Pombon kohteliaisuus. — Lumouskarkelo. — Myrkkyjuomaa. — Epätietoisina,
kohtalostamme. — Enteitä tiedustellaan. — Meidät on säästettävä. —
Ikävä matka. — Khanden Sing hengissä. — Rajalle. — Pitkiä ja raskaita
marssia. — Verellä piirretty kartta.
Tilani kävi nyt keveämmäksi, sillä nöyryyttävä asentoni vaivasi minua
yhtä paljon kuin itse rääkkääminen. Pombo kehotti minua katsomaan
telttaan, johon päin hän nyt itse lähti. Teltan aukko oli avara.
Sotamiehet laahasivat minut sinne, jotenka hyvin saatoin nähdä, mitä
sisällä tapahtui.
Kaksi vahvaa laamaa tuli telttaan, pombo keskessään. Kaikki muut
käskettiin ulos. Teltta suljettiin, mutta avattiin muutaman minuutin
päästä. Sillä aikaa oli jymykello kutsunut luostariveljet kokoon ja
kohta tuli joukko heitä pombon telttaan.
Pombo istui korkeaselkäisellä tuolilla teltan keskellä
keltaisessa kauhtanassaan, neliskulmainen hattu päässään ja nuo
kaksi saattaja-laamaa hänen sivuillaan. Pombo oli epäilemättä
tietäjähuumeessa. Hän istui liikkumatonna, kädet polvilla ja pää
pystyssä. Jonkun minuutin hän istui niin. Sotamiehet ja kokoontunut
kansa teltan ulkopuolella laski polvillensa, paljain päin ja
rukouksiansa mumisten. Toinen saattaja-laama, joka nähtävästi oli
hyvä hypnotiseeraaja eli nukuttaja, laski kätensä pombon olkapäille.
Tämä nosti nyt hitaasti molemmat kätensä ylös ja istui ison aikaa
tuossa asennossa jäsentänsä järkähtämättä ikäänkuin kivettyneenä.
Laama peukaloksi nyt Pombon kaulaa, jolloin pää alkoi äkkiä kääntyä
vasemmalta oikealle. Nukuttaja lausui sitten taikojansa, ja pombo
alkoi heti kummallisesti kiemurrella ruumistansa, väännellen samalla
kertaa päätä, käsiä, vartaloa ja jalkoja. Hän laittautui tai paremmin
laitettiin raivoon, joka kesti pienen aikaa. Sillä aikaa hartaat
kuuliat ja katsojat tunkeutuivat yhä likemmäksi pomboa, jupisivat
rukouksiansa, huokailivat raskaasti, huudahtelivat hämmästyksestä ja
pelosta, nähdessään pombon rajuja ruumiin vääntelemisiä. Välistäin
nämät suonenvedon tapaiset nykäykset päättyivät eriskummallisella
tenällä. Pombo kiertyi ihan kahden kerran, niin että pää uloni jalkain
välistä ja korkea töröhattu hiveli pitkin pituuttaan maata.
Vihdoin tarttui nukuttaja käsin pombon päähän, katsoi häntä terävästi
silmiin, hieroi hänen otsaansa ja herätti hänen. Kalpeana ja väsyneenä
istui pombo tuolillaan nojossansa. Hattu oli pudonnut sileäksi
ajellusta päästä, josta siis selvisi että hänkin oli laama, ja niinkuin
olemme nähneet, korkea-arvoinen sekä luultavasti Dalai-laaman lähin.
Näiden uskonnollisten menojen perästä annettiin kullekin läsnäolialle
_kata_, joka sitten pistettiin ja kätkettiin takin helmuksiin.
Kun pombo tuli koreasta teltastaan, onnittelin minä häntä onnistuneesta
karkelosta, mutta ilmoitin samalla, että minun on kovin nälkä ja
että liha ja tee maistuisi mainiosti. Vähän päästä tuotiin minulle
erittäin hienoa jaakin-paistia sekä runsaasti tsambaa. Mutta vaikka
olinkin nälkäinen, oli kuitenkin sangen vaikeata niellä pieniäkään
paloja, arvattavasti ruumiin rääkkäyksen ja puutumisen tähden, kun olin
kokonaan runneltu.
