VIIDES KIRJA.

Nyt olemme saapuneet nuoruudeniän viimeiseen kehityskauteen, mutta emme

vielä ole päässeet vaikeuksien ratkaisuun.

Miehen ei ole hyvä olla yksin. Émile on mies; olemme luvanneet antaa

hänelle naistoverin; meidän on pitäminen lupauksemme. Tämä toveri on

Sophie. Mutta missä on hänen olopaikkansa? Mistä olemme hänet löytävät?

Löytääksemme hänet, tulee meidän hänet tuntea. Kun ensin otamme

selville millainen hän on, voimme saada paremman käsityksen hänen

olopaikastaan. Ja kun viimein olemme hänet löytäneet, ei kaikki vielä

siltä ole tehty. "Koska nuori jalosukuinen herramme", sanoo Locke, "on

valmis naimaan, on aika jättää hänet lemmittynsä luo." Tähän päättyy

hänen teoksensa. Minulla puolestani ei ole kunnia kasvattaa nuorta

jalosukuista herraa, ja varon siis tässä suhteessa noudattamasta Locken

esimerkkiä.

_Sophie eli Nainen_.

Sophien tulee olla nainen, kuten Émile on mies; s.o. hänellä tulee olla

kaikki ne ominaisuudet, jotka ovat sopivat ja olennaiset hänen

suvulleen ja sukupuolelleen, niin että hän sekä aineellisessa että

henkisessä suhteessa kykenee täyttämään paikkansa. Tutkikaamme siis

aluksi hänen ja meidän sukupuolen yhtäläisyyksiä ja erilaisuuksia.

Kaikessa, mikä ei koske sukupuolta, nainen on mies; hänellä on samat

elimet, samat tarpeet, samat kyvyt. Hänen ruumiinkoneistonsa on

rakennettu samalla tavoin, sen eri osat ovat samat ja niiden

käyttäminen on sama; ääripiirteet ovat samat; ja tarkastettakoon

molempia miltä kannalta tahansa, eroavat ne toisistaan ainoastaan

enemmyyden tai vähemmyyden nojalla.

Kaikessa, mikä on yhteydessä sukupuolen kanssa, naisessa ja miehessä on

kaikkialla yhtäläisyyksiä ja erilaisuuksia; vaikeus verrata niitä

toisiinsa johtuu vaikeudesta ratkaista mikä kummankin ominaisuuksissa

koskee sukupuolta, mikä ei. Vertailevan anatomian avulla, jopa

pintapuolisen tarkastuksen jälkeen huomaa yleisiä erilaisuuksia, jotka

eivät ollenkaan näy perustuvan sukupuoleen; mutta itse teossa ne siihen

perustuvat, vaikka tämä yhteys johtuu syistä, joita emme kykene

huomaamaan. Emme edes tiedä kuinka pitkälle tämä yhteys voi ulottua;

ainoa, minkä voimme tietää, on se, että kaikki mikä heissä on

yhdenlaista, johtuu suvusta ja että kaikki, mikä heissä on erilaista,

johtuu sukupuolesta. Tarkastaessamme miestä ja naista tältä

kaksinaiselta näkökannalta huomaamme heissä niin paljon yhtäläisyyttä

ja niin paljon päinvastaisia ominaisuuksia, että kenties on luonnon

suurimpia ihmeitä, että se on tuottanut kaksi niin yhtäläistä ja

samalla niin erilaista olentoa.

On välttämätöntä, että nämä yhtäläisyydet ja erilaisuudet vaikuttavat

moraaliin. Tämä johtopäätös on selvä ja kokemuksen kanssa yhtäpitävä.

Se osottaa samalla miten mieletöntä on väitellä eri sukupuolien

etevämmyydestä tai yhdenarvoisuudesta. Onhan kumpikin sukupuoli siinä

suhteessa täydellisempi, että se noudattaen omaa omituista määräystään

toteuttaa luonnon tarkoituksia, kuin siinä, että se koettaisi olla

toisen sukupuolen kaltainen. Siinä, mikä niille on yhteistä, ne ovat

yhdenveroiset, siinä, missä ne eroavat toisistaan, niitä ei ollenkaan

voi verrata toisiinsa. Täydellinen nainen ja täydellinen mies eivät saa

olla toistensa kaltaiset enempää henkisiltä lahjoiltaan kuin

kasvoiltaankaan; ja kun on täydellisyydestä kysymys, ei enemmyydestä

eikä vähemmyydestä voi olla puhetta. Yhdistyneinä kumpikin sukupuoli

toimii yhteistä tarkoitusperää varten, mutta kumpikin eri tavalla.

Tästä erilaisuudesta johtuu ensimäinen havaittava ero niiden

siveellisten suhteiden välillä. Toisen tulee olla toimiva ja vahva,

toisen vaikutuksenalainen ja heikko; on välttämätöntä, että toinen

tahtoo ja voi panna tahtonsa täytäntöön, riittää, että toinen on

myöntyväinen.

Jos hyväksyy tämän periaatteen, seuraa siitä, että nainen on luotu

erityisesti miellyttämään miestä. Se seikka, että miehenkin puolestaan

tulee miellyttää naista, ei ole niin suoranaisesti välttämätöntä.

Miehen ansio on hänen voimansa, ja hän miellyttää yksinomaan sen

nojalla. Tosin ei tässä vielä ilmaannu rakkauden laki, mutta sen sijaan

luonnon laki, joka on rakkauttakin aikaisempi.

Jos nainen on luotu miellyttämään ja alistumaan, tulee hänen tehdä

itsensä rakastettavaksi miehelle eikä suinkaan häntä vastenmielisesti

kiihottaa. Naisen mahti on hänen sulossaan, ja sulonsa avulla tulee

hänen pakottaa miestä muistamaan ja käyttämään voimaansa. Varmin keino

elähyttää tätä voimaa on kiihottaa sitä vastustuksen muodossa. Silloin

itserakkaus yhtyy haluun, ja edellinen riemuitsee siitä voitosta, jonka

jälkimäinen on sille tuottanut. Siitä johtuvat hyökkäys ja puolustus,

toisen sukupuolen rohkeus ja toisen ujous ja lisäksi se siveys ja

häveliäisyys, jonka luonto antoi heikolle aseeksi, jotta hän sillä

voittaisi voimakkaan.

Kukapa voisi olla sitä mieltä, että luonto erotuksetta olisi

kummallekin sukupuolelle määrännyt aivan samanlaisen lähenemisen ja

että se sukupuoli, joka ensiksi on tuntenut halua, myöskin ensiksi sitä

osottaisi? Tämä olisi hyvin nurinkurinen johtopäätös. Koska yrityksellä

on niin erilaiset vaikutukset kumpaankin sukupuoleen nähden, niin

olisiko luonnollista, että kumpikin siihen antautuisi yhtä rohkeasti?

On otettava huomioon, että kummankin osanotto on niin erilainen, ja

että, ellei pidättäyväisyys velvottaisi toista samanlaiseen

kohtuullisuuteen kuin mihin luonto velvottaa toista, molempien perikato

olisi seurauksena ja ihmissuku kuolisi sukupuuttoon juuri niiden

keinojen vaikutuksesta, joiden on määrä sitä ylläpitää. Sitäpaitsi on

naisten helppo kiihottaa miesten aistillisuutta ja puhaltaa heidän

sydämessään liekki jo melkein sammuneen tunteen kipinästä. Jos nyt maan

päällä olisi joku niin onneton ilmanala, jossa ajattelijat olisivat

karkottaneet tuon pidättäyväisyyden, niin varsinkin kuumissa

ilmanaloissa, missä syntyy enemmän naisia kuin miehiä, miehet naisten

orjuuttamina viimein joutuisivat heidän himonsa uhriksi ja huomaisivat

heikkenevänsä ja syöksyvänsä kuolemaansa kohti, voimatta millään tavoin

puolustautua.

Eläinten naarailla ei ole samaa häveliäisyyttä. Mutta niillä ei

myöskään ole tuota rajatonta himoa, jonka ehkäisijänä tuo häpy on.

Niiden himo johtuu vaan niiden tarpeesta; niin pian kuin tämä tarve

on tyydytetty, himo lakkaa. Ne eivät karkota luotaan urosta

teeskentelystä, vaan täydellä todella. Niiden menettely on vallan

päinvastainen kuin Augustuksen[159] tyttären, ne eivät enää ota laivaan

ainoatakaan matkustajaa, kun laivalla jo on lastinsa. Kun ne ovat

vapainakin, niiden myöntyväisyys on lyhytaikainen ja ohimenevä. Vaisto

sekä niitä kiihottaa että pidättää. Mikähän naisissa korvaisi tätä

negatiivista vaistoa, jos heiltä riistetään heidän kainoutensa? Jos

rupeaisi odottamaan siksi, kunnes he eivät enää huolisi miehistä, saisi

odottaa siksi, kun eivät miehet heidän suhteensa enää voisi aikaansaada

mitään.

Korkein olento on tahtonut joka suhteessa antaa ihmissuvulle etusijan.

Antaessaan miehelle rajattomia pyyteitä hän on samalla antanut hänelle

niitä järjestävän lain, jotta hän olisi vapaa ja itse itseänsä

hillitsisi; rajattomiin intohimoihin se yhdisti hallitsevan järjen.

Virittäessään naisessa suunnattomia himoja, on hän näiden himojen

ohella antanut hänelle hävyntunteen, joka niitä hillitsee.

Päällepäätteeksi hän vielä on määrännyt noiden taipumusten hyvästä

käyttämisestä todellisen palkinnon, nimittäin sen mielihyvän, jonka

siveellinen mieliala tuottaa, kun se on tullut tekojamme hallitsevaksi.

Kaikki tämä mielestäni täydelleen vastaa eläinten vaistoa.

Joko sitten nainen tuntee samaa halua kuin mies tai ei, joko hän tahtoo

sitä tyydyttää tai ei, niin hän kuitenkin aina työntää miestä luotaan

ja puolustautuu joskohta tämä ei aina tapahdu yhtä voimakkaasti, eikä

siis myöskään aina yhtä hyvällä menestyksellä. Jotta hyökkääjä pääsisi

voitokkaaksi, täytyy hätyytetyn sitä sallia tai suorastaan käskeä.

Sillä kuinka monta taitavaa keinoa naisella onkaan pakottaakseen

hyökkääjää käyttämään kaikkia voimiaan. Vapain ja suloisin kaikista

toimituksista ei siedä mitään todellista pakollisuutta; luonto ja järki

sitä vastustavat: luonto siten, että se on antanut heikommalle

riittävästi voimaa tekemään tarpeen vaatiessa vastarintaa, järki taas

siten, että se pitää varsinaista väkivallantekoa mitä raaimpana tekona

ja samalla tarkoitusperäänsä vastustavimpana. Sillä sellaiseen

ryhtyessään mies julistaa sodan naistoverilleen ja oikeuttaa häntä

puolustamaan persoonaansa ja vapauttansa ahdistajan hengenkin uhalla,

ja nainen toiselta puolen yksin on sen tilan arvostelija, jossa hän

kulloinkin on. Ei yhdelläkään lapsella olisi isää, jos jokainen mies

voisi vaatia itselleen isänoikeuksia.

Kolmas seuraus molempien eri sukupuolten ominaisuuksista on se, että

vahvempi on näennäisesti valtias, mutta että hän itse teossa on

riippuvainen heikommasta. Ja tämä ei johdu säädyttömästä

liehakoimishalusta eikä suojelijan ylpeämielisestä jalomielisyydestä,

vaan luonnon muuttumattomasta laista, joka on tehnyt naiselle

helpommaksi kiihottaa haluja kuin miehelle niitä tyydyttää ja sentähden

saattaa jälkimäisen tahtoen tai tahtomattaan riippuvaiseksi edellisen

suostuvaisuudesta, niin että miehen täytyy vuorostaan koettaa naista

miellyttää, jotta nainen suostuisi siihen, että mies esiintyy

vahvempana. Näin ollen on miehelle miellyttävintä hänen päästessään

voitolle se epäilys, onko heikkous väistynyt voiman edestä, vai onko

naisen tahto todella alistunut. Tavallisesti nainen on niin viekas,

että ylläpitää tätä epävarmuutta. Tämä naisten henkinen ominaisuus

vastaa täydellisesti heidän ruumiinrakennettaan. Kaukana siitä, että

punastuisivat heikkouttaan, he päinvastoin pitävät sitä kunnianaan.

Heidän heikot lihaksensa ovat vastustusvoimaa vailla; he teeskentelevät

etteivät voi nostaa mitä keveimpiä taakkoja. He häpeisivät jos olisivat

vahvemmat. Miksi? Ei ainoastaan sentähden, että tahtovat näyttää

hennoilta, vaan viekkaan varovaisuuden vuoksi. He tahtovat jo

edeltäpäin hankkia itselleen puolustussyitä ja oikeuden tarvittaessa

olla heikkoja.

Paheidemme kautta saavuttamamme kokemus on suuressa määrin tässä

suhteessa muuttanut meidän vanhastaan vakaantuneet mielipiteemme, eikä

kukaan enää puhu väkisinmakaamisesta, siitä perin kun se on käynyt niin

vähän tarpeelliseksi ja kun miehet eivät sitä enää ota lukuun.[160]

Sitävastoin väkisinmakaaminen on hyvin tavallinen kreikkalaisten ja

juutalaisten muinaisuudessa. Siihen aikaan näet vallitsi mielipiteissä

luonnollinen yksinkertaisuus, jonka ainoastaan irstailun tuottama

kokemus on voinut kukistaa. Se että meidän päivinämme esiintyy

harvemmin väkisinmakaamisia ei suinkaan johdu siitä, että miehet

olisivat pidättäytyvämpiä, vaan siitä, että ihmiset tätä nykyä ovat

vähemmän herkkäuskoisia, niin että sellainen valitus, joka ennen

muinoin olisi pannut yksinkertaisen kansan uskomaan valituksen

aiheeseen, ei meidän päivinämme voisi muuta kuin nostaa ivaajien

naurun; senvuoksi on edullisempaa vaieta. Viidennessä Moseksen kirjassa

mainitaan laki, joka määräsi että raiskattu tyttö oli rangaistava

yhdessä viettelijän kanssa, jos rikos oli tapahtunut kaupungissa; mutta

jos se oli tapahtunut maalla tai syrjäisissä paikoissa, oli mies yksin

rangaistava. "Sillä", sanoi laki, "tyttö huusi apua, mutta häntä ei

kuultu." Tämä suosiollinen selitys opetti naisille, etteivät antaneet

yllättää itseään julkisissa vilkasliikkeisissä paikoissa.

Tämä mielipiteiden erilaisuus ei ole ollut vaikuttamatta tapoihin.

Uudenaikuinen mielistely on seuraus siitä. Kun miehet ovat huomanneet

että heidän huvinsa on riippuvaisempi kauniin sukupuolen tahdosta, kuin

mitä he olivat luulleetkaan, ovat he kietoneet tämän tahdon

mielistelevällä kohteliaisuudella, josta kauniimpi sukupuoli on antanut

heille runsaan korvauksen.

