Khandcn Singin rohkea vastustus. — Petollinen laama. — Tavaroilleni
anastaminen. — Laahattu leiriin. — Pomon teltta. Tuomioistuimen edessä.
— Pomo. — Laamat epäröivät. — Äkillinen muutos. — Muistikirjani. —
Uhkauksia. — Petturi Ando. — Khanden Singin urhollisuus.
Uljas Khanden Sing oli kaikin voimin taistellut pariakymmentä
vihollista vastaan sekä haavoittanut useita heistä. Hänen päällensä oli
hyökätty samalla kertaa kuin minun. Hän oli otellut rohkeasti, kunnes
oli, niinkuin minäkin, kietaantunut köysiin, kaatunut ja kytketty. Oman
taisteluni aikana olin hänen kuullut huutavan monta kertaa: "Banduk,
banduk, Mansing! Jaldi, Mansing! (pyssyni, pyssyni, pian, Mansing)".
Mutta väsynyt ja heikko Mansing parka oli saanut kohta kimppuunsa neljä
tukevaa Tiibettiläistä, jotka hänen paiskasivat maahan ja pitelivät
häntä niin suurilla voimilla kuin hän olisi ollut mikäkin vaarallinen
villirosvo. Mansing oli, niinkuin jo on sanottu, filosoofi. Hän oli
säästänyt itsensä kaikesta vastustusvaivasta, mutta siitä huolimatta he
hänet sittenkin rääkkäsivät ja köyttivät kovasti.
Jo taistelun alussa oli terävä vihellys kutsunut paikalle noin 400
sotamiestä, jotka olivat olleet piilossa monien santakumpujen takana
tai tantereen syvänteissä. Ne asettuivat pyssyt virissä kehään meidän
ympärillemme.
Kaikki oli nyt hukassa. Katselin sivuilleni nähdäkseni miten miesteni
oli käynyt. Veri kiehui suonissani, kun saman laaman käskystä, joka
illalla oli tekeytynyt ystäväksemme, useita miehiä astui luoksemme
ja rupesivat meidän taskujamme tarkastamaan. He ottivat kaikki, mitä
meillä oli ja alkoivat tutkia myös tavaroitamme. Kellot ja kronometrit
herättivät nakutuksellaan heidän epäluuloansa. Niitä viskattiin kädestä
käteen, siksi että ne lakkasivat käymästä. Ne julistettiin sitten
"kuolleiksi". Kompassit ja aneroidit heitettiin "elottomina" maahan,
mutta suurella varovaisuudella kohdeltiin meidän pyssyjämme, jotka
olivat teltassa, silloinkuin se revittiin.
He pelkäsivät kiväärien itsestään laukeevan, ja vasta minun
ilmoitettuani — josta kuitenkin heidän epäluulonsa karttui — että
ne eivät ole ladatut, uskalsivat ottaa ne ja panna anastamiensa
tavaroideni luetteloon. Sormessani oli äitini antama kultasormus, jonka
pyysin saada pitää. Mutta taikauskossaan he kohta luulivat, että siinä
piilee joitakin salaperäisiä taikavoimia.
Muuan _Nerba_ niminen mies, jolla sittemmin oli tärkeä osa meidän
kärsimystemme historiassa, sai huoleksensa pyssyjen suojelemisen, ja
häntä ankarasti varotettiin antamasta minun näitä enään nähdä. Meille
kolmelle vangille, jotka siinä istuimme kädet ja jalat köytettyinä, oli
sydäntä vihlova näky katsella laamojen ja upseerien niin kelvottomasti
pitelevän meidän tavaroitamme, että melkein kaikki mihin he koskivat,
meni pilalle. Mutta aivan inhottavaa oli heidän itaruutensa löytäissään
toisen takkini taskuista, jota satunnaisesti en ollut ottanut aamulla
ylleni, hopearahaa kaikkiaan noin Soo rupia. Laamat, upseerit ja
sotamiehet hyökkäsivät kuin hullut takkini kimppuun ja tappelivat
rahoista, ja kun järjestys saatiin palautettua, ei rahoista ollut
jäljellä kuin moniaita kolikoita sillä paikalla, millin ne ensin oli
pantu. Samallaisen kohtalon alaiseksi joutui toinen summa, jonka
löysivät tavaroistani.
