Nälässä ja väsyksissä. — Kaksi sankoa maitoa. — Seuralaisteni
uskollisuus. — Ystävällisiä alkuasukkaita. — Ando ja hänen lupauksensa.
— Aikomuksia. — Petturi. — Ruokaa ja hevosia ostetaan. — Paula. —
Taistelu. — Vankina.
Vaelsimme yhäti vaan nälkäisinä ja väsyksissä ja jalat verissä,
toinen toistamme kehotellen ja lohduttaen. Meitä nauratti surkeutemme
ja Tiibettiläisten hullut tavat, vihdoin nauroimme kaikelle ja
lopuksi itsellemmekin. Nälkäisenä kuvittelee päivän kulun tavallista
hitaammaksi, mutta vaikka olisikin pakosta paastonnut jonkun aikaa,
niin kuitenkin vasta muutaman päivän päästä nälkä käy sietämättömäksi,
varsinkin jos on tottunut pitämään pitkiä ruokaväliä niinkuin mekin.
Nyt kolmatta päivää paastotessamme oli ruokahalu liian kova. Nähtyämme
siis vuoren juurella joitakuita mustia telttoja, n. viisi, kuusi
kilometriä suunnastamme sivulle päin, ohjasimme empimättä kulkumme
sinne. Ostimme kaksi sankoa jääkin maitoa. Toisen join heti yksin
pohjaan, toisen tyhjensi Khanden Sing Mansingin kanssa. Mitään muuta
syötävää tai juotavaa emme heiltä millään ehdolla saaneet.
Lähdimme taas liikkeelle, ja katsoen siilien korkeuteen, jossa olimme,
liikuimme verrattain nopeasti. Panin muistiin kaikki näkemäni.
Kohtasimme miellyttävää ja epämiellyttävää väkeä, mutta ei hyvillä
sanoilla eikä rahalla saatu heiltä minkäänlaista ruokatavaraa.
Khanden Sing ja Mansing, joilla tietysti ei ollut samaa intoa voimissa
pysymiseen kuin minulla, olivat aivan surkuteltavassa tilassa. Vilussa,
nälässä ja väsyneinä he tuskin jaksoivat seisoa sairailla jaloillansa.
Sydäntäni viilsi nähdessäni näiden kunnon miesten niin paljon minun
tähteni kärsivän. Eikä kuitenkaan kuulunut koskaan valituksen tai
moitteen sanaa heidän huuliltaan.
"Ei tee mitään, vaikka kärsimmekin tai kuolemme," sanoi Khanden Sing
nähdessään kuinka syvästi heidän kohtalonsa minuun koski. "Me seuraamme
sinua, sahib, niinkauvan kuin kykenemme liikkumaan ja autamme sinua
uskollisesti, tapahtukoon mitä tahansa."
Minun täytyi ottaa Khanden Singiltä hänen pyssynsä, kun hän ei itse
enää jaksanut sitä kantaa. Itsekin väsyin ja voimani menehtyivät, kun
päivä päivän perästä meni ilman että ruumis sai ravintoa. En kuitenkaan
saa sanoa, että olisin tuntenut erityisesti kovaa ruumiillista vaivaa,
vaikka kuumetta arvattavasti myös voimattomuus vaikutti. Pääni tuntui
perin tylsältä. Kuuloni heikkoni ja voimieni tunsin vähenevän, niinkuin
pienenee lampun liekki, kun öljy alkaa lampusta loppua. Hermostunut
jännitys vielä minua piti vireillä ja kulkuni oli ikäänkuin koneellista
liikuntoa.
* * * * *
Illalla pääsimme leiripaikalle, jossa oli n. 80 mustaa telttaa ja
savinen vahtihuone. Me olimme sanan täydellisessä merkityksessä
nälkiintyneet, ja seuralaisteni surkea tila teki aivan mahdottomaksi
meidän kulkumme edemmäksi. He pyysivät minun hankkimaan heille hevoset,
sillä jalkansa olivat niin arat, että parhaallakaan tahdolla ei käynyt
päinsä niillä seisominen, vielä vähemmin käveleminen.
