"En tiedä. Mutta miksikä en saisi sanoa?"
Mr. Arthur vilkaisi eteensä tyhjälle lautaselleen. Hänen teki mieli
ehdottaa tytölle jotakin, mutta heidän keskustelunsa ei toistaiseksi
näyttänyt johtavan toivottuun suuntaan. Hän katseli ympäri pöydän,
kootakseen rohkeutta. Viimein, kun isäntä purskahti raikuvaan nauruun,
lukiessaan lehdestään joitakin hauskuuksia, kiiruhti mr. Arthur
kuiskaamaan Sallylle hätäisesti:
"Tahtoisitteko tulla pienelle kävelylle aterian jälkeen? Nythän on jo
kaunis ilta."
Silmänräpäyksen ajan etsi Sally katseillaan tukea Janetista, joka
istui pöydän vastakkaisella puolella. Janet oli kuullut mr. Arthurin
ehdotuksen ja kehoitti nyt silmäyksineen tyttöä myöntymään pyyntöön.
Mr. Arthur ei huomannut tätä. Hän vain ymmärsi, että Sally epäröi, ja
hänen sydämensä jyskytti ankarasti.
"Voisinhan lähteä hetkiseksi," kuuli hän vihdoin tytön vastaavan.
Silloin hän nousi pöydästä voitonriemuissaan. "Menen huoneeseeni
muuttamaan kenkiä," sanoi hän. "Odotan teitä hallissa."
Sally palasi myöskin huoneeseensa Janetin seuraamana.
"Nyt hän kosii," sanoi miss Hallard.
"Eikä," vastusteli Sally.
"Olen varma, että hän tekee sen. Häntä on innostanut jokin
myötäkäyminen pitkin iltaa. Ehkäpä hän on saanut perinnön, tahi muuta
sen tapaista. Hänhän puheli tänä iltana aivan kuin hän saattaisi ostaa
kuningaskunnan kaikki taideaarteet kädenkäänteessä."
"Ja sinä luulet, että hän aikoo nyt ostaa minut?"
"Hän tekee tarjouksen. Mitä sinä vastaat?"
"Niin, — minkäpä minä voin. Naisitko sinä hänet?"
"Joutava kysymys. Hän ei koskaan tee tarjoustaan minulle. On mahdotonta
päättää, suostunko minä sille tahi sille miehelle, ellei hän ole
pyytänyt minua vaimokseen. Sitä ei osaa ennakolta ajatella."
"En usko, että sinä suostuisit kenenkään vaimoksi," mietti Sally.
"Hyvin mahdollista," vastasi toinen lyhyesti.
Sally ryhtyi jälleen irroittamaan hattuaan, jonka hän oli jo sovittanut
päähänsä. "Minä en lähde hänen kanssaan kävelylle," sanoi tyttö. "Se ei
miellytä minua."
"Älä hulluttele, — pane hattu päähäsi ja lähde kokemaan miltä tuntuu,
kun vakaa nuori mies kosii sinua joen rannalla yhdeksän aikaan illalla.
Lähde, Sally, — älä ole hupsu. Naiselle on terveellistä kuunnella
kosintaa; se on opettavaista. Lähde, — sinähän kenties pidätkin. Sitä
ei voi edeltäpäin tietää."
Sally totteli tahdottomana. Sisimmässään hän kammoksui edessä olevaa
kohtausta, mutta hän ajatteli, että sitä oli nyt mahdoton välttää. Hän
korjasi vielä vaistomaisesti hattuaan ja aukaisi oven.
Käytävässä, jota suurennellen sanottiin halliksi, odotteli mr. Arthur
häntä. Mies oli vaihtanut tohvelinsa paksuihin kenkiin, kaulaansa
hän oli kietonut suuren huivin, ja hänen päässään oli huolettomasti
vinoon painettu lierihattu. Hänen koko olemuksessaan kuvastui sellainen
itsetietoinen voitonvarmuus, että Sally ensi hetkessä päätti sittenkin
peräytyä takaisin huoneeseensa. Mutta hän ei rohjennut toteuttaa
aiettaan, ja kun he sitten ehtivät ulos tielle, joka johti aivan
rantaan, hälveni hänen pelkonsa vähitellen.
He puhelivat merkityksettömistä asioista silloin tällöin; katselivat
virralla soluvia aluksia, joiden rungot häämöittivät tummina,
aavemaisina möhkäleinä, ja joiden merkkilyhtyjen ja kajuuttavalkeain
kajastukset kiemurtelivat merkillisesti virran pyörteissä. Sally
ajatteli jo tunnossaan, että tässä kävelyssä oli sittenkin jotakin
romanttista ja mieltäkiehtovaa. Mutta hänen ilonsa katosi, kun mr.
Arthur sanoi epävarmalla ja vavahtavalla äänellä:
"Nojatkaamme tähän kaiteeseen ja katselkaamme laivoja."
