Korkea upseeri. — Sotilas eikä laama. — Myötätuntoisuutta. —
Tiibettiläinen armeija. Ystävällisyyttä. — Muutos. — _Rupuni_ on
ystäväni. — Rupuni ja hänen sotamiehensä syöttävät minua. — Opiskelen
Tiibettiä.
Teltan perällä istui korkea upseeri jalat ristissä. Yllään oli hänellä
kaunis, tummanpunainen, leopaardinnahalla reunustettu ihotakki, sekä
suuret mustan-punaiset nahkasaappaat kiinalaista mallia. Vyöllään
oli hänellä kaunis miekka, hopeisessa tupessa, jossa oli koralli- ja
malakiittikoristeita.
Miehellä, joka näytti olevan 40-50 v. ikäinen, oli älykkäät, hienot,
rehelliset ja hyvällaiset kasvot. En tiedä miksi, mutta jo ensi
hetkestä pidin hänet ystävänäni. Kun sotamiehet ja laamat kohtelivat
minua röyhkeästi ja loukkaavasti ja kaikin puolin kehnosti, oli tämä
upseeri ainoa, joka osoitti minulle jonkalaista kunnioitusta, ja
ymmärsi minun käytöstäni. Hän osoitti minulle paikan rinnallaan ja
viittasi minua sinne istumaan.
"Minä olen sotilas," sanoi hän arvokkaalla äänellä ja ryhdikkäästi,
"enkä mikään laama. Olen tullut miehineni Kassasta tänne sinua
vangitsemaan, ja sinä olet nyt vankini. Mutta sinä et ole osoittanut
pelkoa, ja siitä minä sinua kunnioitan."
Näin lausuen, kallisti hän päätään, nojasi otsansa minun otsaani
vastaan, niin että otsamme koskivat yhteen, ja pisti ulos kielensä.
Sitten hän teki liikkeen, josta ymmärsin, että hän tahtoisi sanoa
enemmän, mutta ei voinut sotamiesten läsnäollessa.
Hetken perästä keskustelimme sangen ystävällisesti, jolloin hän
kertoi olevansa _rupuni_, s.o. lähinnä kenraalin arvoa. Koetin
kertoa hänelle englantilaisten sotamiesten aseista ja hän kuunteli
mielenkiinnolla kaikkea, mitä puhuin. Hän taas antoi minulle hauskoja
tietoja tiibettiläisestä armeijasta. Tiibettiläisen sotilaan
parhaimpiin ominaisuuksiin kuuluu sokea kuuliaisuus ja korkealle
kehittynyt ratsastustaito. Tiibettiläisiä väkipyssyjä piti hän maailman
parhaimpina aseina, sillä, sanoi hän, jos vaan on tarpeeksi ruutia,
voi niistä ampua mitä esineitä tahansa. Pikkukivet, sora, naulat,
ovat näissä yhtä hyviä kuin lyijykuulat. Pyssyt tehdään Lassassa ja
Sigatsissa, ja melkein jokaisella miehellä maaseudulla on tämmöinen
ase. Ruutikin valmistetaan omassa maassa kotimaisesta rikistä ja
salpietarista.
Rupuni kertoi tosin, että upseeriksi nimitetään ne, jotka ovat
urhoolliset sodassa sekä osaavat hyvin käyttää asetta ja hevosta, ja
niin tulisi lain mukaan menetellä. Mutta minä hyvin tiesin, että niin
ei tehdä todellisuudessa. Upseerinvirat annetaan tavallisesti niille,
jotka jaksavat enimmän maksaa, sekä niitten perheiden jäsenille, jotka
ovat laamojen erityisen suojeluksen alaisina. Monesti ne myydään myös
julkisella huutokaupalla.
Rupuni oli hyvin ilomielinen, ja kun kerroin, että tiibettiläiset
sotilaat monesti minun kohdatessani heitä ase kädessä, olivat juosseet
pakoon, ei hän jäänyt vastausta vaille, vaan huudahti: "Niin, minä
tiedän sen, mutta se ei tapahtunut pelosta, vaan sentähden, etteivät
tahtoneet tehdä sinulle pahaa." — "Jos niin oli," vastasin minä, "ei
heidän olisi tarvinnut juosta niin kovin." Ja me nauroimme molemmin.
Hän taputti minua selkään ja sanoi, että olin oikeassa. Hän sanoi
olevansa hyvin pahoillaan siitä, että olin sidottuna, mutta hänellä oli
ankara kielto hellittämästä siteitä tai antamasta minulle ruokaa.
Sotamiehet, jotka avosuin olivat kuulleet esimiehensä puhe levän
kohteliaasti ja ystävällisesti minun kanssani, seurasivat nyt hänen
esimerkkiänsä ja kävivät äkkiä kohteliaiksi. He asettivat patjan alleni
ja koettivat saada minulle niin mukavaa kuin olosuhteet sallivat.
Illan suussa kutsuttiin rapuni pombon luokse ja vartiani vaihdettiin
uusiin. Oloni huononi silloin tuntuvasti. He kohtelivat minua hyvin
raa’asti ja vetivät minut pois siitä kunniapaikasta, jossa olin
istunut, sekä heittivät minut huolimattomasti korkealle lantatunkiolle,
jota käyttivät polttoaineeksi. "Siinä on _plenkin_ oikea paikka, eikä
teltan parhaimmassa puolessa", huusi eräs heistä. Nyt he taas sitoivat
sekä jalkani että polveni, vaikka en ollut heille mitään vastusta
tehnyt. Köysiin jätettiin pitkät päät ja niistä kustakin piti sotamies
kiinni.
