Naiset. — Heidän ulkomuotonsa ja ominaisuutensa. — Thukti. — Nainen
Lassasta. — Monivaimoisuus. — Naimistemppuja. — Avioero. — Aviorikos.
— Miten Tiibettiläiset hautaavat kuolleitaan. — Ihmissyöjiä. —
Tiibettiläisiä pyhimyksiä.
Tämän leirin asukkaat eivät tahtoneet myydä meille ruokavaroja.
Heillä ei ollut, selittivät he. Muuten he olivat kohteliaita ja
puheliaita. Olivatpa siinä määrässä kohteliaita, että ensin epäilin
petosta. Kaikissa tapauksissa pidin kuitenkin viisaimpana katsella ja
oppia niin paljon kuin suinkin, niin kauvan kuin heidän joukossaan
oleskelin. Naisia ja miehiä asettui piiriin meidän ympärillämme ja
kaunis sukupuoli oli vähemmän ujo, kuin miehet, vastatessaan meidän
kysymyksiimme.
Niin hyvin tässä kuin muissa leireissä hämmästytti minua naisten
vähälukuisuus Tiibetissä. Tämä ei johdu siitä, mitä usein väitetään,
että naiset pidettäisiin niin erikseen. Tiibettiläis-naiset tekevät
päinvastoin melkein mitä he tahtovat. Naisia on todellakin tavattoman
paljon vähemmän kuin miehiä. Suhteellisesti heitä kuuluu olevan 1
nainen 15-20 miestä kohti. Mutta sittenkin hallitsee Hundeksessa kaunis
sukupuoli ja naiset ovat laamavallan parhaita tukia.
Tiibetin naista ei sovi sanoa kauniiksi, ja tämä väite koskee niin
hyvin ylhäistä naista kaupungissa, kuin lammaspaimenta tai ryövärin
vaimoa. Todenteossa en minä Tiibetissä nähnyt ainoatakaan kaunista
naista, vaikka tietysti näin naisia, jotka olivat vähemmän rumia
kuin muut. Eurooppalaiselle on tiibettiläinen nainen vastenmielinen
likaisuutensa tähden, jonka poistamiseksi hän ei käytä vettä, saippuaa
eikä pyhinliinaa, vaan voitelee nenän, otsan ja posket mustalla
salvalla, jotta iho ei halkeilisi kovassa tuulessa. Vaatteitaan ei hän
koskaan muuttele, josta syystä niissä on epämieluinen löyhkä. Mutta
kun on voittanut ensimmäisen vastenmielisyytensä häntä kohtaan, huomaa
hänessä kaukaa katsoen jotakin miellyttävääkin. Hän astelee hyvin,
sillä hän on tottunut kantamaan raskaita taakkoja päänsä päällä, ja
päätään hän kantaa hyvin, jos ei kaula tavallisesti olisi liiaksi lyhyt
ja paksu, ollaksensa miellyttävä. Hänen ruumiinsa ja jäsenensä ovat
jäntevät ja hyvin kehittyneet. Rinnat ovat vetelät ja riippuvaiset, ja
siihen on epäilemättä irstaisuus syynä. Hän on lujarakenteinen. Kädet
ja jalat ovat voimalliset, mutta sormet eivät ole norjat ja sentähden
hänellä ei ole taipumusta hienompiin käsitöihin.
Kaikissa tapauksissa on Tiibetin nainen miestä paljon etevämpi. Hänellä
on parempi sydän, hän on rohkeampi ja jaloluontoisempi kuin mies.
Useammin kuin yhden kerran tapahtui, että kun miehet, nähtyään meidät,
jänistivät pakoon, jäivät naiset paikoilleen telttoja vartioimaan,
ja vaikka olivatkin levottomat, osoittivat he kuitenkin tavallisesti
käytöksessään minua kohtaan jonkillaista arvokkaisuutta. Tässäkin
tilaisuudessa, kun kaikki olivat meille ystävällisiä, eivät naiset
olleet niin arkoja kuin miehet vaan keskustelivat vapaasti meidän
kanssamme, laivatpa he miehet myymään meille vähän tsambaa ja voitakin.
Naiset käyttävät housuja ja saappaita niinkuin miehetkin, sekä
pitkää, sinistä, jalkoihin ulottuvaa hametta. Hiuksensa pitävät he
sangen kummallisesti. Jakaus tehdään tarkasti keskelle päätä ja
tukka voidellaan sulatetulla voilla sekä sommitellaan lukemattomiin
pieniin palmikkoihin ympäri päätä. Näihin kiinnitetään nyt _thukti_,
s.o. kolme punaista ja sinistä, paksua verkakaistaletta, joita
yhdistää poikkinauhat koristettuina korallilla ja malakiitilla sekä
hopearahoilla ja pikku kelloilla. Tämmöinen thukti ulottuu hartioista
kantapäihin asti.
