KUNINGAS KUSTAA: Tuomitsinko liian ankarasti!... Oma poikani hän
oli!... Ei, oikein olen tehnyt. Kansan kirouksen olisi hän kenties
itselleen hankkinut, jos kauvemmin saisi täällä olla. Ja sellaisia
herttuoita ei Suomi tarvitse, sanon vielä kerran. Niinkauvan kuin
minulle on elinaikaa suotu, tahdon itse huolehtia tästä kansasta, joka
kumminkin on tähteni niin paljon uhrannut ja joka on käynyt minulle
niin rakkaaksi. Viihdyn niin hyvin täällä, näitten yksinkertaisten,
mutta rakkaiden ja urhoollisten sotilaitteni parissa, jotka taas ovat
oppineet voittamaan...