V.

Vihollisen etummaiset rivit olivat jo ehtineet alas joelle, kun

suomalaisten vasemmalta siiveltä alkoi muskettituli räiskyä heitä

vastaan. Tuota pikaa kääriytyi porilaisten joukko ruudinsavuun ja

taistelun melskeeseen. Essen tempasi itsekin eräältä jalkojensa juureen

kaatuneelta sotilaalta musketin ja alkoi ampua vihollista, joka

suomalaisten tulesta huolimatta tunkeusi yhä lähemmäs.

"De la Barre on ratsuväen kanssa jättänyt taistelutantereen", kuuli

Essen selkänsä takana kapteeni Hinnelin huohottavalla äänellä lausuvan.

"Se roisto, ranskalais-kerskuri!" vastasi siihen jonkun toisen raivosta

käheä ääni.

"Ainoastaan kaksi eskadroonaa Turun rakuunoita ei ole totellut hänen

käskyään", jatkoi Hinnel. "He hyökkäävät juuri joelle."

Vasemmalta kuuluikin ruudinsavun ja lumituiskeen seasta suomalaisten

ratsumiesten sitten kolmikymmenvuotisen sodan tavallinen hyökkäyshuuto:

"Hakkaa päälle! Hakkaa päälle" sekä tuttua maankamaran tärinää, joka

syntyy aina ratsuväen täyttä karkua hyökätessä.

Tällä välin oli myöskin oikean siiven ratsuväki, jonka oli määrä

suojella jalkaväkeä venäläisen hevosväen hyökkäyksiltä, lähtenyt

joko de la Barren käskystä tai muutoin tämän esimerkkiä seuraten

ainuttakaan laukausta ampumatta peräytymisretkelle. Siitä tiedon

saatuaan ja voimatta sitä enää estää, komensi raivostunut Armfelt

sytyttämään tuleen Napuenkylän talot ja hirsivarustukset, suojatakseen

siten jalkaväen oikeata kylkeä. Samalla lähetti hän käskyn kaikkien

joukkokuntien päälliköille, että pitkin rintamaa oli käytävä

pajunettihyökkäykseen joen yli pyrkivää vihollista vastaan.

"Hoi! pojat, pajunetit tanaan ja eteenpäin mars!" huusi Essen Armfeltin

käskyn saatuaan, paljasti miekkansa ja syöksyi itse ensimäisenä joen

äyrästä alas. "Eteenpäin myrskyä ja verivihollista vastaan!"

Rajusti hurraten syöksyivät porilaiset vihollisen tulesta huolimatta

eteenpäin. Ne pari eskadroonaa Turun rakuunoita, jotka muuatta hetkeä

aikaisemmin olivat hyökänneet joelle, olivat tällä välin urhoollisen

taistelun jälkeen tulleet kokonaan hajotetuiksi ja vihollinen oli yhä

enemmän lähentynyt suomalaisten vallitsemaa rantaa. Niin itsepäisesti

kuin venäläiset usein saattoivatkin edetä kuulatuiskussa, niin

suomalaisten pajunettihyökkäystä he eivät koskaan kestäneet, sillä

siinä oli aina jotakin silmittömästi läpitunkevaa ja raivokkaasti

musertavaa, ikäänkuin tuo sukupolvi sukupolvelta periytynyt ja veriin

syöpynyt viha tämän maan ainaista viljelyksen tallaajaa vastaan olisi

noissa hyökkäyksissä saavuttanut huippukohtansa. Ja vallankin tällä

kertaa oli suomalaisten rynnäkössä niin hillittömän murtavaa, että

vihollisen rivit heti ensi rysyssä joutuivat epäjärjestykseen ja

alkoivat peräytyä, ja ruhtinas Galitzin kertoi myöhemmin, ettei hän

ollut kokenut niin raivokasta tappelua sitte Pultavan päivien.

Koko kymmentuhatmiehinen venäläisten jalkaväki joutui tuossa tuokiossa

epäjärjestykseen ja alkoi villin sekasorron vallassa paeta takaisin

joen pohjoispuolisille vainioille ja niityille. Jyrisevin voittohuudoin

ajoivat heitä suomalaiset takaa ja valtasivat kymmenen vihollisen

kanuunaa, jotka tämä paetessaan oli kuitenkin ehtinyt häthätää naulata.