Näette miten aineellisista seikoista huomaamattaan johtuu siveellisiin

seikkoihin ja miten sukupuolten aistillisesta yhtymisestä vähitellen

syntyvät mitä viehkeimmät rakkaudenlait. Naiset eivät ole saavuttaneet

valtaansa sentähden, että miehet sitä ovat tahtoneet, vaan sentähden,

että luonto niin tahtoo; heillä oli jo tuo valta, ennenkuin näyttivät

sitä harjottavankaan. Saman Herkuleksen, joka kuvitteli viettelevänsä

Thespitiuksen viisikymmentä tytärtä, oli pakko kehrätä Omfalen luona,

ja väkevä Simson ei ollut yhtä vahva kuin Delila. Tämä valta kuuluu

naisille, eikä sitä saata heiltä riistää silloinkaan, kun he sitä

väärinkäyttävät. Jos he yleensä voisivat sen menettää, olisivat he jo

aikoja sitten sen menettäneet.

Mitä sukupuolen seurauksiin tulee, ei ole olemassa mitään yhtäläisyyttä

eri sukupuolten välillä. Mies on mies ainoastaan muutamina hetkinä,

nainen taas on nainen koko elämänsä ajan tai ainakin koko nuoruutensa

ajan. Kaikki kiinnittää hänet lakkaamatta hänen sukupuoleensa, ja

voidakseen hyvin täyttää sen vaatimukset, on hänellä tarpeen niitä

vastaava ruumiinrakenne. Raskautensa aikana on hänen velvollisuutensa

varoa itseään, lapsivuoteessa ollen hän tarvitsee lepoa, hänen tulee

viettää mukavaa, paikallaolijan elämää voidakseen imettää lapsiaan.

Voidakseen niitä kasvattaa hänen tulee olla kärsivällinen ja lempeä,

hänellä tulee olla intoa ja kiintymystä, jota ei mikään voi masentaa.

Hän on yhdyssiteenä lasten ja isän välillä, hän yksin saattaa isän

lapsia rakastamaan ja luo häneen sen luottavaisuuden, että he todella

ovat hänen omia lapsiaan. Kuinka paljon hellyyttä ja huolta pitää

vaimolla olla ylläpitääkseen perheen yhteyttä! Ja päällepäätteeksi ei

tämä kaikki saa olla hyveestä johtunutta, vaan vapaasta taipumuksesta,

jonka puuttuessa ihmissuku pian kuolisi sukupuuttoon.

Molempien sukupuolten velvollisuuksien ankaruus ei ole eikä voi olla

sama. Kun vaimo valittaa miehen tässä suhteessa harjottamaa vääryyttä,

hän on väärässä. Sillä tämä erilaisuus ei ole inhimillisen laitoksen

tulos, tai ainakaan se ei johdu ennakkoluuloista, vaan johtuu järjestä.

Sen sukupuolen, jolle luonto on uskonut lapset arvokkaana omaisuutena

hoidettavaksi, tulee myös niistä vastata toiselle sukupuolelle. On

kyllä totta ettei kenenkään ole lupa rikkoa uskollisuuttaan, ja

jokainen aviomies, joka riistää vaimoltaan hänen ainoan palkkansa

ankarista sukupuolensa velvollisuuksista, on vääryydentekijä ja raaka

mies. Mutta uskoton vaimo menettelee vielä pahemmin, hän hajottaa

perheen ja katkaisee kaikki luonnon siteet; antamalla miehelleen

lapsia, jotka eivät ole hänen omiaan, hän pettää molempia ja lisää

uskottomuuttaan valapattoisuudella. On vaikeata huomata mikä

epäsäännöllisyys ja rikos ei johtuisi mainitusta rikoksesta. Tuskin on

olemassa kauheampaa tilaa maailmassa kuin onnettoman perheenisän tila,

hänellä kun ei ole luottamusta vaimoonsa ja hän kun ei rohkene antautua

sydämensä viehkeimpien tunteiden valtoihin, epäillen syleillessään

lastansa syleilevänsä toisen lasta, toisen, joka on hänen häpeänsä

takaaja ja hänen omien lastensa omaisuuden ryöstäjä. Mitä muuta silloin

on perhe kuin salaisten vihollisten seura, jonka jäsenet rikollinen

vaimo yllyttää toisiaan vastaan pakottaen heidät toisiaan muka

rakastamaan.

Ei siis riitä, että vaimo on uskollinen, vaan on tärkeätä että myöskin

hänen miehensä, hänen läheiset sukulaisensa ja kaikki ihmiset pitävät

häntä uskollisena. On tärkeätä, että hän on huomaavainen, vaatimaton,

säädyllinen, ja että hänellä muiden tietoisuudessa samoin kuin

omassatunnossaan on todiste hyveestään. Jos isän tulee rakastaa

lapsiaan, on välttämätöntä, että hän kunnioittaa heidän äitiään.

Tästä syystä kuuluu hyveellisyyden ulkonainen mainekin naisen

velvollisuuksiin, tehden kunniallisuuden ja hyvän huudon yhtä

välttämättömiksi kuin siveydenkin. Näistä periaatteista sekä

sukupuolten erilaisuudesta johtuu uusi velvollisuuden ja sopivan

käytöstavan aihe, joka etenkin naisille määrää käyttäymisen, tapojen ja

ryhdin mitä huolellisinta noudattamista. Se, joka umpimähkään väittää,

että molemmat sukupuolet ovat samanlaisia ja että niiden velvollisuudet

ovat samat, eksyy turhiin laverteluihin eikä itse teossa väitä mitään

pätevää, ellei ole vastannut yllä esitettyihin seikkoihin.

On varsin mukava tapa järkeillä, kun tuo esiin poikkeuksia vastauksena

niin yleisiin ja hyvin perusteltuihin lakeihin. Eiväthän naiset aina

synnytä lapsia, näin huomautetaan. Se on totta; mutta heidän

varsinainen kutsumuksensa on lasten synnyttäminen. Kuinka! Koska

maailmassa on satanen suuria kaupunkeja, joissa naiset irstaan elämänsä

vuoksi synnyttävät ainoastaan vähän lapsia, väitätte naisten tehtävän

yleensä olevan synnyttää vähän lapsia! Mitä tulisikaan kaupungeistamme,

elleivät etäiset maaseudut, missä naiset elävät yksinkertaisemmin ja

siveämmin, korvaisi kaupunkilaisnaisten hedelmättömyyttä? Sangen

monessa maakunnassa pidetään vaimoja, jotka ovat synnyttäneet

ainoastaan neljä tai viisi lasta, varsin vähän hedelmällisinä.[161]

Muuten se seikka ei muuta asiaa, että sillä tai sillä vaimolla on vähän

lapsia. Nainen ei siltä ole vapautettu äidinvelvollisuudestaan ja

luonnon ja tapojen tulee yleisten lakien muodossa tämän velvollisuuden

täyttämystä edistää.

Vaikka naisen raskaudentilojen välillä kuluisikin niin pitkä aika kuin

tavallisesti oletetaan, niin voisiko nainen vaaratta niin äkkiä muuttaa

elintapansa vallan päinvastaiseksi? Saattaako hän tänään olla imettäjä

ja huomenna sotijatar? Saattaako hän muuttaa luonnonlaatuaan ja

taipumuksiaan samoin kuin kameleontti muuttaa väriään? Voiko hän äkkiä

hiljaisesta turvapaikastaan ja perheaskareistaan siirtyä pois ja panna

itsensä alttiiksi raa'alle ilmalle, kovalle työlle, vaivoille, sodan

vaaroille? Saattaako hän olla milloin pelokas,[162] milloin rohkea,

milloin taas heikko, ja milloin vahva? Kun jo Pariisissa kasvatetut

nuoret miehet vaivoin voivat kestää sotapalvelusta, niin voivatko

silloin naiset, jotka eivät koskaan ole sietäneet auringon paahtavia

säteitä ja jotka tuskin osaavat marssia, kestää sota-ammatin vaivoja,

vietettyään viisikymmentä vuotta hemmoteltua elämää? Astuvatko he tähän

raskaaseen ammattiin iässä, jolloin miehet jo sen jättävät?

On maita, joissa vaimot synnyttävät lapsia melkein ilman kipuja ja

ravitsevat lapsiaan melkein vaivatta. Tämän myönnän; mutta näissä

maissa miehet joka säällä käyvät puolialastomina, kaatavat villipetoja,

kantavat venettä kuin matkalaukkua, kulkevat metsästysretkillään

seitsemän tai kahdeksan sadan peninkulman päässä kodistaan, nukkuvat

taivasalla ja paljaalla maalla, kestävät uskomattomia vaivoja ja ovat

monta päivää syömättä. Kun naiset tulevat vahvoiksi, miehet tulevat

vielä vahvemmiksi. Kun miehet veltostuvat, naiset veltostuvat vielä

suuremmassa määrässä. Jos molemmat sukupuolet aina samalla tavoin

muuttuvat, on ero aina sama.

Teoksessaan "Valtio" Plato määrää naisille samat ruumiinharjoitukset

kuin miehille; tämän hyvin ymmärrän. Sillä kun hänen kuvittelemassaan

valtiossa ei pitänyt olla mitään yksityisiä perheitä, ja kun hän ei

enää tietänyt mitä tehdä naisilla, oli hänen pakko tehdä heistä miehiä.

Tämä etevä nero oli kaiken laskenut ja edeltäpäin arvannut ja syrjäytti

siten vastaväitteen, jota kenties ei kukaan olisi ajatellutkaan hänelle

tehdä; mutta hän on huonosti kumonnut sen vastaväitteen, joka

hänelle todella on tehty. En tässä puhu tuosta luullusta naisten

yhteisomistamisesta. Tämä moite on usein lausuttu Platosta, mutta se ei

todista muuta kuin että sen lausujat eivät koskaan ole lukeneet häntä.

Minä puhun tässä tuosta yhteiskunnallisesta sekaannuksesta, joka

kaikkialla toisiinsa sekoittaa eri sukupuolet kaikissa heidän

toimissaan ja töissään ja joka epäilemättä synnyttää mitä

sietämättömimpiä väärinkäytöksiä. Puhun mitä viehkeimpien luonnollisten

tunteiden tukehuttamisesta, jotka uhrataan teennäiselle tunteelle, mikä

ei ilman niitä ollenkaan voisi kestää. Onhan välttämätöntä että

luonnolliset keinot solmivat sydämen sopimusten siteitä. Onhan se

rakkaus, jota tunnemme omaisiamme kohtaan, sen rakkauden perustus, jota

olemme velkapäät tuntemaan valtiota kohtaan. Kiintyyhän sydän tuon

pienen isänmaan kautta, joka on perhe, suureen isänmaahan. Ovathan hyvä

poika, hyvä aviomies ja hyvä isä myöskin hyviä kansalaisia!

Niin pian kuin on todistettu, etteivät mies ja nainen ole eivätkä voi

olla samalla tavoin luodut, ei luonteen eikä ruumiinrakennuksen

puolesta, seuraa tästä, ettei heillä pidä olla samanlaista kasvatusta.

Noudattamalla luonnon ohjausta heidän tulee toimia sopusuhtaisesi

toistensa kanssa, mutta heidän ei pidä tehdä vallan samoja seikkoja.

Heidän työnsä päämäärä on sama, mutta itse heidän työnsä ovat erilaiset

ja siis myös niitä ohjaavat harrastukset. Koetettuamme kehittää

luonnonmukaista miestä, koettakaamme nyt tarkastaa miten on

kasvatettava se nainen, joka tälle miehelle sopii, jotta tehtävämme ei

jäisi puolinaiseksi. Se, joka aina tahtoo saada hyvää opastusta,

seuratkoon aina luonnon viittauksia. Kaikkea, mikä on sukupuolelle

olennaista, on pidettävä luonnon tekona ja sellaisena kunnioitettava.

Toistatte yhtenään: naisilla on se ja se vika, jota meillä ei ole;

mutta ylpeytenne teitä pettää. Nuo ominaisuudet olisivat todella

miehellä vikoja, naisilla ne ovat avuja. Kaikki kävisi huonommin,

ellei hänellä niitä olisi. Estäkää nämä luullut viat menemästä

liiallisuuksiin, mutta varokaa niitä hävittämästä.

Naiset omasta puolestaan eivät väsy huutamasta että me miehet

kasvatamme heidät turhamielisiksi ja keikaileviksi ja että koetamme

alati huvitella heitä lapsellisuuksilla, ollaksemme helpommin heidän

valtiaitaan. He tahtovat sälyttää meidän niskoillemme ne viat, joista

heitä syytämme. Kuinka mieletöntä! Mistä ajasta alkaen siis miehet

sekaantuvat tyttöjen kasvatukseen? Kukapa estää äitejä kasvattamasta

tyttöjään niin kuin haluavat? Tytöillä ei ole ylempiä oppikouluja:

suuri vahinko! Suokoon Jumala ettei pojillakaan niitä olisi, silloin

hekin saisivat järkevämmän ja kunniallisemman kasvatuksen. Kukapa

pakottaa tyttäriänne menettämään aikansa turhanpäiväisyyksiin? Kuka

pakottaa heitä vasten tahtoaan hukkaamaan puolet elämäänsä pukuhommiin,

samoin kuin heidän äitinsä tekevät? Kuka estää äitejä kasvattamasta

heitä oman mielensä mukaan tai antamasta muiden heitä kasvattaa? Onko

meidän syymme, että he meitä miellyttävät, kun ovat kauniita, että

heidän armaat katseensa meidät lumoavat, että heidän äideiltään

oppimansa taito meitä kiehtoo ja miellyttää, että kernaasti näemme

heidät maukkaasti puettuina, että vastustamatta annamme heidän käyttää

niitä aseita, joiden avulla he meidät valtaavat? No hyvä, päättäkää

sitten kasvattaa heitä samoin kuin miehiä; he siihen kyllä kernaasti

suostuvat! Kuta enemmän he koettavat olla miesten kaltaisia, sitä

vähemmän he miehiä voivat hallita; silloin vasta miehet tulevat olemaan

oikeita valtiaita.

Kaikki ne ominaisuudet, jotka ovat yhteiset molemmille sukupuolille,

eivät ole niille tasamääräisesti jaetut; mutta kokonaisuudessaan ne

toisiansa täydentävät. Naisella on suurempi arvo naisena, vähempi arvo,

kun hän tahtoo näytellä miestä. Hän on kaikkialla etusijassa, missä hän

saattaa oikeutensa voimaan; kaikkialla, missä hän tahtoo anastaa

miesten oikeudet, hän on miestä alempana. Tätä yleistä totuutta saattaa

ainoastaan poikkeuksia esiintuomalla koettaa kumota, kuten kauniin

sukupuolen ritarillisilla puolustajilla alituisesti on tapana tehdä.

Jos naisissa kehittää miehenominaisuuksia ja laiminlyö heille

olennaiset ominaisuudet, ilmeisen selvästi heille tuottaa vahinkoa.

