä illanviettoa
varten. -- Sitä paitsi -- kirjoitti hän -- olette jo vanhan lupauksen
mukaan sitoutuneet jäämään kerran luokseni yöksi, jotta saisitte nukkua
viheriässä makuuhuoneessa; olkaa siis valmiit jäämään, sillä enpä aio
laskea teitä pois, ennenkuin aamulla.
Meeri huudahti ilosta; aina tuo hyvä Lotta täti ajatteli, miten hän
saattaisi muille valmistaa iloa.
Tytöt laskivat pitoja varten otettavat vaaleat puserot vähäiseen koppaan
ja lähtivät sitte matkaan. Tultuansa perille Santaniemeen, näkivät he
siellä kaikki jo vilkkaassa häärinässä. Puutarhuri haravoi käytäviä ja
puhdisti kukkapenkereitä, keittäjä valmisti kermajäätelöä, ja
taloudenhoitaja vatkasi pannukakkutaikinaa. Paitsi naapureita,
Kerttulalaisia, oli nimittäin myöskin provastin perhe ja useita muita
pitäjäläisiä kutsuttu ottamaan osaa suuriin leikkuupitoihin.
Keskellä hyörinää näkyi emäntä itse järjestämässä ja johtamassa. --
Tervetultua, tervetultua, lapseni -- sanoi hän tyttöjen tullessa suureen
kyökkiin. -- Tulette juuri "kreivin aikaan", Liinalla on tässä teitä
varten kaksi valkoista vyöliinaa, ja minä annan teille oitis työtä.
Meeri saa laittaa kuntoon nämät kaakkulaatikot ja pikku Helka saa
kuumalla vedellä irroittaa mantelinkuoret; monta kättä tekee joutuisaa
työtä.
Tytöt sitoivat leveät vyöliinat eteensä ja ryhtyivät reippaasti
osotettuun työhön; heille tuntui huvittavalta työskennellä tässä
mallikelpoisessa kyökissä, jonka seinillä kupariastiat kirkkaina
kiilsivät. Taloudenhoitaja Liina, joka oli ollut monta vuotta
Santaniemessä, näytti heille ystävällisesti, mitä heidän tuli tehdä, ja
kaikki kaakku- ja leivoslaitokset näyttivät niin herkullisilta ja
hauskoilta, että tämä oli Helkan mielestä ikäänkuin työskentelemistä
ruoanlaittokoulussa. Kun kaikki laatikot oli pantu uuniin ja pannut,
sekä kastrullit puhdistettu, "ottivat he lupaa itsellensä", kuten Lotta
täti sanoi, sekä istuivat ruokasaliin ja rupesivat syömään jäätelöä,
jota heitä varten oli asetettu suuret annokset ruokasalin pöydälle.
Sitte he sitoivat kukkavihkoja kaikkiin kukkamaljoihin, mitä talossa
oli, sekä monenlaisiin vateihin, ja sitte juoksivat suureen
kuivauslatoon katsomaan, kuinka sievästi pehtori oli sen pukenut
kuusilla ja köynnöksillä, jotka kulkivat pitkin seiniä; ja oven
yläpuolelle hän oli asettanut kirjavia lippuja.
Tytöt olivat sitte yhä ahkerassa toimessa. Hätimmiten syötyänsä
päivällistä, olivat he avussa, kun herkulliset hedelmät asetettiin
suuriin lasivateihin illallista varten. He valitsivat itsellensä
kukkavihkoja rintaan ja pukivat juuri yllensä puhtaita puseroja, kun
kuulivat Lotta tädin huutavan iloisesti: -- tervetultua!
-- Meikäläiset varmaankin tulivat -- sanoi Helka ja kiirehti ulos, mutta
seisahtui hämmästyneenä ovelle, kun näki ihan vieraan herran etehisessä.
-- No hyvänen aika, Heikkihän se on -- huusi Meeri ihastuneena ja
syöksyi kädet oikoisena nuoren miehen luo, joka tuttavallisesti kietoi
käsivartensa Lotta tädin hartioiden ympäri.