Mutta kesken tätä suomalaisten voitokasta takaa-ajoa saapui Armfeltille

sanoma, että vihollisen ratsuväki oli kiertänyt palavan Napuenkylän ja

varustausi parasta aikaa hyökkäämään suomalaisten selkään. Ja samalla

ilmotettiin toisaalta, että kasakat olivat pohjoispuolisen metsän

kautta tehneet suuren kierroksen ja lähenivät nyt suomalaisten vasenta

kylkeä. Essen porilaisineen ja Peldan-veljesten johtamat talonpojat,

jotka puutteellisista varustuksistaan huolimatta olivat uljaasti

ottaneet osaa taisteluun, saivat käskyn kiiruusti kääntyä näitä

viimemainittuja vastaan. Itse Armfelt vei muun jalkaväen takaapäin

uhkaavaa vihollista vastaan.

Raivokas hyökkäys kasakoita vastaan päättyi siihen, että nämä villisti

kirkuen ja ohjakset löysinä pakenivat kirkonkylää kohti oleville

kummuille, jossa he alkoivat ryöstää sinne jätettyjä talonpoikain rekiä

sekä keihästellä yksinäisiä pakoretkelle harhautuneita suomalaisia.

Kun Essen komensi joukkonsa pysähtymään, saattaakseen sen uudelleen

täyteen järjestykseen, tunsi hän äkkiä jaloissaan omituista

herpoutumista. Vasta nyt huomasi hän, että molemmat saapasvarret

olivat repelöityneet ja verissä. Hän oli siis juuri päättyneessä

temmellyksessä saanut karpiininkuulan kumpaankin jalkaansa. Hän

istuutui kaatuneen kasakkahevosen kyljelle, veti saappaat jalastaan ja

reväisten kaulahuivinsa kaistaleiksi antoi lähimmän miehen sitoa haavat.

Tuskin oli sitominen suoritettu ja saappaat suurella vaivalla saatu

takaisin jalkaan, kun lumituiskun seasta alkoi paukkua kiivas

muskettituli ja kuulat vinkua heidän ympärillään. Vihollisen jalkaväki

oli nimittäin tällä välin saanut hyvän tilaisuuden järjestyä sekä

läheni uudelleen suomalaisia.

Armfelt oli juuri lyönyt ratsuväen hyökkäyksen takaisin, saaden siis

samalla palata joen yli jalkaväkeä vastaan. Kuin yltyvä tulvavesi

saarsi ylivoimainen vihollinen suomalaisten harventuneet joukot.

Venäläisten kuulat, lumituisku ja kitkerä savu palavista Napuen

ja Laurolan taloista löivät vasten suomalaisia, jotka paikaltaan

väistymättä epätoivon vimmalla taistelivat lähes joka puolelta

päälletunkevaa vihollista vastaan.

Essen komensi ampumaan, mutta ainoastaan harvat piilukot antoivat tulta

ja hänen lähellään seisovat upseerit ilmottivat, että miehiltä puuttuu

patruunia.

"No siispä pajunetit tanaan ja eteenpäin mars!" huusi hän ja

yritti kohoamaan seisoalleen. Mutta kun haavottuneet jalat eivät

totelleet hänen tahtoaan, komensi hän kaksi miestä taluttamaan

itseään kainaloista ja niin mentiin eteenpäin verisessä lumessa,

yli kaatuneiden ja haavottuneiden, kuulien joka puolella soittaessa

kaameata säveltään.

"Eteenpäin, Jumala kanssamme!" hoputti Essen käheällä äänellä, ja

kun toinen hänen taluttajistaan viholliskuulan satuttamana kaatui

nurinniskoin, käski hän toisen tarttua pajunettiinsa ja hyökätä

eteenpäin, koettaen yksinään miekkaansa nojaten pysytellä pystyssä.

Mutta jalkoja särki armottomasti, niin että hänen oli pakko laskeutua

lumeen polvilleen. Miekan pisti hän eteensä kinokseen ja ryhtyi

ampumaan pistooleillaan.

Suomalaisia kohtaloita Historiallisia kertomuksia III · 第 10 / 11 题