Mutta Sally oli luvannut ajatella asiaa, ja se sai mr Arthurin
unohtamaan kaiken muun. Hän oli yhä vielä metsästäjä, ja tyttö oli
pakeneva saalis. Miehen veri kiersi nopeammin hänen suonissaan, kun
hän ajatteli, että riista voisi päästä hänen käsistään. Hän päätti
yhä järkähtämättömämmin, että tytön täytyy suostua hänen omakseen.
Muistaessaan, kuinka tyttö oli kieltänyt rakastavansa häntä, tunsi
mr Arthur nöyryytystä, mutta samalla sekin tunne yhä vain kiihoitti
hänen valloiltamisvaistoaan. Alussa, jolloin hän oli uskonut tytön
päätäpahkaa heittäytyvän hänen turviinsa, oli hän pitänyt Sallya
paljon vähäpätöisempänä olentona kuin nyt, jolloin tyttö oli selvästi
ilmaissut vastahakoisuutensa.
Kun mr Arthur kosintansa jälkeen meni levolle, oli tyttö alinomaa
hänen ajatuksissaan. Ja kun hän vaipui uneen, häälyi hänen mielessään
loputtomia unikuvia, joissa kaikissa Sally oli osallisena suudellen
ja hyväillen häntä. Tyttö oli vallannut hänen sielunsa sen viimeistä
sopukkaa myöten.
Sally itse vaipui uneen vasta myöhään Hänen palatessaan sisään istui
Janet vuoteessaan lukien ja tupakoiden. Riisuutuessaan kertoi Sally
hänelle tarkoin — sana sanalta — kaiken, mitä hänen ja mr Arthurin
välillä oli tapahtunut. Sellainen on naisten tapa. Heidän muistinsa on
tällaisissa asioissa ihmeteltävä.
"Ei hyödytä enää ajatella koko juttua", sanoi Janet, kun Sally vaikeni.
"Sitä harkitessasi sinä vain tulet yhä enemmän huomanneeksi syitä,
jotka pakottavat sinua vastaamaan kieltävästi. Tänä iltana on mr
Arthurin ainoa tilaisuus mennyt sivuitse. Tiedäthän sen itsekin — eikö
niin? Nyt sinä et enää milloinkaan voi suostua häneen."
Sally ryömi väsyneesti vuoteeseen ja kääri peitettä ympärilleen.
"Tahi suostutko?" kysyi Janet toistaen.
Sally mutisi kieltävästi jotain pielukseensa ja kääntyi tuijottelemaan
vastassaan olevia räikeävärisiä seinäpapereita.
"Sally," alotti Janet jälleen, sulkien kirjansa ja viskaten
savukepätkänsä tottuneesti avoimeen tulipesään. "Sally —"
"Niin?"
"Onko jokin toinen tiellä? Joku mies, johon olet tutustunut
kaupungissa, kenties konttorissasi, — niinkö?"
Sally käännähti jälleen. "Ei ole", vastasi hän. Tyttö ei katsonut
ystävätärtään silmiin, mutta hänen äänensä oli luja ja varma.
Miss Hallard istui hetken aikaa etunojossa vuoteessaan ja tarkasteli
Sallya. Hänen aavistelunsa kävi yhä varmemmaksi. Hän ymmärsi, että
Sally toimi jonkun hämärästi koetun vaikutelman pakoittamana, —
vaikutelman, jonka _hän_ kenties tajusi selvemmin kuin tyttö itse.
Janet oli järkähtämätön tässä uskossaan, ja Sallyn äskeinen kieltävä
vastaus yhä vain lujitti tätä hänen käsitystään. Kun teräväjärkinen
nainen alkaa epäluuloisesti tarkata ystävätärtään, jonka hän hyvin
tuntee, on melkein mahdotonta johtaa häntä kokonaan harhaan.
"Oletko sinä väsynyt?" kysyi Janet äkisti. "Tahi tekeydytkö vain
väsyneeksi?"
"Miksikä minä tekeytyisin? Olen väsyksissä, — hirvittävästi."
"Sitten sinä haluat kai nukkua?"