Suurinta uteliaisuutta herätti heissä kumminen, ilmaatäysi tyynyni. Sen
sametin hieno pinta heitä erittäin viehätti. Toinen toisensa perästä
silittelivät sillä poskiansa, samalla ihmetellen ja ihastuen siitä
suloisesta tunteesta, jota tyynyyn koskettaessaan tunsivat. Mutta sillä
leikitellessään ja tyynyn messinkiruuvia sormiellessaan osuikin ruuvi
aukenemaan ja ilma virtasi äkisti pamahtaen ulos. Tästäkös syntyi
hätärymy. Paljon arveluja sitten lasketeltiin tuosta kummallisesta
kappaleesta ja mitä silläkin muka tehdään. Heidän taikaluuloinen
mielensä pääsi vapaasti vallallensa, eikä minulla tietysti ollut
aihetta heitä harhauksistaan päästää.
Tutkittuaan kaikki muut tavarat paitsi vedenpitävät laatikot
joissa oli koneet, valokuvauslevyt ja piirustukset, näyttivät he
yhtäkkiä säikähtyvän muutamista minun lausumistani sanoista niin
hirveästi, että hädin kiiruin työnsivät kaikki kamsut pusseihin ja
huopasäkkeihin, sulkivat ne "sinetillä" ja käskivät viedä jaakeilla
kylän vahtihuoneeseen. Tämän tehtyään solmisivat kaulaamme kiedottujen
köysien päät vartioittemme satulaan, irroittivat jalkamme köysistä,
nousivat hevosillensa ja voittohuudoin sekä pyssyjensä paukkuessa
lähtivät ajamaan ja laahaamaan meitä perässänsä kylään.
* * * * *
Viimeiset sanat miehilleni, ennenkuin meidät kylään tullessamme
toisistamme erotettiin, olivat: "Älkää antako heidän nähdä, että
tunnette tuskaa, vaikka he teidän mitä tekisivät!" Ja miehet
lupasivat seurata kehotustani. Me vietiin nyt eri telttoihin. Minä
raastettiin suurempaan, jossa ovella ja sisällä oli sotamiehiä.
Minua likimmäiset olivat ensin kiukkuisia ja raakoja käytöksessään
ja puheessaan. Mutta minä olin päättänyt vastata heille aina niin
levollisesti ja kohteliaasti kuin mahdollista. Olin jo monta eri kertaa
ennen havainnut, että Aasialaisista selkenee parhaiten, kun pysyy
täydellisesti levollisena, ja nytkin ymmärsin, että jos me joskus
tästä pulasta pääsisimme, se olisi mahdollista ainoastaan siten, että
näyttäisimme olevamme vähintäkään piittaamatta mistään, tuli mitä tuli.
Kun teltta suljettiin, en saattanut nähdä mitä ulkona tapahtui. Mutta
edestakaisin juoksevien ihmisten hälinästä sekä kirkuvalla äänellä
annetuista ohjeista ja teltan ohi ajavien ratsastajien yhtämittaisesta
kellonkilinästä päättäen, lienee jonkinlainen kapinatila leirissä
ollut. Olin ollut leirissä noin kolme tuntia, kun sotamies tuli
käskemään minua ulos.
"He aikovat lyödä häneltä pään poikki," sanoi hän kumppaneilleen,
kääntyi sitten minuun ja teki kädellä merkitsevän liikkeen kaulan
ympäri.
"_Nikutsa_ (vai niin)," sanoin väliäpitämättömästi.
On muistettava, että kun Tiibettiläiselle uhataan näin tehdä,
heittäytyy hän tavallisesti polvilleen ja rukoilee lakkaamatta,
itkien ja nyyhkien armoa. Eipä sentähden ollut ihmeellistä, että
tiibettiläiset vartiani jotenkin hämmästyivät vastauksestani, eivätkä
oikein tienneet, tarkoitinko totta vai pilaa. Varmaa vaan on, että
lähettilään virka-into hyvin laimeni, ja minut vietiin ulos enemmän
vastenmielisesti kuin tylysti.
