Rudolf, Prinssi Fredrik ja Breitfelt puettuina viittoihin, perältä.
PRINSSI: Luuletteko hänen nyt olevan yksinään?
BREITFELT: Niin toivon. Neljännestuntia sitten läksi mestari Larsson
talosta.
RUDOLF: Kaksi vierasta. Ketähän he etsivät?
PRINSSI: Nuori mies!
BREITFELT: Luultavasti ammattioppilas. (Rudolf'ille). Kuules ystäväni!
RUDOLF: Mitä haluatte?
BREITFELT: Me tahtoisimme nähdä hansikoita.
RUDOLF: Vai niin, aivan paikalla.
BREITFELT: Sinäkö aijot meille niitä näyttää?
RUDOLF: No niin. Luuletteko ett'en minä osaa sitä tehdä, vai...
BREITFELT: Ei, me emme luota sinuun. Eikö täällä ole ketään muuta
käsillä? Esimerkiksi talon tytär!
RUDOLF: Hänellä ei nyt ole aikaa. Ja voinhan minä yhtähyvin näyttää...
BREITFELT: Mutta kuulitko ett'emme tahdo sitä! Kutsu paikalla tänne
neiti Ingrid!
RUDOLF (Itsekseen). Hän tietää tytön nimenkin!... Kummallista! Tässä
piilee jotain.
BREITFELT: No tuotko?
RUDOLF: Hansikkoja, paikalla.
BREITFELT: Ei, minä tarkoitan neiti Ingridiä.
RUDOLF: Se on kerrassaan tarpeetonta, kun minäkin...
PRINSSI (Käskevästi). Mutta jos minä käsken sinua...
RUDOLF (Nöyrästi). Vai niin, kyllä menen! (Itsekseen). Ei tässä muu
auttane kuin totella. Mutta minä en laske heitä näkyvistäni, senkin
vintiöt! (Vasemmalle).