"Niin, en kernaasti puhelisi tänä iltana. Tahtoisitko sinä jutella?"
He säännöllisesti keskustelivat aina illoin, — milloin puvuista,
milloin uskonnosta, milloin rakkaudesta tahi muutamien naisten
ajattelemattomuudesta sekä hairahduksista. Janet kertoili epäilyttäviä
juttuja taideopiskelijain sekä heidän malliensa elämästä, ja Sally
kuunteli häntä ihmettelevin katsein, — hänen täytyi väliin pyytää
ystävätärtään selittämään joitakin kohtia tarkemmin, koska hän ei
voinut aina ymmärtää, mitä Janet tarkoitti sanoillaan. Näin he useasti
jatkoivat puheinaan pimeässä siksi, kunnes jompikumpi heistä ei
enää saanut vastausta johonkin kysymykseensä. Silloin hänkin, joka
viimeiseksi oli pysynyt valveilla, kääntyi vuoteessa kyljelleen ja
vaipui pian syvään uneen.
"Mikä sinua oikeastaan vaivaa tänä iltana?" uteli Janet. "Oletko
pahoillasi, kun sanoit mr Arthurille, ettet rakasta häntä?"
"En tiedä."
"Uskon sinun pahoittelevan sitä,"
Janet ei ajatellut sinne päinkään, mutta hän arvasi, että Sally nyt
vastaisi suoraan ja totuudenmukaisesti.
"Ei, minä en pahoittele", sanoi tyttö päättävästi. "En ensinkään."
"Miksikä sinä sitten olet tänä iltana niin masennuksissa?"
"Masennuksissa?" toisti Sally kysyvästi. Hän nousi istualleen
ja kohensi pielustaan. "Oh, minähän en ole vielä rukoillut
iltarukoustani." Hän työnsi peitteen yltään.
"Ethän kai nouse enää vuoteestasi, vai mitä?"
"Kyllä."
Tyttö liukui lattialle ja värähti, kun hänen jalkansa koskettivat
kylmään korkkimattoon. Mutta hän laskeutui kuitenkin lattialle
polvilleen, sillä hänestä tuntui, ettei rukouksella muuten ollut
oikeata arvoa. Vanha tottumus, johon hänet oli kasvatettu kotona
maalla, pikku pappilassa, piti yhä vielä hänet vallassaan. Hän
ei uskonut enää mihinkään määrättyyn opinkappaleeseen tahi
uskontunnustukseen, mutta kuitenkaan hän ei ainoanakaan iltana jättänyt
rukoilematta ennen levolle menoaan. Hänen lapsuutensa aikainen usko
oli aste asteelta menettänyt valtansa hänen sielussaan, mutta vanha,
yksinkertainen tapa polvistua joka ilta anomaan jumaluuden turvaa ja
johdatusta, säilyi yhä vääjäämättömänä sisäisenä tarpeena.
Kun Janet näki tytön lyyhistyvän polvilleen vuoteen viereen ja kätkevän
kultahiuksisen päänsä ristiin liitettyjen käsiensä varaan, kääntyi hän
poispäin ja puhalsi kynttilän sammuksiin. Hän tiesi jo entuudelta,
ettei Sally koskaan rukoillessaan kuullut hänen kysymyksiään eikä
huolinut vastata niihin. Hän senvuoksi ei enää häirinnyt tyttöä, vaan
kaivautui patjoihinsa totuttuun makuuasentoonsa ja päätti nukkua.
Mutta Sally virui polvillaan lattialla kauan, ja hänen hartiansa
kohosivat kylmästä värähdellen tasaisesti hänen joka henkäyksellään.
Sally Bishop, joka tuskin enää tiesi mitään apostolisesta
uskontunnustuksesta ja jolle lunastusoppi oli vain hämärä ja
merkityksetön käsite, lähetti siinä väsyneet huokauksensa
tuntemattomalle jumalalle, anoen hänen johdatustaan. Ja kuitenkin tyttö
samalla sisäisesti tunsi jo itse valinneensa tien, jota hän halusi
kulkea.