Edelliset, Hurtti.
HURTTI (Tulee). Seis!... Tuli ja leimaus! Juoksethan nurin vanhan
isäsi!... Odota nyt kauniisti, niin saat kuulla hauskoja uutisia...
Jumalan rauhaa, veli! Samoin, neiti Ingrid!... Herranen aika! kuinka
hän näyttää tänään sievältä!... Mutta Rudolf ei liioin ole mikään
raukka... (Menee Ingrid'in luo ja taputtaa häntä poskelle). Tuommoinen
herttainen olento; niin älä käännä päätäsi pois!... (Toisille).
Muistanpa, kun kuningas kerran nukkui päivällisuntaan kanuunakärryissä,
piti minun mennä ilmoittamaan hänelle eräs kreivinna Köningsmark vai
Kröningsmarsh, eli mikä hänen nimensä lie ollut, joka tahtoi puhutella
kuningasta. "Miltä hän näyttää?" kysyi Kustaa, "onko hän kaunis?"...
"No, niinkuin kirkkoenkeli", sanoin minä. "aja hänet hiiteen!" sanoi
kuningas. "Miksikä?" kysyin minä. "En minä nyt jouda rakastamaan muuta
kuin miekkaani!" sanoi kuningas ja potkasi maahan niin lujasti, että
eräs rumpali alkoi päristää hätärumpua, sillä hän luuli vihollisen
alkavan ampua.
INGRID: No, mitä sanoi kreivinna siihen?
HURTTI: Suuttui ja meni tiehensä. Ja mitäpä siitä. Jospa hän olisi
ollut edes prinsessa tai ruhtinatar... Mutta vain tavallinen kreivinna,
jollaisia kasvaa joka puussa Saksassa ja Ranskassa niitä löytää joka
pusikosta, puhumattakaan Preussia, jossa niitä saa poimia maasta, kuin
meillä nauriita.
RUDOLF: Olipa tuo tosiaankin hauska uutinen. Luulin teillä toki olevan
parempaakin.
HURTTI: Niin, mitä oikeastaan läksit. Hurtti: Niin, tosiaankin. Olin
aivan unohtaa asian... Niin, tulen nyt kutsumaan teitä kestiin, se
tahtoo sanoa sinua veli Larsson, ja sinä poikani saat tulla myös
mukaan. Olen saanut tehtäväkseni kutsua kaikki tuttavani luokseni
juomaan kuninkaan maljan ja siitä ei kukaan mahtane kieltäytyä.
LARSSON ja RUDOLF: Ei, ei!
LARSSON: Mutta keneltä sinä olet saanut juomia, et suinkaan...
HURTTI: Eräältä sotatoverilta, luutnantti Breitfelt'iltä. Tänään on
hänen syntymäpäivänsä ja sen hän tahtoo viettää toimeenpanemalla
juomingit kuninkaan terveydeksi... Minusta on se erittäin kaunista --
vai kuinka? Hän on erittäin käskenyt kutsumaan teitä molempia.
LARSSON: Miten, hitto vie, hän meidät tuntee?
HURTTI: Eikö hän nyt tuntisi vanhan sotatoverinsa tuttavia? Hän tietää
luonnollisesti, että minulla on poika joka aikoo sotamieheksi... Ja
sinua sitten, kauniin Ingrid'in isää, -- luuletko ett'eivät upseerit
sinua tunne?... Kyllä maar, paremmin kuin luuletkaan!... Hehehe!...
Eivät he kaikki rakasta ainoastaan miekkaansa...
INGRID: Mitä te taas? Vanha kujeilija! Olisiko joku upseeri...
RUDOLF: Upseeri!... Mitä jos Breitfelt olisi ollut toinen niistä, jotka
eilen kävivät täällä!
LARSSON: Niin, tosiaankin, mitä sinä oikein sanoit?
INGRID: Selittäkää paremmin!
HURTTI: Selittäkää! Ei minulla ole mitään selittämistä... Ja enhän minä
ole mitään sanonutkaan. Tiedän vaan, että luutnantti Breitfelt on
minulle lähettänyt juomia ja käskenyt minut tuttavineni pitämään
hauskaa, ja siinä kyllin... Tosiaankin, olinpa unohtaa koko asian. No,
vieläkö te lähdette juomaan kuninkaan maljan?
LARSSON ja RUDOLF: Tietysti! Mielellämme!
RUDOLF: Ja sen maljan kunniaksi tahdon laulaa erään laulun. Kuulkaahan!
(Laulaa).
Laulu N:o 5.
Nouse, joukko urhomainen,
Saapunut on surman yö!
Rauhan rikkoi vainolainen
Nyt jo koston hetki lyö.
Eteen eestä synnyinmaamme,
Voitto ompi sankarimme,
Onni siitä kotimaan,
Eteen uljahasti vaan!
Taisto riehuen jo ryskää
Tykit paukkuu, kalpa välkkyy,
Rivit horjuu, pakoon kääntyy
Meille voiton lippu liehuu.
HURTTI (Laulun jälkeen). Sillä lailla! Hurraa! Edes mars! (Nilkuttaa
marssin tahdissa Larsson'in ja Rudolf'in jälessä, rallattaen marssin
säveltä). Taramtramtram j.n.e.