Alkuasukkaat ottivat meidät hyvin ystävällisesti vastaan ja lupasivat
myydä meille hevosia, vaatteita ja ruokaa. Me leiriydyimme heistä noin
kolmen kilometrin päähän ja illan kuluessa kävi useita Tiibettiläisiä
meitä tervehtimässä tuoden meille jauhoja ja _tsambaa_. Lahjojen muassa
seurasi maan tavan mukaan myös kata. Pidin säännöllisesti puolestani
minun tapanani, että aina annoin lahjoista hopearahaa kolme tai neljä
kertaa lahjojen arvon; siitä Tiibettiläiset olivat erittäin kiitollisia.
Meitä kävi teltassamme tervehtimässä myös muuan _Ando_ niminen
mies, joka sanoi olevansa Gurkhalaisia, mutta kävi tiibettiläisessä
puvussa. Hän lupasi palata aamulla ja tuoda tullessaan hevosia meidän
ostaaksemme; hän tarjoutui myös hankkimaan minulle ruokavaroja niin
paljon kuin tarvitsisin aina Passaan saakka.
Näyttääksensä, että hän piti sanansa, hän palasikin illalla ja toi
muassaan osan luvattuja ruokavaroja ja ilmoitti loput tulevan aamulla.
Hänen mentyänsä tuli telttaamme laama, joka tuntui siistiltä ja
ymmärtäväiseltä. Hän kertoi matkustelleensa Intiassa aina Kalkutassa
asti ja sanoi nyt olevansa matkalla Gartokista Lassaan, jonne hän
toivoi pääsevänsä kolmen, neljän vuorokauden päästä, kun hänellä
oli hyvä hevonen. Tuli toisiakin laamoja y.m. henkilöitä, jotka
samoin sanoivat kulkeneensa Lassaan edellä mainitussa ajassa. Heidän
tiedonantonsa lieneekin ollut likipitäin oikea, sillä koko matkan
Lippu-solasta Lassaan voi hyvä ratsastaja kulkea n. kuudessatoista
vuorokaudessa.
Tavallisuuden mukaan oltiin leiripaikan nimen ilmoittamisessa sangen
varovaisia. Kuulin kuitenkin sitä mainittavan nimillä _Toksem_ ja
_Taddju_. Pohjoispuolellamme oli pieni, matala vuorisola harjanteessa,
ja kun minä nyt olin nähnyt mielestäni tarpeeksi Tiibettiläisiä ja
heidän olinteitansa, ajattelin, että jahka vaan saan hevosia ja
ruokavaroja, menen tuosta solasta ylitse ja niin yhä harjanteen
pohjoisella rinteellä kulkevaa polkua pitkin Lassaan.
Sitä paitsi alkoi Lassan valtatie harjanteen eteläpuolella käydä niin
vilkasliikkeiseksi, että katsoin parhaaksi kulkea vähemmin asuttujen
seutujen kautta. Aioin pitää eurooppalaisen pukuni Lassan liittyville
saakka. Siellä jättäisin salapuvun, ja kun jättäisin molemmmat mieheni
johonkin turvalliseen piilopaikkaan, menisin yksin kaupunkiin. Se ei
kaiketi kävisi vaikeaksi, sillä kaupunkiin ei ole porttia, ainoastaan
lohistunut muuri on ympärillä. Toivoin saavani ostaa Tiibettiläisiltä
vaatteet ja jalkineet, ja Tiibettiläiselle välttämättömän hiuspalmikon
saisin jaakkini silkinhienoista karvoista. Etten ilmaisisi itseäni
huonolla Tiibetinkielen taidollani, aioin tekeytyä kuuromykäksi.
Hyvä ateria virkisti taas kaiken elonhengen, ja maata mentyäni uneksuin
jo olevani Tiibetin salaperäisen "pyhän" pääkaupungin Lassan muurien
sisäpuolella.
* * * * *
Yöllä heräsin melusta usean kerran, mutta mentyäni ulos katsomaan, en
saanut selvää rauhan häiritsiöistä. Kun tällaista oli ennenkin öisin
tapahtunut, en siitä paljon piitannut.
Aamulla tuli Ando ja pari kolme muuta Tiibettiläistä myymään meille
ruokavaroja ja hevosia. Kun miesteni kanssa tein kauppaa, näin
väkijoukon lähestyvän toinen toisensa perästä pienissä osastoissa; ne
tulivat teltoilta. Muutamilla oli muassaan villankehruukojeet, toisilla
jauhoja tsamba-pussia, toiset taas taluttivat kauniita hevosia.