Naiset näyttivät olevan sangen ylpeät tästä koristuksestaan ja
koettivat veikistelemällä herättää meidän huomiotamme. Rikkaammilla
Tiibettiläis-naisilla on tavallisesti kokonainen omaisuus selässä
riippumassa, sillä he neulovat thuktiin kaikki ansaitut tai säästetyt
rahat. Sen alareunassa on yksi, kaksi tai kolme riviä pieniä
messinki- tahi hopea-tiukuja, joitten kilinä jo kaukaa ilmoittaa,
että tiibetliläis-nainen on tulossa. He eivät osanneet selittää mistä
tämmöinen omituinen tapa on kotoisin; se on kaunista, sanoivat he, ja
he pitävät siitä.
Näin naisen Lassasta, jonka pään ympäri oli ympyriäinen puinen kehä
ja sen ulkoreunassa koralli-, lasi ja malakiittikuulia. Kehä oli
niin raskas, että vaikka se hyvin sopi päähän, täytyi sen kiinnittää
päähän nyörillä. Korvissa ja hiuksissa oli sitäpaitsi tavattomat
malakiittikoristeiset hopearenkaat ja kaulassa kolme pitkää helminauhaa
hopeasolkineen.
Nämät puvut ja koristeet vaihtelevat tietysti eri olojen ja tapojen
mukaan eri paikoissa, mutta pääpiirteissään ovat ne kaikkialla
yhtäläiset. Usein oli väljä hopeaketjuinen vyö hyvän matkaa vyötäisten
alapuolella ja kaikkialla olivat sormukset ja rannerenkaat tavallisia.
* * * * *
Useille lienee tuttua se, että sukupuolten moniavioisuus on Tiibetissä
laillista. Hyvin vähän on kuitenkin tähän asti tiedetty näistä
avio-oloista. Seuraavassa tahdon tarkemmin kuvata näitä oloja, jotka
eurooppalaiselle katsantokannalle ovat niin perin kummalliset.
Ensinnä tulee huomata, että Tiibetin keskiluokan naimattomissa
miehissä ja naisissa ei ole siveellisyyttä laisinkaan ja sentähden
on tiibettiläiseltä katsantokannalta vaikeata siellä löytää muka
siveetöntä naista. Mutta tästä näennäisestä säännöttömyydestä
huolimatta, on naisten siveellisyys kuitenkin parempi, kuin mitä
odottaisi. He ovat, samoinkuin shokalais-tytötkin, merkillisen
avomielisiä ja käytöksessään yksinkertaisia, mutta samassa on siihen
yhdistettynä jonkalaista arkuutta, joka ei ole houkutusta vailla. Sillä
jos tiibettiläinen nuori mies on viehättynyt jonkun tytön sulosta,
huomaa hän pian, että hänen "hakkailunsa" on pidetty täydellisenä
kosimisena ja hänen täytyy nyt maan tavan mukaan, vanhempiensa seurassa
lähteä rakastettunsa teitään. Siellä tytön omaiset, tietäen hänen
tulonsa, vastaan ottavat hänet matoilla istuen.
Tervehdittyään pyytää nuoren miehen isä tytön pojalleen. Jos siihen
annetaan myöntävä vastaus, asettaa kosia neliskulmaisen voipalasen
morsiamen otsalle. Tyttö tekee samoin sulholle ja siinä on kaikki
häätemput tehty'. Voideltu pari on nyt mies ja vaimo.
Jos lähellä on temppeli, kalas, viedään ruokaa ja rahaa Budhan- ja
pyhien kuvien eteen ja äskennaineet kävelevät temppelisalin ympäri.
Jos lähellä ei ole temppeliä, kävelevät he lähimmän kummun, tahi sen
puutteessa teltan ympäri, ja silloin aina vasemmalta oikealle. Tätä
temppua tehdään rukouksin ja uhrein neljätoista päivää. Koko tämän ajan
juhlitaan ja nautitaan runsaasti viiniä. Sitte vasta vie nuori aviomies
vaimon kotiin omaan telttaansa.