Sally tiesi joutuvansa nyt koetukselle. Hän painui melkein hervottomana
korkeata rintanojaa vasten ja tuijotti ilmeettömin katsein tummalle
virralle. Pitkään aikaan ei mr. Arthurkaan puhunut mitään; sitten hän
äkkiä ojensihe ja sanoi:
"Minä — minä haluaisin kertoa teille jotakin, miss Bishop."
Sally pidätteli hengitystään. Kunpa siinä nyt olisi mies, jota hän
rakastaisi! Mikä hetki tämä silloin olisikaan, — mikä hetki! Hänen
huulensa tuntuivat äkisti kuivilta. Hän kostutti niitä kielellään.
"Mitä sitten?" kysyi hän viimein.
Mr. Arthur kääntyi, otti nenäliinansa ja niisti äänekkäästi nenäänsä.
Sitten hän alotti, yhä epävarmana ja hapuilevana:
"Tiedättehän, että minulla on toimi pankissa?" kysyi hän.
"Kyllä, luonnollisesti."
"Se on yksityispankki."
"Tosiaan?"
"Niin, tarkoitan, että yksityispankit maksavat parempia palkkoja kuin
muut."
"Niinkö?"
"Ja ne antavat minulle kohta kassan."
"Oh, onko se tärkeätä?"
"No, kuulkaahan, tuskin missään pankissa on osoitettu sellaista
luottamusta vielä ainoallekaan minun ikäiselleni miehelle. Lyön
shillingin vetoa, että tämä on ensimmäinen tapaus."
"En tohdi lyödä vetoa siitä."
"Ette, ette tietenkään; enhän minä sitä tarkoittanutkaan. Tahdoin vain
—"
"Ymmärrän, mitä tarkoititte", keskeytti Sally hänet. Tyttö tunsi
mielessään jotakin vapauttavan huumorin tapaista, muistaessaan nyt
erään toisen vedonlyöntitarjouksen, joka samana iltana oli tullut hänen
osakseen. "Te olisitte aivan yhtä hyvin voinut veikata kymmenestä
punnasta," lisäsi hän hymyillen. "Kymmenen puntaa kuuluu komeammalta
kuin shillinki, — eikä se olisi käynyt teille yhtään kalliimmaksi."
"Ah, te vain pilailette," huokasi mr Arthur.
"Enkä", vastasi tyttö; "minä olen aivan tosissani.
"Minä kuulen mielelläni puhuttavan kymmenestä punnasta. Shillinki
tuntuu liian jokapäiväiseltä."
Mies tunsi muutaman hetken itsensä masentuneeksi. Hän ei ollut
ymmärtänyt Sallyn ajatusta, mutta hän tajusi, että tytön sanat
kätkivät taakseen jotakin, mikä ei voinut olla hänelle edullista. Ja
hän tunsi loukkaantuneensa siitä kun tyttö ei näyttänyt ensinkään
käsittävän, kuinka tärkeän arvoaseman mr Arthur oli saavuttamaisillaan
pankkimaailmassa. Hän nojasi epäröiden kaiteeseen ja katseli äänetönnä
virralle, miettien samassa itsekseen, pitäisikö hänen kenties
luopua aikeistaan. Nyt oli vielä tilaisuus vetäytyä takaisin, tytön
aavistamatta mitään.
"No niin," sanoi tyttö pidätetyn hilpeästi, "tämänkö te tahdoitte
minulle kertoa?"
Mr Arthur kääntyi katsomaan Sallya kasvoihin. Hän erotti puolihämärässä
tytön pehmeät huulet, joita hän monesti oli halunnut suudella. Nyt, —
hänen tarvitsisi vain jatkaa; kun tyttö kuulisi hänen tarjouksensa,
vajoaisi hän — siitä mr Arthur oli varma — hänen syleilyynsä, ja
silloin...
"Ei, siinä ei ollut vielä kaikki," sanoi hän lämpimästi. Hän sulki
silmänsä puoleksi ja hänen kätensä vapisivat. "Se oli vain valmistelua."
Sally ei tohtinut katsella häntä kasvoihin. Tyttö tiesi, että mies oli
hyväluonteinen, ahkera ja rehellinen. Hän tiesi, että parempaa miestä
ei hänen ollut helppo saada, ja hän uskoi, että mr Arthurin vaimona hän
saavuttaisi sellaisen aseman elämässä, jota sadat hänen luokkansa tytöt
kadehtisivat. Mutta hän ei rohjennut katsella miestä kasvoihin samalla
kun nämä mietteet liikkuivat hänen sielussaan.
"Minä kuuntelen," sanoi hän jäykästi, tuijottaen liikkumattomin silmin
suoraan eteensä virran vastarantaa kohti.
"Niin, minä pyydän teitä vaimokseni," sanoi mr Arthur äkisti, sanojaan
valikoimatta.
Sally ei vastannut. Hän odotti. Hänen mielensä pysyi yhä aivan
tunteettomana.