Ostettuamme ruokavaroja pariksi kuukaudeksi, rupesimme tekemään
hevoskauppaa ja tarkastelimme joitakuita hyviä hevosia. Tunsimme
olevamme ylön onnellisia, kun meillä niin lukemattomien kärsimysten
ja puutteiden perästä nyt oli edessämme yllin kyllin mitä mieli teki.
Tiibettiläisten käytös meitä kohtaan oli niin ystävällistä ja niin
täydellisesti rehellisen kaltaista, ettei edes silmänräpäykseksi
juolahtanut mieleeni heitä epäillä. Khanden Sing ja Mansing, jotka
pohjaltaan olivat ensiluokan urheilioita, ratsastelivat koetteeksi
milloin milläkin uljaalla hevosella ja olivat ihastuksissaan, kun nyt
vihdoin olivat pääsemäisillään toivojensa perille ratsujen saamisesta.
Khanden Sing oli valinnut kauniin kopukan ja huusi minua tulemaan
sitä tarkastamaan ennenkuin sen maksaisin. Kun en epäillyt mitään
ja kun monissa koeratsastuksissa pyssyni olisi ehkä ollut tiellä ja
haitaksi noiden virmojen eläinten selässä, menin noin satakunta askelta
teltastani, aseetonna paikalle, jossa Tiibettiläinen suitsista piteli
tuota tulista, tarkasteltavaa varsaa. Tiibettiläisiä seurasi muassa,
mutta semmoinen on tavallista kaikkialla, missä hevoskauppaa tehdään
ulkoilmassa, en siihen sen enempää huomiota pannut.
Seisoin kädet ristissä selässäni ja muistan niin hyvin, kuinka
tyytyväisyyden ilme levisi Khanden Singin kasvoihin, kun hyväksyin
hänen ehdokkaansa.
Olin juuri kumartunut katsomaan hevosen etujalkoja, kun äkkiä joukko
käsiä tarttui takaapäin niskaani, ranteisiini ja jalkoihini ja lie
kaasivat minun kumoon. Taistelin epätoivon vimmassa, kunnes karistin
hyökkääjät päältäni ja pääsin taas jaloilleni. Mutta toisia syöksi
sijaan ja silmänräpäyksessä oli kimpussani ehkä kolmekymmentä
miestä, jotka joka puolelta kävivät päälle, iskivät kiinni minuun
ja onnistuivat lopulta saamaan käsiinsä pääni, käteni ja jalkani.
Kolmasti he minun paiskasivat maahan, heikko kun olin ja kolmasti
minä taas kimposin jaloilleni. Ponnistaen äärimmäiset voimani käytin
nyrkkiäni, jalkojani ja hampaitakin, mitä milloinkin irki sain, iskin
vastustajiani oikeaan ja vasempaan, kuhun kulloinkin vaan taisin ja
osuin.
Heidän raukkamaista pelkuruuttansa, silloinkin kun ylivoimansa oli
niin musertava, ei osaa sanoin kertoa. Ja ainoastaan sentähden enkä
voimattomien voimieni avulla jaksoin puolustaa itseäni parikymmentä
minuuttia heitä vastaan. Vaatteeni olivat ottelussa menneet säpäleiksi.
Pitkiä köysiä heitettiin joka puolelta minua päin ja minä kietaannuin
niihin lopulta niin, että tuskin sain liikutuksi. Viimein onnistui
heidän heittää ja punoa köysi kaulaani ja se teki vastustajieni voiton
täydelliseksi. Hurjasti he nykivät ja tempoivat köyden molemmista
päistä ja olivat kuristaa minut, ja silmäni luulin pullahtavan ulos
koloistansa. Olin tukehtua. Näköni himmeni, ja minä olin kokonaan
heidän vallassaan. Tempasivat minun nurin, sotkivat ja potkivat minua
naulakorkoisilla saappaillaan, kunnes menin tainnoksiin. Sitten
sitoivat käteni selkäni taakse ja köyttivät nuorilla lujasti myös
rintani, käsivarteni ja jalkani: minä olin vanki.