"Houkkamainen!"
"Kuvittelette, kenties, että Traill palaa jälleen takaisin teidän
luoksenne, — niinkö? Vakuutan teille, etten seisoisi nyt tässä, jos
sellainen mahdollisuus olisi olemassa."
Tytön polvet vavahtelivat. Hän tunsi mieltään kuvottavan.
"Kehoittiko Jack teitä tulemaan?" hän kuiskasi.
"Taivas! Ei. En usko, että hän voisi koskaan menetellä siten. Mutta
minä arvaan, että hän on rakastunut; miss Standish-Roe — kaunis Coralie
— on lumonnut hänet. Siksi minä sanoin, että hän ei palaa enää teidän
luoksenne."
"Minkätähden te siis tulitte tänne?
"Minä, — miksikä en olisi tullut? Minä uskoin, ilmeisesti väärin,
että te melkeinpä piditte minusta. Kun te sallitte minun palata tänne
illallisen jälkeen, niin minä olin varma siitä. Ajattelin, että — koska
te olette menettänyt Traillin, niin — —. Totisesti, en ymmärtänyt,
miksikä te pitäisitte minua häntä huonompana."
Sally kätki kasvonsa käsiinsä ja hänen hartiansa vavahtelivat.
"Oh, niin, — minä huomaan nyt erehtyneeni," jatkoi Devenish kevyesti.
Hänen intohimonsa oli nyt tiessään. "Olen pahoillani. En minä
tarkoittanut loukata teitä." Hän siirtyi ovelle. "Minä — minä luulin
teidän ymmärtävän minun ajatukseni."
Tyttö vaipui tuolille, tohtimatta edelleenkään näyttää kasvojaan. Häpeä
— syvin häpeän tunne — riehui hänen veressään.
"Niin, toivon vain teidän antavan anteeksi — minun tietämättömyyteni.
Minä ilmeisestikään en ymmärrä naisia, vaikka minun täytyy samalla
myöntää, että te olette hiukan erilainen kuin toiset. No, niin, —
otaksun, että minun on viisainta toivottaa teille nyt hyvää yötä."
Sally kuuli hänen tulevan lähemmäksi, ja hän aavisti, että mies ojensi
kättään häntä kohti. Tyttö ei liikahtanut eikä katsahtanut häneen.
Devenish palasi silloin ovelle. Sally kuuli sen avautuvan ja jälleen
sulkeutuvan. Hän kuuli miehen hitaasti laskeutuvan portaita alas. Mutta
hän istui yhä liikahtamatta paikallaan, kasvot käsiin haudattuina.