Ei mikään paikka ole tiibettiläiscssä teltassa liiaksi puhdas, mutta se
paikka, jossa minun piti maata yön, oli mitä ilkeimpiä. Köydet olivat
niin lujasti kiinni, että ne tunkivat lihaan, ja minun oli mahdoton
nukkua. Mutta vielä pahempaa oli, että olin pian ihan syöpäläisten
vallassa.
Tästä hetkestä vankeuteni loppuun asti, s.o. 25 päivää, kärsien
sanomattomasti. Yltympäri minua seisoi teltassa sotamiehiä paljastettu
miekka kädessä, ja vartioita kävi edestakaisin teltan ulkopuolella.
Yö oli hyvin levoton. Hetken päästä kuului aina kaukaisia huutoja,
joihin joku vartioista teltassa vastasi. Niitten tarkoituksena oli
pitää miehet valveilla ja antaa viranomaisille varma tieto siitä,
etten ollut karannut. Eräs teltan sotamiehistä pyöritti rukousmyllyä,
höpisten samalla muka rukoustaan niin moneen kertaan, että osasin sen
ulkoa.
* * * * *
Keskiyön aikaan palasi rupuni. Hän istui minun viereeni ja lampun
liekehtivässä valossa näin, että hän oli hyvin levoton. Hänen
surullisesta katseestaan arvasin, että hänellä oli vakavia uutisia
kerrottavana; ja niin hänellä olikin. Hän muutti minut pois tuosta
saastaisesta paikasta ja vei puhtaampaan ja suojatumpaan osaan telttaa
sekä käski sotamiehen tuomaan huopapeitteen.
Suureksi kummakseni sanoi hän nyt äkkiä hyvin ankaralla äänellä,
tahtovansa tutkia, olivatko köydet oikein lujasti kiinni. Ne
eivät olleet. Hän suuttui ja sotamiehet saivat ankarat nuhteet
huolimattomuudestaan. Hän tahtoi itse kiristää ne lujemmin, vaikka minä
tunsin sen mahdottomaksi. Hyvin minä hämmästyin, kun tunsin, että hän
kiristämisen sijasta höllensi siteet. Seuraavassa silmänräpäyksessä
levitti hän paksun peiton ylitseni.
Sotamiehet seisoivat teltan vastakkaisessa päässä riidellen jostakin
pikku asiasta. Rupuni kumartui ylitseni ollen käärivinään peitteen
ympärilleni ja kuiskasi samassa: "Huomenna hakataan sinulta pää poikki.
Pakene tänä yönä. Tuolla ulkona ei ole vartioita."
Sitten hän sammutti kynttilän ja tuli rinnalleni maata. Olisi ollut
hyvin helppoa kömpiä kaikkien nukkuessa ulos ja hiipiä tieheni. Olisi
ollut helppoa irroittaa itseni kaikista köysistä, mutta olisinhan
silloin jättänyt mieheni pulaan ja tämä ajatus esti minua pakenemasta.
Hetken päästä nousi rupuni ja saatuaan varmuuden siitä, että kaikki
nukkuivat, laskeutui hän taas viereeni ja kuiskasi: "_Nelon, nelon.
palado!_ (He ovat nukuksissa, pakene pois!)" Tarjous oli houkutteleva,
mutta minä kuiskasin hänelle, että minun täytyy jäädä miesteni
luokse. Kun käteni nyt olivat vapaat, sain vähän nukutuksi. Päivän
valjetessa pistin käteni taas köysiin ja rupuni veti ne kireämmälle.
Hän näytti hyvin tyytymättömältä, kun en ollut käyttänyt hyväkseni paon
tilaisuutta, mutta kohteli minua vieläkin suuremmalla kunnioituksella
ja ystävällisyydellä kuin ennen. Hän otti esille _puku'nsa_, täytti sen
höyryävällä teellä _raksangista_(Raksang on kupariastia, jossa voilla
ja suolalla sekoitettu tee pidetään lämpöisenä tulella.) ja vei sen
huulilleni. Join halukkaasti.
Nähtyään miten nälissäni ja janoissani olin, täytti hän astian moneen
kertaan, kunnes janoni oli sammutettu, sekoittipa hän vielä siihen
tsambaa ja sokeriakin, jota hän sormillaan pisti minun suuhuni.
Oli liikuttavaa nähdä, miten sotamiehet, jotka olivat tätä tapausta
katselleet, kiirehtivät seuraamaan päällikkönsä esimerkkiä. Toinen
toisensa perästä otti kourat täyteen tsambaa ja Ikhuraa ja pisti
suuhuni. Heidän sormensa tosin eivät olleet ylen puhtaat, mutta
tämmöisissä oloissa ei saa olla nirso, ja minun oli niin nälkä,
että ruoka, tälläkin tavalla annettuna, maistui erinomaisesti.
Olin kaksi yötä ja yhden päivän ollut syömätönnä. Ponnistukset ja
jännittävät tapaukset olivat myös lisänneet ruokahalua. Aavistin, että
viime hetkeni oli lähellä ja tätä vahvisti vielä rupunin ja hänen
sotamiestensä osoittama erinomainen ystävällisyys. Olin pahoillani
kun en voinut saada Khanden Singistä ja Mansingista mitään tietoja
ja sotamiesten vaiteliaisuus kysellessäni tätä asiaa, saattoi minun
pelkäämään pahinta. Mutta en sittenkään näyttänyt levottomuuttani,
vaan olin pitävinäni tätä kaikkea luonnollisimpana asiana maailmassa.
Aamua vietin vilkkaassa keskustelussa sotamiesten kanssa, osaksi
hajoittaakseni ajatuksiani, osaksi harjoittaakseni itseäni
Tiibetinkielessä.