Viekkaat naiset tämän huomaavatkin liian hyvin, antaakseen itseään

tässä suhteessa pettää. Koettaessaan omistaa miesten eteviä

ominaisuuksia he eivät luovu omista eduistaan. Mutta tästä seuraa,

etteivät he voi hyväkseen käyttää kumpiakaan, ne kun eivät ole

yhdistettävissä, joten naiset menettävät puolet arvoaan, kun eivät

kehitä tarpeeksi omia hyviä ominaisuuksiaan, eivätkä täydelleen voi

kohota miesten kehityskannalle. Usko minua, sinä arvostelukykyinen

äiti, äläkä koeta tyttärestäsi kasvattaa kunnon miestä, ikäänkuin

tahtoisit syyttää luontoa valheellisuudesta; kehitä hänet sitävastoin

kunnialliseksi naiseksi, ja voit olla varma siitä, että tämä sekä

hänelle että meille miehille on oleva edullisempaa.

Seuraako tästä, että nainen on kasvatettava tiedottomuudessa ja että

hänen kasvatuksensa on yksinomaan rajoitettava taloudenhoidon

tehtäviin? Onko mies ehkä naistoveristaan tekevä palvelijattaren ja

onko mies hänen seurassaan riistävä itseltään suloisimman yhteiskunnan

tarjoaman viehätyksen? Onko mies ehkä, paremmin häntä hallitakseen,

estävä hänet mitään tuntemasta ja tietämästä? Onko hän naisesta tekevä

todellisen koneen? Ei suinkaan; näin ei luonto ole määrännyt, se kun on

antanut naisille niin miellyttävän ja taipuisan älyn. Päinvastoin se

tahtoo, että he ajattelevat, arvostelevat, rakastavat, että saavuttavat

tietoja ja viljelevät henkisiä lahjojaan, samoin kuin hoitavat

ulkomuotoaan. Nämä ovat ne aseet, jotka luonto antaa naiselle, jotta

hän niiden avulla korvaisi puuttuvia voimiaan ja ohjaisi miehen voimia.

Naisen tulee oppia paljon seikkoja, mutta yksinomaan sellaisia, joiden

tunteminen on hänelle hyödyllinen.

Kiinnitinpä huomioni naisen sukupuolen erityiseen tehtävään,

tarkastinpa sen taipumuksia, otinpa huomioon sen velvollisuudet, niin

näen kaiken osottavan minulle sitä kasvatuksen muotoa, joka naiselle on

sopiva. Nainen ja mies ovat luodut toinen toistaan varten, mutta heidän

molemminpuolinen riippuvaisuutensa ei ole samanlainen. Miehet näet ovat

riippuvaisia naisista halujensa tähden; naiset taas ovat riippuvaisia

miehistä sekä halujensa että tarpeidensa tähden. Me miehet tulisimme

pikemmin toimeen ilman heitä, kuin he ilman meitä. Jotta heillä olisi

välttämättömät tarpeensa, jotta heillä olisi asemansa, täytyy meidän ne

heille antaa, täytyy meidän olla halukkaat ne heille antamaan ja

lisäksi täytyy meidän pitää, heitä niiden arvoisina. He ovat

riippuvaisia meidän arvostelustamme, siitä mielipiteestä, joka meillä

on heidän arvostaan, heidän kauneudestaan ja hyveistään. Itse

luonnonlain nojalla naiset, omasta puolestaan, kuten myös lastensa

puolesta, ovat alttiina miesten arvosteluille. Ei riitä, että he ovat

kunnioitusta ansaitsevia, heidän tulee todella olla kunnioitettuja. Ei

riitä, että he ovat kauniita, heidän tulee myöskin olla miellyttäviä.

Ei riitä, että he ovat viisaita, on välttämätöntä, että he viisaiksi

tunnustetaan. Heidän kunniansa ei piile yksinomaan heidän

käytöstavassaan, vaan myöskin heidän maineessaan, eikä ole mahdollista,

että se nainen, joka suostuu olemaan kunniattomien naisten kirjoissa,

koskaan voisi olla kunniallinen nainen. Mies tehdessään oikein on

riippuvainen ainoastaan itsestään ja saattaa uhmata yleistä

mielipidettä. Mutta nainen toimiessaan oikein on täyttänyt ainoastaan

puolet tehtävästään, ja se, mitä hänestä ajatellaan, on hänelle yhtä

tärkeätä kuin se, mikä hän todella on. Tästä seuraa, että naisen

kasvatuksen tässä suhteessa tulee olla vastainen miehen kasvatukselle.

Yleinen mielipide on hyveen hauta miehillä ja hyveen valtaistuin

naisilla.

Äitien hyvästä ruumiinrakenteesta riippuu ensin lasten ruumiinrakenne.

Naisten huolellisuudesta riippuu miesten ensi kasvatus. Naisista vielä

lisäksi riippuvat miesten tavat, intohimot, harrastukset, huvit, jopa

onnikin. Koko naisten kasvatuksen tulee siis tarkoittaa heidän

suhdettansa miehiin. Miesten miellyttäminen, heidän hyödyttämisensä,

heidän rakkautensa ja kunnioituksensa saavuttaminen, heidän

kasvattamisensa nuorina, heidän hoitamisensa suurina, heidän

neuvomisensa ja lohduttamisensa, heidän elämänsä saattaminen

miellyttäväksi ja suloiseksi -- siinä naisten velvollisuudet kaikkina

aikoina, ja tämä on heille lapsuudesta alkaen opetettava. Ellei pidetä

silmällä tätä periaatetta, poistutaan päämäärästä, eivätkä mitkään

ohjeet, jotka naisille annetaan, vähintäkään edistä heidän eikä miesten

onnea.

Vaikka jokainen nainen tahtoo miellyttää miehiä ja vaikka niin tulee

olla, on suuri erotus, tahtooko hän miellyttää kunnon miestä ja todella

rakastettavaa miestä, vai noita naisellisia miehiä, jotka häpäisevät

omaa sukupuoltaan ja sitä sukupuolta, jota matkivat. Eipä luonto eikä

järki saata johtaa naista pitämään miehissä esiintyvistä naisellisista

piirteistä, eikä naisen myöskään omaksumalla miesten tapoja pidä

koettaa saavuttaa heidän rakkauttaan.

Kun siis naiset hylkäävät sukupuolensa vaatimattoman ja säädyllisen

käytöstavan ja omaksuvat noiden houkkiomaisten miesten tavat, niin he

kaukana siitä että seuraisivat kutsumustaan, päinvastoin siitä luopuvat

ja riistävät itse itseltään ne oikeudet, joita luulevat anastavansa.

Jos me olisimme toisenlaiset -- näin he sanovat -- emme ollenkaan

miellyttäisi miehiä. Mutta siinä he täydelleen erehtyvät. Täytyy itse

olla houkkio, voidakseen pitää houkkioista. Halu miellyttää tuollaisia

narreja todistaa sen naisen makua, joka pyrkii heitä miellyttämään.

Ellei olisi olemassa kevytmielisen säädyttömiä miehiä, tuollainen

nainen kiireisesti koettaisi sellaisia kehittää, sillä miesten

kevytmielisyys on paljon suuremmassa määrin naisten aiheuttamaa, kuin

päinvastoin. Se nainen, joka rakastaa oikeita miehiä ja joka tahtoo

heitä miellyttää, valitsee tätä tarkoitusperäänsä vastaavat keinot.

Nainen on luonnostaan keikaileva, mutta hänen keikailunsa muuttaa

muotoa ja esinettä hänen mielipiteidensä mukaan. Jos järjestämme nämä

mielipiteet luonnon mukaisiksi, on nainen saava sen kasvatuksen, joka

hänelle sopii.

Pikkutytöt pitävät jo melkein syntymästä alkaen koreista puvuista. He

eivät tyydy siihen, että ovat sieviä, he tahtovat lisäksi, että heidät

sieviksi tunnustettaisiin. Huomaa heidän pienimmistäkin ilmeistään,

että tämä jo aikaisin on heidän huolensa esineenä. Ja tuskin he ovat

päässeet siihen ikään, että kykenevät ymmärtämään mitä heille sanoo,

kun heitä voi johtaa puhumalla heille siitä, mitä muut heistä

ajattelevat. Jos tätä samaa vaikutinta koetettaisiin sovelluttaa

poikienkin kasvatukseen, kuten ajattelemattomasti kyllä on ehdotettu,

ei se heihin vaikuttaisi yhtä voimakkaasti. Jos pojilla näet vaan on

riippumattomuutensa ja huvinsa, he varsin vähän huolivat siitä, mitä

heistä ajatellaan. Tarvitaan paljon aikaa ja vaivaa, ennenkuin

taivuttaa heidät saman lain alaiseksi.

Saakoot tytöt miltä taholta tahansa tämän ensimäisen opetuksen, niin se

on hyvä. Sillä koska ruumis syntyy, niin sanoakseni, ennen sielua, on

ensimäinen kasvatus kohdistettava ruumiiseen. Tämä sääntö koskee tosin

molempia sukupuolia, mutta kasvatuksen tarkoitus on kummallakin

erilainen. Toisessa sukupuolessa on kasvatettava voimaa, toisessa

suloutta. Tosin ei ominaisuuksien siltä tule olla yksinomaisia

kummallekin sukupuolelle; niiden tulee vaan esiintyä suhteellisesti

suuremmassa määrässä toisessa kuin toisessa. Nainen tarvitsee niin

paljon voimaa, että voi tehdä kaiken, minkä tekee sulokkaasti; mies

taas tarvitsee niin paljon taitavuutta, että tekee kaiken tehtävänsä

helposti.

Naisten ylenmääräisestä hemmottelusta saa miestenkin veltostuminen

alkunsa. Naisten ei tule olla niin vahvoja kuin miesten, mutta heidän

tulee kuitenkin olla vahvoja voidakseen synnyttää vahvoja poikia. Tämän

vuoksi on luostareille annettava etusija isänkodin rinnalla,

edellisissä kun naisoppilailla on yksinkertainen ruoka, mutta paljon

ruumiinliikettä, kävelyjä ja leikkejä taivasalla kedolla ja

puutarhoissa, kun sitävastoin kodissa tytöillä on hieno ruoka, ja kun

heitä siellä alati vuoroin imarrellaan, vuoroin moititaan, ja he kun

alati istuvat äidin valvonnan alaisina hyvin suljetussa huoneessa,

eivätkä rohkene nousta, kävellä, puhua, tuskin hengittää, eivätkä saa

ainoatakaan vapaata hetkeä leikkiäkseen, hypelläkseen, juostakseen,

huutaakseen ja antautuakseen ikänsä luonnollisen vilkkauden valtoihin.

Aina heitä joko kohdellaan seurauksiltaan vaarallisella lempeydellä tai

väärässä tilassa harjotetulla ankaruudella; ei koskaan menetellä

luonnon mukaisesti. Siten nuorison ruumis ja sydän turmellaan.

Spartan tytöt harjottivat, samoin kuin pojat, sotilasleikkejä; heidän

tarkoituksensa ei ollut mennä sotaan, vaan se, että kerran voisivat

synnyttää poikalapsia, jotka kykenisivät kantamaan sodan vaivoja. Tätä

menettelytapaa minä puolestani en hyväksy; ei näet sitä varten, että

äidit synnyttäisivät valtiolle sotureita, ole tärkeätä, että he ovat

kantaneet kivääriä ja äkseeranneet preussilaiseen tapaan. Mutta yleensä

pidän kreikkalaista kasvatustapaa tässä suhteessa luontevana. Nuoret

tytöt esiintyivät usein julkisesti, tosin eivät sekaantuneina poikiin,

vaan erillään heistä muodostaen oman ryhmänsä. Ei vietetty juuri

ainoatakaan juhlaa eikä toimeenpantu uhria eikä muita juhlallisia

menoja ilman että nähtiin joukottain etevimpien kansalaisten tyttäriä

kukkaseppeleet päässä, laulaen hymnejä, muodostaen tanssi-kuoroja,

kantaen koreja, maljoja, uhriantimia, täten tarjoten kreikkalaisten

turmeltuneille aisteille viehättävän näyn, joka oli omansa muodostamaan

vastapainon heidän säädyttömille voimisteluliikkeilleen. Minkä

vaikutuksen tämä tapa tekikään miesten sydämiin, niin se ainakin oli

hyödyllinen siinä suhteessa, että se antoi naissukupuolelle hyvän

ruumiinrakenteen nuoruudeniässä, tarjoten sille miellyttäviä,

kohtuullisia ja terveellisiä ruumiinliikkeitä, ja sen ohella terottaen

ja kehittäen sen makua alituisen miellyttämishalun kautta, koskaan

panematta sen tapoja alttiiksi.

Niin pian kuin nämä nuoret naiset joutuivat naimisiin, ei heidän enää

nähty julkisuudessa esiintyvän. Sulkeutuen koteihinsa he omistivat

kaiken huolensa taloudelleen ja perheelleen. Sellainen on se elintapa,

jonka luonto ja järki määrää naiselle. Näistä äideistä syntyivätkin

mitä terveimmät, vahvimmat ja kaunismuotoisimmat miehet; ja

lukuunottamatta muutamia pahamaineisia saaria, on kumoamatonta, että

kaikista maailman kansoista, roomalaisetkin niihin luettuina, ei

tunneta ainoatakaan, jonka naiset samalla olisivat olleet viisaammat,

rakastettavammat, ja suuremmassa määrin yhdistäneet tapojen puhtauden

ruumiilliseen kauneuteen kuin muinaisen Kreikan naiset.

Tunnetaan, että avarat vaatteet, jotka eivät vaivanneet ruumista,

suuresti olivat omiaan säilyttämään sen kauniin ruumiillisen

tasasuhdan, joka havaitaan kreikkalaisissa kuvapatsaissa, mitkä vielä

ovat taiteilijain malleina, kun runneltu luonto on lakannut meidän

aikoinamme tuollaisia sopusuhtaisia muotoja luomasta. Kaikkia noita

goottilaisia siteitä ja noita monilukuisia kuristusvöitä, jotka joka

puolelta pusertavat jäseniämme, he eivät laisinkaan tunteneet.

Kreikkalaiset naiset eivät tunteneet kureliivien käyttämistä, jolla

meidän naisemme pikemmin tärvelevät vartalonsa kuin sen oikeata muotoa

osottavat. En saata käsittää kuinka tämä väärinkäytös, joka Englannissa

on yltynyt vallan uskomattomaksi, ei siellä lopulta saata sukua

huononemaan; on varmaa, ettei tämän tavan tuottama huvi todista mitään

hyvää makua. Ei suinkaan ole miellyttävää nähdä naista, joka

vyötäisiltään on hoikka kuin neuliainen; tämä loukkaa näköaistia ja

mielikuvitusta. Vyötäisten hoikkuudella, kuten koko naisen ruumiilla,

on suhtansa, mittansa, ja jos siitä poiketaan, se on varmaankin vika.

Tämä vika epäilemättä pistäisi silmään alastomassa ruumiissa; kuinka se

siis vaatteiden verhoamana voisi olla kaunis?

