"Heti ulkoa ilmaa raitista!
Auk' akkuna! — Eikö se aukea!
Se lyökää seinältä rikki! —
Ovi auki! Oi, ilmaa puhdasta! —
Ja nähkääs vuodetta! — Lakana
tuo puhtonen, muutakin puhdasta
tuo äkkiä, vaimo, sä vuoteeseen! —
Vai ei ole! — Onhan se kauheaa,
noin lapsensa saastahan kuolettaa!"
Hän hehkuen pelmahti yhtäälle
ja toisaalle taas. Ei nähnyt hän,
ei kuullut hän vaimon itkuja.
Ulos syöksyi hän mielensä kuohussa
ja samalla myrskyn vauhdilla
taas tölmäsi jälleen sisään.
Mut silmissä tuli oli hehkuva,
kun katsoen immen isään
hän päättäen käski:
"Te ottakaa
tytön sänkyä toisesta päästä,
pään toisen mä tahdon kannattaa,
ja vaimo — sä itkusi säästä!
Tule jälestä kanssamme kiiruhtain,
saat hoitaa tyttöä johdollain!"
Peräsukkaa niin läpi lehtotien
he alkavat kolmisin käydä.
Jos lehdosta katselis piilehtien,
ei joukko kai kauniilta näytä.
Mut kaunis on kalpea neitonen
ja hellästä lämmöstä väreillen
sitä kantavi lääkäri nuori.
Hän impeä silmiin katsahtaa.
Oi riemua! Punaa ihanaa,
niin sulosata, liekkivän vienoa saa
suvituulessa kalpea poski.
Kukat tuoksuvat lämmössä auringon,
ja riemukas lintujen luritus on,
ja lääkärin miel'ala aaltoilee
kuin kohajava suvinen koski.