Sillä aikaa kun minä olin teljettynä, oli vartiatalon eteen pystytetty
iso valkoinen, sinikoristeinen teltta ja sen ympärillä seisoi satoja
sotilaita ja joukko kylän asukkaita. Lähemmäksi tultuani näin teltan
etusivun olevan avonaisen ja teltassa seisoi joukko punaisia laamoja,
heillä oli ajeltu pää ja pitkät villavaipat. Sotamiehet pysähtyivät
noin 20 askeleen päähän teltasta. Köydet, jotka jo olivat ranteimiini
uurtuneet, lujitettiin ja vedettiin vielä tiukemmalle. Näin Khanden
Singin talutettavan esille. Mutta minä laahattiin piiloisaan paikkaan
vartiahuoneen taakse, luultavasti siksi, etten näkisi mitä nyt
tapahtuisi. Kuulin jonkun vihaisella äänellä kuulustelevan Khanden
Singiä ja syyttävän häntä siitä, että oli ollut minun oppaani. Silloin
kuului hurja ulvonta kansanjoukosta ja sitten oli ihan ääneti. Kuulin
piiskan vinkuvan ja palveliani tukahutetun valituksen. Kuulen vieläkin
muistissani tuon kamalan vinkumisen.
* * * * *
Nyt tuli joukko sotamiehiä minua noutamaan, ensin he taluttelivat minua
ja sitten lie väkivaltaisesti tuuppasivat minun tuomioistuimen eteen.
Korkealla tuolilla keskellä telttaa istui eräs mies leveissä
vaaleankeltaisissa housuissa ja lyhyessä takissa. Päässä oli hänellä
korkea, kullattu nelihuippuinen lakki, jonka etusivulle oli maalattu
kolme silmää. Hän oli nuoren näköinen. Pää oli kokonaan ajeltu, sillä
hän oli korkeimpia laamoja eli ylilaama ja pombo, s.o. maakunnan
kuvernööri, pikkukuninkaan vallalla ja voimalla varustettu pomo. Hänen
oikealla sivullaan seisoi iso, lujarakenteinen punainen laama, tavaton
miekka kädessä, sekä hänen takanaan ja sivullaan toisia laamoja,
upseereja ja sotamiehiä.
Seisoessani ääneti ja pää pystyssä hänen edessään, hyökkäsi muutama
laama esille ja käski minun polvistua. He koettivat painamalla pakottaa
minua polvilleni, mutta minun onnistui pysyä pystyssä.
Kiukkuisena kiellostani lausui pombo minulle muutamia vihaisia sanoja.
Mutta kun hän puhui ehjää klassillista Tiibettiä ja minä ymmärsin
vaan jokapäiväistä puhekieltä, en ymmärtänyt mitä hän sanoi. Pyysin
sentähden kunnioittavimmin, ettei hän käyttäisi niin hienoa kieltä,
koska en sitä ymmärrä.
Tuo suuri mies joutui ihan suunniltaan näin tavattomasta pyynnöstä.
Otsa rypyssä viittasi hän, että katsoisin vasemmalle. Sotamiehet ja
laamat väistyivät tieltä ja minä näin Khanden Singin makaavan suullaan
maassa ja hänen edessään oli laamoja ja sotamiehiä. Kaksi rotevaa
laamaa alkoi piiskata häntä paksuilla, lyijynuppisilla solmuköysillä.
Jätän kertomatta, mitä kamalaa nyt seurasi. Joka kerta kun köydet
satuttivat hänen veristä ruumistaan, tuntui kuin olisin saanut iskun
omaan rintaani. Mutta tunsin tarpeeksi Itämaalaiset, enkä siis
näyttänyt vähintäkään sääliä, sillä siitä olisi vaan ollut seurauksena
vielä kovempi kidutus. Pysyin siis yhtä levollisena, kuin jos olisin
katsellut jotakin jokapäiväistä tapausta. Lähinnä seisovat laamat
puivat nyrkkiään minulle, selittäen että seuraava vuoro olisi minun.
Minä hymyilin vaan ja lausuelin: _nikutsa, nikutsa_ (vai niin).
Pombo ynnä hänen seuralaisensa eivät tienneet, mitä minusta
ajattelisivat. Sen näin heidän kasvoistaan. Ja siitä minä vaan päätin
ponnistaa kaikki voimani näytelläkseni osaani loppuun asti hyvin.
Pombo oli nuori, kaunis mies, hennot melkein lapselliset kasvot,
käytöksensä ja liikkeensä jotenkin hermostuneet. Hän olisi varmaankin
ollut hyvin sopiva hypnoottisille nukutustempuille, ja minulla oli
syytä uskoa, että hän jo usein oli ollut tämmöisten kokeiden esineenä.
Nyt istui hän enemmän kuin kaksi minuuttia ikäänkuin maneettisessa
unessa, silmät liikkumattomasti minuun kiinnitettyinä.
