Tavaton myrsky. — "Vastoin jumalien tahtoa." — Koirien haukuntaa. —
Katon alla. — Majatalo (serai). — Kalaa. — Kultasepän ja savenvalajan
töitä.
Astuimme alas tasangolle ja kuljimme Langa Tsangpon ja erään toisen
suistamon yli. Näiden vedet virtaavat suoraan alas lumikentiltä. Vettä
oli noin ½ metriä, mutta se näytti olevan yhä nousemassa.
Tultuamme Mansarovar-järven rannalle, saimme aika sadekuuron, joka
meidät kasteli läpikotaisin. Riensimme nopeasti, sillä raskaimmat
tavaramme olivat nyt jaakkien selässä. Yö oli synkkä ja pilkkopimeä,
niin ettei juuri paljon eteensä nähnyt. Meidän täytyi pysyä hyvin liki
toisiamme, ja lisäksi alkoi ukkonen käydä ja rakeita sataa. Hampaat
kylmästä helisten saatoimme kuitenkin jatkaa matkaamme Tukkeria kohden,
kun salamat tuon tuostakin seutua valaisivat.
Yhtämittaisesta sateesta virrat nopeasti paisuivat niin, että oli
vaikea kahlata. Kolmessa paikkaa oli vettä vyötäisiin asti sen
perästä oli rannikko mukulakivistä, jossa oli pimeässä sangen vaikea
hapuella, varsinkin kun myrsky yhä tuntui paisuvan. Ranta muuttui nyt
liejuiseksi, johon jaakkien ja ihmisten jalat syvään painuivat.
"Luuletko, Kahi, jumalien asuvan tällä järvellä? Meillähän oli
Paholaisjärvenkin tykönä parempi ilma kuin täällä."
"Kyllä, sahib", vastasi Kaki, "mutta sinä olet suututtanut jumalat
ja sentähden he nyt lähettävät ukkosta, sadetta ja rakeita meidän
matkaamme estämään. Sinä kuljet vastoin heidän tahtoansa, sahib."
"Mutta eihän iänikuisesti saata sataakaan, Kahi."
Puoliyön aikaan emme vähintäkään tietäneet missä olimme. Arvelin jo
kulkeneemme majapaikan ohi. Shokalaiset kuitenkin väittivät vielä
jonkun verran matkaa sinne olevan; ja niin samosimme yhä eteen päin.
Mutta tuskin olimme astuneet 500 askelta, kun suureksi mielihyväksemme
kuulimme kaukaista, heikkoa koiranhaukuntaa Se kuului luoteesta päin
ja arvasimme sen tulevan Tukkerista. Me olimme menneet liiaksi etelään
päin ja olimme siis pimeässä liiaksi kaartaneet.
Käänsimme heti kulkumme koiranhaukuntaa kohti. Tähän asti oli vaan
yksi ääni kuulunut, mutta nyt rämähti ainakin 50 samallaista ääntä yön
pimeydessä. Tästä päättäen olimme kylän lähellä, vaikkemme synkässä
yössä sitä oitis löytäneet. Vasta ihan savimökeille saavuttuamme
havaitsimme lopultakin toivotun matkan määrän tavanneemme.
Kello oli nyt 2-3 aamulla. Sadetta tuli vielä kaatamalla ja
kaikista merkeistä päättäen ei kukaan kylän asukkaista tahtonut
suoda meille suojaa kattonsa alla. Ei kannattanut pystyttää pientä
suojatelttaanikaan, sillä kapineemme olivat jo läpimärät.
Me koputimme erästä ovea semmoisella voimalla, että se oli
sisäänkukistumassa. Tämä oli majatalo eli _serai_ pyhiinvaeltajia
varten, ja koska mekin muka olimme toivioretkeläisiä, oli meillä maan
lakien mukaan oikeus päästä sisälle.
"Te olette rosvoja", sanoi käheä ääni sisältä. "Muuten ette tulisi niin
myöhään yöllä."
"Emme ole rosvoja", vakuutimme me. "Olkaa hyvät ja avatkaa. Emme tee
mitään pahaa ja maksamme kaikesta." — "_Middu, middu_ (mahdotonta)! Te
olette rosvoja."
Käyttääksemme oikein havainnollisesti hänelle, ettemme olleet rosvoja,
koputtivat Khanden Sing ja Dola ovea niin, että se aukeni. Muutamia
silmänräpäyksiä tämän jälkeen istui 10 muukalaista loimuavan tulen
ympärillä lämmitellen viluisia jäseniänsä ja kuivaten likomärkiä
vaatteitaan suloisen lieden ääressä.
Isäntämme, joka sivumennen sanoen oli lääkäri, tyyntyi, nähdessään,
ettei meillä mitään pahoja mielessämme ollut, ja kun hän lisäksi löysi
hopearahan kourastaan. Hän kehotti meitä kuitenkin menemään viereiseen
tyhjään majaan. Annoimmekin hänen saattaa meidät ja sinne sitten jäimme
loppuyöksi.