En rohkene ruveta tutkimaan niitä syitä, joiden nojalla naiset täten

itseään panssaroivat. Riippuvat rinnat, pöhöttynyt vatsa j.n.e. on

sangen epämiellyttävää kahdenkymmenvuotiaalla naisella. Mutta

kolmenkymmenvuotiaalla se ei enää herätä yhtä suurta huomiota. Ja koska

ihmisen vasten tahtoaankin joka iässään täytyy olla sellainen, joksi

luonto hänet määrää, ja koska miehen silmä tässä suhteessa ei erehdy,

nämä puutteellisuudet ovat vähemmän epämiellyttäviä, esiintykööt minkä

ikäisessä henkilössä tahansa, kuin neljänkymmenen vuoden ikäisen naisen

pyrkimys näyttää pikku tytöltä. Kaikki, mikä vaivaa ja pakottaa

luontoa, on huonon maun merkki. Tämä pitää paikkansa niin hyvin

vaatetukseen kuin henkiseen kehitykseen nähden. Elämän, terveyden,

järjen ja hyvinvoinnin tunteen tulee käydä ennen kaikkea muuta. Sulo ei

viihdy yhdessä pakollisuuden kanssa, hentous ei ole raukeutta, eikä sen

tule olla sairas, joka tahtoo miellyttää. Kärsivä herättää sääliä,

mutta ilo ja himotseva kiintymys kohdistuvat terveeseen ja kukoistavaan

olentoon.

Erisukupuolisilla lapsilla on paljon yhteisiä huvituksia, ja tämä on

luonnollista, sillä onhan aikaihmisilläkin samoja huvituksia. Mutta

onpa niillä myöskin erilaiset harrastuksensa. Pojat hakevat liikettä ja

melua: rumpuja, hyrröjä ja pieniä rattaita. Tytöt taas pitävät enemmän

silmän huvituksista ja sellaisesta, mikä kelpaa koristukseksi:

peileistä, jalokivistä, korutavaroista ja etenkin nukeista. Nukke on

naissukupuolen erityisen huvin esine. Täten tyttö selvästi osoittaa

makuaan, joka on hänen tarkoitusperänsä aiheuttama. Vastaiseksi se voi

harjoittaa miellyttämisen taitoa ainoastaan ulkonaisen koristelun

muodossa; lapset näet eivät kykene tätä taitoa muulla tavoin

viljelemään.

Katsokaa miten pikkutyttö kuluttaa päivänsä häärien nukkensa ympärillä,

miten hän lakkaamatta muuttaa sille uusia pukuja, pukee ja riisuu sen

vaatteet sata kertaa, hakee alati uusia koru-yhdistelmiä, jotka ovat

onnistuneita tai epäonnistuneita -- vähät siitä. Hänen sormensa ovat

vailla taitavuutta, hänen makunsa on kehittymätön, mutta taipumus

näyttäyy nyt jo. Tämän alituisen hyörinän ohella aika kuluu pienokaisen

huomaamatta, hetket kiitävät, hän vain ei sitä huomaa, unhottaen

ateriansakin. Hänellä näet on suurempi nälkä koristeluun kuin ruokaan.

Mutta, sanonette, koristaahan hän nukkeansa eikä itseään. Epäilemättä,

hän näkee nukkensa, eikä itseään, hän ei voi tehdä mitään itseään

varten; hän kun ei vielä ole kehittynyt naiseksi, ei hänellä ole taitoa

eikä voimaa, hänellä ei sanalla sanoen ole itsellään vielä mitään

etevyyksiä. Kaikki hänen harrastuksensa keskittyvät nukkeen, hän luo

siihen kaiken keikailuhalunsa, mutta ei ole jättävä sitä siihen

ainaiseksi; hän näet odottaa sitä hetkeä, jolloin voi olla itse

nukkenaan.

Tässä huomaamme siis ensi harrastuksen, joka on vallan selvä ja

määrätty. Sitä tulee ainoastaan tutkia ja järjestää. On varmaa, että

pienokainen mitä hartaimmin tahtoisi itse osata koristaa nukkeansa,

tehdä hihojen nauharuusut, nukkehameen poimureunukset ja pitsit.

Mutta kaikessa tässä hän on ankarasti riippuvainen toisten

hyväntahtoisuudesta, niin että hänelle olisi paljon mukavampaa

turvautua yksistään omaan taitavuuteensa. Tästä johtuu sen opetuksen

merkitys, joka hänelle aluksi annetaan; pikkutytölle ei oikeastaan

anneta mitään tehtäviä, hänelle päinvastoin osotetaan hyväntahtoista

auttavaisuutta. Todellakin melkein kaikki pienet tytöt vastenmielisesti

oppivat lukemaan ja kirjoittamaan; mutta neulaa käyttämään he aina

oppivat mielellään. He jo edeltäpäin kuvittelevat olevansa suuria ja

ajattelevat mielihyvällä, että heidän saavuttamansa taito kerran on

auttava heitä koristamaan itseään.

Kun tämä ensi tie on raivattu, on helppo kulkea eteenpäin: ompelu,

koruompelu ja pitsien valmistaminen käy vallan itsestään. Mattojen

valmistaminen ja koristeleminen ei ole yhtä suuressa määrin heidän

mieleensä. Huonekalut ovat näet ulkopuolella heidän harrastuspiiriään,

ne kun eivät liikuta heidän omaa persoonaansa, vaan ovat riippuvaiset

muiden ihmisten mausta. Mattojen valmistus on naisten työtä; nuoria

tyttöjä se ei koskaan ole suuresti huvittava.

Nämä vapaaehtoiset harrastukset helposti voidaan ulotuttaa

piirustukseenkin, sillä piirustustaito ei ole vieras aistikkaan

pukeutumisen taidolle. Minä puolestani vaan en kehottaisi heille

opettamaan maisema- enkä muotokuvapiirustusta. Lehtien, hedelmien,

kukkien, laskosverhojen piirustaminen, sanalla sanoen kaiken sellaisen

kuvaaminen, joka on omansa koristamaan pukuja, ja lisäksi taito piirtää

koristekuoseja, kun ei muita miellyttäviä ole tarjona -- tämä

piirustustaito mielestäni tytöille riittää. Onhan jo miehille tärkeätä

rajoittaa tiedonhankintansa hyödyllisiin asioihin, mutta naisille se on

vielä tärkeämpää. Naisten elämä näet, vaikka onkin vähemmän työlästä,

on, tai ainakin sen pitäisi olla vielä enemmän kiintynyt heidän

erityisiin tehtäviinsä ja erilaisten huolenpitojen täyttämä, niin ettei

heidän sovi huvikseen antautua mihinkään mieliyritykseen, joka on

ristiriidassa heidän velvollisuuksiensa kanssa.

Sanokoot ilkkujat mitä tahansa, niin on terve järki molemmille

sukupuolille tasan jaettu. Tytöt ovat yleensä oppivaisemmat kuin pojat,

jopa heidän suhteensa on käytettävä enemmän auktoriteettia, kuten pian

olen osottava. Mutta siitä ei seuraa, että heiltä pitäisi vaatia

sellaista, minkä hyötyä he eivät käsitä. Äideiltä siis kysytään taitoa

heille näyttää tuota hyötyä kaikessa, minkä heidän tehtäväkseen

määräävät. Tämä onkin helpompaa siihen nähden, että tytöissä kehittyy

aikaisemmin äly kuin pojissa. Älköön siis tytöille älköönkä pojille

opetettako mitään hyödytöntä joka ei tuota mitään näkyviä hyviä

tuloksia ja joka ei edes tee niitä, jotka sitä harjottavat, muille

ihmisille miellyttäviksi. Älköön myöskään opetettako sellaista, minkä

hyötyä he eivät nuoressa iässään kykene huomaamaan, kun lapsi näet ei

voi edeltäpäin asettua myöhäisemmälle kehitysasteelle. Koska en tahdo

että poikien lukutaitoa joudutettaisiin, vielä vähemmän tahdon, että

nuoria tyttöjä pakotetaan aikaisin lukutaitoa omistamaan. Ensin

näet tulee heille tarkoin selittää mikä hyöty lukutaidosta on.

Valitettavasti noudatetaan tätä selitystä annettaessa enemmän

aikaihmisten omaa käsitystä asiassa kuin lapsen käsityskykyä. Miksi

muuten olisi välttämätöntä, että nuori tyttö niin aikaisin osaisi lukea

ja kirjoittaa? Onko hänen heti ryhtyminen taloutta ohjaamaan? Varsin

harvat tytöt ovat väärinkäyttämättä tätä arveluttavaa taitoa, Ja kaikki

tytöt ovat liiaksi uteliaita ollakseen sitä pakotta oppimatta, silloin

kun heillä sen oppimiseen on aikaa ja tilaisuutta. Ehkä heidän ennen

kaikkea tulisi oppia laskentoa, sillä ei mikään yleensä tarjoa

tuntuvampaa hyötyä, ei mikään vaadi pitkällisempää harjaantumista, eikä

mikään jätä enempää tilaa erehdyksille kuin laskut. Jos jollekin

pikkutytölle annettaisiin kirsikkoja välipalaksi vasta silloin kun hän

olisi suorittanut aritmeettisen laskuesimerkkinsä, takaan että hän pian

oppisi laskemaan.

Tunsin nuoren tytön, joka oppi kirjoittamaan aikaisemmin kuin lukemaan

ja joka alkoi kirjoittaa neulalla, ennenkuin osasi kirjoittaa kynällä.

Hän ei alussa kirjoittanut mitään muuta kuin O-kirjaimen. Hän kirjoitti

lakkaamatta suuren ja pienen o:n, kaikenkokoisia o-kirjaimia, jopa

niinkin, että kirjoitti pienemmän o:n suuren O:n sisään, ja aina alkaen

paperilehden oikeasta reunasta. Onnettomuudeksi hän eräänä päivänä,

ollessaan tässä perin hyödyllisessä työssä, näki kuvansa peilissä ja

huomasi, ettei tämä pakollinen asento hänelle sopinut, minkävuoksi hän,

niinkuin mikäkin Minerva, heitti pois kynänsä eikä enää tahtonut

kirjoittaa O-kirjaimia. Hänen veljeänsä ei kirjoittaminen huvittanut

enempää kuin häntä itseäänkään, mutta veljeä ei harmittanut

ulkomuodolle epäedullinen asento, vaan kirjoittamisen tuottama

vaiva. Ryhdyttiin siis toiseen keinoon tytön kirjoittamis-innon

palauttamiseksi. Hän oli herkkä- ja turhamielinen eikä kärsinyt, että

hänen sisarensa käyttivät hänen liinavaatteitaan. Näihin oli ennen

merkitty hänen nimensä; nyt ne jätettiin merkitsemättä. Hänen täytyi

siis itsensä oppia tämä taito. On selvää mihin suuntaan asia nyt

kehittyi.

Perustelkaa aina ne toimet, jotka määräätte nuorten tyttöjen

tehtäviksi, ja antakaa heille aina jotakin toimittamista. Toimettomuus

ja itsepäisyys ovat heidän vaarallisimpia vikojaan, ja niistä heidät

parannetaan ylen vaikeasti, jos ne kerran ovat päässeet juurtumaan.

Tyttöjen tulee olla valppaita ja työteliäitä; mutta tämä ei vielä

riitä: heidän tulee aikaisin oppia mukautumaan. Tämä onnettomuus, jos

sitä siksi voi sanoa, kun on kysymys naisista, on erottamaton heidän

sukupuolestaan, eivätkä he koskaan voi siitä vapautua muuten kuin

joutumalla paljon suurempiin kärsimyksiin. Tulevathan he koko ikänsä

olemaan mitä hellittämättömimmän ja ankarimman pakkotilan alaisia,

nimittäin säädyllisyysvaatimusten alaisia. Heitä tulee siis jo aikaisin

harjottaa tähän pakkotilaan, jotta he helposti siihen voisivat

mukautua. Tulee aikaisin totuttaa heidät hillitsemään oikkunsa, jotta

he oppisivat alistumaan toisen tahtoon. Jos he esim. tahtoisivat alati

tehdä työtä, tulisi joskus pakottaa heidät täydelliseen työttömyyteen.

Hajamielisyys, kevytmielisyys ja huikentelevaisuus ovat vikoja, jotka

helposti syntyvät siitä, että heidän lempiharrastuksensa saavat väärän

suunnan ja että he aina niitä voivat tyydyttää. Jotta saataisiin tämä

erehdys häädetyksi, tulee ennen kaikkea opettaa heidät voittamaan

itsensä.

Meidän aikamme mielettömien laitosten takia kunniallisen naisen on

lakkaamatta taisteleminen itseään vastaan. Kuitenkin onkin oikein, että

tämä sukupuoli saa osansa niistä kärsimyksistä, jotka se tuottaa meille

miehille.

Tulee estää tyttöjä ikävystymästä töihinsä ja liiaksi innostumasta

huvituksiinsa, kuten tavallista kasvatusta nauttivien tyttöjen laita

aina on. He näet, kuten Fénelon sanoo, asettavat toiselle puolelle

kaikki ikävät seikat, toiselle kaikki hauskat. Edellinen näistä

epäkohdista esiintyy, jos noudatetaan edellämainittuja ohjeita,

ainoastaan silloin, kun ne henkilöt, joiden kanssa nuoret tytöt

seurustelevat, heitä ikävystyttävät. Pikkutyttö, joka rakastaa äitiään

tai ystävätärtään, on koko päivän työskentelevä heidän läheisyydessään

ollenkaan ikävystymättä. Pelkkä lörpöttely on korvaava hänelle hänen

vaivannäkönsä. Mutta jos hänen kasvattajattarensa on hänelle

vastenmielinen, on hän kyllästyvä kaikkeen, minkä näkee edessään. On

hyvin harvinaista, että ne tytöt, jotka eivät ihaile äitiään enempää

kuin ketään muutakaan maailmassa, kehittyisivät hyvään suuntaan. Mutta

sen, joka tahtoo saada selville heidän oikean ajatuksensa, tulee heitä

tutkia eikä luottaa siihen, mitä he sanovat; sillä he ovat imartelevia,

viekkaita ja osaavat jo aikaisin teeskennellä. Eipä myöskään pidä

käskeä heitä rakastamaan äitiään; sillä kiintymys ei johdu

velvollisuudentunteesta ja alistuu kaikista vähimmin pakkoon. Äidin

kiintymys ja huolenpito ja luonnollinen tottumus saattavat tyttären

äitiään rakastamaan, ellei tämä millään lailla herätä tyttäressään

vihaa. Itse se pakollinen toimeliaisuuden tila, jossa äiti sopivalla

tavalla pitää tytärtään, on vaan omansa tätä kiintymystä vahvistamaan,

kun näet riippuvaisuus on naisille luonnollinen tila, ja kun jo tytöt

tuntevat olevansa luodut tottelemaan.