Kun pombo oli poistunut ja ilta tuli, sidottiin minä taas jalkapuuhun,
mutta ei niin hajasäärin kuin tätä ennen. Käteni myös kytkettiin
tolppaan, mutta ei niin kiristykseen kuin edellisellä kertaa.
Myöhään illalla tuli luostarista viisi kuusi laamaa tuoden muassaan
soihdun ja suuren messinkimaljan, jossa he sanoivat olevan teetä.
Yksi laamoista oli äskeinen ampuja, pää käärössä. Kun hän niin sangen
innokkaasti tahtoi, että minä joisin lämmintä teetä kylmän yön varalta,
heräsi epäluuloni. He panivat maljan huulilleni, mutta minä kastoin
vaan huuliani sekä kielsin maistavani enempää ja syljin pois suustani,
mitä sinne olivat kaataneet. Joku tippa kuitenkin meni alas ja muutaman
minuutin päästä sain niin pahan vatsanpurun, että siitä monta päivää
kärsin. Juomassa oli varmaan myrkkyä.
Seuraavana aamuna oltiin yhä vielä epätietoisia, mitä meille
tehtäisiin. Muutamat laamat kiivaasti vaativat meidän mestaustamme,
mutta pombo ja toiset laamat olivat yöllä päättäneet, että meidät on
lähetettävä takaisin rajalle. Pahaksi onneksi oli pombo myöhemmin yöllä
nähnyt unennäön, jossa henki oli käskenyt hänen tappamaan meidät, jos
tahtoisi pidättää maastansa onnettomuutta, joka muussa tapauksessa
tuhoa tuottaisi. "Plenkin saat huoleti tappaa," oli henki sanonut,
"ei kukaan sinulle siitä mitään tee. Plenkit pelkäävät taistella
Tiibettiläisten kanssa."
Ei kukaan laama ryhdy mihinkään tärkeään toimeen, kysymättä sitä
ennen neuvoa ennustajilta sekä loihtutemppuja tekemättä. Pombokin
käski erään laaman leikata suortuvan tukastani, jonka tämä tekikin
tylsällä veitsellään. Sitten meni pombo hiussuortuva kädessä luostariin
neuvoa kysymään. Suortuvaa tarkastettiin, loihtimisia toimitettiin ja
vastaukseksi saatiin, että jos ei maahan tahdota tuoda suurta vaaraa,
pitää minut mestattaman.(Laaman oman kertomuksen mukaan Englannin
valtiolliselle asiamiehelle _Karak Singille_ Intian rajalla.)
Pombo ratsasti takaisin nähtävästi tyytymätönnä ja käski nyt leikata
kynnen minun varpaastani. Niin tehtiinkin samalla tylsiköllä ja taas
kysyttiin luostarin tietäjiä, mutta saatiin valitettavasti sama vastaus.
Pinteen tiedustaminen tapahtuu tavallisesti kolme kertaa niiden
kokoontuneiden ylilaamojen neuvostossa, jotka ovat koko maakunnan
pääneuvostona. Kolmannella kertaa jätetään ennustajalle eli oraakelille
sormen kynsi. Laama, joka tuli tätä minulta leikkaamaan, tutki tarkoin
minun kättäni, levitti sormet hajallensa ja ilmaisi sitä tehdessään
suurta kummastusta ja hämmästystä. Muutamassa silmänräpäyksessä
kokoontui silloin laamoja ja sotamiehiä meidän ympärillemme ja toinen
toisensa perästä he tutkivat minun köytettyjä käsiäni, aivan samoin
kuin viilaama ja munkit Tukkerin luostarissa. Sana lähetettiin
pombolle, joka kiireesti saapui ja samoin tarkkaili minun sormiani.
Muutaman viikon päästä vapaaksi päästyäni sain Tiibettiläisiltä kuulla
heidän kummastuksensa syyn. Nahka sormieni välissä ulottuu tavallista
pitemmälle ja tätä luonnon oikkua pidetään Tiibetissä erittäin
merkillisenä. Jolla on semmoiset sormet, on Tiibettiläisten mielestä
"kova" kaikkea vastaan: häntä ei mikään saa kuoliaaksi. Lyö tai lykkää,
iske tai ammu häntä, vahingoittamattomana hän vaan pysyy. Mikä salainen
voima minun henkeni Tiibetissä säilytti, jätän Tiibetin oppineitten
laamaherrojen yhä harkittavaksi. Varma kuitenkin on, että tämä heidän
taikaluuloinen käsityksensä minun käsistäni suuresti joudutti pombon
päätöksentekoa meistä ja meidän kohtalostamme.