"Ensi kuusta lähtien minä saan kaksisataa puntaa vuodessa. Sillä me
eläisimme varsin mukavasti, eikö totta?"
"Niinkö luulette?" kysyi tyttö.
"Oh, täällä Lontoossa on monta miestä, jotka ovat uskaltaneet mennä
naimisiin vähemmillä tuloilla ja ovat silti tyytyväisiä. Sitäpaitsi,
ensi vuonna minä saan jo kaksisataakaksikymmentä."
"Ja te haluatte naida minut?"
"Niin. Tarjoan teille oman, mukavan kodin. Teidän ei tarvitse enää
elää sellaisessa karsinassa kuin täällä. Saatte oman vierashuoneenne.
En tahdo kerskailla tästä; mutta eikö sellainen olisi teistäkin
miellyttävää?"
Hän tunsi tehneensä nyt ylevän tarjouksen, — ja ehkäpä se olikin
korkeinta, mitä hänellä oli tarjottavanaan. "Tarkoitan", jatkoi hän,
"että te saatte elää omaa elämäänne. Minä olen sivistynyt mies; en sido
teitä, vaan teen teistä oman valtiattarenne."
"Mutta minä en rakasta teitä," sanoi tyttö, huomaamatta toisen
uhrautuvaisuutta.
Mr. Arthur katseli häntä hämmästyneenä. "Miksikä ette?" kysyi hän
ihmeissään.
"Miksikä? Oh, minkätähden te jätätte sellaisen kysymyksen minun
vastattavakseni?"
"Sentähden, että minä haluan kuulla, mikä minussa on vikana. Vakuutan —"
"Oh, älkää," pyysi tyttö. "En rakasta teitä; siinä kaikki. Enempää en
osaa sanoa."
"Miksikä te sitten tulitte kävelemään minun kanssani?"
"En tiedä. Minun ei tietenkään olisi sopinut lähteä — otaksun, että
tein siinä väärin."
"Mutta te ette ole vielä kieltäytynyt suostumasta minun vaimokseni."
"En. Mutta enkö minä jo sanonut teille kylliksi?"
"Ette."
"Naisitteko te minut, vaikka tiedätte, etten minä rakasta teitä?" Hän
kääntyi katsomaan mr Arthuria silmiin.
"Kyllä," sanoi mies tukahutetusti, sillä hänen koko sielunsa värähti,
kun hän kohtasi tytön katseen. "Te ette kenties rakasta minua nyt, —
mutta te opitte rakastamaan."
Sally tunsi, että jälleen oli kaikki pilalla. Hän oli vakuutettu siitä,
ettei hän koskaan voisi rakastaa tätä miestä. Ja mr Arthurin varmuus,
järkähtämätön itsetietoisuus loukkasi häntä. Se surmasi hänessä säälin
tunteen, joka muuten voi saada naisen tällaisessa asemassa taivutetuksi.
"Oh, ei hyödytä puhua sellaista," sanoi hän hiljaisesti. "Pelkään,
ettei siten tapahdu."
Mr Arthur nojautui lähemmäksi. "Mutta tahdottehan sentään ajatella
vielä, — tahdottehan harkita vielä uudelleen? Vastatkaa minulle
toisella kertaa." Hän uskoi varmasti, että kun Sally ajattelisi omaa
kotiaan ja tulevaa elämäänsä, niin hän taipuisi, — jokainen nainen
taipuisi hänen asemassaan. "Saanhan kysyä myöhemmin?"
"Jos haluatte. En ymmärrä, miksi te olette minulle näin ystävällinen."
Mies tarttui kiihkeästi häntä käsivarteen. "Siksi, että rakastan teitä,
— ettekö huomaa sitä?"
"Niin, ehkä. Mutta en ymmärrä, miksikä te minua rakastatte.'
"Ette ymmärrä? Ah, Jumalani, — minä sen ymmärrän! Tahdotteko antaa
minulle suudelman?"
Hänen olisi pitänyt käsittää, että tällainen pyyntö oli kaikkein
mahdottomin; hänen ei olisi tällaisena hetkenä pitänyt osoittaa
tytölle intohimoisuuttaan. Mutta mr Arthur kuvitteli, että jokainen
nainen tällaisessa tilanteessa halusi itseään suudeltavan. Hän toivoi
oman intohimonsa nostattavan tytössä mieltymystä; hän kuvitteli, että
suudelma saisi tytön kiertämään kätensä hänen kaulaansa ja vaipumaan
suloiseen hurmaukseen. Hän ei aavistanut kuinka arkaa kieltä hän tänä
iltana kosketteli; hän ei ymmärtänyt, että tytön mielentila ikäänkuin
vaappui veitsenterällä ja saattoi pienimmästäkin varomattomuudesta
häilähtää kokonaan vastakkaiselle taholle kuin hän toivoi.
Sally vetäytyi pikaisesti loitommalle hänestä ja kääntyi poispäin,
huulet tiukasti yhteen puserrettuina.
"Minä lähden sisään," sanoi hän lyhyesti.