Naisilla on tai ainakin tulee olla ainoastaan rajoitettu määrä

vapautta. Samasta syystä he liioittelevat sitä vapautta, joka heille

myönnetään. Ollen liioittelevia kaikessa he antautuvat huvituksiinsa

vielä innokkaammin kuin pojat. Tämä on toinen niistä epäkohdista,

joihin äsken viittasin. Tämä ylenmääräinen innostuminen on hillittävä;

sillä se on syynä useimpiin naisille olennaisiin paheisiin, kuten esim.

oikullisuuteen ja ylenmääräiseen ihailuun, jotka saattavat naisen

tänään hehkuvasti halajamaan esinettä, jota huomispäivänä eivät enää

katselekaan. Heidän mieltymyksensä häälyväisyys on yhtä turmiollinen

kuin sen liiallisuus, ja kumpikin ominaisuus johtuu samasta alkusyystä.

Älkää riistäkö heiltä heidän hilpeyttään, nauruaan, meluamistaan ja

vallattomia leikkejään, mutta estäkää heitä siitä, että kyllästyvät

toiseen ja sitten täynnä häälyväisyyttä syöksyvät toiseen seikkaan.

Älkää salliko, että he yhtenäkään elämänsä hetkenä unhottavat kohtuuden

rajoja. Totuttakaa heidät siihen, että heitä keskellä heidän leikkejään

keskeytetään ja että he silloin napisematta ryhtyvät johonkin muuhun.

Pelkkä tottumus riittää tässä kohdin, sillä sehän vaan tukee luontoa.

Tästä pakollisuudesta, joka on tullut tottumukseksi, johtuu

alistuvaisuus, jota naiset tarvitsevat koko ikänsä, he kun eivät

koskaan lakkaa olemasta joko miehistä tai heidän arvosteluistaan

riippuvaisia ja kun heidän ei koskaan ole sallittu asettua yläpuolelle

näitä arvosteluja. Naisen ensimäinen ja tärkein ominaisuus on lempeys:

ollen luotu tottelemaan niin epätäydellistä olentoa kuin mies, jolla

lisäksi usein on niin paljon paheita ja aina ylen paljon vikoja, tulee

naisen aikaisin oppia kärsimään vääryyttäkin ja valittamatta kestämään

miehensäkin tekemää vääryyttä. Vaimon tulee olla lempeä vähemmin

miehensä kuin itsensä vuoksi. Naisten katkeruus ja itsepäisyys aina

vaan lisäävät heidän kärsimystään ja kiihottavat heidän miestensä pahaa

menettelyä; nämä näet varsin hyvin huomaavat, ettei naisten tällaisilla

aseilla tule heitä voittaa. Taivas ei ole tehnyt naisia kietoviksi ja

vakuuttaviksi sen vuoksi, että he muuttuisivat toraisiksi; se ei ole

tehnyt heitä heikoiksi siinä tarkoituksessa, että he sen avulla

anastaisivat itselleen vallan; se ei ole antanut heille heidän vienoa

ääntänsä, jotta he sillä miestä parjaisivat; se ei ole muodostanut

heidän piirteitään hennoiksi, jotta vihanpurkaus niitä rumentaisi. Kun

he suuttuvat, he menevät liian pitkälle; heillä on usein syytä

valituksiin, mutta ovat aina väärässä, kun rupeavat torumaan. Jokaisen

tulee käyttäytyä sukupuolensa arvoisella tavalla. Liian lempeä mies voi

saattaa vaimonsa röyhkeäksi. Mutta ellei mies ole hirviö, niin hänen

vaimonsa lempeys on saattava hänet jälleen järkiinsä ja ennemmin tai

myöhemmin voittava hänet.

Tytärten tulee aina olla kuuliaisia, mutta äitien ei siltä pidä aina

olla leppymättömän ankaroita. Kun tehdään nuori tyttö tottelevaiseksi,

ei samalla tarvitse tehdä häntä onnettomaksi. Kun hänet tehdään

vaatimattomaksi, ei siltä tarvitse häntä saattaa typeräksi. Päinvastoin

minä puolestani en suuttuisi, jos tyttö käyttäisi hieman viekkautta,

jos ei suorastaan välttääkseen tottelemattomuutensa rangaistusta, niin

ainakin taitavasti välttääkseen itse tottelemispakkoa. Ei ole tarkoitus

saattaa hänelle hänen riippuvaisuustunnettaan tuskalliseksi; riittää,

että hän tuntee riippuvaisuutensa. Tuollainen taitava viekkaus on

luontainen naisille; ja kun olen varma siitä, että kaikki luontaiset

taipumukset itsessään ovat hyvät ja oikeutetut, luulen sopivaksi

viljellä tätä kuten kaikkia muitakin luontaisia taipumuksia. Tietysti

tulee varoa, ettei se kehity liialliseksi.

Tämän huomautuksen oikeuteen nähden vetoan jokaisen tunnollisen

havaitsijan arvostelukykyyn. Tosin tässä suhteessa täysikäiset naiset

eivät ole lukuun otettavat; sillä pakolliset yhteiskuntaolomme tekevät

heille välttämättömäksi älynsä terottamisen. Tarkattakoon sen sijaan

tyttöjä, pikkutyttöjä siinä iässä, jolloin he ikäänkuin vasta alkavat

elää. Jos heitä verrataan samanikäisiin poikiin, niin jälkimäiset

epäilemättä edellisten rinnalla näyttävät kömpelöiltä, saamattomilta,

jopa typeriltä. Sallittakoon minun tästä mainita vaan yksi ainoa

esimerkki, joka osottaa kokonaan teeskentelemätöntä lapsellista

menettelyä.

On yleistä, että kielletään lapsia ruokapöydässä mitään pyytämästä.

Luullaan näet parhaaksi kasvatustavaksi sitä, että lasten päähän

sullotaan koko joukko turhia käskyjä; ja kuitenkin kysymyksessä

olevassa tapauksessa helposti joko myönnetään tai kielletään se

ruokalaji, jota lapsi on pyytänyt.[163] Silloin ei tarvitsisi

kuolettavasti kiusata lasta, jonka halu tuohon ruokalajiin on toivon

kiihottama. Kaikki tuntevat miten taitavasti menetteli eräs nuori

poika, joka oli tuon ankaran lain alaisena ja joka sai päähänsä pyytää

suoloja, kun hänelle oli unhotettu antaa pöydässä ruokaa, j.n.e. En

tahdo väittää, että häntä olisi pitänyt torua siitä, että hän suoraan

pyysi suolaa ja epäsuorasti lihaa. Tuo vanhempien ihmisten

laiminlyöminen oli niin julma, etten luule että häntä olisi rangaistu,

vaikka hän olisi suorastaan rikkonut määräyksen ja peittelemättä

sanonut, että hänen oli nälkä. Mutta mainitsenpa myöskin, miten minun

läsnäollessani kuusivuotias tyttö menetteli paljoa vaikeammassa

tapauksessa. Hänet näet oli ankarasti kielletty koskaan suoraan tai

epäsuorasti mitään pyytämästä, eikä hänen tottelemattomuuttaan olisi

lieventänyt se seikka, että hän oli syönyt kaikkia muita ruokalajeja,

paitsi yhtä ainoata, jota oli unhotettu hänelle tarjota ja jota hän

suuresti halusi syödä.

Saadakseen siis tämän laiminlyömisen korjatuksi pikkutyttö menetteli

niin, ettei häntä voitu syyttää tottelemattomuudesta. Hän osotti

sormellaan kutakin ruokalajia, sanoen ääneen jokaista niistä

näyttäessään: "olen syönyt tuota, olen syönyt tuota." Mutta kun hänen

olisi pitänyt osottaa sitä ruokalajia, jota hän ei ollut syönyt, jätti

hän sen niin huomattavasti mainitsematta, että eräs pöydässäolijoista

tämän poisjättämisen huomasi ja kysyi häneltä: "entä oletko syönyt

tuota?" "En ollenkaan", virkkoi hiljaa pieni herkkusuu, luoden

katseensa alas. Minun on tarpeetonta lisätä mitään. Verratkaa: tämä

juoni on tytön viekkautta; edellä mainittu taas pojan viekkautta.

Kaikki olevainen on hyvää, eikä mikään yleinen laki ole huono. Tämä

erityinen naissukupuolelle annettu viekkaus on varsin kohtuullinen

korvaus hänen puuttuvista voimistaan, ja ilman sitä nainen ei voisi

olla miehen toveri, vaan vajoaisi hänen orjakseen. Tässä suhteessa

omistamansa etevämmyyden nojalla hän pysyy miehen vertaisena ja

hallitsee häntä samalla kun häntä tottelee. Naisella on kaikki

vastustamassa itseään: miesten viat, oma pelokkaisuutensa ja

heikkoutensa; hänen ainoat aseensa ovat hänen viekkautensa ja

kauneutensa. Onhan siis oikein ja kohtuullista, että hän niitä molempia

kehittää. Mutta kauneus ei ole yleinen lahja; se kuihtuu lukemattomien

syiden vaikutuksesta, häviää vuosien mukana, ja lisäksi tottumus

heikontaa sen vaikutuksia. Älykkäisyys on yksin tämän sukupuolen oikea

apukeino; ei tuo turhamainen älykkäisyys, johon maailmassa pannaan niin

paljon arvoa, ja joka ei kykene tekemään elämää onnelliseksi; vaan tuo

hänen sukupuolensa henkevä älykkäisyys, taito käyttää hyväkseen miesten

älykkäisyyttä ja etevyyksiä. Ei tiedetä kuinka hyödyllinen tämä naisten

taito on meille miehillekin, kuinka paljon viehkeyttä se luo eri

sukupuolten välisiin suhteisiin, kuinka suuressa määrin se on omansa

ehkäisemään lasten vallattomuutta, kuinka paljon se hillitsee raakoja

aviomiehiä, kuinka monta sellaista perhettä se pitää kunnossa, jotka

muuten hajaantuisivat eripuraisuudesta. Juonittelevat ja häijyt naiset

sitä taitoa väärinkäyttävät, sen tiedän; mutta mitä pahe oikeastaan ei

väärinkäyttäisi? Älkäämme siis hävittäkö onnen välikappaleita

sentähden, että häijyt ihmiset joskus käyttävät niitä vahingoittaakseen

muita.

Naiset voivat loistaa kauneilla puvuilla, mutta he voivat miellyttää

ainoastaan persoonallisilla ominaisuuksillaan. Kauneissa vaatteissa ei

vielä ilmene ihmisen oikea arvo. Usein ne rumentavat sitä henkilöä,

joka niihin on pannut liian paljon huolta, ja usein liian silmään

pistävät vaatteet saattavat niiden kantajan vähimmin huomatuksi.

Nuorten tyttöjen kasvatus on tässä suhteessa vallan nurinkurinen.

Heille luvataan korutavaraa palkinnoksi, heidät saatetaan rakastamaan

huomiota herättäviä pukimia. "Kuinka hän on kaunis!" näin heille

sanotaan heidän pukeuduttuaan. Päinvastoin tulisi huomauttaa heille,

että näin monet pukineet ja kaunistukset ovat tarpeelliset ainoastaan

puutteellisuuksien peittämiseksi, ja että kauneuden oikea voittoriemu

johtuu sen omasta, apukeinoista vapaasta säteilystä. Muotikiihko on

huonon maun tunnusmerkki; sillä eihän muoti voi muuttaa kasvoja, ja

vartalo pysyy aina samana, joten se, mikä sille kerran sopii, aina

sille sopii.

Jos näkisin nuoren tytön liiaksi koristelevan pukuaan, olisin

näyttävinäni levottomalta hänen näin ylenmäärin pyntätyn vartalonsa

suhteen ja siitä, mitä muut ihmiset hänestä saattaisivat ajatella.

Sanoisin: kaikki nämä korupuvut kaunistavat sinua liiaksi, se on

todella vahinko; tokkohan vartalosi sietäisikään yksinkertaisempaa

pukua? Tokko olet tarpeeksi kaunis, ollaksesi vapaa tuosta ja tuosta

pukineesta? Ehkäpä hän silloin on oleva ensimäinen pyytämään, että

häneltä riisuttaisiin nuo korupukineet, ja jos niin tapahtuu, luulen

olevan syytä hänen menettelyään kiitoksella mainita. Minä puolestani en

koskaan kiittäisi nuorta tyttöä niin, kuin silloin, kun hän olisi

pukeutunut mitä yksinkertaisimmin. Kun hän on pitävä pukukoruaan

ainoastaan miellyttäväisyytensä kohottimena ja ikäänkuin äänettömänä

tunnustuksena siitä, että hän miellyttääkseen tarvitsee apukeinoja, hän

ei ole oleva ylpeä puvustaan, vaan päinvastoin nöyrä. Ja jos hänellä on

tavallista kauniimpi puku ja hän kuulee sanottavan: "Kuinka hän on

kaunis!", on tämä arvostelu nostava paheksumisen punan hänen

poskilleen.

Muuten on olemassa vartaloja, jotka vaativat pukukorua, mutta sellaisia

vartaloja ei ole, jotka vaatisivat ylen upeita koristuksia. Sellaiset

komeat puvut, jotka tuottavat vararikon, ovat säädyn eivätkä yksityisen

henkilön turhamielisyydestä aiheutuneita ja ne johtuvat yksinomaan

ennakkoluuloista. Todellinen keikailu tosin joskus hakee harvinaisia

vaikuttavaisuuksia, mutta ei koskaan komeilua. Juno pukeutui paljoa

komeammin kuin Venus. "Kun et ole voinut kuvata häntä kauniiksi, olet

kuvannut hänet rikkaaksi", sanoi Apelles huonolle maalaajalle, joka oli

maalannut Helenan ylen upeapukuisena. Minäkin olen huomannut, että mitä

komeimmat puvut ovat usein verhonneet mitä rumimpia naisia; eipä

turhamielisyys siis voine löytää sen epäonnistuneempaa kaunistuskeinoa.

Antakaa nuorelle tytölle, jolla on makua ja joka halveksii muotia,

nauhoja, harsokangasta, musliinia ja kukkia, ja hän on ilman

hohtokiviä, koristimia ja pitsejä[164] valmistava itselleen pukineet,

jotka saattavat hänet sata kertaa miellyttävämmäksi kuin kaikki

muotikauppiaan loistavat koruvaatteet.

Koska se, mikä on hyvää, aina pysyttää arvonsa, ja koska aina tulee

olla puettuna niin hyvin kuin suinkin, ne naiset, jotka ymmärtävät

millaiset puvut heille sopivat, valitsevat itselleen tuollaiset sopivat

puvut eivätkä niitä hevin hylkää. Ja kun he eivät muuta vaatetustaan

joka päivä, eivät he alati sitä ajattele, kuten ne, jotka eivät tiedä,

minkälaiset vaatteet heidän tulee valita. Oikea huolenpito

vaatetuksesta vaatii varsin vähän pukuhuonetemppuja. Nuorilla

neitosilla onkin tavallisesti varsin vähän pukuhuone-vehkeitä. Työ ja

koulunkäynti täyttävät heidän päivänsä. Lukuunottamatta punaista

ihomaalia, jota eivät käytä, ovat he kuitenkin yleensä yhtä

huolellisesti, jopa usein aistikkaammin puetut kuin täysi-ikäiset

naiset. Pukeutumistaidon väärinkäyttämisestä on tavallisesti väärä

käsitys; se johtuu paljon useammin ikävästä kuin turhamielisyydestä.