— —
Maja oli yksikerroksinen, kivestä ja savesta rakennettu sekä
litteäkattoinen. Siinä oli kaksi huonetta. Toinen sai valoa ovesta,
toinen neliskulmaisesta aukosta katossa, joka samalla teki räppänän
virkaa. Kattoa kannattavat hirret oli tuotu Himalaijan tuolta puolen,
kun länsi Tiibetissä ei ole metsää.
Tämä serai oli nuoren, puolihullun laaman hoidossa, joka alinomaa
kumarsi ja pisti ulos kielensä, suu seljällään meihin tuijottaen. Hän
oli erinomaisen kohtelias ja huomaavainen ja auttoi meitä kuivaamaan
kapineitamme. Kun jotain häneltä pyysimme hän oikein puhkui ilosta,
lensi ulos seraista ja oli samassa hetkessä takaisin tuomisineen.
Huoneeseen oli räppänästä yön tietämissä tullut vettä. Yksi nurkka
kuitenkin oli niin kuiva, että sinne saatoimme kaikin kömpiä
maata. Tällaiset majat eivät suinkaan ole puhtauden esikuvia, ei
sinnepäinkään! Päinvastoin niiden lattiat tavallisesti vilisevät pieniä
eläjiä, ja kun vesi nyt oli valloittanut suurimman osan lattiaa, olivat
nämät, tulvaa paeten ja henkensä säilyttämisen toivossa, ennen meitä
hyökänneet huoneen ainoaan kuivaan nurkkaan. Pian saimmekin tuntea
tämän tuhonomaisen joukkokunnan viheliäisen läsnäolon. Olimme aivan
pääsemättömissä tämän nälkäisen ja säälimättömän lauman kynsissä. Se on
ikäänkuin kamala rutto ja maanvaiva, josta sanomattomasti saimme kärsiä
niin nyt kuin muulloinkin, missä vaan tiibettiläisen leirin lähellä
majailimme.
Aamulla kun nousimme, oli huone täynnä tiibettiläisiä miehiä, naisia
ja lapsia, jotka näyttivät hyvin iloisilta ja ystävällisiltä.
"_Tanga hik_!" (puolen rupin arvoinen hopearaha) huusi samassa
vanha akka ja pisti tuossa tuokiossa kuivatun kalan nenäni alle,
lipein kielin kehuen, että se oli pyydetty' Mansarovarista ja tekisi
omistajansa onnellisimmaksi kaikista kuolevaisista. Toiset ottivat
punaisista vaatteistaan esille kultaisia rintasolkia, sormuksia sekä
malakiitti-koristeisia, pronssisia tai hopeisia korvarenkaita.
"_Gurmoh sum!_" (kolme rupia), "_Diu, diu, diu!_" (niin, niin, niin).
"_Karuga ni!_" (kaksi kahden annan kappaletta). "_Gieutheke!_" (neljä
annaa), j.n.e., kaikki puhuen yhtaikaa kauppainnossaan.
Kultasepänteokset olivat kotimaista työtä. Toisinaan olivat
malakiitti-palaset lujasti kiinnitetyt, mutta tavallisesti käytetään
kivien kiinnittämiseen eräänlaista kittiä, jonka tähden kauniit
koristeet pian rikkuvat. Korvarenkaat on tavallisesti paremmin tehty
kuin rintasoljet. Hauskimmat ovat kumminkin nuo yksinkertaiset ja
omituiset hopeaiset taikakalut. Eräs hyvin alkuperäisesti koristettu
levy, joka nyt on minun hallussani, antaa tämmöisistä hyvän käsityksen.
Sen kuluneet reunat todistavat sen hyvin vanhaksi. Sen keskessä
on lootuskukka ja lehtikoristeita, sekä samasta varresta lähteviä
viivoja. Sisimmäisen neliön sisällä on ympyröitä, isompia ja pienempiä
eri ryhmissä. Vaakasuorilla viivoilla täytetyt kolmiot ovat hyvin
tavallisia koristeita tiibettiläisissä teoksissa. Yleisin kuitenkin
on tiibettiläisten taiteiliain koristeista neliö eli ruutukoriste.
Heidän teoksissaan ovat ylipäänsä suoraviivaiset koristeet vallalla,
arvattavasti perintönä heidän mongolilaisilta esi-isiltään.
Erittäin somia olivat alkuasukasten ruukkuteokset, niinkuin vaasit,
juoma-astiat y.m.s. Ne tehdään hienosta savesta, jota ei kuitenkaan
tarpeeksi vaivata. Isompien astioiden pohjapuoleen käytetään vuokkoja
ja valimia, mutta sisältä ne muovaellaan käsin. Yksinkertainen sorvi
pyältää astian ulkopuolen jotenkin sileäksi. Isommat astiat ovat
kaksikorvaisia ja karkeakoristeisia, pienemmät ovat pitkäkaulaisia
ja yksikorvaisia. Väri on vaaleanharmaata terrakottaa. Ne poltetaan
hyvin alkuperäisissä uuneissa. Laamat ovat sangen taitava astiaseppiä
ja suuret määrät astioita käy kaupaksi toivioretkeläisille. Työkalut
ovat aivan yksinkertaisia. Sileä kivi, muutamia puupalikoita, sormet ja
kynnet, siinä tukkerilaisen savenvalajan työaseet.