Edelliset, Rudolf perältä sotilaspuvussa.
RUDOLF: Hyvää päivää, mestari!
INGRID: Rudolf!
LARSSON: Sotilaspuvussa. Vai niin, se on siis tehty?
RUDOLF: Niin, tänään minut kirjoitettiin rykmenttiin ja nyt tulen
sanomaan teille hyvästi!
LARSSON: Ohoh! Niin kiire ei sinulla toki mahtane olla!...
INGRID: Jopa nyt peräti! Olen aivan hölmönä. En luullut Rudolf'in
todenteolla aikovan...
LARSSON: Mutta kuules, junkkari! Oletko tarkoin miettinyt, minkä
tärkeän askeleen olet ottanut?... Jättää ammatti, joka hyvästi
elättää harjoittajansa ja johon sinä kykenet ... se on suurinta
kevytmielisyyttä! Luuletko nyt olevasi ensimmäisiä urhoja sotaväessä?
Eipä luullakseni monikaan vihollinen sinun edessäsi pakene.
RUDOLF: Eihän isäukkokaan ole niin suuri, ja kuitenkin on hän tehnyt
paljon urotöitä. Minä ammun ja pistän kuoliaaksi kaikki mitä tielleni
sattuu ja sitten itseni lopuksi! ... ja kun minua ei kukaan kaipaakaan,
niin...
INGRID: No, entäs minä, Rudolf?
RUDOLF: Neiti Ingrid?!
INGRID: Salli minun puristaa kättäsi.
RUDOLF (Hurjana ilosta). Hurraa!... Hiiteen nämä ryysyt!... Minä jään
kotiin ompelemaan hansikoita -- se on paljon parempi! (Äkkiä totisena).
Mutta, hitto vieköön ... se ei käy päinsä!... Pestiä ei voi
peruuttaa... Äh, nyt olen tehnyt tuhmasti.
LARSSON: He, he, he, niin, niin ... niin käy aina, kun ollaan liian
ahneita puurokupin ympärillä... Ja sinun pitäisi nyt mennä taistelemaan
isänmaan puolesta, he, he, he!...
RUDOLF: Vaiti, mestari!... Koska kohtaloni nyt kerran on ratkaistu,
niin näytän myös mihin kelpaan. Nyt kun tiedän, että neiti Ingrid
vuodattaa muistolleni kaipauksen kyyneleen, nyt en pelkää mitään
vaaroja. Mihin sotalippu minua kutsuneekin, seuraan sitä, varmana
siitä, että nuori vereni ei ole turhaan vuotava, vaan että sydämmeni
kuihtuu isänmaan ja kuninkaan tähden... Eläköön isänmaa, eläköön
kuningas!... Hyvästi!