Nainen, joka viettää kuusi tuntia peilinsä edessä, tietää varsin hyvin,

ettei hän ole paremmin puettu kuin se, joka siinä on hukannut

ainoastaan puoli tuntia. Mutta hän on siten saanut kulumaan melkoisen

osan ikävää aikaansa, ja on parempi hukata aikaa oman persoonansa

hoitamiseen kuin tuntea ikävää kaikesta muusta. Ellei olisi pukuhommia,

niin miten saataisiin kulumaan aika päivällisestä kello yhdeksään

illalla? Kokoamalla palvelijattaria ympärilleen pukeutumishommissa

häärivä nainen huvittelee itseään tuskaannuttamalla heitä; onhan se jo

jotakin. Siten hän myös pääsee näkemästä miestään, jota tapaa

ainoastaan tuona iltahetkenä, ja tämä on jo jotakin enempää. Tämän

lisäksi tulevat kauppiaat, harvinaisuuksien myyjät, ihailijat,

pikkukirjailijat, runot, laulut ja lentokirjaset. Ilman pukuhommia ei

koskaan näin taitavasti voisi yhdistää näitä kaikkia seikkoja. Ainoa

varsinainen hyöty tästä hommasta on se, että tuollainen nainen saa

tilaisuuden näyttää ruumistaan hieman enemmän kuin ollessaan puettuna.

Mutta tämä etu ei kuitenkaan ole niin suuri, kuin luullaan, ja peilinsä

edessä häärivä nainen ei esiinny niin edullisessa valossa kuin hän

tavallisesti luulee. Antakaa siis naisille epäröimättä naisen kasvatus;

antakaa heidän harrastaa sukupuolensa harrastuksia, mutta kasvattakaa

heidät myös siveiksi; oppikoot hoitamaan talouttaan ja olemaan

talossaan hyödyllisissä askareissa. Silloin ylellisen upeat puvut

itsestään joutuvat unhotuksiin, ja tällaiset naiset pukeutuvat muita

aistikkaammin.

Ensimäinen seikka, jonka nuoret tytöt suuremmiksi kasvaessaan huomaavat

on se, etteivät lainatut viehätyskeinot riitä, ellei heillä ole omia

viehätyskeinoja. Kauneutta ei kukaan voi itselleen hankkia, eikä nuori

ihminen heti kykene omistamaan miellyttävää käytöstapaa. Mutta hän

saattaa ainakin koettaa omistaa miellyttäväisyyttä ulkonaisissa

liikkeissään, panna ääneensä imartelevan kaiun, varoa ryhtiään, astua

kevyesti, asettua siroihin asentoihin ja kaikkialla esiintyä

edullisessa valossa. Ääni laajenee, varmistuu ja tulee sointuvaksi;

käsivarret käyvät täyteläiksi, käynti tulee varmemmaksi, ja huomaa,

että on olemassa taito tehdä itsensä huomatuksi, miten tahansa onkaan

puettuna. Tästä alkaen eivät neula ja taidokkaisuus riitä; uudenlainen

taito tulee esiin ja saattaa jo hyödyllisyytensä tuntuvaksi.

Tiedän, että ankarat opettajat eivät sallisi opettaa nuorille tytöille

laulua, tanssia eikä mitään muuta miellyttävää taitoa. Tämä tuntuu

minusta naurettavalta. Kelle he sitten tahtovat mainittuja seikkoja

opetettavan? Ehkäpä pojille? Kummallehan on sopivampaa, miehelle vai

naiselle, omaksua tällaista taitavuutta? Ei kummallekaan, näin he

tulevat vastaamaan: "Kaikki maalliset laulut ovat rikoksia; tanssi on

paholaisen keksintöä; nuorella tytöllä ei pidä olla muuta huvitusta

kuin työnsä ja rukouksensa." Omituista huvia kymmenvuotiaalle tytölle!

Minä puolestani suuresti pelkään, että kaikki nämä pienet pyhimykset,

joita pakotetaan viettämään nuoruutensa rukoilemalla Jumalaa, viettävät

nuoruutensa ajan tekemällä kaikkea muuta ja että naituina parhaimpansa

mukaan korvaavat sitä aikaa, jonka luulevat tyttöinä menettäneensä.

Luulenpa, että tulee ottaa huomioon yhtä hyvin se, mikä sopii kullekin

iälle, kuin se, mikä sopii kummallekin sukupuolelle, ja lisäksi ettei

nuori tyttö voi elää kuten hänen isoäitinsä, vaan että hänen tulee olla

vilkas, innostunut, vallaton, että hänen tulee laulaa, tanssia niin

paljon kuin haluaa ja nauttia kaikkia ikänsä viattomia iloja. Liiankin

pian on tuleva aika olla hillitty ja omaksua vakavampi ryhti.

Mutta onkohan edes tämä muutos todella välttämättömyyden vaatima?

Vai liekö sekin ennakkoluulojemme hedelmä? Pakottamalla kunniallisia

naisia täyttämään yksinomaan vakavia velvollisuuksia on karkotettu

avioelämästä kaikki, mikä saattaisi tehdä sen miehille miellyttäväksi.

Onko ihmeellistä, jos se hiljaisuus, jonka aviomiehet tuntevat

vallitsevan ympärillään, heidät karkottaa perheen keskuudesta tai jos

he osottavat varsin vähäistä halua astua niin ikävään säätyyn?

Luottelemalla kaikkia velvollisuuksia kristinusko saattaa ne

mahdottomiksi täyttää ja turhiksi. Kieltämällä naisilta laulun, tanssin

ja kaikki seuraelämän tarjoamat huvitukset se saattaa heidät nyrpeiksi

ja toraisiksi, jopa sietämättömiksi perheessään. Ei ole ainoatakaan

uskontoa, jonka tunnustajilla avioliitto olisi niin ankaroiden

velvollisuuksien alaisena ja tämä pyhä liitto niin ylenkatsottu kuin

kristinusko. On näet niin suuressa määrin estetty naisia tulemasta

rakastettaviksi, että on saatettu miehet välinpitämättömiksi. "Näin ei

pitäisi olla", kuulen vakuutettavan. Aivan oikein. Mutta minä

puolestani väitän, että niin pitää olla, koska kristitytkin ovat

ihmisiä. Minä tahtoisin, että nuori englannitar yhtä huolellisesti

viljelisi miellyttäviä taipumuksiaan voidakseen viehättää tulevaa

miestään, kuin nuori albanialaisnainen niitä viljelee Ispkhanin

haaremia varten. Miehet, näin huomauttanee joku, eivät suuresti välitä

kaikista näistä taipumuksista. Tämän todellakin uskon, jos näitä

taipumuksia ei ollenkaan käytetä aviomiehen miellyttämiseksi, vaan

viekoittelemiskeinona nuorille irstailijoille, jotka noita taipumuksia

häpäisevät. Mutta luuletteko todella, ettei rakastettava ja viisas

nainen, jota mainitunlaiset taipumukset kaunistavat ja joka niitä

käyttää miehensä huvittamiseksi, lisäisi hänen elämänsä onnea ja ettei

hän estäisi miestään, tämän astuttua ulos työhuoneestaan pää väsyneenä,

menemästä hakemaan huvituksia ulkopuolella kotiaan? Onko ketään, joka

ei olisi nähnyt täten koolla olevia onnellisia perheenjäseniä, joista

jokainen osaa kantaa oman kortensa yhteisen huvin kekoon? Jos sellaisia

ihmisiä on, sanokoot, eikö tuollaisiin perhehuviin yhdistynyt luottamus

ja kodikkaisuus, niiden tarjoama viaton ja tyyni ilo täydelleen korvaa

julkisten huvittelupaikkojen pauhaavinta huvinriehunaa!

On liiaksi muutettu taiteeksi miellyttäviä seurustelu-taipumuksia.

Niitä on liiaksi yleistytetty; kaikki on puettu periaatteiden ja

säädösten muotoon ja on nuorille tytöille tehty kovin ikäväksi kaikki

se, jonka pitäisi olla pelkkää huvitusta ja vilkasta leikkiä. En voi

kuvitella mitään naurettavampaa kuin vanhaa tanssin- tai

laulunopettajaa, joka tyytymättömänä rypistäen nenäänsä lähestyy nuoria

tyttöjä, jotka jo muutenkin ovat naurunhaluisia, ja koettaa opettaa

heille vähäpätöistä taitoaan, käyttämällä pedanttisempaa ja

koulumestarimaisempaa äänenpainoa kuin jos olisi kysymyksessä

katkismuksen opettaminen. Onko esim. laulutaito riippuvainen

kirjoitetusta musiikista? Eikö kenties voi tehdä ääntään taipuisaksi ja

tarkaksi, oppia laulamaan aistikkaasti, jopa itseään säestämäänkin

tuntematta ainoatakaan nuottia? Sopiiko kenties sama laulutapa kaikille

äänille? Soveltuuko sama metodi jokaiselle kyvylle? Minua ei koskaan

saada uskomaan, että samat asennot, samat askeleet, samat liikkeet,

ilmeet ja tanssit sopivat pienelle, vilkkaalle ja pirteälle

ruskeanverevälle naiselle ja pitkälle vaaleaveriselle kaunottarelle,

jolla on haaveksivan kaihomieliset silmät. Kun siis näen opettajan

näille molemmille antavan vallan samanlaista opetusta, sanon: tuo mies

harjottaa ammattiaan koneellisesti, mutta oikeasta taidosta hänellä ei

ole aavistusta.

Kysytään, tuleeko tytöillä olla mies- vai naisopettajia. Sitä en tiedä.

Minä puolestani en soisi että heillä olisi kumpaakaan, vaan soisin,

että he vapaasti oppisivat sen, mitä he niin halukkaasti tahtoisivat

oppia, ja ettei nähtäisi alati kaupungeissamme niin paljon harhailevia

korupukuisia tanssimestareita. Olen varma siitä että seurustelu näiden

ihmisten kanssa nuorille tytöille on oleva yhtä vahingollinen kuin

heidän antamansa opetus on hyödytön, ja että heidän kuluneet

puhetapansa, heidän äänenpainonsa ja käytöksensä ovat heidän

oppilaissaan herättävät ensi mieltymisen tuohon kevytmieliseen

turhamaisuuteen, joka noille opettajille on niin tärkeä ja johon nuoret

neitoset taas, noiden opettajiensa esimerkkiä noudattaen, ennen pitkää

yksinomaan kiinnittävät huomionsa ja harrastuksensa.

Siinä taidokkaisuudessa, jonka esineenä on pelkkä huvi, saattavat

kaikki olla nuorten tyttöjen opettajia: heidän isänsä, äitinsä,

veljensä, sisarensa, ystävättärensä, ohjaajattarensa, peilinsä ja ennen

kaikkea heidän oma aistinsa. Heille ei kuitenkaan pidä tarjota

opetustaan, heidän itsensä tulee sitä pyytää. Siitä, minkä tulee olla

palkintona, ei pidä tehdä säännöllistä ja velvollista tehtävää, ja

etenkin tämänkaltaisessa opiskelussa ensimäisen menestyksen tuottaa

itse menestymisen halu. Jos muuten välttämättömästi halutaan sääntöjen

muodossa annettua opetusta, en minä puolestani tahdo ratkaista, kumpaa

sukupuolta noiden sääntöjen antajan tulee olla. En tiedä tuleeko

tanssinopettajan tarttua oppilaansa, nuoren neitosen, valkeaan ja

hienoon käteen, pitääkö hänen käskeä häntä sirosti nostelemaan

hamettaan, kohottamaan katseitaan, ojentamaan käsivarsiaan ja panemaan

povensa aaltoilemaan; sen vaan tiedän, etten mistään hinnasta tahtoisi

olla tuo opettaja.

Uutteruudella ja taipumusten kehittämisellä aisti muodostuu; aistin

avulla henki huomaamattaan aukenee käsittämään kaunista kaikilla

aloilla sekä lopulta niitä siveellisiä käsitteitä, jotka ovat sen

yhteydessä. Tässä kenties piilee eräs syy siihen, että säädyllisyyden

ja siveyden käsitteet aikaisemmin juurtuvat tyttöihin kuin poikiin. Se

näet, joka luulee että nämä aikaisin syntyvät käsitteet ovat

kotiopettajattarien ansioksi luettavat, hyvin huonosti tuntisi heidän

opetustapaansa ja ihmishengen kehityskulkua. Puhumistaidolla on

etusijansa miellyttämistaidossa. Ainoastaan edellisen taidon avulla voi

lisätä sitä miellyttäväisyyttä, johon tottumus jo puoleksi on

kyllästyttänyt aistimme. Henki ei ainoastaan elähytä ruumista, vaan

myös jossakin määrin sitä uudistaa; toisiaan seuraavien tunteiden ja

ajatusten avulla se vilkastuttaa kasvot; ja puheen avulla, jota

kannattavia ajatuksia henki herättää, se kiinnittää tarkkaavaisuuden

pitkäksi ajaksi samaan esineeseen. Kaikki nämä syyt luullakseni

vaikuttavat, että nuoret tytöt varsin pian omistavat tuon miellyttävän

juttelemistaidon ja oppivat panemaan erityistä painoa puheeseensa,

ennenkuin vielä edes täysin käsittävät, mitä puhuvat, ja että

miehiä heti huvittaa heitä kuunnella, ennenkuin he edes kykenevät

miehiä ymmärtämään. Miehet sitten tarkkaavasti odottavat heidän

älykkäisyytensä heräämistä käyttääkseen sitä hyväkseen nuoren neitosen

tunne-elämään syventyessään.

Naisilla on notkea kieli, he puhuvat aikaisemmin ja miellyttävämmin

kuin miehet. Heitä moititaan siitä, että puhuvat enemmän kuin miehet;

niin pitääkin olla, ja minä puolestani kernaasti muuttaisin tämän

moitteen kiitokseksi. Naisilla näet suu ja silmät toimivat samaan

aikaan, ja tämä tapahtuu samasta syystä. Mies sanoo sen, minkä tietää,

nainen sen, mikä miellyttää; edellinen tarvitsee puhuakseen tietoja,

jälkimäinen aistia; edellisen päämääränä tulee olla hyödylliset seikat,

jälkimäisen taas miellyttävät seikat. Ainoa, minkä tulee olla yhteistä

heidän puheissaan, on totuus.

Ei siis tule hillitä tyttöjen, eikä liioin poikien lörpötystä tällä

ankaralla kysymyksellä: "mitä tuo hyödyttää?" vaan tällä, johon ei

suinkaan ole helpompi vastata: "minkä vaikutuksen tuo on tekevä?" Koska

tytöt tässä aikaisessa iässä eivät vielä osaa erottaa hyvää ja pahaa,

minkä vuoksi eivät kohoa kenenkään tuomareiksi, tulee heidän pitää

lakinaan sanoa ainoastaan miellyttäviä seikkoja niille henkilöille,

joiden kanssa puhuvat. Seikka, joka saattaa tämän säännön noudattamisen

sangen vaikeaksi, on se, että sen aina tulee alistua pääsäännön

alaiseksi, nimittäin sen säännön, ettei saa valehdella.