Ihmeellinen ja äkkinäinen muutos oli tapahtunut miehessä ja hänen
äänensä oli käskevästä ja kiukkuisesta muuttunut lempeäksi ja
ystävälliseksi. Laamat hänen ympärillään olivat ihan hämmästyksissään
nähdessään herransa ja mestarinsa muuttuneen hurjasta vimmapäästä
kesyksi lampaaksi. Heidän täytyi poistaa minut hänen näkyvistään
ja sentähden minut vietiin sille paikalle, jossa Khanden Singiä
ruoskittiin. Eivät he täälläkään saaneet minua polvistumaan, vaan
heidän täytyi myöntyä siihen, että sain lyyhistyä heidän vastapäätänsä
istumaan.
* * * * *
Ne molemmat laamat, jotka olivat Khanden Singin ruoskimista valvoneet,
ottivat nyt esille minun muistikirjani ja karttani sekä alkoivat
ankaran kuulustelun. Jos puhuisin totta, lupasivat he säästää henkeni,
muuten minut ruoskittaisiin ja mestattaisiin.
Lupasin puhua totta, rankaiskoot minua tahi ei. Eräs suuri, paksu laama
punaisessa silkkitakissa ja kaulus kullankirjaeltu, selitti, että
minun täytyy sanoa palveliani näyttäneen minulle tien Tiibetin läpi
ja että hän, Khanden Sing, oli kartat piirtänyt. Jos näin puhuisin,
päästäisivät he minut vapaaksi, antaisivat saattaa minut rajan yli sekä
jättäisivät minut rauhaan. Palveliani he tietysti mestaisivat, siinä
kaikki, minulle eivät mitään väkivaltaa tekisi.
Vastasin niin selvästi kuin mahdollista, että minä yksin olen
vastuunalainen kartoista ja piirustuksista, ja että koko ajan olin
ollut oma oppaani. Kerroin monta kertaa, verkalleen ja selvästi että
palveliani on syytön eikä siis ole rangaistusta ansainnut. Hän oli
vaan totellut, kun käskin hänen seuraamaan minua Tiibettiin. Jos
siis rangaistuksesta on puhe tämän vuoksi, niin se koskee minua eikä
palveliaani.
Vastauksestani he raivostuivat ja eräs laama sivalsi ratsastuspiiskansa
kahvalla kovasti minua päähän. En ollut sitä huomaavinani, vaikka teki
kovin kipeätä.
"Mutta me piiskaamme sinun ja sinun miehesi, kunnes te puhutte niinkuin
me tahdomme," huusi laama ihan raivoissaan.
"Voitte meitä piiskata, jos niin tahdotte, mutta jos vääryyttä
harjoitatte, saatte vielä itse siitä kärsiä. Te voitte kyllä raadella
ja veristää ruumiimme, mutta ette saa meitä tuskaa, tuntemaan."
Ando, petturi, joka sujuvasti puhui Hindustania, oli tulkkina. Hänen
avullaan sekä minun vähäisellä Tiibetirkielen taidollani teimme
tuomareillemme täydellisesti selvän kaikesta. Mutta he vaan edelleen
kiduttivat palveliaparkaani. Khanden Sing käyttäytyi urhoollisesti
kuin sankari. Ei valituksen sanaa, ei säälinpyyntöä kuulunut hänen
huuliltaan. Hän oli puhunut totta, sanoi hän, eikä hänellä ollut mitään
lisättävää.
Laamojen ja sotamiesten ankarasti vartioimana istuin teeskennellyn
lujana, katsellen tätä kamalaa näytelmää, kunnes laamat, vimmastuneina
minun piittaamattomuudestani, käskivät sotamiesten laahata minut pois.
Minä vietiin vartiatalon taakse, johon selvästi kuulin laamain vihaiset
huudot ja raippojen vingunnan, kun he Khanden Singiä tutkivat ja
ruoskivat.
Meidän onneksemme tuli ankara sade, sillä sekä Tiibetissä että Kiinassa
on sadekuurolla suuri vaikutus kansaan, ompa esimerkkejä siitäkin, että
verilöylyjä on lakkautettu kunnes sadekuuro on mennyt ohi.
Niin tapahtui tänäkin päivänä. Ensimmäiset sadepisarat olivat tuskin
pudonneet, kun jo laamat ja sotamiehet hyökkäsivät joka taholle ja
telttoihin, ja vartiat laahasivat minua etäisimpään telttaan, joka
muutamassa silmänräpäyksessä oli täpötäynnä sotamiehiä ja heidän
päälliköitään.