Niin, siinä oli todellakin Heikki Furumark, Lotta tädin rakastettu
veljenpoika, joka ihan odottamatta oli tullut Santaniemeen lyhyeksi
aikaa. Hän ei kirjoittanut edeltäpäin, sillä hän tahtoi tehdä tädilleen
odottamattoman ilon, ja nyt oli todellakin kahdenkertaisesti
iloitsemisen syytä tässä vanhassa talossa. Yht'äkkiä valmistettiin
pöydän toiseen päähän päivällinen tälle rakkaalle matkustajalle; ja
sitte vähitellen rupesivat kutsutut vieraat tulemaan toinen toisensa
perästä, joten niitä vilisi kuten mehiläispesässä sekä sisällä että
pihassa, jossa leikkuuväki parhaisiin vaatteisiinsa puettuna seisoi.
Kellon lyödessä neljä astui Lotta täti Heikin käsivarteen nojautuneena
ulos portaille, ja tervehti iloisesti oikealle ja vasemmalle, jonka
jälkeen he kahden viulun soidessa kulkivat koko joukon etupäässä
koristettuun juhlahuoneeseen. Komealta näytti suuri kuivinhuone, ja
juhlallinen tunnelma vallitsi siellä, kun kunnianarvoisa emäntä astui
esiin lehdillä koristetun kynttiläruunun alle ja lausui kokoontuneelle
yleisölle seuraavaan tapaan:
-- Jumala kaikkivaltias on antanut minulle runsaan laihon, jonka ahkerat
kädet ovat kaataneet, ja kykäs kykkään vieressä todistaa siitä
siunauksesta, mikä on tullut minun osakseni. Kiitollisuudeksi
ahkeruudestanne olen tänään tahtonut koota teidät ilojuhlaan. Teitä,
uskollisia palvelioitani, jotka olette olleet viljaani korjaamassa,
kehoitan minä nauttimaan, mitä hyvästä sydämmestä tänään teille
vieraanvarana tarjoan tyytyväisyyteni osotteeksi työnne tuloksesta.
Toivon, että te tänään sekä nuoret että vanhat huvittelette oikein
sydämmen pohjasta.
Asessori Bergendahl kohotti kätensä ja huusi: -- Eläköön aina rakkaus ja
rauha työnantajan ja työväen välillä, eläköön! -- Viulunsoittajat
soittivat marssin ja asessorin taluttamana kulki Lotta täti salin ympäri
kertaalleen, ja väen mielestä hän oli niin komea, kaunis ja hyvä kuin
kuningatar. Heikki vei pruustinnaa ja Freedrik äitiänsä, Vihtori talutti
Gerdaa ja Bruuno Helkaa, ja viuluniekat vinguttivat viuluansa niin, että
hiki valui otsasta, kunnes jokainen, ukosta nuorimpaan lapseen asti, oli
kulkenut salin ympäri.
Sitte seurasi kahvin juonti. Kaksi pitkää pöytää oli katettuna; Meeri ja
Helka pitivät tarjoilian virkaa toisen pöydän ääressä ja taloudenhoitaja
toisessa, jossa ukkoja, akkoja ja lapsia runsaasti kestittiin. Tämä oli
ohjelman ensimmäinen osa, ja nyt seurasi piiritanssia ja leikkiä, jota
jatkui niin pitkälle kuin vain halutti. Siinä pyörivät vanhat eukot
vanhojen ukkojen kanssa tunti tunnin perästä väsymättä. Kerttulan
nuoriso sekä Vihtori ja Elma ottivat myöskin iloisesti osaa
piiritanssiin. Useimmiten Vihtorin kaunis ääni johti laulua. Heikki
sitävastoin istui nurkassa katselemassa iloa. Hän kyllä mielellään
tahtoi nähdä muitten riemuitsevan, mutta kun Freedrik pyysi häntä
piiriin, sanoi hän leikillisesti, että silloin syntyisi karhuntanssia.
Viimein kuitenkin, kun Gerda seisahtui hänen eteensä kurkottaen kätensä
hänelle, ei hän voinutkaan vastustaa, vaan meni pyörielemään hänen
kanssaan iloisesti.
