Läpi lehtojen rannalle lahdelman
mies miettivä yksin kulki.
Sinilahtosen, leikkien loiskivan
havumetsikkö hohajava sulki.
Havumetsikön keskellä piileillen
oli kärjellä kenkämän vilpoisen
kesäkartano kaunis ja sorja.
Miten raitista rauhaa huokuikaan
kesäkartanon ympärys vilvas!
Sisus heijasti kaunista hauskuuttaan,
oli ilosen valosa ja vilpas.
Sen helmassa kaihoa sentään jää
yhä mieleen -- puuttuvi emäntää,
kodin lempeän hengen luojaa.
Oli lääkäri kaikki jo katsellut
kotikaupungin kaunokaiset.
Ne oli niin hienot ja valkoset
vaan tyhjät ja turhamaiset.
Sulosuina ne saattivat lepertää,
mut rintahan lämpöä henkevää
ei syttynyt kestään heistä.
Siks lääkäri istui yksikseen
kesäkartanon kammarissa.
Hän katseli leikkiä lahden veen,
valon välkettä lainosissa.
Emännöitsijä silloin sisään saa
ja kutsuvi vierasta vartoavaa
heti hiukkasen haastattamaan.