Hän sytytti uuden savukkeen ja jäi, vuoteellaan istuen, katselemaan
kuinka Sally riisui märät vaatteet yltään. Viimein Janet sanoi:
"Sinä olet liian herkkä tällaiseen elämään, Sally. Sinä olet liian
romanttinen. Miksi sinä et mene naimisiin?"
"Toivoisin niin tapahtuvan," vastasi Sally väsyneesti.
"No hyvä, miksikä sitten et käytä mahdollisuuksiasi?"
"Mitä mahdollisuuksia?"
"Mr. Arthur —"
He nauroivat kumpikin. Arthur Montagu oli samassa hoitolassa asuva
pankinvirkailija. Jo runsaat kolme vuotta hän oli asustanut alati
samassa huoneessa, ja talon emäntä oli jo kauan esitellyt hänet mitä
erilaatuisimmille uusille vuokralaisille "mr. Arthurina."
Hän asui talon parhaimmassa huoneessa, ja hänen tapansa oli syödä
erikseen, emännän ja isännän seurassa, kun toiset jo olivat
lopettaneet. Mutta eräänä iltana hän ja Sally joutuivat yhdessä
kävelemään pysäkiltä kotiin. Mr. Arthur huomautti tytölle heidän
kävellessään, kuinka kauniilta virran ranta näytti, kun se hienosti
kaartaen hälveni pyökkien peittoon Chiswickin puolella. Hän puheli
älykkäästi ja somasti virtaan heijastuvista valovaikutuksista.
Ja kun he ehtivät perille, uskoi mr. Arthur tehneensä pikku
konekirjoittajattareen lähtemättömän vaikutuksen henkisellä
etevämmyydellään. Sen jälkeen hän puhui emännälle, rouva Hewsonille,
että hänen olisi parasta aterioida toisten seurassa, koska häntä muuten
voitaisiin moittia kenties ylpeydestä.
Janet Hallard ei ollut mr. Arthurille mieleen. Jos hän puhui taiteesta
nuorelle maalaaja-missille, niin Janet katseli häntä ilmeettömästi ja
kuunteli kärsivällisenä, mutta aikoi puhella arvopaperi-pörssistä heti,
kun toinen oli lopettanut.
"Oh! Liikeasioista on ikävä puhella!" huudahti mr. Arthur eräänä iltana.
"Mutta te osaatte puhua niistä vallan erinomaisesti," vastasi Janet
tyynesti. "Ne tuntuvat monin verroin mieltäkiinnittävämmiltä kuin
taide, milloin te siitä keskustelette. Itse asiassa, taide onkin
vain ihmisten kuvittelua kaikesta sellaisesta, mitä he eivät pysty
järjellään käsittämään."
Eipä ihme, että mr. Arthur vihasi tätä naista. Sallyyn hän sen sijaan
kiintyi syvästi, ja vain oman ylemmyytensä tunto esti häntä täysin
avoimesti ilmaisemasta mieltymystään. Mutta jo se, että hän laskeutui
korkeasta yksinäisyydestään ja ryhtyi aterioimaan muiden vuokralaisten
seurassa, osoitti hänen kiintymyksensä vakavuutta. Sally kuitenkaan ei
tuntenut mitään iloa näin saavuttamastaan voitosta.
"En voisi suostua mr. Arthurin vaimoksi," sanoi hän. "En, vaikkapa hän
olisi vanhan pankkinsa johtaja."
"Mutta miksikä et?"
"Minä en voisi koskaan rakastaa häntä. En edes kunnioittaa."
"Sepä se juuri on naisten kirous."
"Mikä?"
"Se tyhmä harhaluulo, että heidän on naitava sellainen mies, jota he
rakastavat. Naiset kuvittelevat, että heidän on sokeasti rakastamalla
korvattava miehelle se, että tämä tarjoaa heille kodin. Siten eivät
naiset koskaan saavuta riippumattomuutta."
"Minä en välitäkään riippumattomuudesta."
"Mksikä sinä sitten teet työtä, voidaksesi elää itsenäisesti?" kysyi
Janet.
"Syystä, etten tahtonut jäädä omaisteni niskoille, — siksi, että tahdon
itse huolehtia itsestäni."
"Kunnes annat kahlita itsesi johonkin mieheen, jotta _hän_ huolehtisi
sinunkin elämästäsi?"
"Ei siinä ole mitään kahlehtimista, jos minä rakastan häntä ja hän
minua. Eikä siinä ole mitään — käytännöllistä. Se on vain onnea. Ja
minä tunnen, että voisin olla onnellinen. Täysin onnellinen."
Janet nosti päätään ja puhalsi ohuilla huulillaan taiturimaisesti
muutaman savurenkaan ilmaan.
"Kauanko luulisit sellaisen onnen kestävän?" kysyi hän.
"En tiedä."
"Mutta rohkenisit koettaa?"
"Kyllä. Varmasti."
"Ja kaiken loppuessa ei sinulla olisi mitään jäljellä. Oman itsesikin
olisit kadottanut. Tapaisit itsesi kuivaksi imettynä —"
Sally poistui peilin luota ja meni Janetin vuoteen ääreen. Hän istui
sen reunalle ja kietoi paljaat käsivartensa ystävättären kaulaan.
"Ei hyödytä puhella tähän tapaan," sanoi hän hiljaisesti. "Sinä
ajattelet noin, ja minä ajattelen toisin, olenpa sitten oikeassa tai
väärässä. Jos minä rakastaisin jotakin miestä ja hän samoin minua, niin
minä uhraisin hänelle riippumattomuuteni, itseni, kaikkeni."
"Olettakaamme, ettei hän haluaisi ottaa sinua vaimokseen?" sanoi Janet
kylmäverisesti ja tyynesti.
"Silloin hän ei rakastaisi minua."
"Oh, kyllä. Hän voisi silti rakastaa."
"Sitten en ymmärrä, mitä sinä tarkoitat."
Janet nousi vuoteelta. "Minä erotan tuoksusta, että illalliseksi on
savustettu sillejä," sanoi hän vilkkaampaan sävyyn. "Ellemme nyt
kiirehdi, saa mr Arthur niistä parhaimmat. Minä olen jo näkevinäni
emännän valikoivan niitä hänen lautaselleen. Tule. Kisko pusero yllesi.
Kiiruhda. Tänä iltana minä suostun puhelemaan mr. Arthurin kanssa
taiteesta."