Meeri kuiskasi Helkalle, että Heikin ja Gerdan väli aina oli ollut
erittäin hyvä; pieninä ollessaan olivat he nimittäneet toisiansa "pikku
vaariksi" ja "pikku muoriksi", eikä vanha rakkaus ruostu.
Jenkkaa ja purpuria tanssittiin myöskin. Helkalle oli uutta nähdä, miten
vakavasti kansa kävi tähän toimeen. Tanssioitten rautanauloilla
varustetut korot kopsahtivat tahdinmukaisesti lattiapalkkia vastaan,
ikäänkuin varstanlyönnit riihtä puidessa, eikä ainoatakaan hymähdystä
näkynyt heidän huulillaan, huvi oli ikäänkuin tosi työtä, ja sitä täytyi
tehdä oikein juurta jaksain.
Tanssin ja leikkien välillä juotiin virkistykseksi vaahtoavaa kotona
valmistettua kaljaa, ja kun viulunsoitto lakkasi ja väki poistui
seinänvierustoille istumaan vähän levähtääkseen tanssin perästä,
tarjottiin kukkurallisista vadeista pannukaakunpaloja ja suuria
nisuvoileipiä, joiden päällä oli juustoa ja lihaa. Kun Lotta täti piti
pitoja, olivat vieraanvarat runsaat kaikin puolin. Koko ajan oli emäntä
itse saapuvilla; hän katsoi, että jokainen sai tarpeeksi osaa antimista,
ja sillä välin hän jutteli vieraittensa kanssa. Keskellä vilinää hänen
komea vartalonsa yhäti näkyi milloin missäkin päin, ja ystävällinen
hymyily riitti häneltä jokaiselle.
Kellon lähetessä kymmentä lakkasivat viulunsoittajat soittamasta ja
tanssi taukosi. Lotta täti astui taas lattian keskelle ja kiitti hyvästä
seurasta. Tämä oli viittaus siihen, että oli aika lähteä, ja sillä välin
kuin väki tunkeusi sanomaan hyvästi emännälleen, oli Vihtori pannut
toimeen ilotulituksen. Auringoita, tähtiä ja säkenöitseviä raketteja
näkyi vieraille, kun he valaistusta juhlasalista astuivat ulos hämäränä
elokuun-iltana. Tämä oli kaunis näkö, ja Lotta täti, joka piti paljon
tuollaisista odottamattomista huvituksista, oli varsin ihastuksissaan;
vieraat katsoivat sitä melkein kuin jotakin taikatemppua.
Kun talon alustalaiset kaikki olivat lähteneet kotia päin, tarjottiin
illallista ylhäällä suuressa ruokasalissa, jossa Lotta täti yhäti
väsymättömän hyväntahtoisena piti emännyyttä valosta, hopeasta ja
kristallista säteilevän pöytänsä ääressä. Vihtori, joka ei milloinkaan
unohtanut olla kohtelias, kantoi ruokaa lautasilla sekä vanhoille että
nuorille. Aina oli hänellä lasi, lautanen tai veitsi tai haarukka
käsissään, kun hän juoksenteli edestakaisin.
-- Onnellinen hän -- sanoi Heikki hiljaa Gerdalle -- mitäpä
antaisinkaan, jos voisin liikkua niin sujuvasti kuin Vihtori. Ujous on
vaivannut minua aina lapsuudesta asti, ja minun karhumaiset liikkeeni
loukkaavat kyllä niitä, joiden kanssa olen tekemisissä, sen tiedän
varmaan.
-- Ei käytöksesi ainakaan loukkaa vanhoja ystäviäsi -- sanoi Gerda
katsoen vilpittömällä luottavaisuudella häneen. -- Vihtorilla on nyt se
lahja, mutta sinulla on niin monta muuta, joita me kaikki ymmärrämme
arvossa pitää. On niin hauskaa, kun taas saamme pitää sinua, Heikki
hyvä, kotona!
-- Kiitoksia niistä sanoista, Gerda! -- Heikin viisaat, ruskeat silmät
säteilivät. -- Etkö halua mitään, Gerda, siellä on niin maukkaita
hedelmiä jälkiruoaksi?