* * * * *
Pombo käski nyt, että minun henkeni säästettäisiin ja että minä vielä
samana päivänä lähtisin paluumatkalle päin Intian rajaa. Hän otti minun
rahoistani 120 rupia, jotka hän pisti minun taskuuni matkan varalle.
Minua ja palvelioitani pitäisi kohdeltaman hyvin, vaikkakin saisimme
olla yhä köysissä.
Kun kaikki oli valmisna, vietiin minä ja Mansing jalkaisin Toksemiin.
Vartioinamme oli 50 ratsastajaa. Surkeasta tilastamme huolimatta
täytyi meidän käydä hyvin nopeasti. Sotamiehet taluttivat minua kuin
kahlekoiraa, laahasivat ja raastoivat, kun hengästyneenä ja väsyneenä
en jaksanut pysyä heidän hevostensa tasalla. Matkalla kahlasimme monen
kylmän ja syvän virran yli.
Toksemissa löysin suureksi ilokseni Khanden Singin vielä hengissä.
Hänet oli suljettu vartiahuoneeseen, jossa hän oli saanut olla neljä
päivää tolppaan köytettynä ilman palaakaan ruokaa ja tippaakaan vettä.
Minut oli hänelle ilmoitettu tapetuksi. Hän oli mitä onnettomimmassa
tilassa, puolikuolleena rääkkäyksestä vilusta ja nälästä.
Yöksi meidät majoitettiin vahtitaloon, jossa olimme tukehtua savuun.
Huone oli täynnä meluavia peluriratsastajia. Seuraavana päivänä
pääsimme Khanden Sing ja minä jaakkien selkään kuormasatulalle, mutta
Mansingin täytyi kävellä ja häntä hosuttiin armottomasti, kun hän oli
väsymyksestä nääntymäisillään. He sitoivat hänen kaulaansa nuoran,
josta häntä laahattiin. Vartiamme käskivät joka kylässä tuoda itselleen
uudet hevoset sekä virvokkeita. Kuljimme erittäin joutuisasti. Viitenä
ensi päivänä taivalsimme yli puolen kolmatta sataa kilometriä. Pisimmät
päivämatkat olivat 67 kilometriä. Sittemmin ne toki lyhenivät.
Paljon kärsimme näillä pitkillä päivämatkoilla, kun ratsastajat eivät
antaneet meidän syödä kuin joka toinen tai joka kolmas päivä, ettemme
muka vahvistuisi. Kaikki tavaramme oli viety meiltä. Vaatteemme olivat
ryysyinä ja elävissä. Olimme silloin avojaloin ja muutoin melkein puoli
alastoinna. Yöksi meidät aina köytettiin kovemmin ja saatettiin niin
jättää yksiksemme taivasalle. Ilman mitään suojaa saimme siten virua
joko lumella tai märässä maassa. Vartiat tavallisesti pystyttivät
teltan ja keittivät teetä vähän matkan päässä meistä.
Molemmat palveliani olivat minulla avussa, istuen sivullani tai muuten
varjostaen minua vartioittemme silmiltä, niin että minun onnistui
suurella vaaralla ja varovaisuudella tehdä muistelmia matkaltamme
pienelle paperille, joka oli Tiibettiläisten tarkastuksesta säilynyt
takkini povitaskussa. Samoinkuin piinapölkyssä tapasin nytkin vetää
oikean käteni pois käsiraudoista yöllä ja pikakirjoittaa pienellä
luunsirpaleella, jota kastoin vereeni, lyhyitä muistelmia; piirsin
täten myös kartan-luonnoksen paluumatkastamme.
Havainnoita ei nyt tietysti koneitten puutteessa sopinut tehdä muualta
kuin ruumiini varjosta päivän paisteessa. Täten koetin saada selvää
suunnastamme. Sade- ja lumipäivinä täytyi tyytyä ainoastaan edellisten
päivien havaintoihin.