Huomaan muitakin vaikeuksia, mutta ne esiintyvät vasta varttuneemmassa

iässä. Mitä kysymyksessä olevaan ikään tulee, on pääasia, että tytöt

pitävät kiinni totuudesta olematta epäkohteliaita, ja kun on

luonnollista että epäkohteliaisuus heille on vastenmielinen, he oppivat

helposti kasvatuksen avulla sitä välttämään. Olen seurustelun suhteen

yleensä tehnyt sen huomion, että miesten kohteliaisuus on etupäässä

alttiutta palvelevaisuuteen, naisten taas hyväilevää laatua. Tämä ero

ei ole seuraus kasvatuksesta, vaan perustuu luontoon. Mies näyttää

parhaasta päästä koettavan tarjota palveluksiaan, nainen taas

miellyttää. Tästä seuraa, olkoon naisten luonteen laita miten tahansa,

että heidän kohteliaisuutensa on vähemmin viekas kuin miesten

kohteliaisuus. Naisten kohteliaisuus näet vaan laajentaa heidän

alkuperäistä vaistoaan. Mutta kun mies teeskentelee pitävänsä minun

etuani omaa etuansa parempana, niin verhotkoon hän valhettaan millä

väreillä tahansa, olen varma siitä, että hän valehtelee. Ei siis

naisille ole ollenkaan vaikeata olla kohteliaita eikä siis myöskään

tytöille oppia tulemaan kohteliaiksi. Ensimäisen opetuksen tarjoaa

luonto, taito sitä sitten vaan seuraa ja ratkaisee tapojemme mukaisesti

minkä muotoisena naisten kohteliaisuuden tulee ilmetä. Mitä tulee

siihen kohteliaisuuteen, jota tytöt seurustelussa toistensa kanssa

toisilleen osottavat, sen laita on vallan toinen. He näyttävät silloin

niin väkinäisiltä ja ovat niin kylmän kohteliaita; koska tämä on

kaikille toistensa seurassa oleville tytöille epämukavaa, he eivät edes

suuresti vaivaa itseään väkinäistä mielialaansa peittämällä. Heidän

teeskentelynsäkin tässä suhteessa vivahtaa vilpittömyyteen, he kun

eivät ollenkaan koeta sitä salata. Kuitenkin nuorten tyttöjen kesken

joskus syntyy aivan vilpittömiä ystävyyssuhteita. Heidän iässään mielen

hilpeys korvaa hyvää luonnonlaatua. Jos he ovat tyytyväisiä itseensä,

he ovat tyytyväisiä koko maailmaan. On myöskin yleisesti tunnettu asia,

että he miesten läsnäollessa suutelevat toisiaan sydämellisemmin ja

hyväilevät toisiaan miellyttävämmin, he kun tuntevat jonkunmoista

ylpeyttä siitä, että ilman rangaistusta voivat jaella hyväilyjä, joiden

tietävät kiihottavan miesten halua ja siis herättävän heidän

kateuttaan.

Koska ei tule sallia, että nuoret pojat tekevät sopimattomia

kysymyksiä, sitä suuremmalla syyllä tulee kieltää ne nuorilta tytöiltä.

Tyttöjen tyydytetyllä tai huonosti peitetyllä uteliaisuudella näet on

vallan toiset seuraukset, heillä kun on hyvin tarkka äly arvaamaan

heiltä kätkettyjä salaperäisyyksiä, jopa taito päästä niiden perille.

Vaikka siis ei pidä sallia heidän kyselyään, neuvoisin vanhempia

ihmisiä tekemään heille paljon kysymyksiä, antamaan heille paljon

aihetta keskustelemiseen, vaivaamaan heitä taivuttamalla heitä helposti

puhumaan, jotta he saavuttaisivat taidon antaa nopeita ja sattuvia

vastauksia, jotta he saisivat henkistä joustavuutta ja jotta heidän

kielensä kävisi taipuisaksi, niin kauan kuin tämä vaaratta voi

tapahtua. Tämäntapaiset keskustelut, jos ne parhaasta päästä ovat

hilpeäluontoisia ja jos ne taitavasti valitaan ja ohjataan, tarjoisivat

viehättävän huvin tälle iälle ja voisivat istuttaa näiden nuorten

henkilöiden viattomiin sydämiin ensimäiset ja ehkä hyödyllisimmät

siveelliset opetukset, joita elämä heille voi antaa. Tämä tapahtuisi,

jos hupaisuuden ja tyydytetyn miellyttämishalun muodossa heille

huomautettaisiin, mille ominaisuuksille miehet todella suovat

kunnioituksensa ja mihin perustuu siveän naisen kunnia ja onni.

On luonnollista, että koska jo poikalapset ovat kykenemättömät

muodostamaan itselleen oikeata käsitystä uskonnosta, tämä suuremmalla

syyllä on yläpuolella tyttöjen käsityskykyä. Juuri tästä syystä

tahtoisin aikaisemmin puhua tyttöjen kanssa uskonnosta. Sillä jos

pitäisi odottaa kunnes he kykenevät perusteellisesti keskustelemaan

näistä syvistä kysymyksistä, olisi se vaara tarjona, ettei heille

koskaan voisi niistä puhua. Naisten järki on käytännöllistä laatua, ja

se saattaa heidät hyvin helposti löytämään keinot saavuttaakseen

tunnetun päämäärän, mutta se ei saata heitä itseään tuota päämäärää

löytämään. Molempien sukupuolten yhteiskunnallinen suhde toisiinsa on

ihmeteltävä. Tästä suhteesta muodostuu siveellinen henkilö, jonka silmä

on nainen ja jonka käsivarsi on mies. Mutta molemmat ovat toisistaan

sillä tavoin riippuvaiset, että nainen oppii mieheltä, mitä tulee nähdä

ja että mies oppii naiselta, mitä tulee tehdä. Jos nainen yhtä hyvin

kuin mies voisi kohota alkuperuksiin ja jos miehellä olisi yhtä suuri

yksityisseikkojen älyäminen kuin naisella, olisivat he alati toisistaan

riippumattomat ja eläisivät ainaisessa epäsovussa, eikä mitään

yhteyssuhdetta heidän välillään voisi olla olemassa. Mutta nytpä

vallitseekin heidän välillään sopusointu, ja kaikki heissä pyrkii

yhteiseen päämäärään. Ei tiedä kumman vaikutus tässä kohdin on

tehoisampi. Kumpikin seuraa toisen mielivaikutteita; kumpikin tottelee,

ja kumpikin on hallitseva.

Yksistään sen nojalla, että naisen käytöstapa on yleisen mielipiteen

alainen, tulee hänen uskonsa olla auktoriteetista riippuvainen.

Jokaisella tytöllä tulee olla äitinsä ja jokaisella vaimolla miehensä

uskonto. Jos tämä uskonto huomattaisiin vääräksi, niin se

mukautuvaisuus, joka saattaa niin hyvin äidin kuin tyttären alistumaan

luonnon järjestykseen, on Jumalan edessä haihduttava tuon erehdyksen

synnin. Koska naiset eivät kykene itse näitä asioita arvostelemaan,

tulee heidän pitää isien ja puolisojen ratkaisua vallan kuin kirkon

ratkaisuna.

Koska naiset eivät kykene itsestään muodostamaan uskonsääntöjään, eivät

he myöskään osaa pysyä määrätyn selvyyden ja järjen rajoissa, vaan

antavat tuhansien vierasten vaikuttimien johtaa itseään, joten joko

eivät saavuta sitä, mikä on totta, tai menevät toden päämäärästä ohi.

Ollen aina liioittelevia he ovat joko vapaa-ajattelijoita tai ylen

hurskaita; eipä tapaa naisia, joissa viisaus yhtyisi jumalisuuteen. Syy

tähän epäkohtaan ei piile yksistään heidän sukupuolensa liioittelevassa

luonteessa, vaan myöskin miesten luonteen huonosti järjestetyssä

auktoriteetissa. Tapojen irstaisuus saattaa miehen auktoriteetin

halveksituksi, katumuksen aiheuttama pelko taas tekee sen

tyrannimaiseksi. Tämän vuoksi mies auktoriteetillaan aina vaikuttaa

joko liian paljon tai liian vähän. Koska naisten uskonnollisuuden tulee

nojata auktoriteettiin ei ole yhtä tärkeätä selvitellä heille uskon

perusteita, kuin tarkoin esittää heille uskon sisällys. Sillä usko

epäselviin ja himmeihin aatteisiin on fanatismin alkulähde, ja usko,

jota vaaditaan kokonaan järjettömiin seikkoihin, johtaa joko hulluuteen

tai epäuskoon. En tiedä kumpaa meidän katkismuksemme suuremmassa määrin

aiheuttavat, mutta tiedän varmasti, että ne välttämättömästi

aiheuttavat jommankumman.

Ensimäinen seikka, joka on huomioon otettava, kun nuorille tytöille

opetetaan uskontoa, on se, ettei tämä opetus heille ole surunvoittoista

ja pakollista henkistä työtä, ettei se koskaan esiinny heille

varsinaisena tehtävänä ja velvollisuutena. Älköön heitä siis koskaan

pantako mitään uskontoon kuuluvaa ulkoa lukemaan, älköön edes

rukouksia. Kasvattaja tyytyköön heidän läsnäollessaan säännöllisesti

lukemaan rukouksensa, heitä pakottamatta niihin osaa ottamaan. Olkoot

rukoukset lyhyet, kuten Jeesus Kristus itse säätää. Suoritettakoon ne

aina sopivalla hartaudella ja kunnioituksella. Otettakoon huomioon,

että, kun pyydämme korkeimmalta olennolta tarkkaavaisuutta kuuntelemaan

meitä, hän voi sitä suuremmalla syyllä vaatia, että me kiinnitämme

täyden tarkkaavaisuutemme siihen, mitä aiomme hänelle sanoa.

On vähemmän tärkeätä, että nuoret tytöt pian oppivat tuntemaan

uskonnon; paljon tärkeämpää on, että he oppivat sen hyvin tuntemaan ja

että sitä rakastavat. Jos teette uskonnon opetuksen heille

rasittavaksi, jos kuvittelette heille Jumalaa olennoksi, joka alati on

heille vihainen, jos hänen nimessään velvotatte heitä lukemattomiin

vaivalloisiin velvollisuuksiin, joita eivät näe teidän itsenne koskaan

täyttävän, niin mitä muuta he voivat ajatella, kuin että katkismuksen

osaaminen ja rukoileminen ovat pikkutyttöjen velvollisuuksia, ja mitä

muuta he voivat toivoa kuin että kasvaisivat suuriksi, päästäkseen

vapaiksi kaikesta tästä pakollisuudesta! käyttäkää ennen kaikkea hyvää

esimerkkiä. Ilman sitä ei koskaan saavuta mitään lapsiin nähden.

Uskonkappaleita selittäessänne antakaa selityksenne suoranaisen

opetuksen muodossa älkääkä suorittako opetustanne kysymysten ja

vastausten muodossa. Tyttöjen tulee aina vastata ainoastaan sitä, mitä

ajattelevat, eikä sitä, mitä heille on saneltu. Katkismuksen kysyvä

muoto on järjetön, sillä vastauksillaan oppilas itse teossa opettaa

opettajaa. Jopa nämä ovat valheita lasten suussa, he kun selittävät

sellaista, mitä eivät ymmärrä, ja vakuuttavat sellaista, jota eivät

kykene uskomaan. Näytettäköön minulle kaikkein viisaimmista miehistä

vaan yksikin, joka ei valhettelisi lausuessaan katkismustaan!

Meidän katkismuksemme ensimäinen kysymys kuuluu: "Kuka sinut on

maailmaan synnyttänyt?" Tähän pieni tyttö, joka varsin hyvin tietää,

että se on hänen äitinsä, kuitenkin epäröimättä vastaa: Jumala. Ainoa,

mikä pienokaiselle tässä kohdin on selvää, on se, että hän kysymykseen,

joka hänelle on tuiki käsittämätön, antaa vastauksen, jota hän vielä

vähemmin ymmärtää.

Minä toivoisin, että mies, joka hyvin tuntisi lapsen henkisen

kehityskulun, kirjoittaisi katkismuksen lapsia varten. Tämä olisi

kenties hyödyllisin kirja, joka koskaan on kirjoitettu, eikä se,

luullakseni, tuottaisi kaikkein vähintä kunniaa tekijälleen. Aivan

varmaa on, että jos tuollainen kirja olisi hyvä, se ei ollenkaan olisi

meidän nykyisten katkismuksiemme kaltainen.

Sellainen katkismus olisi hyvä ainoastaan sillä ehdolla, että lapsi

siinä asetettuihin kysymyksiin itsestään osaisi vastata, ilman että

olisi oppinut ulkoa vastauksia. Luonnollisesti tulisi lapsella olla

tilaisuus itsellään joskus tehdä vuorostaan kysymyksiä. Saattaakseni

ymmärrettäväksi mitä tässä tarkoitan, tulisi minun kirjoittaa

mallikatkismus. Mutta tiedän varsin hyvin mitä minulta sitä tehdäkseni

puuttuu. Koetan kuitenkin antaa siitä likimääräisen käsityksen.

Kuvittelen siis, että tekijän, tullakseen meidän katkismuksemme

ensimäiseen kysymykseen, olisi alkaminen jotenkin tähän tapaan:

_Kasvattajatar_. Muistatko vielä sitä aikaa, jolloin äitisi oli tyttö?

_Tyttö_. En muista.

_Kasvattajatar_. Miksi et? Onhan sinulla niin hyvä muisti.

_Tyttö_. Eihän minua silloin vielä ollut olemassa.

_Kasvattajatar_. Et siis aina ole elänyt?

_Tyttö_. En.

_Kasvattajatar_. Tuletko aina elämään?

_Tyttö_. Tulen.

_Kasvattajatar_. Oletko nuori vai vanha?

_Tyttö_. Olen nuori.

_Kasvattajatar_. Entä isoäitisi, onko hän nuori vai vanha?

_Tyttö_. Hän on vanha.

_Kasvattajatar_. Onko hän ollut nuori?

_Tyttö_. On.

_Kasvattajatar_. Minkätähden hän ei enää ole nuori?

_Tyttö_. Sentähden, että hän on vanhentunut.

_Kasvattajatar_. Oletko sinäkin tuleva vanhaksi, kuten hän?

_Tyttö_. En tiedä.[165]

_Kasvattajatar_. Missä ovat viimevuotiset hameesi?

_Tyttö_. Ne on ratkottu rikki.

_Kasvattajatar_. Ja miksi ne on ratkottu rikki?

_Tyttö_. Sillä ne olivat minulle liian pienet.

_Kasvattajatar_. Ja miksi ne olivat sinulle liian pienet?

_Tyttö_. Siksi, että olen kasvanut.

_Kasvattajatar_. Oletko vieläkin kasvava?

_Tyttö_. Tietysti!