Tiibetin laissa on ankarat määräykset miehen suhteesta avioliitossa,
mutta näitä määräyksiä tuskin koskaan noudatetaan. Niin kauvan kuin
aurinko on taivaanrannan yläpuolella, on aviollinen yhtymys kielletty,
samoin keskikesänä ja keskitalvella.
Kun tiibettiläinen tyttö menee naimisiin, joutuu hän aviolliseen
suhteeseen ei ainoastaan mieheensä, vaan vieläpä miehensä koko
perheeseen, seuraavalla, jotenkin mutkikkaalla tavalla. Jos vanhin
poika nai vanhimman tyttären, tulevat morsiamen kaikki sisaret hänen
vaimoiksensa. Jos hän nai vanhimman jälkeisen sisaren, tulevat myös
kaikki tämän nuoremmat sisaret hänen omaisuudekseen. Samaten, jos
hän nai kolmannen tyttären, tulevat tämän nuoremmat sisaret hänen
laillisiksi vaimoiksensa j.n.e. Jos yljällä on veljiä, pidetään
heitäkin kälynsä miehinä ja elävät kaikin aviosuhteessa hänen kanssaan,
samoin hänen sisartensa kanssa, jos hänellä sisaria on.
Järjestelmä ei ole suinkaan yksinkertainen ja osoittaa sivistymättömän
pakanakansan alhaista tilaa. Ainoastaan Tiibetin naisten merkillinen
luontevuus näyttää voivan estää tai ehkä myös kestää tästä johtuvia
selkkauksia, perheriitoja ja mustasukkaisuuden seurauksia. Ja vaikka
sekä miehiltä että naisiltakin kokonaan puuttuu kunnian ja siveyden
tuntoa, ei liene heidän aviolaitoksensa käytännöllisessä elämässä sen
pahempi jos ei parempikaan kun monen muun sivistymättömän kansan.
Minä tiedustelin, kuinka sitten käy, kun mies ottaa ja nai vanhimman
jälkeisen sisaren ja niin muodoin saa oikeuden kaikkiin tämän
nuorempiin sisariin, mutta sitten tulee toinen mies nai vanhimman
sisaren: joutuvatko ensiksi naineen vaimot myös tuon toisen omaksi?
Ei! Vanhimman sisaren mies saa silloin ainoastaan vanhimman sisaren.
Mutta jos tuo vanhimman sisaren jälkeinen jää leskeksi eikä hänen
miesvainaallaan ole veljiä, joutuu hän ja kaikki muut sisaret vanhimman
sisarensa miehen omiksi. Näiden eriskummallisten avio-olojen johdosta
tietysti on mustasukkaisuuttakin, niin hyvin miehissä kuin naisissa, ja
siitä koituu monenkaltaista riitaisuutta sekä teittäin että kaupunkien
perheissä. Mutta kun Tiibetin nainen yleensä on hyvin ymmärtäväinen,
osaa hän tavallisesti tyynnyttää mielet ja rakentaa rauhaa. Kun
miehellä on useita veljiä, saa hän ne lähetetyksi eri toimiin eri
tahoille: toisen jaakkeja vartioitsemaan, toisen lampaita paimentamaan,
kolmannen kauppa-asioille j.n.e. Ainoastaan yksi jää kotio hänen
mieheksensä. Mutta kun joku toisista palajaa, saa kotona olia väistyä
tämän tieltä j.n.e. kukin vuoronsa mukaan.
Tiibetissä on avioeroa vaikea saada ja siitä puuhasta on tavattoman
paljon vaivaa. Kysyin kerran tiibettiläiseltä vaimolta, mitä hän
tekisi, jos miehensä aikoisi erota hänestä.
"Miksis nait minun! minä sanoisin hänelle," vastasi vaimo. "Kun katsoit
minun ymmärtäväiseksi, koreaksi, taitavaksi ja sinuun mieltyneeksi,
näytä nyt, etten enään niin ole!"
Nämät tänkaltaiset sanat selitti vaimo aivan riittäviksi vetämään
miestä järkiinsä. Mutta asianlaita on, että Tiibettiläiset tuon
tuostakin katsovat soveliaaksi jättää vaimonsa ja karkaavat kaukaisiin
maakuntiin. Tämän seurauksista saavat etupäässä karkurin veljet kärsiä,
sillä he joutuvat nyt tämän vaimon omaisuudeksi. Saman perusteen mukaan
miehen kuoltua tämän veljet perivät hänen vaimonsa.