-- Kyllä, tuoppas minulle päärynä ja muutama keltainen luumu, ne ovat
kovin hyviä -- sanoi hän, ja tuo roteva nuorukainen lähti pois. Hän oli
ujo kuten poikanen, mutta voimakas ja vakava kuten kypsynyt mies, ja
Gerda katsoi ihaellen hänen jälkeensä.
Kohta illallisen päätyttyä käskettiin ajaa vaunut esiin, ja kaikki
vieraat sanoivat hyvästi, paitsi Meeri ja Helka. -- Minun pikku
apulaiseni -- sanoi Lotta täti, -- jäävät tänne yöksi, kuten on
suostuttu, ja saavat maata ihailemassaan viheriässä kammarissa. -- Tämä
sijaitsi vieraskammarin ja emännän huoneen välissä ja oli pieni sievä
huone, jonka seinät olivat meriviheriät, uutimet raskaasta viheriästä
silkistä ja tuolien päälliset samoin viheriästä kirjaillusta
silkkikankaasta. Pukeumapöydän yläpuolella riippui peili, jonka kehykset
olivat komeasti veistoksilla koristetut, ja kapealla pöydällä oli
hopeainen neulavati ja koko joukko hajuvesipulloja. Molemmissa
mahonkisängyissä oli viheriät silkkipeitteet ja viheriät silkki-uutimet,
jotka putoilivat syviin laskoksiin verhoten vuoteet muinais-ajan tapaan.
Kaikki siellä sisällä oli Lotta tädin iso-äidin aikaista, ja koko
huonekaluston oli tämä tuonut mukanaan ranskalaisesta kodistaan.
Vähäisen, erilaisilla puulajeilla koristetun piirongin yläpuolella
riippui seinässä hänen kuvansa nuoruuden ajoilta; pastellimaalaus, joka
esitti nuorta ihanaa naista, jolla oli puuteroitut hiukset ja kaulassa
jalokivikoriste. Sormi huulillaan näytti hän salavihkaa, mutta
veitikkamaisesti katselevan noita kahta pikku tyttöä, jotka nyt
riisuivat yltänsä juuri saman pöydän ääressä, missä hän oli pukenut
itseänsä hovitanssiaisiin.
-- Täällä minä makaan seitsemän untuvapatjan päällä kuten prinsessa,
joka sittekin tunsi herneen selkänsä alla! Se vaan on erotus, etten minä
tunne mitään hernettä. Eikö olekkin täällä komeaa, Helka? Kun makaan
tässä huoneessa, ajattelen aina iso-äiti Etienne-vainajata, ja sitte
minä olen kuulevinani, kuinka täällä napsuu joka nurkassa. Vanhat
muistot, näes, kulkevat ympäri aaveilemassa hämärässä.
-- Hui, oikeinhan sinä minua pelottelet!
-- Sinä pieni hupakko, sehän juuri on hauskinta asiassa, että saamme
maata itse Santaniemen kummitushuoneessa -- vastasi vallaton serkku. --
Eikö meillä ole ollut hauskaa tänään? Minä saattaisin puhua vaikka
kuinka paljon tänä iltana, ellen olisi niin hirveän uninen. Hyvää yötä,
nupukka, uneksi -- iso-äidistä! -- Meeri kääri kahisevan silkkipeitteen
ympärilleen, kääntyi seinään päin ja nukkui jo samassa tuokiossa.
Mutta Helka ei saattanut nukkua. Hänen ajatuksissaan häälyi kaikki, mitä
hän oli nähnyt ja kokenut päivän kuluessa, ja serkun leikilliset sanat
"kummitushuoneesta" kaikuivat vielä hänen korvissaan. Ne kuuluivat niin
kamalilta, ja Helka tunsi itsensä levottomaksi. Hänpä sitä paitsi makasi
ensi kerran vieraassa paikassa, ja joka ääni, mikä kaikui hänen
korviinsa, tuntui vieraalta ja kummalliselta yön hiljaisuudessa.