_Kasvattajatar_. Mitä tulee suurista tytöistä?

_Tyttö_. Heistä tulee rouvia.

_Kasvattajatar_. Ja mitä tulee rouvista?

_Tyttö_. Heistä tulee äitejä.

_Kasvattajatar_. Millaisiksi äidit lopulta tulevat?

_Tyttö_. He tulevat vanhoiksi.

_Kasvattajatar_. Tuletko sinäkin siis vanhaksi?

_Tyttö_. Tulen, kun minusta tulee äiti.

_Kasvattajatar_. Ja miksi tulevat vanhat ihmiset?

_Tyttö_. En tiedä.

_Kasvattajatar_. Miten on käynyt isoisäsi?

_Tyttö_. Hän on kuollut.[166]

_Kasvattajatar_. Minkätähden hän on kuollut?

_Tyttö_. Sentähden, että hän oli vanha.

_Kasvattajatar_. Miten siis käy vanhojen ihmisten?

_Tyttö_. He kuolevat.

_Kasvattajatar_. Entä sinä itse, kun olet tullut vanhaksi, miten si...

_Tyttö_ (keskeyttäen). Oh! Minä en tahdo kuolla!

_Kasvattajatar_. Lapseni, ei kukaan tahdo kuolla, ja kuitenkin kaikki

ihmiset kuolevat.

_Tyttö_. Kuinka? Onko äitikin kuoleva?

_Kasvattajatar_. On, kuten kaikki muutkin. Naiset tulevat vanhoiksi,

samoin kuin miehetkin, ja vanhuus johtaa kuolemaan.

_Tyttö_. Mitä tulee tehdä, että tulisi hyvin myöhään vanhaksi?

_Kasvattajatar_. Elää ymmärtäväisesti niin kauan kun on nuori.

_Tyttö_. Minä olen aina oleva ymmärtäväinen.

_Kasvattajatar_. Sen parempi sinulle. Mutta luuletko silti voivasi elää

aina?

_Tyttö_. Kun tulen hyvin, hyvin vanhaksi...

_Kasvattajatar_. No siis?

_Tyttö_. Kun on niin vanha, niin täytyy, kuten sanotte, kuolla.

_Kasvattajatar_. Sinäkin olet siis kerran kuoleva?

_Tyttö_. Oi sentään, olen kerran kuoleva!

_Kasvattajatar_. Kuka eli siis ennen sinua?

_Tyttö_. Isäni ja äitini.

_Kasvattajatar_. Kuka eli ennen heitä.

_Tyttö_. Ennen heitä elivät heidän vanhempansa.

_Kasvattajatar_. Kuka on elävä sinun jälkeesi?

_Tyttö_. Lapseni ovat elävät minun jälkeeni.

_Kasvattajatar_. Ja kuka heidän jälkeensä?

_Tyttö_. Heidän lapsensa, j.n.e.

Jatkamalla tätä menettelytapaa, tulee huomaamaan, jos tekee selviä

johtopäätöksiä, että ihmissuvulla, kuten kaikilla muilla olioilla, on

alkunsa ja loppunsa, s.o. että sillä on isä ja äiti, joilla ei ollut

isää ja äitiä, ja että lopulta tulee olemaan lapsia, joilla ei ole

lapsia.[167] Ainoastaan esittämällä pitkän sarjan tämäntapaisia

kysymyksiä voi tarpeeksi valmistaa katkismuksen ensimäistä kysymystä.

Vasta silloin voi tehdä tämän kysymyksen ja silloin vasta lapsi kykenee

sitä ymmärtämään. Mutta mikä ääretön harppaus siitä toiseen

vastaukseen, joka, niin sanoakseni, antaa määritelmän Jumalan

olemuksesta! Milloin tämä kuilu on täytettävä? Jumala on henki? Pitääkö

minun upottaa lapsen ymmärrys tuohon himmeän metafysiikan mereen,

joista miestenkin on niin vaikea upottuaan pelastua? Pikkutytön tehtävä

ei ole ratkaista näitä kysymyksiä; hänen tehtävänänsä on korkeintaan

asettaa ne. Jos tämä tapahtuu, olen vastaava hänelle yksinkertaisesti:

"Kysyt minulta, mikä Jumala on, mutta sitä ei ole helppo sanoa. Jumalaa

ei voi kuulla, ei nähdä eikä koskettaa; hänet tunnetaan ainoastaan

hänen teoistaan. Voidaksesi kuvitella millainen hän on, sinun tulee

ensin tietää, mitä hän on tehnyt."

Vaikka meidän dogmimme kaikki sisältävät yhtä paljon totuutta, eivät

kuitenkaan kaikki siltä ole yhtä tärkeitä. Jumalalle on aivan

yhdentekevää, tunnemmeko hänen kunniansa joka suhteessa, mutta

inhimilliselle yhteiskunnalle ja kaikille sen jäsenille on tärkeätä,

että jokainen ihminen tuntee ja täyttää ne velvollisuudet,

lähimmäistään ja itseään kohtaan, jotka Jumalan laki hänelle säätää.

Tätä meidän tulee lakkaamatta toisillemme opettaa, ja etupäässä

vanhemmat ovat velvolliset tätä opettamaan lapsilleen. Se, että muuan

neitsyt on luojansa äiti, että tämä neitsyt on synnyttänyt Jumalan tai

ainoastaan ihmisen, johon Jumala on yhtynyt, se että Isällä on sama tai

erilainen luonne, että Pyhä henki vuotaa ulos heistä jommastakummasta,

jotka ovat toistensa kaltaiset, tai molemmista yhteisesti -- tämä

kaikki on sellaista, joka tosin on näennäisesti olennaista, mutta jonka

ratkaisu ei ole tärkeämpää ihmiskunnalle kuin mitä on tietää minä

päivänä tulee viettää pääsiäistä, onko rukoiltava rukousnauhaa

käyttämällä, tuleeko paastota, olla lihaa syömättä, puhua latinaa vai

ranskaa kirkossa, koristaa seiniä kuvilla, lukea vai kuulla messua, ja

saavatko katolilaiset papit naida. Ajatelkoon kukin näistä asioista

mitä tahtoo, se ei mielestäni liikuta muita. Mitä minuun tulee, se on

minulle vallan yhdentekevää. Mutta se, mikä minulle ja kaikille

kanssaihmisilleni on tärkeätä, on, että jokaisen tulee tietää olevan

olemassa inhimillisten kohtaloiden Ohjaajan, jonka lapsia me kaikki

olemme ja joka käskee meidän kaikkien olla oikeamielisiä, rakastaa

toinen toistamme, olla avuliaita ja armeliaita, täyttää lupauksemme

kaikille, omille ja hänen vihollisilleenkin. Lisäksi on tärkeätä

tietää, että tämän elämän näennäinen onni ei ole minkäänarvoinen, että

tätä elämää seuraa toinen elämä, jossa tämä ylin Olento on palkitseva

hyviä ja tuomitseva pahoja. Nämä ja tämäntapaiset opinkappaleet ovat

tärkeät opettaa nuorisolle ja juurrutettavat kansalaisten vakaumukseen.

Jokainen, joka niitä vastustaa, ansaitsee rangaistuksen, se on

kieltämätöntä. Sillä hän on järjestyksen häiritsijä ja yhteiskunnan

vihollinen. Se, joka sivuuttaa ne ja tahtoo istuttaa meihin omia

yksityisiä mielipiteitään, joutuu samaan lopputulokseen, joskin

seuraten päinvastaista tietä. Hän kun tahtoo omalla tavallaan ylläpitää

järjestystä, hän itse teossa häiritsee rauhaa. Uhkamielisessä

ylpeydessään hän esiintyy Jumaluuden tulkitsijana ja vaatii itselleen

Jumalan nimessä ihmisten ylistystä ja kunnioitusta, täten itse

tekeytyen Jumalaksi, mikäli hänen asemansa sallii.

Sivuuttakaa siis kaikki nuo salaperäiset dogmit, jotka meille ovat

pelkkiä sanoja, ilman aatesisällystä, kaikki nuo omituiset opit, joiden

turha tarkastaminen niiden harjottajissa korvaa hyvettä, saattaen

heidät pikemmin mielettömiksi kuin hyviksi. Pysytelkää aina lapsianne

siinä ahtaassa dogmien piirissä, joka on moraalin yhteydessä. Koettakaa

heissä synnyttää se vakaumus, ettei meille mikään muu ole hyödyllistä

kuin se, mikä opettaa meitä oikein ja hyvin toimimaan. Älkää suinkaan

kasvattako tyttäriänne teologeiksi ja filosofeiksi. Opettakaa heille

taivaallisista asioista ainoastaan sellaista, mikä edistää inhimillistä

viisautta. Totuttakaa heitä tuntemaan alati olevansa Jumalan silmien

edessä, pitämään häntä tekojensa, ajatustensa, hyveensä ja

huvituksiensa todistajana. Opettakaa heitä lisäksi tekemään hyvää ilman

huomionherättämisen halua ja yksistään siitä syystä, että Jumala hyvää

rakastaa. Opettakaa heitä vielä napisematta kestämään kärsimystä

ajatellen, että hän siitä on antava korvausta, sanalla sanoen aina

elämässään käyttäymään tavalla, josta voivat iloita kun kerran astuvat

hänen eteensä. Tämä on oikea uskonto; se on myös ainoa uskonnon muoto,

joka ei siedä väärinkäytöstä ja joka ei aiheuta jumalattomuutta ja

uskonkiihkoa. Saarnattakoon kuinka monta ylevämpää uskontoa tahansa,

minä puolestani en kuitenkaan tule tunnustamaan mitään muuta uskontoa.

Muuten on hyvä ottaa huomioon, että, siihen ikään asti, jolloin järki

valistuu ja heräävä tunne-elämä panee omantunnon puhumaan, hyvä ja paha

on nuorisolle se, mitä sitä ympäröivät henkilöt hyväksi ja pahaksi

arvostelevat. Se, mikä nuorille tytöille käsketään, on hyvää, se, mikä

heiltä kielletään, on pahaa; sen enempää heidän ei tarvitse tietää.

Tästä huomaa, kuinka tärkeätä on -- tytöille vielä tärkeämpää kuin

pojille -- millaisia ihmisiä valitaan heidän kanssaan seurustelemaan ja

heihin vaikuttamaan. Lopulta saapuu se hetki, jolloin tytöt itsestään

alkavat arvostella asioita, ja silloin on aika muuttaa heidän

kasvatussuunnitelmaansa.

Olen kenties tästä tähän asti jo puhunut liiaksi. Millaisiksi

kehittäisimmekään naiset, jos asettaisimme heidän laikseen yksinomaan

yleiset ennakkoluulot! Älkäämme suinkaan siihen määrin alentako sitä

sukupuolta, joka meitä hallitsee ja joka meille tuottaa kunniaa,

ellemme ole sitä halventaneet. On olemassa koko ihmissukua koskeva

laki, joka on aikaisempi yleistä mielipidettä. Tämän lain

järkähtämättömään johtoon tulee kaikkien muiden lakien alistua. Se näet

tuomitsee ennakkoluulotkin, ja ainoastaan siinä määrin kuin ihmisten

kunnioitus on sopusoinnussa sen kanssa, tämä kunnioitus voi olla

auktoriteettinamme.

Tämä laki on sisäinen tunteemme. En tässä toista mitä siitä aikaisemmin

olen sanonut. Mainitsenhan vaan, että jos eivät nämä kaksi puheena

olevaa lakia ole ohjaavina naisten kasvatuksessa, se on aina oleva

puutteellinen. Tunne ilman yleistä mielipidettä ei ole heille antava

tuota hengen herkkää hienoutta, joka hyville tavoille tuottaa maailman

kunnioituksen, ja yleinen mielipide ilman tunnetta on saattava naiset

petollisiksi ja siveettömiksi ja on paneva ulkokuoren todellisen hyveen

sijaan.

On siis tärkeätä heissä viljellä henkistä kykyä, joka kelpaa

ratkaisijaksi noiden molempien ohjaajien välillä, kykyä joka ei päästä

omaatuntoa eksymään ja joka oikaisee ennakkoluulojen väärät päätelmät.

Tämä kyky on järki. Mutta kuinka moni kysymys tunkee esiin tätä

sanaa mainittaessa! Kykenevätköhän naiset vankkoja järkipäätelmiä

tekemään? Onko siis todella tärkeätä, että he koettavat kehittää

arvostelukykyään? Onko tämä kehittäminen todella saavuttava toivottua

menestystä? Onko se hyödyllinen naiselle olennaisille tehtäville,

soveltuuko se yhteen sen yksinkertaisuuden kanssa, joka hänelle sopii?

Näitä kysymyksiä pohditaan ja ratkaistaan eri tavoin, ja siinä

joudutaan päinvastaisiin äärimäisyyksiin. Niinpä toiset säätävät, että

naisen yksinomaan tulee perheessään ommella ja kehrätä palvelijattarien

kanssa, ja täten he hänestä tekevät talonisännän ensimäisen

palvelijattaren. Toiset eivät taas tyydy lujentamaan naisen oikeuksia,

vaan tahtovat, että he anastaisivat miestenkin oikeudet. Sillä jos

heidän sukunsa olennaisissa oikeuksissa asetamme heidät yläpuolelle

miehiä ja kaikessa muussa teemme naisen miehen vertaiseksi, niin mitä

tämä muuta on kuin siirtää naiselle se ylemmyyden ja etevämmyyden

asema, jonka luonto on aviomiehelle antanut?

Se järkevyys, jota mies tarvitsee tunteakseen velvollisuutensa, ei ole

monimutkainen. Se järkevyys, joka johtaa naista tuntemaan omia

velvollisuuksiaan, on vielä yksinkertaisempi. Se kuuliaisuus ja

uskollisuus, jota hän on velkapää osottamaan miehelleen, se hellyys ja

huolenpito, jota hän on velvollinen omistamaan lapsilleen, ovat niin

luonnollisia ja ilmeisen selviä seurauksia hänen asemastaan, ettei hän,

jos vaan on vilpitön, voi vastustaa sitä sisäistä tunnetta, joka häntä

ohjaa, eikä olla tuntematta velvollisuuttaan, jos hänen kiintymyksensä

vielä on turmeltumaton.

Minä puolestani en erotuksetta moittisi sitä, että vaimo yksinomaan

harrastaisi sukupuolensa töitä ja että hänet kaiken muun suhteen

annettaisiin olla mitä suurimmassa tietämättömyydessä. Mutta tätä

varten vaadittaisiin hyvin yksinkertaisia ja puhtaita julkisia tapoja

ja hyvin syrjäisiä elintapoja. Suurissa kaupungeissa ja turmeltuneiden

miesten seurassa tällainen nainen olisi liian helposti vieteltävissä.

Usein hänen hyveensä jäisi pelkän sattuman varaan. Tällä filosofisella

vuosisadalla naisella tulee olla hyve, joka kestää koettelemuksia.

Hänen tulee edeltäpäin tietää sekä mitä hänelle voidaan sanoa, että

mitä hänen siitä tulee ajatella.