Muuan tämän laatuinen surkea asia tapahtui hiljattain Jong Penin
tuomioistuimen edessä Taklakotissa. Erään ylhäisen tiibettiläisen
vaimon mies oli kuollut, ja hän meni uudelleen naimisiin itseänsä
parikymmentä vuotta nuoremman miehen kanssa. Miesvainaansa veli tuli
sitten pakiparastaan aina Kassasta asti vaatimaan veljensä vaimoa
itselleen, vaikka hänellä kyllä ennestään oli vaimo ja lapsia. Leski
ei kuitenkaan suostunut tähän kauppaan eikä tahtonut jättää itse
valitsemaansa, ja monien rettelöitten perästä joutui asia Jong Penin
päätettäväksi. "Lain" mukaan oli miehen vaatimus oikeutettu, mutta
laamojen maassa ei laki kestä rahan rinnalla.
"Eräällä tavalla sopii asian järjestää teidän kaikkien mieliksi,"
neuvoi Jong Pen. "Ja’a tavarasi, tiluksesi ja rahasi kolmia ja anna
yksi osa laamoille, toinen langollesi ja pidä itse kolmannes!"
Vaimo suostui. Mutta annettuansa pois ensimmäisen ja toisen osan,
selitti Jong Pen, että hänellä ei ole oikeutta itse pitää kolmattakaan
osaa, koska hän ei enään kuulu miesvainaansa perheeseen. Sen tähden
määrättiin, että häneltä on otettava kaikki tavaransa pois.
Mutta vaimopa oli vikkelämpi kuin Jong Pen ja hänen kätyrinsä.
Eräänä yönä kokosi hän kaikki tavaransa, teltta purjettiin ja kaikki
kaikkinensa kuormitettiin jaakkien selkään ja hän perheinensä
päivinensä siirtyi rajan yli sekä asettui Englannin suojeluksen
alaiseksi.
Tiibettiläiset päättävät aivan omituisesti lapsen omistamisesta. Jos
miehellä on kaksi veljeä ja useita lapsia, on ensimmäinen lapsi hänen,
toinen veljen, kolmas toisen veljen, neljäs taas hänen j.n.e.
Epämukaisuuksia kosimisaikana ei sallita. Jos kuitenkin niin
tapahtuisi, saa kumpikin kärsiä häpeätä ja miehen tulee maksaa tytölle
korvausta, juhlapuvun t.m.s. Jos kumpikin kuuluu »säätyläisiin»,
sovitaan asia tavallisesti naimiskaupalla, ja ylkä lähettää kaikille
morsiamensa sukulaisille ystävyyden huntuja ynnä kaikellaisia herkkuja.
Mutta jos kävisi hullusti ja mies ei tahtoisikaan tyttöä naida, niin
koetetaan estää lapsen elävänä tuloa maailmaan. Muussa tapauksessa
elätetään äitiä lapsen syntymään asti, mutta lapsi joutuu miehen
omaksi, ja saa tavallisesti kokea ja kärsiä kaikki lapsipuolen ja
äpärän katkerat vaiheet ja vääryydet.
Naisen naimaikä on 16, miehen 18-19 vuotiaana. Ikäihmisenäkin
tiibettiläinen nainen vielä tulee äidiksi, mutta tavallisesti menettää
hän sulonsa jo varhain ja nuorena. Tähän on epäilemättä syynä
moniavioisuus, joka heidän muotonsa aikaisin murtaa, samalla kun se on
syynä heikkoon ja pitkälliseen väenlisääntymiseen Tiibetissä.
Laamojen luullaan elävän yksistänsä, mutta ne eivät aina pidä
siveyslupaustaan, varmaankin sentähden, ettei heitä siitä rangaista.
Mutta jos avioliitonrikkoja on maallikko, täytyy hänen maksaa
aviomiehelle vahingonkorvausta varojensa mukaan. Summan määrää
riitapuolueet ja heidän ystävänsä tai viime kädessä laki.
Tavallisesti leppyy ja tyyntyy loukattu aviomies, kun hänelle
lahjoitetaan kangaskappaleita, _tsambaa, khuraa, guramia, kassuria_
(kuivatuita hedelmiä) ja viiniä, sekä tuo välttämätön _kata_.
Mutta kun korkeamman virkamiehen vaimo karkaa jonkun alempisäätyisen
miehen kanssa, saavat he kovan, jopa raakamaisen rangaistuksen. Nainen
piiskataan, hänen miehensä kadottaa toimensa ja hänen rakastajansa
salvetaan ja ajetaan pois kaupungista tai leiristä.
Korkeat virkamiehet ja rikkaat henkilöt saavat lain mukaan pitää niin
monta vaimoa kuin heidän varallisuutensa myöden antaa.
* * * * *
Tiibettiläiset hautaavat kuolleensa jotenkin samalla tavalla
kuin Shokalaiset. Heillä on kuitenkin useampia omituisia tapoja
ruumiin pikemmin hävittämiseksi. Harvoin ruumis poltetaan, koska
on polttopuista puute. Ainoastaan rikkaat tahi laamat poltetaan ja
tapahtuu tämä samalla tavalla kuin Shokalaisilla. Mutta tavallisin on
se ilettävä temppu, josta nyt kerron.
Ruumis viedään kukkulan huipulle, jossa laamat sitten loitsivat. Kun
väki on kiertänyt seitsemän kertaa ruumiin ympäri, jätetään se korppien
ja koirien käsiin. Hyvänä enteenä vainajalle ja hänen perheellensä
pidetään, jos ainoastaan linnut ruumiin raatelevat. Koirat ja pedot
raatelevat sen, sanovat laamat, jos hän eläessään on tehnyt suuria
syntejä. Kun sitten tuo hartaasti odotettu hetki tulee, jolloin ei
ole juuri mitään jäljellä ruumiista, käydään vielä seitsemän kertaa
vasemmalta oikealle, rukousmyllyn pyöriessä, jäännösten ympäri ja
lausutaan tuo iänikuinen _Omne mani padme hun_. Eräs bombo-niminen
lahko kulkee kuitenkin vastakkaiseen suuntaan ja pyörittää samalla
rukousmyllyänsä oikealta vasemmalle. Sukulaiset asettuvat jäännösten
ympärille. Laamat, jotka istuvat lähinnä, leikkaavat itselleen
lihapalasia. Korkein laama syö ensimmäisen palasen ja sitten, rukouksia
lukien, muut laamat, jonka jäljestä vainajan sukulaiset ja ystävät
hyökkäävät tuon nyt jo melkein lihattoman luurangon kimppuun ja
kaappivat ja syövät loppulihat, kunnes luut ovat ihan kuivat ja sileät.
Tähän kamalaan menoon antaa aihetta se ajatus, että vainajan henki aina
on sen ystävä, joka syö jonkun osan hänen ruumiistaan. Kun se kelpaa
linnuille ja koirille, niin tietää siitä, että ruumis on terveellinen
muka ihmistenkin syödä.
Sanomattoman kamalaa on se seikka, että kun joku on kuollut
ruttomaiseen tautiin ja sekä linnut että nälkäiset koirat lähtevät
löyhkäävää ruumista pakoon, niin laamat asettuvat sen ympäri, eivätkä
nouse sieltä ennenkuin ovat syöneet mädänneen lihan. Ovatpa silloin
kuitenkin vainajan sukulaiset ja ystävät viisaammat. He tuumivat näin:
kun villipedoille ei kelpaa heidän syötäväkseen asetettu ruumis, tulee
se siitä, että jumala on tälle syntiselle ollut vihoissaan. Ja kuka
voisi paremmin kuin laamat rakentaa rauhaa jumalan ja vainajan välillä.
Syökööt sentähen laamat mielellään kaikki.
Jos ei tähän temppuun saada riittävää määrää laamoja, heitetään ruumis
virtaan tahi sidotaan kallioon petojen tai ajan kulutettavaksi.
Laamojen sanotaan himoitsevan ihmisverta, josta he muka saavat voimia,
älyä ja tahdonlujuutta.
He imevät myrkyttömiä haavoja ja juovat veren. Kaikissa luostareissa
on ihmisten pääkalloista tehtyjä maljoja. Ne täytetään verellä, jota
laamat vuoroa juovat.
Mutta tästä kyllin! Tämän kirjoittaminen on inhottavaa, mutta
kertomukseni ei olisi täydellinen, jos en olisi maininnut laamojen
petomaisuutta.
Kun "pyhä" laama, tai joku kansan kunnioittama vanhus kuolee, viedään
osa hänen lihaansa tai poltettu tuhkansa sitä varten rakennettuun
_khokden'iin_, kiviseen muistopatsaaseen. Päättäen siitä, että
kaikkialla Tiibetissä näkee tämmöisiä rakenteita, saattaisi luulla
puolet maan asukkaista olleen pyhimyksiä, tahi myös ettei laamain
maassa niin paljoa vaadita pyhimyksen nimen saamiseen.
* * * * *
Kun seuraavana aamuna tulimme teltasta ulos, huomasin tavattoman
liikkeen Tiibettiläisten joukossa. Ryhmä aseellisia ratsastajia
oli saapunut ja teltoista kiirehti toinen aseellinen joukko heihin
yhtymään. He näyttivät kiihtyneiltä ja minä pidin heitä silmällä
suurustani valmistaessa. Heitä oli kaikkiaan noin 200, kaikki maansa
koreissa puvuissa. He tulivat yhdessä linjassa meitä kohti ja näyttivät
olevan hyviä ratsastajia. Vähän matkan päässä meistä he pysähtyivät,
astuivat hevosiltaan ja upseerit tuli meitä kohden, etupäässä iso,
lujarakenteinen mies lammasnahkaturkissa. Tämä, joka näytti hyvin
röyhkeältä, tuli tervehtimättä luokseni, ja sanoi minulle, nyrkkiä
pudistellen:
»_Kiu mahla lokhna nga rah luk tiba tangan_ (jos palaat takaisin, annan
minä sinulle kutun tahi lampaan).»
»_Kiu donna nga di tangon_ (ja minä annan sinulle tämän, auttaakseni
sinua kotimatkalle)», vastasin minä siinä silmänräpäyksessä ja annoin
hänelle semmoisen korvapuustin, että hän lensi selälleen maahan
töppöset taivasta kohden.
Muu joukko, joka tavallisella varovaisuudella oli kauempana tapausta
katsellut, lähti heti pakoon, ja upseeri, joka ei ollenkaan ollut
vahingoittunut, seurasi heitä tavattomasti parkuen. Tiibettiläiset
olivat osoittaneet niin raukkamaista pelkuruutta, että aloimme luulla,
ettei edessämme ollutkaan todellista vihollista ja sentähden olimme
ehkä vähemmän valppaita kuin olisi tarvinnut olla. Kaikessa tapauksessa
söimme huolettomina aamiaisemme, emmekä sen enemmän koko asiata
ajatelleet.
Tiibettiläiset eivät enään sinä päivänä meitä häirinneet. Ne, jotka
eivät olleet pois ratsastaneet, vetäysivät varovaisesti mustiin
telttoihinsa, ja koko leiri näytti nyt ihan autiolta ja tyhjältä. Minä
kirjoitin, ja piirsin erään mustan teltan kuvan. Ja sitten lähdettiin.
Kulkumme oli nyt verrattain helppoa. Tie kävi ison ruohotasangon yli,
suoraan kaakkoiseen suuntaan. Näimme 20° suunnassa korkean lumihuipun,
sekä korkean solan vuoriharjanteessa koilliseen meistä. Suoraan
edessämme kohosi kaukana korkea vuorijono ja sen edessä oli matalia
kumpuja siellä täällä tasangolla. Kun kuljimme erään tämmöisen kummun
ympäri, löysimme sen juurella vielä tärkeämmän _mani_-muurin ja siinä
oli kivissä, luujäännöksissä, pääkalloissa ja sarvissa lukematon joukko
eri-ikäisiä ja erisuuruisia kirjoituksia. Ratsastajat, jotka olimme
pakoon ajaneet, olivat nyt paluumatkalla samaan suuntaan kuin mekin, ja
me kuljimme heidän hevostensa kavioin jäljissä.
Meidän täytyi kulkea erään joen ja monien purojen yli, ja riisuimme
sentähden kenkämme ja vaatteemme, sekä kiinnitimme ne jaakkiin ja
kuljimme sen päivän fakiirin tavoin avojaloin, ainoastaan pieni vaate
vyötäisissä.
Näimme kaaressa 120°-180° suunnassa monta matalaa kumpua, ja 160°-122°
suunnassa noin 40-50 kilom. kauempana näkyi selvästi ennen mainittu
korkea vuorijono. Aurinko poltti tavattomasti, maa oli suoperäistä
ja ilma täynnä suuria, nälkäisiä moskiittoeläviä. Olimme muutamassa
silmänräpäyksessä ihan puremia täynnä. Nimitimme leiripaikkaamme tänä
iltana, erään suuren joen oikealla rannalla, Moskiittoleiriksi. Niitten
hyökkäykset oli tehdä meidät hulluiksi. Onneksi laski ilmapuntari
auringonlaskussa jäätymäpisteeseen ja me saimme rauhallisen yön.
Illalla näimme noin kiloni, päässä etelässä joukon ratsastajia
ajavan eri suuntaan. Heidät oli arvattavasti lähetetty ilmoittamaan
viranomaisille meidän liikkeistämme.